Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Puolanka – koska kunnostettu katto nostaa koko rakennuksen jälleenmyyntiarvoa
Kainuussa, Puolankajärven rannalla sijaitseva idyllinen Puolanka tunnetaan Suomen myös kauniista luonnostaan. Myös Puolangassa huopakatot ja palahuopakatot kaipaavat toisinaan korjausta ja paikkausta. Mutta kuten jokainen paikallinen tietää, se on myös hieman etäällä – kuten kaikissa Suomen pienemmissä kaupungeissa, välimatka tarkoittaa, että palveluiden saanti on vaihtelevaa. Tietyt palvelut ovat kuitenkin tärkeitä ja niiden tarve vakio – esimerkiksi asumiseen liittyvät palvelut; sähkö, vesi ja kunnon katto pään päälle. Mutta kunnon katotkin kärsivät toisinaan vaurioista. Katon vaurioissa on vain se ikävä puoli, että mikäli ne jätetään huomiotta, saattavat seuraukset olla kohtalokkaat koko rakennukselle. Mikäli huopakatto tai palahuopakatto vuotaa, pitää se korjata tai paikata pikimmiten, jotta veden pääsy rakenteisiin saadaan estettyä. Mikäli kosteus on kuitenkin tehnyt tiensä esimerkiksi eristeisiin tai lahottanut tärkeitä puurakenteita, tulee tarvittavat korjaus- sekä vaihtotyöt toteuttaa ennen korjauksia ja paikkauksia.
Me Kattokorjaus Prolla hoidamme onneksi kaikenlaiset huopakaton, palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset paitsi Puolangassa, myös Suomussalmella, Ristijärvellä, Hyrynsalmella, Kontionmäellä, Pudasjärvellä sekä muissa lähialueen paikkakunnissa. Ammattitaitoinen tiimimme ottaa ohjat akuutistakin tilanteesta nopeasti ja kartoittaa mahdollisten vaurioiden laajuuden. Teemme asiakkaamme kanssa yhdessä suunnitelman katon korjaus- sekä paikkaustöistä. Katon kunnostus saattaa paitsi pidentää sen elinikää ja ylläpitää asumismukavuutta, jopa nostaa koko rakennuksen jälleenmyyntiarvoa.
Huopakaton korjaustyöt sekä muut kattotyöt Puolangassa kattoalan ykkösiltä
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Puolangan alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä Puolangalla ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Huopakaton halkeamien, kuprujen, ilmataskujen ja ryppyjen korjaus ammattilaisen toteuttamana
Katot ovat alttiita säälle ja muille ympäristön vaikutuksille. Kesän helle, keväällä sulavat lumet, talven raskaat kinokset sekä syysmyräkät koettelevat niiden kestävyyttä ja toisinaan vievät jopa voiton. Meiltä Kattokorjaus Pron ammattilaisilta hoituvat onneksi kaikenlaiset huopakattojen korjaus ja paikkaustyöt Puolangassa. Olemme kokeneita konkareita, jotka ovat nähneet erilaisia, erityisesti huopakatolle tyypillisiä, vaivoja ja näin myös oppineet hoitamaan ne pois päiväjärjestyksestä tehokkaasti ennen kuin ne ehtivät kehittyä suuremmiksi katastrofeiksi. Vaikka huopakatto onkin kestävä, saattaa se oireilla esimerkiksi erilaisin halkeamin, kupruin, ilmataskuin sekä rypyin, jotka eivät vielä ole kenties aiheuttaneet vuotoja, mutta saattavat niin tehdä, mikäli niiden olemassaoloon viitataan vain kintaalla. Korjaus- sekä paikkaustoimet ovat vieläpä onneksi varsin yksinkertaisia, eivätkä vie juurikaan aikaa.
Me saumaamme, paikkaamme, pinnoitamme ja tarvittaessa uusimmekin osia kattohuovasta. Tarvittavat korjausmenetelmät valtiaan aina ongelman sijainnin ja laajuuden mukaan. Siksi katto täytyy käydä tarkasti läpi ennen hommiin ryhtymistä. Me toteutamme katollesi kattotarkastuksen, jossa etsimme vuotoja, kulumia sekä pinnankin alla piileviä ongelmia. Ehkä huopakatto on alkanut vuotaa piipun juuresta, jiiristä, viemärintuuletusputken ympäriltä, kattoluukun- tai kattoikkunan kohdalta? Kenties huovassa on reikiä, saumat repsottavat tai läpivienti päästää vettä rakenteisiin? Toisinaan käy niinkin, että katon päälle kaatui puu tai myrsky repi rännin irti. Meiltä saat ammattiavun kaikkiin huopakaton ongelmiin Puolangassa ja lähialueilla nopeasti ja luotettavasti.
Kunnostettua kattoa kannattaa muistaa myös huoltaa jatkossa, jotta korjaushommista ei tule tapaa
Meiltä saat siis kaikenlaiset katon korjaustyöt Puolangassa kaikenlaisille katoille aina omakotitaloista, rivitaloihin ja mummonmökeistä hallirakennuksiin. Mutta jokaisen kodin- sekä talonomistajan on hyvä kuitenkin tietää, ettei pelkkä katon korjaus ja paikkaus kuitenkaan vie pitkälle, jos sen jättää muutoin oman onnensa nojaan. Korjaustoimenpiteitä saattaa nimittäin joutua vastedes tekemään tuon tuosta. Ja vaikka hintamme edullisia ovatkin, ei alituinen katon paikkaus tule halvaksi. Kattojenkin kohdalla avainasemassa on erilaisten ongelmien ennaltaehkäisy. Paras tapa ennaltaehkäistä niitä, on huolehtia katon yleisestä hyvinvoinnista huoltamalla sitä säännöllisesti. Kun huopakatto pysyy puhtaana, sen läpivientien kunto tarkastetaan riittävän usein ja kattotuotteiden kiinnitykset varmistetaan, kestää se paremmin seuraavan vuodenajan koetukset. Sammal pysyy poissa, pinta paremmassa kunnossa, rännit eivät tukkeudu tai piipun juuri ala salakavalasti vuotamaan kenenkään huomaamatta. Sitä paitsi, joka kerta, kun kattoa huolletaan, käy ammattilainen tarkastamassa myös sen yleiskunnon. Näin mahdolliset, kenties vasta aluillaan olevat sekä jopa ne vielä pinnan alla kytevät ongelmat huomataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja niihin päästään puuttumaan pikimmiten, jolloin korjaustöillekin jää usein vähemmän hintaa.
Säännöllinen kattohuolto tuo siis paitsi mielenrauhan, lykkää seuraavan korjaustyön tai suuremman remontin tarvetta, myös varmistaa sen, että katto pysyy hyvänä vielä mahdollisesti vuosikymmeniä. Kattohuollot Puolangassa saat kätevästi Kattokorjaus Prolta.