Kattopalvelut huipputekijältä
katonkorjaus-banner
KATON KORJAUS
KATON HUOLTOTYÖT
YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Aluskatteen korjaus Vaasa – Kuinka monesti aluskatetta tiivistetään?

Kuinka monta kertaa peltikaton aluskatetta on korjattava ennen kattoremontti? Entä kuinka tiheästi tiilikaton aluskatetta on korjattava Vaasassa? Meillä ei ole antaa tähän tyhjentävää vastausta, koska voi olla, että omakotitalon, paritalon, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), kesämökin tai minkään muunkaan kiinteistön aluskatetta ole korjattava kertaakaan. Tasokas aluskate, mikä on asennettu oikealla tavalla, voi kestää kattoremonttiin asti ilman ensimmäistäkään paikkauskertaa. Joskus katto uusitaan vaihtamatta aluskatetta, mutta normaalitilanteessa vesi- ja aluskatteet uusitaan yhtä aikaa.

Se, pitääkö esimerkiksi pahvista aluskatetta korjata vai ei, selviää yläpohjan kuntotarkastuksen yhteydessä. Yläpohjassa kannattaa käydä samalla, kun tehdään katon normaali kevät- tai syystarkastus. Näin aluskatteen läpivientikappaleet eivät jää uusimatta eikä aluskatteen reikien paikkaaminen lykkäänny. Jos kyseessä on revenneen aluskatteen korjaus Vaasassa, Isossakyrössä, Laihialla, Vöyrillä, Mustasaaressa tai Maalahdessa, voi paras ratkaisu olla aluskatteen osittainen vaihto – koko aluskatetta ei siis tarvitse uusia.

Me osaamme korjata aluskatteen ylösnostot ja tehdä kaikki muut aluskatteen tiivistykset, joten anna meidän laittaa aluskatteesi kuntoon. Paikan päällä selviää, miten aluskate tulee kunnostaa, ja mikä on aluskatteen korjauksen hinta. Omakotitalon ja mökin aluskatteen korjauksen voi vähentää verotuksessaan, ja kotitalousvähennystä onkin helppoa hakea, koska kaikki tarvitsemasi tiedot löytyvät antamastamme laskusta. Laskun voi maksaa vaikkapa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella, mitä pääsee hakemaan kotisivujemme kautta. Jos kotitalousvähennyksen ja kattotöiden rahoituksen hakeminen on helppoa, niin helppoa on myös aluskatteen (tai vesikatteen tai kattovarusteiden) korjauttaminenkin. Teemme kaikki kattotyöt avaimet käteen -periaatteella, joten sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä tähän kattourakoisijaan. Teemme kaiken, mitä kattosi tarvitsee, jotta se voisi kestää hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään. Esimerkiksi peltikatto voi kestää jopa puoli vuosisataa, jos se korjataan aina tarvittaessa, eikä peltikaton huoltoja jätetä väliin. Katon pitkäikäisyys riippuu myös kattorakenteiden kunnosta, ja kattorakenteitahan voi suojella ehjällä aluskatteella. Kerromme kohta lisää siitä, miten aluskate voi estää katon vesivahingon, vaikka katto alkaisi vuotaa vaikkapa piipun juuresta.

Aluskatteen kunnostus sekä muut kattotyöt kokenein ottein

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä erityisen hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremontti, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Aluskatteen osittainen uusiminen Vaasassa onnistuu kätevästi, kun asialla ovat ammattilaisemme

Kaikki kattotyöt onnistuvat kätevästi, kun ne teetetään meidän taitavilla ja harjaantuneilla ammattilaisillamme. Me tiedämme, miten vuotava huopakatto korjataan, ja miten kosteusvauriot korjataan. Meiltä sujuu painuneen katon oikaisu ja myrskyvaurioiden korjaus. Tarvittaessa teemme osittaisen tai kokonaisen kattoremontin. Meihin voit luottaa myös peltikattohuolloissa, tiilikattohuolloissa ja huopakattohuolloissa Vaasassa.

Olemme nappivalinta myös silloin, kun aluskatteesi on – syystä tai toisesta – huonossa kunnossa. Tulemme selvittämään, mistä kiikastaa, ja mitä omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai esimerkiksi huvilan aluskatteelle tulee tehdä. Yksi mahdollinen ratkaisu on aluskatteen osittainen uusiminen jonkin läpiviennin, kuten kattoluukun tai kattovalokuvun, kohdalta. Aluskatetta ei ole syytä uusia kokonaan, vaikka siinä olisi useampikin huonossa kunnossa oleva kohta. Koko aluskate vaihdetaan vasta kattoremontin yhteydessä, ja kattoremontti voi antaa odotuttaa itseään vaikkapa 70 vuoden ajan (jos kyseessä on betonitiilistä ladottu katto).

