KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Huopakattoremontti Pirkkala

Huopakattoremontti Pirkkala – Asiantuntemuksemme avulla selviämme mistä tahansa bitumikattoremontista! Ota yhteyttä, vaikka puu olisi kaatunut katolle. