KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Huopakattoremontti Naantali

Huopakattoremontti Naantali – Tilaa meiltä katto-, ympäristö- ja kukkaroystävällinen bitumikattoremontti! Taitavat ja huolelliset ammattilaisemme uusivat omakotitalojen, kesämökkien ja ulkorakennusten bitumikermikatot. Huopakattoremontit onnistuvat myös saarikohteissa, koska kalustomme on niin monipuolinen, että voimme työskennellä käytännöllisesti katsoen missä tahansa.

Kattoystävällisyytemme näkyy muun muassa niin, että tarkastelemme kattoa kokonaisuutena voidaksemme puuttua kaikkiin ongelmiin. Tarvittaessa yhdistämme huopakattoremonttiisi Naantalissa yläpohjan lisäeristyksen, eristetilan tuuletuksen tehostamisen tai esimerkiksi otsalautojen uusimisen lahovaurioiden leviämisen estämiseksi. Urakkaan voi kuulua myös kastuneiden villojen ja sisäkattomateriaalien uusiminen. Emme missään tapauksessa jätä kosteutta muhimaan uuden huopakaton alle.

Ympäristöystävällisyys näkyy esimerkiksi siinä, kuinka huolehdimme purku- ja rakennusjätteiden lajittelemisesta. Kukkaroystävällisyys näkyy kilpailukykyisenä hintana. Hinnoittelemme huopakattoremontit Naantalissa todellisten tarpeiden perusteella. Töiden osuudesta voi hakea kotitalousvähennystä, mikä keventää kustannuksia entisestään. Huomaathan myös yhteistyöyrityksemme tarjoaman rahoituksen.

Jollet tarvitse huopakattoremonttia Naantalissa (mihin on liitetty Merimasku, Rymättylä ja Velkua), voit tilata sen vaikkapa sellaisille paikkakunnille kuin Parainen, Masku, Raisio, Taivassalo tai Turku. Kattoremonttipalvelumme aluetta on koko Varsinais-Suomi lähialueitaan unohtamatta.

Huopakattoremontit sekä muut kattotyöt Naantalissa kokonaisvaltaisella palvelulla

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Naantalin alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Naantalissa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Palahuopakattoremontti Naantali – Laattakattoremontti toteutetaan katon paras etusijalla

Palahuopakattoremontti Naantali – Bitumipaanukattoremonttia tehdessä etusijalla on katon paras! Katon paras tarkoittaa myös asiakkaan parasta, koska näin toimimalla varmistamme huopakattoremontin onnistumisen. Palahuopakattoremonttimme Naantalissa johtaa virheettömästi asennettuun kattoon, mikä kestää tulevien vuodenaikojen rasitukset. Uusi palahuopakatto on varusteltu sadevesijärjestelmällä ja määräysten mukaisilla kattoturvatuotteilla (kenties myös kattoikkunalla ja muilla kattoläpivienneillä). Kaikki on reilassa myös uuden laattakaton alla. Siellä on ehjä alushuopa, minkä alla on kauttaaltaan kuiva ja aukoton alusponttilaudoitus. Eristeitä on riittävästi, eikä niissä ole kosteutta tai hometta.

Jokainen palahuopakattoremontti Naantalissa on erilainen, joten emme pysty suoralta kädeltä luettelemaan sinun huopakattoremonttisi aikana tehtäviä toimenpiteitä. Ensin tarkastamme asuinrakennuksesi, piharakennuksesi tai vapaa-ajan rakennuksesi katon. Sen jälkeen tiedämme, millaisia työvaiheita sisällytämme pian aloitettavaan palahuopakattoremonttiin Naantalissa. Sitten voimmekin laskea valmiiksi tingityn tarjouksen bitumipaanukattoremontista, mitä tehdessämme huomioimme myös asiakkaan väri- ynnä muut toiveet.

Kaikki bitumipaanukattoremonttimme toteutetaan avaimet käteen -periaatteella. Asiakkaan ei siis tarvitse osallistua purku- tai asennustöihin millään tavalla. Hinta sisältää aina myös loppusiivouksen.

Huopakaton uusiminen Naantali – Vallan mainio katto on pian täyttä totta

Huopakaton uusiminen Naantali – Uusimamme bitumikatto on vallan mainio ilmestys! Se on pian täyttä totta – sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä ja pyytää hyvä tarjous huopakattoremontista. Huopakaton uusiminen Naantalissa etenee suoraviivaisesti, koska meillä on kaikki tarvittavat työvälineet (myös tulitöitä varten), telineet, nosturit, suojaustarvikkeet ynnä kuljetuskalusto.

Huopakattoremontti edellyttää tulityölupaa, jos kyseessä on tasakatto tai loiva katto. Me osaamme uusia kaikenlaiset katot – niin tasakatot, pulpettikatot kuin vaikkapa mansardikatotkin. Nostureiden ansiosta huopakaton uusiminen Naantalissa on helppoa silloinkin, kun rakennus on korkea. Suojaustarvikkeilla viittaamme esimerkiksi pressuihin, joille keräämme kaikki puretut huopakappaleet, huopakattonaulat ja peltilistat, jotta loppusiivouksen tekeminen olisi helpompaa. Urakan hintaan kuuluu myös jätteiden vieminen jäteasemalle. Tässä(kin) vaiheessa tarvitsemme kuljetuskalustoa. Kalustomme ansiosta voimme työskennellä myös saarikohteissa sekä sähköttömissä kohteissa.

Siitä, että huopakaton uusiminen Naantalissa sujuu niin hyvin, on kiittäminen sitä kaikista tärkeintä resurssiamme, eli Suomen parhaita huopakaton tekijöitä. Asentajamme, kirvesmiehemme ja peltiseppämme ovat palveluksessasi aina, kun tarvitset bitumikaton vaihtoa!