Jotta aluskatetta voitaisiin uusia osittain viemärintuuletusputken tai vaikka kattoikkunan kohdalta, on vesikatetta hieman avattava, mutta muutaman tiilen tai kattopellin irrottaminen voi riittää. Kun aluskate on uusittu osittain, asennamme kattotiilet tai kattopellit takaisin paikoilleen – mikään ei jää puolitiehen, kun asialla olemme me! Se, että teemme kaikki kattourakat avaimet käteen -periaatteella, tarkoittaa myös mahdollisen loppusiivouksen tekemistä. Teemme kaiken, mitä kattosi tarvitsee, koska tarjoamme jokaisen kattotyön yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen. Näin mikään toimenpide ei jää tekemättä, vaan kattosi saadaan suorastaan superhyvään kuntoon.

Katto kannattaa tarkastaa kahdesti vuodessa, jotta mikään muutos, puute tai vaurio ei vaikuttaisi kattokokonaisuuden yleiskuntoon (ainakaan kovin pitkään). Katto on hyvä tarkastaa heti talven jälkeen eli pian sen jälkeen, kun katto on tullut esiin lumen alta. Voi olla, että aluskatetta on uusittava osittain jiirin eli sisätaitteen kohdalta. Työ kannattaa tehdä heti, sillä edessä on kesä, minkä aikana voi sataa runsaasti. Jos katto alkaa vuotaa kesällä (esimerkiksi raottuneen sauman, läpiviennin haurastuneiden tiivisteiden tai kattoon syntyneen halkeaman takia), ohjaa aluskate vedet pois katon alta. Tämä onkin tärkeää, sillä katon alle pääsevä kosteus voi saada aikaan pahaa jälkeä. Katon puurakenteet voivat lahota, mikä johtaa puuosien heikkenemiseen. Jos yläpohjan eristeet kastuvat, voidaan joutua tekemisiin yläpohjan homevaurion kanssa.

Aluskatetta voidaan tarvita myös syksyllä, sillä syysmyrsky voi rikkoa kattoa. Aluskatteen ansiosta myrskyvaurioidenkin korjaus voi onnistua ilman kattorakenteiden kuivattamista, lahovaurioiden korjaamista tai homeisten eristeiden uusimista.

Samalla kun uusimme aluskatteen osittain savupiipun kohdalta, voimme toteuttaa piipun pellityksen. Se suojaa vesikaton ja piipun liitoskohtaa. Samalla se suojaa piippua. Peltisepäntyönä tehty piipun pellitys kruunaa koko rakennuksen, joten työn teettämistä kannattaa harkita myös ulkonäkösyistä.

Aluskatteen korjaus jiirin, eli sisätaitteen, savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpiviennin kohdalta on työ, mitä ei tarvitse lykätä kevääseen

Osa asiakkaista lykkää kattoremonttia tai katon korjausta kevääseen tai jopa kesään asti. Katto voitaisiin kuitenkin korjata jo talvella. Mitä aikaisemmassa vaiheessa katto korjataan, sen parempi, sillä näin vauriot eivät pääse pahenemaan. Tilaa kattokorjaus meiltä heti, kun sitä tarvitaan. Monet katot voidaan myös uusia talvella. Ota yhteyttä meihin, niin selvitämme, onko mahdollista tehdä kattoremontti talvella.

Myös aluskatteen korjaus onnistuu melkein milloin tahansa. Aluskatteen taitekohdat voidaan korjata vaikka syksyllä, eli heti syystarkastuksen jälkeen. Näin talon omistaja voi suhtautua huolettomammin edessä olevaan talveen. Aluskate, mikä on korjattu läpiviennin tai jiirin (eli sisätaitteen kohdalta) suojaa kattorakenteita ja eristeitä, vaikka katto alkaisi vuotaa talvella. Aluskatteen korjaus viemärintuuletusputken, kattoluukun, kattoikkunan tai vaikka kattoikkunan kohdalta Vaasassa voi tarkoittaa aluskatteen osittaista vaihtoa. Me tiedämme, mitä tehdä, joten pyydä tarjous esimerkiksi aluskatteen paikkauksesta kattovalokuvun kohdalta.

Miksi katto voi vuotaa talvella? Esimerkiksi siksi, että lumen paino saa jonkin sauman, sisätaitteen tai läpiviennin pettämään. Silloin lumen alla oleva sulamisvesi voi päästä kastelemaan katon alla olevat rakenteet. Jos aluskate on korjattu ajoissa esimerkiksi savupiipun kohdalta, ohjautuvat vuotovedet pois katon alta, eikä kosteusvaurioita pääse syntymään.

