Huopakaton hinta muodostuu kattokohtaisesti koon, materiaalin ja yksityiskohtien summasta
Huopakaton hinta on kokonaisuus, jonka laskemiseksi tarvitsemme kattokohtaisia tietoja. Meillä huopakaton hinta lasketaan siis kattokohtaisena kokonaisuutena, jossa huomioimme kaikki juuri kyseisen katon töihin vaikuttavat tekijät. Katon koko on aina perustavanlaatuinen tekijä, sillä se vaikuttaa niin työtuntien määrään kuin materiaalimenekkiinkin. Katon neliömäärä ei kuitenkaan ole hintalaskelmissa automaattinen avain onneen. Esimerkiksi katteen hinta voidaan ilmaista neliöhintoina ja katteen menekkiä on mahdollista laskea katon koon mukaan. Huopakaton hinta pitää kuitenkin sisällään muitakin seikkoja. Katon kunto on yksi oleellisimmista hintaan vaikuttavista tekijöistä ja erilaisten yksityiskohtien, kuten läpivientien määrä toinen tärkeä muuttuja. Muitakin pienempiä tekijöitä löytyy, joten huopakaton hinta ei ole automaattinen laskelma, jossa katon koko kerrotaan valitun katetuotteen neliöhinnalla. Lopullisen hinnan laskeminen vaatii monien muuttujien huomioimista kattokohtaisena kokonaisuutena.
Hinta on täysin mahdollista kuitenkin laskea selvittämällä tarvittavat muuttujat, varsinkin sinun toiveesi sekä katon kunto vaikuttavat kokonaisuuteen. Voit vaikuttaa jonkin verran kattosi uuteen katteeseen mutta voit sanoa painavan sanasi myös erilaisiin muutos- ja asennustöihin. Niitä on yleensä kaikkein helpoin niputtaa yhteen kattoremontin kanssa. Selvitämme huopakattosi hintaan vaikuttavat muuttujat: katteen koon, rakennuksen korkeuden, kattoprofiilin eli katon mallin ja jyrkkyyden. Lisäksi tarvitsemme tiedon kattotuotteiden, läpivientien ja jiirien eli sisätaitteiden määrästä. Näiden ohessa kartoitamme katon kunnon tarkasti, varsinkin katon alapuolisten rakenteiden kunto vaikuttaa kattoremontin hintaan ihan kaikissa katoissa, ei pelkästään huopakatoissa. Uuden rakennuksen huopakaton teettäminen on siinä mielessä simppelimpää, ettei jo olemassa olevan katon kunto ole mukana muuttujissa vaan katto on mahdollista suunnitella ja toteuttaa alusta loppuun uudesta materiaalista. Tällöin voimme todennäköisesti laskea hinnan paljon nopeammin perusmuuttujien, kuten koon, valitun katetuotteen sekä katon mallin mukaan.
Meillä huopakaton hinta kattaa ihan kaiken. Toimimme täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella alusta loppuun eli suunnittelusta töiden toteutukseen sekä loppusiivouksesta jätteiden hävitykseen. Kun pyydät tarjouksemme, saat sillä kaiken mitä kattosi kuntoon laittaminen vaatii, kuten osaavat kattoasentajat ja tarvittavat erityisosaajat. Sekä ympäristön suojauksen ja loppusiivouksen jätteiden hävityksellä. Sinun kontollesi ei jää edes rakennus- ja purkujätteen kuljetusta kaatopaikalle tai muuhun kierrätyspisteeseen. Huolehdimme myös tarviketilauksista sekä työvälineistä, joihin sisältyvät myös aivan kaikki katon materiaalit ja työhön tarvittavat työvälineet. Perustyökalujen ohessa me huolehdimme myös mm. henkilönostimista ja työskentelytelineistä aina kun niitä työssä tarvitaan. Kaiken tämän teemme takuutyönä.
