Huopakaton huolto pitää katteen siistinä ja toimivana
Huopakaton huolto voi sisältää eri vuodenaikoina ja katon eri käyttövaiheissa muutamia erilaisia töitä. Huopakaton huolto on mainio keino pitää katto paremmassa kunnossa ja pidempään käytössä. Mikään katto ei selviä käytössä keskimääräistä käyttöikää ilman apua. Lisäksi katevalmistajien tuotetakuiden ehtona on katon säännöllinen huoltaminen, suositeltujen asennusohjeiden noudattamisen lisäksi. Monessakin mielessä huopakaton huolto siis kannattaa.
Meiltä saat kaikki tarvittavat huollot korjausten ja kattoremonttien ohessa katolle kuin katolle. Teemme kausihuollot, huopakaton puhdistukset, rännien puhdistukset ja lumenpudotukset sekä jäänsulatukset. Teemme myös huopakattojen sammaleenpoistokäsittelyitä ja uudelleenpinnoituksia tarpeen mukaan. Kaikkiin kattohuoltoihin sisältyy katon huolellinen tarkistus osana täyden palvelun avaimet käteen -konseptiamme. Sen mukaisesti huolehdimme aivan kaikesta, mitä katon työt kulloinkin vaativat. Sinulle tämä on helppoa. Lisäksi töiden teettäminen Kattokorjaus Pro:lla on myös turvallista, sillä toimimme kaikissa töissä ammattimaisesti ja hyvän työtakuun puitteissa. Panostamme korkeaan työn laatuun ja siihen, että kaikki onnistuu ensimmäisellä yrityksellä. Tämän ansiosta meidän on kannattavaa antaa laaja työtakuu kaikkiin kattotöihin.
Palvelumme kattavat palahuopakatot, bitumikatot ja kolmiorimakatteet riippumatta siitä, mikä rakennus tai kattomalli on kyseessä. Huollamme kaikki haastavatkin kohteet eli korkeat rakennukset sekä jyrkät ja pinta-alaltaan laajat katot. Kerrostalo, omakotitalo, autotalli, maneesi tai vaikka leikkimökki, huollamme niiden kaikkien katot viimeisen päälle. Katto kuin katto, avaimet käteen -palvelumme käsittää kaikki työvaiheet suunnittelusta toteutukseen, tarvikehankinnoista jätteiden hävitykseen eikä sinun tarvitse huolehtia muusta, kuin tarjouspyynnöstä ja mahdollisten toiveidesi kertomisesta meille. Saat aina osaavan ja oikein mitoitetun työvoiman suorittamaan kattosi huollon laadukkailla aineilla ja katteelle sopivilla välineillä. Näin voimme varmistua siitä, ettei katto turhaan kulu ja vahingoitu sen hyväksi suunnatuista toimista. Tämän tyyppisissä asioissa saatkin suuren edun siitä, että teetät työt osaavalla ammattilaisella.
Tilaa huopakaton huolto tai pyydä tarjous. Tavoitat meidät hyvin useilla eri tavoilla. Ehkäpä kätevin niistä on verkkosivuiltamme löytyvä tarjouspyyntölomake, myös sähköposti ja puhelin tavoittavat meidät hyvin. Lomake ja meilit ovat käytössäsi ihan aina ja niihin voit halutessasi liittää myös kuvat katon tilanteesta, jos sellaisia on otettu. Katon tarkistus kuuluu jokaisen huollon hintaan ja tavallisesti se onnistuu silloin, kun saavumme töihin. Joskus voi kuitenkin olla tarpeen käydä jo tarjouspyyntövaiheessa selvittämässä katon kuntoa, mutta voimme jutella tarkemmin katon tilanteesta ja huollon luonteesta tarjouspyyntösi yhteydessä.
Me palvelemme aina kattokohtaisesti suunniteltujen ja toteutettujen huoltojen avulla, eli teemme sen mitä katto tarvitsee emme enempää emmekä vähempää. Huopakaton huolto voi siis tarkoittaa kattokohtaisesti hyvin erilaisiakin töitä keveistä rutiinihuolloista katon sammaleenpoistokäsittelyyn tai mittavimmillaan pinnoitukseen asti. Hinta ja työhön kuluva aika sekä siihen tarvittavat materiaalit riippuvat siis katosta ja sen töistä. Osa huolloista lähinnä ylläpitää kattoa, osa uusii katon toimintakuntoa, kaikki ne kuitenkin auttavat pitämään katon toimivana ja pitkäikäisenä
Meillä teetetyt kattotyöt oikeuttavat laajasti kotitalousvähennyksiin, joita voi hakea omassa veroilmoituksessa. Mikäli tarvitset rahoitusta, voit hakea sitäkin verkkosivujemme kautta täysin meistä riippumatta. Voit päättää milloin ja mille summalle haet rahoitusta, päätökset saat nopeasti.
Katon ja vesikourujen puhdistus ovat huopakattojen parhaat ystävät
Huopakaton rutiinihuoltoja ovat katon ja vesikourujen puhdistus. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jo näillä pienillä toimilla on mahdollista auttaa kattoa ja sadevesijärjestelmää tehtäviensä hoidossa. Katon puhtaanapito on huopakatteilla äärimmäisen tehokas, vaikkakin yksinkertainen huoltotoimi. Puhdistamme katteen irtoroskasta ilmapuhalluksella, se ei kuluta katetta kuten mekaaniset puhdistusmenetelmät. Katto roskaantuu pahiten syksyllä, puiden tiputtaessa lehtensä. Katolle voi kuitenkin kertyä roskaa lähes ympäri vuoden, joten sen puhtaanapito kaksikin kertaa vuodessa on täysin perusteltua. Huoltotarve on suurempi aina, kun rakennuksen ympäristössä on korkeita puita. Myös havupuut roskaavat kattoa, joten lehtipuut eivät ole ainoa katon roskaaja. Ihan yhtä lailla kuin katto roskaantuu, kertyy myös ränneihin kaikenlaista moskaa. Huopakate on karheahko ja roska jää helposti katteen pintaan. Katteelta kosteus ei pääse roskan vuoksi haihtumaan kovinkaan tehokkaasti ja rännit roska voi tukkia aivan kokonaan.
Kosteus ja roska ovat yksi huopakaton sammaloitumista kiihdyttävä tekijä. Roskamassa sitoo kosteutta, joka edesauttaa sammaleen itämistä. Se on loistava laskeutumisalusta tuulen mukana leviäville itiöille ja kosteus auttaa itiöt kasvun alkuun. Tällä tavalla katteelle voi ilmestyä erilaisia karuihinkin oloihin erikoistuneita sammal- ja jäkälälajikkeita. Hajoava roskamassa maatuu ja tarjoaa myös ravinteita kasvustoille, katteen pinnoite ja lopulta sisäpuolikin kuluvat kiihtyvällä vauhdilla. Kun kate kuluu, vesi pääsee yhä syvemmälle edesauttaen kasvustojen juurtumista ja katteen eroosio vain kiihtyy. Kaikkea tätä on mahdollista hidastaa hyvin tehokkaasti sillä, että puhdistaa katetta sitä turhaan kuluttamatta. Meiltä saat katteen mukaisen puhtaanapidon huopakatollesi.
Rännien tyhjennys kannattaa, sillä roska estää vettä pääsemästä kunnolla pois. Ränni voi tukkeutua täysinkin, jolloin se tulvii sateella ja sulamisvesien vuoksi. Rännin yli tulviva vesi roiskuu seinille ja valuu vääriin paikkoihin. Joskus tukkeutuneiden rännien seurauksena on kosteusvaurioita, hometta ja lahoamista mm. julkisivussa ja rännejä tukevissa räystäslaudoissa. Vesi etsii aina jonkin tien alaspäin eikä se aina ole rakennuksen terveyden kannalta paras mahdollinen reitti. Ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu. Tyhjentämällä roskat ränneistä vesi pääsee kulkemaan sille aiottua reittiä pitkin maahan ja se myös päätyy suunniteltuun kohtaan pihassa. Näin voidaan tehokkaasti välttyä myös pihassa vääriin paikkoihin kertyvältä vedeltä.
Pahimpia rännien tukkeutumisen aiheuttamia ongelmia ovat kuitenkin tilanteet, joissa roskan tukkima ränni on täynnä vettä ja se jäätyy. Pakkasella näin käy vääjäämättä, jos siellä on vettä. Sadevesikourujen putsaaminen syksyn roskasadon jälkeen on hyvin viisas veto. Tämän vuoksi tarjoammekin juuri syyshuoltoja ja keväthuoltoja. Syksyn roskat saadaan pois katolta ja ränneistä, ränni ei tukkeudu eikä jäädy. Jäätynyt ränni hajoaa hyvin helposti, sillä alkeellisten fysiikanlakien mukaisesti vesi laajenee jäätyessään. Sadevesikouru siis pullistuu jäätyvän veden laajentuessa. Kouruihin ja syöksyihin syntyy lommoja, pinnoite hajoaa ja saumat sekä kiinnitykset voivat hajota. Myös rännin kaato vääntyy herkästi väärään kulmaan eikä vesi edes teoriassa pääse enää ihanteellisella tavalla pois. Ongelma voidaan huomata vasta keväällä, kun katolla oleva lumi sulaa rännin jäämöykkyä nopeammin. Sulamisvesi tulvii jäätyneen rännin yli ja muodostaa hillittömiä jäämuodostelmia, jotka voivat hajottaa rännin lopullisesti. Voimme tietysti sulattaa jään vesihöyryllä niin räystäältä, kuin katoltakin mutta pienemmillä riskeillä ja kuluilla pärjätään, kun roskamassa poistetaan jo syksyllä sen synnyttyä.
Rännien ja katon puhdistus sekä kuntokartoitus sisältyvät kevät- ja syyshuoltoihimme, joiden avulla saat pidettyä kurissa huopakaton kulumisen ja vauriot. Tarkistamme sadevesijärjestelmän kunnon muiden kattotuotteiden ohessa jokaisen katolla käynnin yhteydessä, näin voimme varmistua siitä, että kaikki toimii, kuten kuuluukin.
Sammal on huopakaton piinaaja
Huopakatoilla on tiilikattojen tavoin taipumus sammaloitua. Varhainen puuttuminen niin sammal- kuin jäkäläkasvustoihinkin ehkäisee kuitenkin niiden tekemiä tuhoja ja auttavat pitämään katon tilanteen hallinnassa. Ihan ensimmäinen perustoimenpide katteen sammaloitumisen hidastamiseksi on katteen rutiininomainen puhtaanapito. Roska ja sen sitoma kosteus edesauttavat sammaloitumista eikä niistä muidenkaan kasvustojen näkökulmasta haittaa ole. Säännöllinen puhdistus auttaa pitämään sammaltilanteen hallinnassa vielä siinäkin vaiheessa, kun katolla sammalta jo alkaa kasvamaan. Sitähän on hyvin vaikeaa täysin pitää poissa, koska puhtaanakin pidetyn katon pinnoite kuluu pikkuhiljaa ja kuluminen auttaa osaltaan sammalta valtaamaan katetta.
Sammalta voi kuitenkin poistaa irtoroskan tavoin kattoa putsatessa. Se irtoaa huopakatteelta usein ilmapuhalluksella, kuten mm. lehdet ja muutkin roskat. Pintapuhdistus irrottaa siis pintasammaleet kätevästi ja koska sammal kuitenkin on suhteellisen hidasta kasvamaan niin pari kertaa vuodessa tehty huolto pitää sammaleet melko tehokkaasti ainakin aisoissa. Huopakattoa ei sammaleenkaan vuoksi kannata kovin voimallisilla keinoilla puhdistaa, sillä katteen pinta kuluu hyvin herkästi. Jos katolla kasvaa sammalta, sirotepinta on todennäköisesti jo kulunut ainakin jonkin verran eikä sen mekaaninen kulutus edesauta katon asiaa.
Katteen kuluminen on sammaleelle hyvä asia, sillä se pääsee kasvattamaan juuret katteen sisään. Kun pinnoite on kunnossa, ei sammal yhtä tehokkaasti pysty juurtumaan itse katteeseen vaan lähteen liikkeelle esimerkiksi saumakohdista. Sammal omalta osaltaan kuitenkin kiihdyttää pinnoitteen kulumista, joten sen kasvua on hyvä hillitä. Sammaleen juuria ei kuitenkaan saa katteen sisältä pois millään ilmapuhaltimella tai harjalla. Kun kate on kulunut ja sammaloituminen kiihtyy, ovat kasvuston juuret iskeneet jo katteeseen. Tällöin voimme suorittaa ammattikeinoin toteutetun sammaleenpoistokäsittelyn, joka tuhoaa myös sammaleen juuret katteesta. Tällöin katto saa ansaitsemansa hengähdystauon ja sammal joutuu aloittamaan kiipimisensä aivan alusta eli tuulen mukana katolle leviävien itiöiden tasolta.
Sammaleenpoistokäsittely on tehokas, mutta katto- ja ympäristöystävällinen tapa poistaa sammal katolta kokonaan. Levitämme aineen puhdistetulle katolle ja jätämme sen vaikuttamaan. Levitys tapahtuu tarkkaan käsityönä telan avulla tai nopeammin suoritettuna korkeapaineruiskun avulla. Aine vaikuttaa vain sammaleeseen ja jäkälään näivettäen niiden juuret ja tuhoten itiötkin. Pintasammaleet me siivoamme jo ennen aineen levitystä, jotta aine pääsee pureutumaan katteeseen kunnolla ja tehden tehtävänsä erityisesti vaikeasti hävitettävien juurien tasolla.
Sammaleenpoistokäsittely on pitkäkestoinen toimenpide, sillä se poistaa sammaleen koko alueelta, jonne se levitetään. Sammal ei pääse kasvamaan takaisin esimerkiksi juurista, jolloin sen ilmestyminen takaisin katolle on huomattavasti hitaampaa. Käyttämämme sammaleentuhoaine on biohajoavaa eikä se vaikuta mihinkään muihin kasveihin tai aiheuta riskejä eläimille tai ihmisille. Sammaleenpoistokäsittely on mahdollista uusia tarpeen mukaan myöhemminkin ja se tehdään yleensä myös ennen katteen uudelleenpinnoitusta, jotta lopputulos on paras mahdollinen. Viimeistään katteen pinnoittaminen uudestaan tekee sammaleen katonvaltauksesta hyvin vaikeaa. Pinnoituksen eli suojakäsittelyn myötä kate saa takaisin sääsuojansa. Se hylkii myös sammalta eikä vesi pääse katteen rakenteeseen, vaan valuu ja haihtuu pois. Kunhan katto aina tarpeen vaatiessa vain muistetaan siivota irtoroskasta.
Lumi harvemmin tippuu huopakatolta, joten lumenpudotus voi tulla tarpeeseen
Koska huopakatto on melko karheapintainen, joskus malliltaan melko loivakin, lumi lähtee hyvin harvoin katolta itsekseen liikkeelle. Riski tietysti kasvaa katon jyrkentyessä ja lumimäärän kasvaessa, mutta lumien tippuminen itsekseen katolta ei ole kovin hyvä juttu runsaslumisina talvina. Lumi tekee herkästi tuhoa niin katolle, kuin kaikelle, mikä jää alan rymisevän lumikuorman alle. Toisaalta katolle kasautuva lumikin on riski katolle, joten huopakaton taipumuksessa pitää lumensa on sekä hyvät että huonot puolensa.
Lumenpudotus ihmisvoimin on sangen usein huopakatolla tarpeen, jos lunta vain tarpeeksi tulee. Vähälumisina tai lumettomina talvina katoilla ei yleisestikään ole mitään hätää, mutta lumimäärän kasvaessa riskit alkavat pikkuhiljaa nousta. Onkin tärkeää seurata lumen määrää myös katon näkökulmasta. Katolle voi kertyä lunta aivan yhtä paljon kuin maahankin, sen määrän tarkkailu ei kuitenkaan ole aina niin helppoa maasta käsin. Lumi voi myös painua kasaan märkänä sekä jäätyä, jolloin painoa on katon niskassa paljon enemmän, kuin osaisi kuvitellakaan. Isommalla katolla voi helposti olla tonneittain lunta. Huopakatto on itsessään kevyt katto eikä se useinkaan ole ihan ensimmäisenä vaarassa, kun lunta alkaa tulla. Mutta kattorakenteita ei ole varsinaisesti suunniteltu kestämään tonnien ylimääräisiä taakkoja. Varsinkin toistuvat lumikuormat väsyttävät katon rakenteita ja aiheuttavat hitaammin syntyviä vaurioita kattoon.
Katto voi kärsiä monia erilasia vaurioita. Jos katon lumitaakka kasvaa, se voi painaa katon notkolle tai vinoon. Taustalla voi olla lahovaurioita tai rakenteiden väsymistä mutta joskus katto vain antaa periksi, kun lumi kasaantuu katolle. Notkahdukset ja muut sentyyppiset vauriot on aina laitettava kuntoon katolla. Tutkimme tilanteen tarkoin ja oikaisemme katon. Jos taustalla on lahovaurioita, rakenteiden murtumia tai muuta näkyvää vikaa, on nekin luonnollisesti saatava kuntoon, jotta katto pysyy ehjänä ja rakennus terveenä. Huopakatto voi myös vuotaa lumen seurauksena saumojen ja katteen vaurioiden kautta. Varsinkin silloin, kun katon huolto ja korjaukset ovat jääneet välistä, voi kevättalvi tuoda käsille kattovuotojen sarjan. Kuten muillakin katetyypeillä, lumi voi hajottaa myös läpiviennit ja jiirit aiheuttaen niidenkin vuotoa ja korjaustarpeen. Tämän tyyppisiltäkin vaivoilta vältytään niin lunta pudottamalla kuin kattoa tasaisesti huoltamalla ja korjaamallakin.
Me palvelemme lumenpudotuksissa pitkällä kokemuksella ja hyvää työturvallisuutta vaalien. Työntekijät ovat hyvin varustettuja lumitöihin, pidämme tarkan huolen myös siitä, ettei putoava lumi aiheuta vahinkoja alhaalla ihmisille tai omaisuudelle. Suunnittelemme ja toteutamme lumenpudotukset aina kattokohtaisena kokonaisuutena ja katon kuntoa tarkkaan vaalien. Ei ole tarkoituksenmukaista hajottaa kattoa lumitöissä, kun katolta yritetään saada sitä uhkaava taakka pois.
Talvella katto ja varsinkin rännit voivat vaatia myös jäänsulatusta. Näihin hommiin varustaudumme kattoystävällisellä, ekologisella vesihöyryllä, joka poistaa tehokkaasti jääongelmat rakenteita rikkomatta. Jäätä ei voi poistaa hakkaamalla tai kuumentamalla ränniä tai syöksyä, väkivalloin saadaan yleensä aikaan pelkkää lisätuhoa sadevesijärjestelmän ollessa muutenkin jo hätää kärsimässä.
Katon vesitiiveys on tärkeää, joten saumojen ja läpivientien tiiveyden tarkistaminen oleellinen osa katon ylläpitoa
Huopakatto on uutena ja oikein tehtynä hyvin vesitiivis. Esimerkiksi hitsattava bitumikermi sopii jopa tasakattoisille rakennuksille ja hyvin loiville katoille, joissa katteen vedenpitävyys on pakko olla äärimmäisen hyvä. Muut huopakatteet vaativat hieman jyrkempiä kattoja, sillä niistä on mahdollista hieman päästä vettä läpi. Jyrkempi kattomalli tarkoittaa jyrkempää lapetta ja sen pinnalta herkemmin painovoiman alas vetämänä valuvaa vettä. Vesi poistuu jyrkkyyden ansiosta tehokkaammin sadevesijärjestelmään ja pois rakennuksen yhteydestä. Tämän vuoksi jyrkempi kattomalli on tarpeen niillä katteilla, joista kosteutta voi läpi päästä. Yleisesti ottaen huopakatteet kuitenkin ovat mukavan vesitiiviitä eivätkä ne edes kondensoi ilmankosteutta, kuten tiilikatot ja varsinkin peltikatot tekevät.
Huopakatossa kuitenkin on paljon kohtia, jotka voivat alkaa vuotamaan katon kuluessa tai silloin, kun niiden asennus epäonnistuu jollain tavalla. Esimerkiksi kattojen läpiviennit ovat kaikilla katoilla melko vuotoherkkiä kohtia, niissä asennusvirheetkin ovat muuta kattoa yleisempiä, joten kaikkien kattoläpivientien säännöllinen tarkistus sekä tarpeen vaatiessa korjaaminen kannattavat. Tämä pätee myös tiili- ja peltikatteisiin huopakattojen ohessa. Yksi yleisimmistä vuotokohdista onkin juuri läpivienti, niitä on kuitenkin mahdollista pitää kunnossa ja vielä vuodon sattuessakin korjata. Joskus läpiviennin ympärille muodostuu jopa lahovaurioita, mutta meiltä onnistuu katon korjaaminen vielä tässäkin vaiheessa.
Edullisempaa on tutkia katto säännöllisin väliajoin ja puuttua läpivientien ongelmiin jo ennen lahovaurioita. Mutta jos sellainen pääsee syntymään niin soita apuun Kattokorjaus Pro! Kunnostamme kattoa kyllin laajalta läpiviennin ympäriltä ja vaihdamme kaiken pilaantuneen materiaalin uuteen. Vähemmän huonoon kuntoon päässeet läpiviennit on mahdollista tiivistää kuntoon aina kun niissä ongelmia ilmenee. Monilla katoilla on useita läpivientejä. Savupiiput, kattoikkunat, huoltoluukut, kattovalokuvut, ilmastointihormit, liesituuletin, viemärintuuletusputki ja monet muut asiat vaativat läpiviennin tekemistä kattoon.
Muita yleisiä vuotokohtia katoilla ovat myös jiirit eli sisätaitteet. Niissäkin myös asennusvirheet ovat tavallisia, mutta tämän lisäksi kaksi lapetta yhdistävä saumakohta on kovalla rasituksella katolla ja se voi ihan yksinkertaisesti myös hajota. Käymme myös kattosi jiirit läpi jokaisella huoltokerralla. Tarpeen vaatiessa niitäkin on mahdollista korjata ja suojata niiden vedenpitävyyden takaamiseksi.
Huopakatteessa on myös saumoja. Riippuu hieman katteen tyypistä, kuinka paljon ja millaisia saumoja siinä on mutta huopakatteet tyypillisesti saumataan tiiviiksi, koko katon peittäväksi vesikatteiksi. Saumat voivat aueta monista eri syistä. Yksi tavallinen tarina on se, että kate menettää suojaavan sirotepintansa ja sen luonteenomainen joustavuus alkaa pikkuhiljaa hävitä. Kun kate ei joustakaan katon lämpöeläessä, sauma aukeaa. Katehan voi tällöin myös revetä, mutta jos sauma on jo repsallaan niin todennäköisesti se pettää ensin. Katteen saumat voivat aueta myös huolimattomissa kattohuolloissa sekä lumen vuoksi. Varsinkin jo kuluneet ja aukeamaan lähteneet saumat voivat aueta, kun katolla olevan lumikuorma keväällä alkaa sulamaan. Vesi valuu katteen ja painavan lumikerroksen väliin ja lumen paino pusertaa vettä paineella jokaiseen koloon, myös aukeamaan lähteneeseen huopakatteen saumaan.
Huopakatteen vedenpitävyyttä voi vaalia myös pitämällä kate kunnossa puhtaanapidoin ja pinnoituksin. Meillä katon kunnon tarkistaminen sisältyy kaikkiin tilaamiisi katon huoltoihin ja korjauksiin. Käymme läpi huolellisesti kaikki tavallisimmat vuotokohdat katolla ja tarpeen vaatiessa tiivistemme kattoa niin huoltojen yhteydessä kuin erillisillä korjauskäynneilläkin.
Kattotuotteiden pysyminen kiinni katossa takaa turvallisuuden
Kaikilla katoilla on läpivientien ja jiirien ohessa myös jotain kattotuotteita. Sadevesijärjestelmäkin lukeutuu kattotuotteisiin, samoin seinätikkaat, joiden avulla katolle kiivetään. Siinä onkin jo vähimmäisvarustus, joka hyvin monista rakennuksista löytyy, ellei kyseessä ole vaikkapa heinälato tai grillikota. Aika monilta katoilta löytyy muutakin varustelua, osa niistä on pakollista ja rakennusmääräysten sanelemaa, osa puolestaan vapaavalinnaista. Rakennusmääräysten velvoitteet koskevat kaikkia tietyn jyrkkyyden ylittäviä kattomalleja, vesikatteen tyypistä riippumatta. Niissä on omat vaatimuksensa lumiesteille ja katon huoltoreiteille, jotka toteutetaan tikkaiden ja kulkusiltojen avulla.
Myös pelastus- eli palotikkaat kuuluvat rakennusmääräyksiin. Me voimme huolehtia myös niiden asennuksesta, huollosta ja korjauksesta, vaikka ne eivät suoraan katolle sijoitukaan. Lumiesteitä vaaditaan minimissään kulkureittien ja talvikäytössä olevien pihan oleskelu- ja leikkipaikkojen suojaamiseen. Huoltoreitin täytyy löytyä kaikkiin katolla säännöllistä huoltoa vaativiin kohtiin, savupiippu on ainakin hyvin yleinen, myös yläpohjaan pääsy voi olla toteutettu katon kautta luukun avulla. Tällöin huoltoreitti käsittää seinätikkaat, kattotikkaat ja tarvittavat huoltosillat sekä joskus myös huoltoluukun yläpohjaan.
Loivemmilla kattomalleilla kaikki varusteet eivät siis ole tarpeen ja monille katoille on mahdollista asentaa tarpeen vaatiessa minimivaatimuksia laajemmatkin turvavarusteet sekä toivomusten mukaisia kattotuotteita. Katon varustus on siis kattokohtainen kokonaisuus. Esimerkiksi aurinkopaneeli tai kattoikkuna ovat täysin valinnaisia, usein asumismukavuutta parantavia kattotuotteita. Niiden turvaaminen omilla lumiesteillään on hyvin mahdollista ja usein viisastakin. Lumieste on halpa vakuutus lumen tuhoja vastaan. Vakuutusyhtiöthän suhtautuvat usein sangen karsaasti lumen tekemiin tuhoihin, oli kyse sitten katolle sattuneesta vahingosta tai katolta tippuneen lumen aiheuttamasta vahingosta. Niiden ennaltaehkäisy on kuitenkin lopulta helppoa ja moniin tuhoihin nähden edullistakin.
Hyvin tärkeää on tietysti se, että kattotuotteet pysyvät katolla kiinni. Ne täytyy siis alun perin kiinnittää oikein, jokaiselle vesikatteelle on kehitetty omat kattotuotteiden kiinnitystavat, joita me noudatamme pikkutarkasti. Ohjeet ovat yleensä erittäin päteviä ja testattuja, mutta tuotevalmistajan suositusten noudattaminen on tärkeää myös siksi, että ne ovat ehtona valmistajan myöntämien tuotetakuiden pysymiselle voimassa.
Lisäksi kattotuotteet vaativat huoltoa ja korjaamista käyttövuosien kuluessa, ihan kuten muukin katto. Tarkistamme mm. kattosi rutiinihuollon ja puhdistuksen yhteydessä myös kattotuotteiden kiinnitykset ja kunnon. Niitä on mahdollista monin eri tavoin korjata, jos vaikkapa lumi on runnellut tikkaat pilalle, voimme aina myös vaihtaa hajonneita osia ehjiin, jotta kokonaisuus pysyy käyttökuntoisena. Erityisen tärkeää on huolehtia tuotteiden kiinnityksistä, sillä katolta alas tuleva lumi on ilman mukaan repeytynyttä lumiestettäkin tuhoisa massa. Huoltoreittejä käyttävät kaikki katon huoltajat ja niiden on oltava kunnossa, kun vaikkapa nuohooja saapuu töihin. Rakennuksen omistaja on lopulta aina vastuussa kattoturvan olemassaolosta sekä kunnossa pysymisestä. Me voimme käytännöntyöt puolestasi kuitenkin hoitaa, kunhan muistat itse tilata huollot ja korjaukset ajoissa. Sadevesijärjestelmän ylläpito auttaa myös kattoa työssään, joten siitä huolehtiminen on osa meidän rutiinihuoltojamme muutenkin. Esimerkiksi rännien tyhjennys ja kiinnitysten tarkistaminen on hyvä rutiini niidenkin osalta.
Huopakaton pinnoitus uudista katteen pinnan
Huopakatteiden pinnoitus on mahdollista aivan kuten kaikkien muidenkin kattojen pinnoitukset. Jokaiselle katteelle on omat aineet ja menetelmät pinnoitteen uusimiseksi, lisäksi on melko kattokohtaista, milloin kate kannattaa uusia. Kaikissa huopakatteissa on uutena pinnoite, huopakatteissa on tyypillisesti sirotepinta, eli karhea pinta katteessa on sen pinnoituksen perua. Pinnoite suojaa katteen huokoisempaa sisusta ja pitää koko katteen joustavana. Pinnoitteiden tärkeä tehtävä on kaikilla katteilla suojata sisempiä kerroksia. Puhutaan myös katteen sääsuojasta. Pinnoite siis pitää vettä ja hidastaa mm. jään ja UV-säteilyn aiheuttamia tuhoja katteessa.
Koska pinnoitteet ottavat vastaan kaikki rasitteet ensimmäisenä, on niillä taipumus kulua. Vesi, jää, lumi, lämpötilavaihtelut, auringon UV-säteily, sammaloituminen ja monet muut rasitteet syövät pinnoitetta. Myös eri syistä johtuva mekaaninen kulutus hioo pinnoitetta pois ja huopakatteilla tämä on yksi suurimmista katetta kuluttavista ongelmista. Sen vuoksi me emme puhdista huopakattoja harjoilla. Emme myöskään suosittele huopakattoja pestäväksi ilman erittäin painavaa syytä, ja pesun jälkeen kate olisi tärkeää pinnoittaa uudelleen. Toisinaan pinnoite siis kuluu liian kovilla huoltomenetelmilläkin harjaamisen, pesun, lumitöiden jne. seurauksena. Kattoja on tärkeää hoitaa niille sopivimmilla tavoilla.
Huopakatto on herkkä tietyssä mielessä, vaikka se on myös joustava ja hyvin vedenpitävä, kun se on kunnossa. Pinnoitteensa menetettyään se on haavoittuvainen niin kiihtyvälle sammaloitumiselle kuin katteen vaurioillekin, sisäpuolen bitumi voi kulua lopulta puhki ja katto vuotaa. Myös katteen elastisuuden häviäminen on seurausta pinnoitteen kulumisesta ja bitumin rasituksesta säiden armoilla. Se voi johtaa moniin eri vaurioihin katteen repeämisestä saumojen aukeiluun. Katteeseen voi ilmestyä myös mitä erikoisempia pullistumia, kupruja, kuoppia ja muita muutoksia, jotka täytyy laittaa kuntoon ennen kuin ne repeävät ja aiheuttavat kattovuodon. Näidenkin taustalla voi olla katteen heikentynyt kunto. Kun katetta ollaan pinnoittamassa uudestaan, huolehdimme aina siitä, että kaikki vauriot katteessa korjataan ensin. Tällöin saamme yhtenäisen pinnoitteen peittämään koko katon, jolloin se antaa parhaan mahdollisen suojan.