Kattovuoto on normaalia todennäköisempi, jos sulamisvesi ei pääse poistumaan katolta jään takia. Kattovuoto voi johtua myös katolta pudonneen lumen irrottamien kattotarvikkeiden jälkeensä jättämistä rei’istä. Lumenpudotukset, lumiesteet ja jäänsulatukset ehkäisevät kattovuotoja, mutta aluskate on silti hyvä olla olemassa.

Aluskatetta tarvitaan suojaamaan katon alapuolisia osia myös kondenssivedeltä, mitä voi syntyä ulko- ja sisälämpötilojen ollessa suurimmillaan. Asunnosta peräisin oleva, kostea ja lämmin ilma voi nimittäin kondensoitua vesipisaroiksi katon alla. Jotta kondensio-ongelma saataisiin pidettyä kurissa, voi olla tarpeen toteuttaa katon lisälämmöneristys tai katon IV-töitä. Me olemme paras kattofirma silloinkin, kun mietit, mistä lisäeristys tai katon IV-työt kannattaa tilata. Tarjoamme erittäin kokonaisvaltaista kattopalvelua ollen mukana kattosi elinkaaren kaikissa vaiheissa.

Katon lisäeristystä ei kannata lykätä, vaikka katto olisi vanha ja kattoremontti olisi jo suunnitteilla. Jos eristeet ovat kuivat, ei eristeitä tarvitse purkaa ja uusia kattosaneerauksen yhteydessä. Myös aluskate kannattaa korjauttaa, vaikka talon katto olisi jo iäkäs, sillä kuivien eristeiden ja terveiden kattorakenteiden ansiosta aikanaan aloitettava kattoremontti voi onnistua edullisesti ja nopeasti.

Aluskatteen paikkaus Vaasassa voidaan yhdistää vaikka kattomaalaukseen

Tiilikaton aluskatteen paikkaus Vaasassa on niin tärkeä kattotyö, että se kannattaa teettää heti, kun sille on tarvetta. Jos kattosi tarvitsee jotain muuta, voidaan kattotöitä yhdistellä. Samalla kun paikkaamme aluskatteen viemärintuuletusputken, kattoluukun tai vaikka kattovalokuvun kohdalta, voimme vaikkapa maalata tiilikaton. Tiilikaton pinnoitteen uusiminen suojaa tiilet lialta, kosteudelta, sammaleilta ja pakkasrapautumiselta. Samalla kohenee koko rakennuksen ulkonäkö.

Myös peltikaton aluskatteen paikkaus kannattaa hoitaa heti, sillä jos aluskatetta ei paikata esimerkiksi läpiviennin kohdalta, voi mahdollinen läpivientivuoto johtaa katon vesivahinkoon Vaasassa. Aluskatteen paikkaukseen savupiipun kohdalta tai vaikkapa revenneen aluskatteen paikkaukseen voidaan yhdistää peltikaton reikien paikkaus, lumiesteiden asennus tai vaikka peltikaton huoltomaalaus.

Tiilikatot pinnoitetaan uudestaan vain kerran (jos ne ovat betonitiilikattoja; savitiilikattoa ei kuulu pinnoittaa lainkaan), mutta peltikatto voidaan joutua maalaamaan muutamaan otteeseen. Huoltomaalausväli riippuu tapauksesta, mutta se voi olla esimerkiksi 10 vuotta. Maalipinta pitää peltikaton nättinä ja ruosteettomana.

Tarve maalata katto, korjata kattoon syntyneitä vaurioita tai paikata aluskate kattoikkunan kohdalta selviää puolivuosittaisen kuntotarkastuksen yhteydessä. Jotta katon korjaaminen olisi aina mahdollisimman edullista, kannattaa puolivuosittaisista kuntotarkastuksista pitää kiinni. Näin katto voidaan korjata vaurioiden ollessa vasta tuoreita, eikä katon yleiskunto pääse romahtamaan. Kattotarkastuksien ansiosta monet vauriot voidaan estää jo ennalta, sillä kattotarkastajamme suosittelevat tarvittaessa myös kattohuoltoja, ennakoivia kattotiivistyksiä tai vaikkapa roskien poistoa aluskatteelta. Kattotarkastuksen voi tilata meiltä omana palvelunaan, mutta sen voi saada myös täysin ilmaiseksi, sillä tarjoamme peltikaton, tiilikaton tai huopakaton kuntotarkastuksen ilmaiseksi kaikkien kattotöiden yhteydessä.

Vieritä ylös