Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Juva – karhunpalvelus katollesi
Juvalta löytyy jos jonkinmoista rakennusta erilaisine kattoineen. Ja koska kestävä, edullinen sekä moderni huopakate on hyvin yleinen valinta, koristaa se nykyään monia rakennuksia. Toisinaan ne kestävimmätkin huopakatot kärsivät kuitenkin vaivoista ja vaurioituvat. Tällöin huopakaton tai palahuopakaton korjaus ja paikkaus tulee usein ajankohtaiseksi. Tee siis katollesi karhunpalvelus ja käänny meidän puoleemme. Me Kattokorjaus Pron ammattilaiset tiedämme, millaisilla korjaus- sekä paikkaustoimenpiteitä kukin katto yksilöllisine ongelmineen kaipaa. Hyödynnämme kaikessa työskentelyssämme vuosien kokemuksen myötä kehittynyttä tietotaitoamme. Juvan lisäksi toimimme myös muilla lähipaikkakunnilla, kuten Rantasalmella, Virtasalmella, Joroisissa, Varkaudessa sekä Sulkavalla.
Huopakaton vuoto on siitä ikävä kuokkavieras, että se saattaa saapua yllättäen ja ilmestyä oikeastaan mihin tahansa katon osaan. Tyypillisiä vuotopaikkoja ovat esimerkiksi pellitön piipunjuuri, antennin juuri, ilmanvaihtoputki, jiiri tai tiivisteistään hapertunut kattoikkuna. Vuoto voi olla myös seurausta äkillisestä vauriosta, kun esimerkiksi puun iskeytymisestä lapetta vasten tai lumikinoksen äkillisestä katolta alas vyörymisestä. Kun katolle muodostuu vuotokohta, on kosteudelle luotu suora reitti eristeisiin, missä se pääsee tekemään tuhojaan. Yläpohjassa kosteus saattaa esimerkiksi homehduttaa villaeristeet tai aiheuttaa puuosien lahoamisen. Kauheimmissa kauhuskenaarioissa kosteus tekee koko asunnosta asuinkelvottoman, jolloin pieni korjailu ja paikkailu ei enää riitä sen kunnostukseen. Tällöin monesti ainoa jäljelle jäävä ratkaisu on kattoremontti, joka käy taas ajoissa tehtyä paikkausta kalliimmaksi. Älä jää siis turhaan pohtimaan, vaan pyydä meidät käymään katollasi, mikäli epäilet vuotoa tai muita ongelmia.
Huopakaton korjaustyöt sekä muut kattotyöt kattoalan ykkösiltä
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Huopakaton halkeamien, kuprujen, ilmataskujen ja ryppyjen korjaus Juvalla hoituu sujuvimmin alan ammattilaiselta
Ongelmavapaata katemateriaalia ei ole vielä keksitty – peltikatto ruostuu, tiilikatto sammaloituu ja huopakaton huopa tapaa halkeilla, nousta kupruille, rypyille tai ilmataskuille. Tällaiset katteen pinnan ongelmat eivät vielä suoranaisesti merkitse kattovuotoa, mutta saattavat sellaiseksi ajan myötä kehittyä. Siksi ne onkin syytä hoitaa pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Syitä erilaisten kuprujen, ryppyjen, halkeamien sekä ilmataskujen taustalla on monia – yleisin ehkä on huovan kimmoisuuden katoaminen. Huopa menettää kimmoisuutensa usein silkan iän seurauksena, eikä enää jousta ja palaudu muotoonsa. Toisinaan ryppyjä tai kupruja nousee myös uuteenkin huopaa, jos esimerkiksi asennus- ja huoltotöissä on käynyt vahinko – ehkä joku on varomattomasti astunut kuumalle huovalle kesäpäivänä, jolloin se on päässyt venymään. Ilmataskut ovat taas puhtaasti seurausta siitä, että kermikerrosten väliin on päässyt kosteutta, joka lämpötilavaihtelun myötä muuttuu katetta kuplalle pullistavaksi vesihöyryksi. Toki myös Juvalla nähdään monenlaisia kattoa koettelevia ilmasto-olosuhteita aina äkillisistä raekuuroista rankkoihin syysmyrskyihin sekä runsaslumisiin talviin.
Meille Kattokorjaus Prolla on tärkeää, että katon ongelmiin puututaan mahdollisuuksien mukaan jo ennen kuin ne ovat ehtineet kehittyä vuodoiksi. Siksi me korjaamme myös sujuvasti erilaiset halkeamat, kuprut, ilmataskut ja rypyt katoltasi Juvalla, hyödyntäen vuosien aikana keräämäämme kokemusta sekä tietotaitoa. Mikäli siis kaipaat katollesi kattoalan ammattilaista, käänny meidän puoleemme.
Juvalla kattohuollotkin saat meidän kauttamme
Me Kattokorjaus Prolla emme keskity vain korjaamaan ja paikkaamaan kattoja, vaan teemme mieluusti myös paljon ongelmia ennaltaehkäisevää työtä, joka on usein pitkässä juoksussa myös kannattavampaa katon omistajalle. Mikäli haluat siis ylläpitää juuri kunnostetun huopakattosi hyvinvointia sekä ehkäistä uusien ongelmien muodostumista, voit tilata meiltä säännölliset kattohuollot Juvalla.
Suosittelemme puolivuosittain toteutettavia katon perushuoltoja jokaiselle huopakatolle iästä huolimatta. Näihin perushuoltoihin lukeutuvat esimerkiksi katteen sekä rännien putsaus, läpivientien tiiveyden tarkastus, kattotuotteiden kiinnityksen varmistus ja yläpohjaan kurkistaminen. Jo ne vievät pitkälle ja voivat riittää ehkäisemään katon vaurioitumiselle otollisten olosuhteiden muodostumista. Huopakatto esimerkiksi sammaloituu helposti, mikäli sitä ei pidä puhtaana ja sammal tapaa porata katteeseen juurenmentäviä koloja, jotka täyttyvät vedellä. Rännien tukkeutuminen taas saattaa puolestaan hidastaa katon kuivumista tai aiheuttaa sulamisvesien tulvimista pitkin seiniä. Läpiviennit puolestaan ovat katon vuotoalttiimpia kohtia, joten niiden kuntoa on hyvä tarkkailla säännöllisesti. Huonosti kiinnitetty kattotikkaat voivat taasen irrota äkillisesti aiheuttaen vaurioita niin katteelle kuin ympäristöllekin.
Tarvittaessa huoltotoimenpiteisiin voidaan sisällyttää myös esimerkiksi katon uudelleen pinnoitus tai sammaleentuhokäsittely. Talvisin palvelumme kattavat myös lumenpudotustyöt sekä esimerkiksi rännien jäänsulatuksen.
Ajallaan toteutettujen huoltojen myötä katto voi paremmin. Niiden yhteydessä ammattilainen myös tarkastaa katon kokonaisvaltaisen kunnon, jolloin alkavatkin ongelmat huomataan usein ajoissa. Investoi siis kattosi hyvinvointiin ja tilaa kattohuollot alan ammattilaiselta. Kaikenlaiset luotettavat kattopalvelut saat Juvalla Kattokorjaus Prolta.