Katteen pinnoitus tehdään sääsuojan palauttamiseksi sekä katteen toimintakyvyn palauttamiseksi. Kate kestää taas ulkoisia rasitteita ja mukautuu katon lämpöelämiseen. Ellei huopakattoa pinnoiteta ajoissa, voi edessä olla kattoremontti. Katto voi ehtiä vuotamaan, jolloin täysi kattoremontti voi olla ainoa vaihtoehto. Silloinkin kun kate on päässyt hyvin heikkoon kuntoon, voi pinnoitustyö olla resurssien tuhlausta, vaikka katto ei olisi ehtinyt edes vuotamaan. Pinnoitustyö vaatii aina huolelliset pohjatyöt ja mitä heikommassa kunnossa kate on, sitä enemmän pohjatyötä on tehtävä. Toisinaan pinnoitus antaa vain vähän lisäaikaa työn hintaan nähden. Katteen uusiminen voi olla jopa saman hintainen ratkaisu, mutta se antaa katolle jopa kymmeniä vuosia lisää elinaikaa. Tällöin ainoa järkevä vaihtoehto voikin olla katteen uusiminen. Ajoissa tehtynä huopakaton pinnoitus on kuitenkin mainio tapa ylläpitää katon toimintakuntoa palauttamalla sen jousto ja sääsuoja. Samallahan huollamme katon muutenkin kuntoon ja siistiksi puhdistuksen, sammaleenpoiston, katteen saumausten sekä muiden tarvittavien työvaiheiden kautta. Palvelemme sinua asiantuntevasti huopakattosi pinnoitustöissä. Valitsemme aina kyseiselle katteelle parhaat tuotteet ja menetelmät sekä suoritamme työt täyden palvelun ja laajan työtakuun puitteissa. Pinnoitustyön ohessa on täysin mahdollista tehdä erilaisia korjauksia ja asennuksia katolle, jos niille on tarvetta.
Meillä katon tarkistus kuuluu kaikkiin huolto- ja korjauskäynteihin
Meidän täyden palvelun lupauksemme pitää sisällään katon kunnon huolellisen tarkistuksen ihan jokaisella käyntikerralla. Tilasit meiltä sitten katon rutiinihuollon, ränninkorjaukset tai vaikkapa katteen uudelleenpinnoituksen, käymme kattosi huolellisesti läpi työn yhteydessä. Tavallisin tapamme on listata löytyvät viat, laatia niistä korjausehdotus sekä jättää tarjous. Riippuu kuitenkin vioista ja siitä, kuinka sovimme toimivamme. Huoltojen yhteydessä on mahdollista tehdä varsinkin pienimpiä korjauksia, jotka eivät vaadi suuremmin materiaaleja tai vie paljon työaikaa. Isommat korjaukset voi joutua käytännön syistä muutenkin tekemään erikseen, varinkin jos työhön tarvitaan vaikkapa jotain tarvikkeita tai enemmän työaikaa.
Katon tarkistus on hyvä käytäntö, erityisen tehokasta se on säännöllisesti toistettuna. Kun katon kuntoa tarkistetaan vaikkapa kaksi kertaa vuodessa, mikään katon vika ei ehdi kasvaa kovin suureksi riesaksi. Eri asia tietysti, jos huoltokäyntien välillä katolle kaatuu puu. Mutta esimerkiksi kulumisesta tai vaikkapa katon läpiviennin tai katteen sauman hajoamisesta johtuvat vaivat eivät ehdi aiheuttaa kattoon laajoja vaurioita. Mitä suurempi vika katossa on, sitä suurempi ja kalliimpi korjauksin on kyseessä. Hyvin monet huopakattojen ongelmat syntyvät ja pahenevat ajan kanssa. Eli tasainen huoltorutiini auttaa pitämään katon paremmassa kunnossa. Se ei estä kattoa kulumasta tai vaurioitumasta, mutta monia vaivoja on mahdollista lykätä, ehkäistä ja lieventää varhaisen puuttumisen avulla. Jos katto ehtii rauhassa vuotaa vaikkapa vuosia, voi käsillä olla täysi kattosaneeraus, jossa vaihdetaan katteet, katon puurakenteet ja eristeetkin homeen ja lahoamisen vuoksi uusiin. Monissa tapauksissa vuotanut läpivienti tai katteen vaurio olisi ollut mahdollista laittaa kuntoon muutaman tunnin työllä ja huomattavasti pienemmillä kuluilla jo alkuvaiheessa.
Täyden palvelun periaatteemme käsittää siis katon huolellisen tarkistuksen jokaisen kattohuollon yhteydessä. Tutkimme vesikatteen kunnon ja sen saumaukset. Käymme läpi katon jiirit ja läpiviennit, sillä ne ovat kattojen vuotoherkimpiä kohtia. Selvitämme myös kaikkien kattotuotteiden sekä sadevesijärjestelmän kunnon ja kiinnitykset. Mikäli rakennuksessa on yläpohja ja sinne on mahdollista päästä, käynti sielläkin kuuluu asiaan. Yläpohja jää helposti tutkimatta varsinkin silloin, kun sinne on työlästä päästä tai tila on matala ja liikkuminen sen vuoksi haastavaa. Meillä yläpohjan tutkimusta suositaan, jos se suinkin on mahdollista, sillä yläpohja kertoo katon tilanteesta paljon. Mikä parasta, yläpohjassa on mahdollista havaita varhaisetkin merkit kattovuodoista eli siellä käyminen on avain asemassa kattovuotojen varhaisessa eliminoimisessa.
Kattokohtaisesti tarkistettavana voi olla myös savupiipun kunto, sen tyvipellitys ja piipunhattu, jotka voivat huopakatollakin olla peltiä. Mikäli muita suojalistoja katosta löytyy, tutkimme niidenkin tilanteen. Harjatiiviste, pieneläinesteet, katon eristeet, yläpohjan tuuletusputkien eristeet voivat tapauskohtaisesti kuulua tarkistettaviin kohtiin. Mikäli katossa on esim. kattoluukku tai kattoikkuna, niiden läpivientien ohessa tutkimme myös niiden omat tiivisteet, tarvittaessahan nekin on mahdollista vaihtaa ja kunnostaa.