Palahuopakaton uusiminen Naantali – Laattakaton tiiviys ei ole itsestäänselvyys (paitsi, jos asioit kanssamme)

Palahuopakaton uusiminen Naantali – Asiantuntemuksemme varmistaa uuden palahuopakaton tiiviyden! Huopakattoremonttia tehdessämme käytämme vain laadukkaita kattolaattoja. Taipuisa kattolaatta ja kokenut kattoasentaja muodostavat hyvän parin. Yhdistelmän ansiosta myös sisätaitteista tulee vedenpitäviä.

Palahuopakaton uusiminen Naantalissa johtaa tiiviiseen lopputulokseen myös siksi, että käytämme oikeanlaisia kiinnikkeitä, emmekä unohda asentaa alushuopaa. Jos huopakattoremonttiin kuuluu katelevytyksen asentaminen, valitsemme levytyksen paksuuden huolellisesti. Huolellisuus leimaa myös läpivientien ylösnostojen toteutusta. Kun asioit kanssamme, uuden palahuopakaton tiiviys on itsestäänselvyys, sillä osaamme kiinnittää huomiota juuri oikeisiin asioihin.

Sinä päätät sen, miten perinteiseen tai moderniin lopputulokseen palahuopakaton uusiminen Naantalissa johtaa. Perinteinen tyyli syntyy tummilla ja käpykuvioisilla kattolaatoilla. Moderni tyyli voidaan rakentaa vaikka suorakulmaisilla ja punasävyisillä kattolaatoilla.

Koska nykyaikaisissa kattolaatoissa ei ole irtirevittävää suojamuovia, palahuopakaton uusiminen Naantalissa sujuu noin puolta nopeammin perinteisiin suojamuovillisiiin kattolaattoihin verrattuna, ja jätettä syntyy vähemmän.

Joko saamme aloittaa omakotitalosi, ulkorakennuksesi (kuten autotallisi) tai mökkisi laattakaton uusimisen?

Huopakaton asennus Naantali – Ajan hengen mukaiset kattotuotteet viimeistelevät katon asennuksen

Huopakaton asennus Naantali – Asentajiemme ammattitaito on ajan tasalla! Siksi osaamme viimeistellä huopakaton asennuksen Naantalissa ajan hengen mukaisilla kattotuotteilla. Emme kuitenkaan yhdistä uudisrakennuksen katon asennukseen tai huopakattoremonttiin mitään turhaa. Varustelemme katon sekä päättävien tahojen antamien määräysten että asiakkaan toiveiden ja tarpeiden perusteella.

Päättävien tahojen antamien määräysten mukaisesti huopakaton asennukseen Naantalissa on todennäköisesti liitettävä kattoturvatuotteiden asennus. ”Todennäköisesti” viittaa siihen, että kattoturvatuotteiden tarpeellisuus riippuu muun muassa katon kaltevuudesta. Selvitämme asian osataksemme valita juuri oikeanlaiset kattoturvatuotteet.

Jotta kukaan ei jäisi katolta mahdollisesti putoavien lumimassojen alle, huopakaton asennukseen Naantalissa voi kuulua myös lumiesteiden asennus. Lumiesteiden tarve riippuu katon kaltevuudesta ja rakennuksen sijainnista.

Urakkaan kuulunee myös sadevesijärjestelmän asennus. Sadevesijärjestelmän käyttöikä on rajallinen, joten se pitänee uusia huopakattoremontin yhteydessä.

Käytämme nykyaikaisia, laadukkaita ja pitkäikäisiä kattotuotteita. Myös vapaaehtoiset kattotuotteet ovat moderneja, tasokkaita ja kestäviä. Vapaaehtoisilla kattotuotteilla viittaamme esimerkiksi aurinkopaneeleihin, joita on ilmaantunut jo lukuisille katoille.

Huopakattosaneeraus Naantali – Tästä ei huopakaton saneeraus enää parane!

Huopakattosaneeraus Naantali – Taatusti onnistuva huopakaton saneeraus tilataan meiltä! Uskallamme väittää, että tästä ei huopakattoremontti enää parane, sillä toteutamme huopakattosaneerauksesi Naantalissa merkille pantavan hyvällä hinta-laatusuhteella.

Huopakattoremontin hintaan kuuluu kaikki tarvittava urakan suunnittelemisesta vanhan katon purkamiseen ja kattotuotteiden asennuksesta loppusiivoukseen. Hinta sisältää tarvittavat materiaalit, kiinnikkeet, eristevillat ja kattovarusteet. Kaikki työvaiheet tehdään alan ammattilaisten toimesta. Huopakattosaneerauksestasi Naantalissa vastaavat pitkän kokemuksen omaavat asentajat, käsistään kätevät kirvesmiehet ja pätevääkin pätevämmät peltisepät. Peltiseppien vastuulle jätetään esimerkiksi piipun pellitys.

Koska toteutamme huopakattosaneeraukset Naantalissa täyden palvelun paketteina, omakotitalon, ulkorakennuksen tai kesämökin omistajan ei tarvitse panna tikkua ristiin urakan aikana. Hänen ei myöskään tarvitse jännittää sitä, minkälainen lopputuloksesta mahtaa tulla. Lopputulos on taatusti tiivis ja tyylikäs. Olemme kunnioittaneet asiakkaan väritoiveita sekä asentaneet uudelle huopakatolle kaikki tarvittavat kattoluukut, lapetikkaat, viemärintuuletusputket ja muut kattotuotteet. Tällaisen katon kanssa vietetään huolettomia vuosia, joten ota yhteyttä ja pyydä oivallinen tarjous huopakaton saneerauksesta. Tästä ei huopakattosaneeraus tosiaankaan enää parane!

Scroll to Top