Pyydä tarjous niin selvitämme, mikä huopakaton hinta juuri sinun rakennukseesi on. Meiltä voit pyytää tarjouksen ja tilata kaikki tarvittavat kattohuollot tarjouspyyntölomakkeella, sähköpostilla tai soittaen. Sähköposti ja tarjouspyyntölomake ovat aina auki, voit siis lähettää sellaiset milloin haluat. Lisäksi niihin on mahdollista liittää kuvia, mikäli sinulla on kuvia esimerkiksi katosta tai jostain sen ongelmakohdasta. Myös puhelimella tavoitat meidät hyvin. Yleensä yhteydenottoasi seuraa toiveidesi tarkka kartoitus, ellet ole vielä yhteydenotossasi osannut kertoa tarkemmin ajatuksistasi niin kyselemme tarvittavia asioita, kun prosessi lähtee käyntiin. Toinen tärkeä suunnittelua avustava työvaihe on katon kunnon tarkistaminen, meillä on tapana käydä paikan päällä tarkistamassa katon tilanne. Kun joku kokeneista kattoammattilaisistamme on käynyt tutkimassa kattosi kunnon, voimme laskea hyvin tarkkaankin kattokohtaisen hinnan, joka kattaa kaikki kattosi kaipaamat työt ja materiaalit. Ylimääräistä meillä ei ole tapana myydä mutta siitä olemme tarkkoja, että katto tulee kuntoon. Pelkkä katteenvaihto ei onnistu, jos kattorakenteissa on vaikkapa notkahdus tai kosteusvaurio. Viat täytyy aina laittaa kuntoon, jotta katteen uusiminen kannattaa.
Kun tilaat meiltä minkä tahansa muunkin kattotyön, saat katon tarkistuksen automaattisesti ja ilmaiseksi. Monissa tapauksissa tarkistus onnistuu hyvin silloin, kun tulemme työtä tekemään. Katon tarkistus sisältää kaiken oleellisen vesikatteesta sen läpivienteihin ja jiireihin, kattotuotteet ja sadevesijärjestelmän sekä käynnin yläpohjassa mikäli sinne on esteetön pääsy. Mikäli löydämme jotain vikoja, jätämme niistä korjausehdotuksen sekä tarjouksen. Aina kun kattotöiden teettäminen vaatii rahoitusta, löydät yhden hyvän vaihtoehdon verkkosivujemme kautta. Muista töiden jälkeen hakea myös kotitalousvähennys meillä teetetyistä kattotöistä, se on saatavilla henkilöverotuksessa ja haettavissa vuosittaisen veroilmoituksen ilmoitusosassa.
Huopakaton hinta täyden palvelun periaatteella
Meillä annettu tarjous tarkoittaa aina täyden palvelun periaatteella toteutetun kattoremontin kokonaishintaa. Hinta sisältää käytännössä kaikki remontista koituvat kulut ja siinä mielessä tämä on hyvin yksinkertainen ja turvallinen tapa toimia. Saat kattoremontin ilman turhia välikäsiä, eri tekijöiden ja tahojen yhteensovittamista tai eri suuntiin leviäviä laskupinoja. Jos työ vaatii rahoitusta niin yksi rahoitus ilman turhia kulutusluottoja kattaa kaiken, jolloin on vain yksi luotto hoidettavana. Näin raha-asioiden hallinta on helppoa ja edullisempaa ilman ylimääräisiä kuluja. Lopulta täyden palvelun toimintaperiaate säästää myös rahaa monin eri tavoin, jos miettii vaikkapa tilannetta, että lähtisi itse kasaamaan vastaavaa kokonaisuuttaa. Eli palkkaamalla suoraan tekijät, ostamalla itse tarvikkeet, ajelemalla omalla autolla välineiden perässä vuokraillen ja ostellen kaikkea tarvittavaa. Meillä hinta kattaa kaiken ja työmme on aina takuutyötä. Huolehdimme kaikkien katteiden ja kattotuotteiden oikeista asennustavoista niin, että myös tuotevalmistajien tuotetakuut pysyvät voimassa.
Kun teetät huopakaton remontin meillä, tarjouksemme pitää sisällään kaikki työvaiheet. Liikkeelle lähdemme sinun aloitteestasi sekä toiveidesi ja kattosi kunnon selvittämisestä. Näin voimme jo lähtökohtaisesti olla varmoja siitä, että remontti vastaa toiveitasi ja katon kuntoa. Vastaan tulee harvemmin yllätyksiä. Silloin harvoin, kun jokin yllätys tulee, pidämme kanssasi palaverin niiden vaikutuksista työaikaan ja hintaan. Näin sinun ei tarvitse ihmetellä loppulaskulta muuttuneita hintoja, tiedät aina missä mennään. Kun katon korjaussuunnitelma ja tarjous on laadittu ja sinä sen hyväksyt, etenemme tilaamaan sovitut tarvikkeet. Eli esimerkiksi katolle tuleva vesikate valitaan yhdessä sinun kanssasi, tietysti katon jyrkkyyden ja muut tekniset seikat huomioiden. Tilaamme tarvikkeita suoraan valmistajilta ja usein suurissa erissä, joten hinnat ovat sangen kohtuulliset ja tarvikkeet ajoissa perillä.
Toteutusvaihe lähtee käyntiin työmaansuojauksilla sekä mahdollisten työskentelytelineiden kasauksella, jos niitä tarvitaan. Tämän jälkeen teemme tarvittavat purkutyöt, tässä vaiheessa näkeekin hyvin sen, kuinka pitkälle katon kunto vaikuttaa kattoremontin laajuuteen. Toisinaan huopakatolla riittää vanhan katteen huolellinen pohjustus, jonka jälkeen voimme asentaa uutta huopaa sen päälle. Toisinaan purettavaa riittää kattorakenteisiin ja eristeisiin asti. Tilanne riippuu siis katosta. Jos jotain puretaan, se tehdään tässä vaiheessa. Seuraavaksi voimme asentaa uutta tilalle kattorakenteista katteisiin ja läpivienteihin katon tarpeiden mukaan. Viimeistelyvaiheessa teemme erilaiset asennustyöt, niin pakollisten kuin vapaavalintaistenkin kattotuotteiden osalta. Huopakatto tarvitsee jyrkkyydestä riippuen myös turvatuotteita, vähintään katolle pääsyyn vaadittavat seinätikkaat kuluvat asiaan. Jyrkemmillä huopakatoilla myös muut turvatuotteet rakennusmääräysten mukaisesti lumiesteistä kattotikkaisiin ja huoltosiltoihin. Kun katto on valmis viimeistä silausta myöten, teemme lopputarkistuksen sekä huolellisen loppusiivouksen, jossa keräämme työmaan suojauksetkin mukaamme. Sitten kuljetamme työssä syntyneet jätteet asianmukaiseen jatkokäsittelyyn. Kaikki nämä työvaiheet kuuluvat aina antamaamme tarjoukseen.
Meillä huopakaton hinta eli saamasi tarjous käsittää töiden lisäksi niiden tekijät. Ahkerat kattoasentajamme saavat seurakseen aina tarvittaessa myös pätevimmät erikoisosaajat, toisinaan katto kaipaa mm. kattopeltiseppää riippumatta katteen laadusta. Tällöin kattopeltiseppä sisältyy tarjoukseemme. Samoin kaikki työssä tarvittavat välineet rakennustelineiden ja henkilönostimen käytöstä vaikkapa vasaraan ja muihin perustyökaluihin. Mikäli työ vaatii erikoisvälineitä, niin nekin tulevat mukanamme työmaalle. Et joudu hankkimaan tai vuokraamaan itse työkaluja, telineitä tai nostinta etkä kuskailemaa niitä, me huolehdimme kaikesta joka suuntaan. Et joudu myöskään töiden jälkeen palauttamaan tai varastoimaan välineitä, joita et ehkä enää ikinä tarvitse mihinkään.
Jos kattosi kaipaa oikaisua, vesivaurioisten eristeiden ja rakenteiden vaihtoa tai vaikkapa lisälämmöneritystä niin saat meiltä kaiken kätevästi kerralla. Samoin toivomasi asennustyöt, kuten kattoikkunan tai vaikkapa aurinkopaneelit. Mikäli kattosi kaipaa laajempaa saneerausta, jopa katon mallin muokkaamista tai katemateriaalin vaihtoa toiseen niin saat nämäkin meiltä täyden palvelun kokonaisuuksina.
