Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Ristijärvi – parasta hoitaa alta pois mahdollisimman pian
Kaipaako huopakattosi tai palahuopakattosi korjausta tai paikkausta Ristijärvellä? Oletko huomannut saumojen repsottavan tai kattoikkunan tiivisteen päästävän vettä lävitseen? Onko lumi kenties kiskaissut palotikkaat alas katolta, jolloin jäljelle on jäänyt vain revennyt huopa? Näin käy joskus sille uudelle ja laadukkaallekin katolle. Mutta ei hätää! Meiltä Kattokorjaus Prolta saat avun kaikenlaisiin ongelmiin kaikennäköisille katoille – aina omakotitaloista, kesämökkeihin ja rivitaloista varastorakennuksiin. Me korjaamme katot Ristijärven lisäksi myös lähipaikkakunnilla, kuten Hyrynsalmella, Kontionmäellä, Puolangassa, Suomussalmella ja Kajaanissa.
Kattoa – niin uutta kuin vanhaakin – kuluttavat sekä aika että ympäristö. Ristijärven maantieteellisestä sijainnista johtuen paikkakunnalla asuville tulevat tutuiksi niin helteiset kesäpäivän, myrskyiset syysillat, runsaslumiset talvet sekä kevätauringon saapuessa sulavat hangetkin. Suojatessaan rakennusta näiltä sääolosuhteiden luomilta koetuksilta, joutuu katto kestämään paljon. Ei siis ihmekään, että kestäväkin katto alkaa toisinaan oireilemaan.
Pienet vaivat saattavat kehittyä ajan myötä kattovuodoiksi ja kattovuodot puolestaan kattaviksi kosteusongelmiksi. Ja kovinkin kattava kosteusongelma voi tehdä koko rakennuksesta asuinkelvottoman. Katto saattaa alkaa vuotaa esimerkiksi läpiviennin, antennin, piipun, ilmastointiputken, jiirin tai kattoluukun kohdalta. Toki huopaan itseensä on saattanut syntyä myös reikiä tai kulumia. Mikäli kosteus pääsee syvälle aina sille alttiisiin rakenteisiin saakka, saattavat esimerkiksi puuparrut alkaa lahota tai villaeristeet homehtua. Tällöin pelkkä vuotokohdan paikkaus ei riitä, vaan täytyy toteuttaa katon kokonaisvaltaisempi korjaus.
Huopakaton korjaustyöt sekä muut kattotyöt Ristijärvellä kattoalan ykkösiltä
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Ristijärven alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä Ristijärvellä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Huopakaton halkeamien, kuprujen, ilmataskujen ja ryppyjen korjaus Ristijärvellä kattoalan ammattilaisilta
Siinä missä pelti ruostuu ja tiilet halkeilevat, oireilee huopakatto ongelmiaan erilaisin halkeamin, kupruin, ilmataskuin sekä rypyin. Tällaiset vaivat ovat usein seurausta siitä, että huopakatto on menettänyt kimmoisuutensa. Kimmoisuus saattaa kadota jo pelkästään katon korkean iän seurauksena. Toisaalta myös erilaiset tapaturmat saattavat luoda ongelmia. Jos syysmyrsky on kaatanut katolle puun tai lumikinos lähtenyt äkillisesti vyörymään alas lappeelta, on kate saattanut rytäkässä haljeta. Toki jo virhe tai huolimattomuus katteen asennusvaiheessa on voinut jättää siihen kupruja sekä ryppyjä. Ilmataskut taas ovat epäonninen seuraus usein siitä, että kosteus on löytänyt tiensä kermikerrosten väliin ja tiivistynyt siellä tilaa vieväksi vesihöyryksi. Halkeamat, kuprut, ilmataskut tai rypyt eivät välttämättä tarkoita vielä kattovuotoa, mutta saattavat sellaisiksi ajan myötä muuttua, ellei ammattilainen puutu peliin. Ristijärvellä ammattilaisen avun saa meiltä, Kattokorjaus Prolta.
Me Kattokorjaus Prolla olemme keränneet kokemusta erilaisista katoista ja niille tyypillistä ongelmista jo vuosien ajan. Aika onkin tehnyt meistä kovan luokan rautaisia ammattilaisia, jotka eivät karta uusia haasteita. Meille laadukkaan työn tekeminen ja asiakaslähtöinen työote ovat kunnia-asioita. Työskentelemme aina asettaen katon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin etusialle. Kaikki kattotyömme alkavat siitä, että kartoitamme ongelman syyn, selvitämme katon kunnon, tuomme esiin tekemämme havainnot, luomme tarjouksen tarvittavista korjaustoimenpiteistä ja hoidamme sitten homman alusta loppuun kunnialla sekä sinun toiveitasi kuunnellen. Kutsu siis meidät paikalle Ristijärvellä ja me pistämme kattosi taas kuntoon.
Meiltä korjausten lisäksi myös kattohuollot Ristijärvellä
Ristijärven kattokonkareina voimme siis kunnostaa kattosi. Mutta mitäs sitten, kun vuodot on paikattu ja rypyt suoristettu? Jätetäänkö katto oman onnensa nojaan odottelemaan seuraavaa katastrofia? Mieluummin ei. Korjaus- ja paikkaustoimenpiteistä saattaa nimittäin tulla muutoin tapa. Paras keino pitää katto siinä hyvässä kunnossa, johon olemme sen saattaneet, on huollattaa sitä säännöllisesti. Tällaisia säännöllisiä kattohuoltoja, joilla ehkäistä ongelmien syntyä ovat esimerkiksi katon puhdistus, rännien tyhjennys roskista, läpivientien tiiveydestä huolehtiminen, kattotuotteiden tarvittavat lisäkiinnitykset sekä yläpohjan kunnon tarkastus. Toki huopakatto voidaan tarvittaessa esimerkiksi päällystää säännöllisesti tai siistiä sammaleesta sammaleentuhokäsittelyllä. Ja talvisin pudottaa raskaat lumikinokset lappeilta sekä sulattaa rännien jäät.
Säännölliset kattohuollot ovat kattosi paras vakuutus. Niiden avulla ongelmat tavataan havaita usein jo ennen kuin ne ehtivät edes ongelmiksi kehittyä. Puolivuosittaiset kattohuollot tarkoittavat myös sitä, että kerran kuudessa kuukaudessa ammattilainen käy kattosi kunnon läpi ja tarkkasilmäisesti etsii sieltä erilaisia vaivoja, jotka kaipaavat huomiota. Hyvin huollettu katto voi siis kokonaisvaltaisesti paremmin ja kestää hyvänä pidempään. Kattoremonttikin lykkääntyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Pirauta siis meille Kattokorjaus Prolle, mikäli kaipaat katollesi korjauksen lisäksi myös joskus huoltoa Ristijärvellä.