Tekemämme kattotarkistus on siis hyvin kattava eikä se tilaustöiden yhteydessä maksa mitään. Tarkistus on hyvin hyödyllinen tapa pitää katon viat ja korjauskulut pieninä sekä ehkäistä ennalta turhia kattoremontteja. Vastaavasti tutkimme kattosi kunnon ennen kattoremonttia laatiaksemme juuri sinun kattosi kuntoa vastaavan remonttisuunnitelman sekä tarjouksen. Katto siis tarkistetaan aina, kun joku meiltä sitä huoltaa tai remontoi.
Huopakaton kevät- ja syyshuolto
Huopakatto vaatii säännöllistä huolenpitoa ja moni katto hyötyisi parikin kertaa vuodessa tehdyistä perushuolloista. Jotkut huoltavat kattojaan itse mutta ei ole mikään häpeä teettää töitä myös ammattilaisilla, katoilla kiipeily ja märän lehtimössön tonkiminen ränneistä syyssateella ei ehkä ole niin mieltä ylentävää puuhaa. Meillä löytyy kaikilta työntekijöiltä hyvä varustus kaikkiin keleihin ja turvalliseen työskentelyyn katolla. Myös silloin, kun kattoa osaa ja jaksaa puhdistaa itse, voi ammattilaisen käynti silloin tällöin kannattaa. Me osaamme arvioida monia katon kuntoon vaikuttavia seikkoja, joita on maallikon ehkä vaikeampi havaita, vaikkapa katon tuuletus tai läpivientien ongelmat voivat hyvin vaatia ammattilaisen kokemusta ja näkemystä.
Kevät- ja syyshuollot sijoittuvat katolle usein kriittisen ajan eli talven molemmin puolin. Syksyllä huolto olisi parasta tehdä lehtienlähdön ja lumentulon välisenä aikana ja keväällä sen jälkeen, kun lumi on katolta lähtenyt. Runsaslumisimpina talvina tässä välissä voidaan tehdä tarpeen vaatimat lumenpudotukset ja jäänsulatukset katolta ja ränneistä, ihan joka talvi niitä ei kuitenkaan tarvita. Syksyllä katon puhdistaminen on hyvin tärkeää, sillä roskaa on yleensä eniten varsinkin lehtipuiden läheisyydessä. Roskaa voi kuitenkin olla katolla myös keväällä. Toinen oleellinen työ puhtaanapidon lisäksi on katon kunnon tarkistaminen. Syksyllä varmistamme, että katto on kunnossa ja kestää talven rasitteet. Keväällä tutkimme, jättikö talvi jälkiä ja tarvittaessa korjaamme tilannetta. Huopakatolla tärkeitä tarkistus- ja korjauskohteita keväisin ja syksyisin ovat läpiviennit, katteen saumaukset sekä kattotuotteet sadevesijärjestelmää unohtamatta. Lumi hajottaa herkästi mm. katteen saumoja, jos ne ovat yhtään lähteneet aukeamaan.
Kevät- ja syyshuoltojen teho perustuu eritoten kyllin tiheään huoltoväliin. Eli puolessa vuodessa katto harvemmin ehtii vaurioitua vakavasti ja viat saadaan pidettyä pieninä. Uuden katteen puhdistus hidastaa sen kulumista ja sammaloitumista ja myöhemmin säännöllinen puhtaanapito pitää sammaleenkasvun kurissa parhaiten. Kattoa huoltamalla ja tarkistamalla on helppo myös ennakoida katon suurempia huoltoja, kuten pinnoitusta ja remonttia niin, että ne saadaan tehtyä ajoissa. Hyvin kuluneen katon pinnoitus ei ole kannattavaa, mutta ajoissa tehtynä se voi antaa huopakatteellekin vuosikymmenen tai kaksikin lisää aikaa, kunhan kattoa muutenkin pidetään kunnossa. Kun kattoremonttiin ryhdytään ajoissa, selvitään edullisemmalla, jopa osittaisella kattoremontilla. Erilaisilta paniikkiratkaisuilta vältytään ja pysyt hyvin selvillä kattosi tilanteesta sekä huolto- ja korjaustarpeista kausihuoltojen yhteydessä.
Huopakatto voi tarvita kausihuoltojen ohessa puhdistusta ja tarkistusta muulloinkin. Myrskyt voivat roskata katon pahoin ja aiheuttaa erilaisia vaurioita. Runsasluminen talvi asettaa omat haasteensa ja katto voi vaatia lumenpudotusta säilyäkseen ehjänä. Jossain vaiheessa sammaleenpoistokäsittely on pakko tehdä lähes katolla kuin katolla, senkin voi joskus vaivatta yhdistää kausihuoltoon. Korjauksia tulisi tehdä aina tarpeen mukaan, eli silloin, kun katossa jotain korjattavaa ilmenee. Katteen uudelleenpinnoitus tehdään yleensä vain kerran per huopakatto, senkin ajoittaminen on helpointa kausihuoltojen antamien tietojen avulla. Se voi olla hyvin kattokohtaisesti ajoittuva työ. Vaikka keskimäärin pinnoitus sijoittuu noin puoliväliin katteen tyypillistä käyttöikää niin katteen kunto on vuosia määräävämpi tekijä.