Kattoremontti, huolto ja korjaus ajoissa säästää rahaa ja työtä
Todella monissa katon töissä pätee se, että ajoissa tehtynä säästyy rahaa. Kun töihin ryhdytään kyllin varhaisessa vaiheessa, säästyy sekä työaikaa että materiaalia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näin on siksi, että katon kuluminen tai vauriot eivät ehdi kehittyä kovin pitkälle, kun ne korjataan kuntoon ajoissa. Mitä suurempi vika sitä enemmän kuluu aikaa sen kunnostamiseen. Luonnollisesti esimerkiksi täysi kattoremontti vie paljon enemmän materiaaliakin, kuin katteen paikkaaminen tai pelkän vesikatteen asentaminen eli osittainen kattoremontti.
Kattoremontti olisi helpointa ja edullisinta tehdä silloin, kun katto ei ole vielä täysin loppuun käytetty ja vuotanut. Katon säännöllinen huolto ja tarkistus auttaa lähestyvän kattoremontin seurantaa, tällöin työ ei tule yllätyksenä tai paniikkiratkaisuna, kun vesi ilmestyy asuintilan kattoon eli välipohjaan. Myös katon suuremmat huollot ja erilaiset korjaustyöt ovat parhaimmillaan ajoissa tehtyinä. Esimerkiksi katteen sammaleenpoistokäsittely on tehokas tapa nollata huopakaton sammaltilanne ja hidastaa kasvustojen tekemää tuhoa. Katteen uudelleenpinnoitus on huopakatolla hyvin mahdollista. Se voi kuitenkin hyvin heikkoon kuntoon päässeellä katolla olla jo niin työläs ja hintava urakka suhteessa siitä saataviin hyötyihin, että uuden katteen asennus on saman hintainen mutta antaa kokonaan uuden elämän katolle. Kyllä katon pinnoitus on mahdollinen huonokuntoisellakin katteella, kannattavaa se ei aina ole. Ajoissa tehty katteen pinnoitus on hyvä keino pitkittää katon käyttöä mutta se ei ole ihmeratkaisu loppuun kuluneen katteen pelastamiseksi ilman kattoremonttia.
Tietysti katto on korjattava, vaikka se pääsisi huonoon kuntoon, jos rakennuksen käyttöä ollaan aikeissa jatkaa. Katon huoltokin voidaan aloittaa missä tahansa katon käytön vaiheessa, jos se on vähän kuin unohtunut. Paras hyöty huollostakin on kuitenkin luvassa silloin, kun se aloitetaan uudelle katolle rutiininomaisina puhdistuksina ja tarkistuksina. Uuden katon huolto on kevyttä ja edullista teettää meilläkin. Tällainen huolto sisältää usein pelkän irtoroskan poiston ilmapuhalluksella ja katon kattavan tarkistamisen, mutta hyvin nopeasti huoltojen teho alkaa näkyä katon kunnossa. Siinä missä huoltamaton katto alkaa kulumaan ja sammaloitumaan nopeammin, huollettu katto pysyy pitkään siistinä ja sammaleettomana. Myös kattoon tulevat viat saadaan säännöllisen huollon yhteydessä tekemissämme tarkistuksissa jäljitettyä ja hoidettua kuntoon ennen vakavia ja suurta korjausta vaativia vaiheita.
Ongelmana mm. kattovuodoissa on se, että ne eivät itsekseen häviä. Päinvastoin ne voivat lähinnä laajentua ja mitä pidempään katto päästää vettä läpi, sitä heikompaan kuntoon myös katon alapuoliset rakenteet menevät. Eli katon säännöllinen tarkistaminen auttaa löytämään alkaviakin vuotoja. Jos kattovuoto havaitaan, kyseessä on aina akuutti korjaus, jota ei kannata jättää odottamaan vaikkapa seuraavaa kesää. Vesi ja aika tekevät yhdessä mittavaa vahinkoa, sillä puurakenteet lahoavat ja home kehittyy ajan myötä. Ammattilaisina me voimme kyllä korjata kattoasi hyvin pitkälle tämänkin jälkeen, mutta tämän tyyppiset ongelmat ovat helposti ehkäistävissä kattoa huoltamalla ja korjaamalla.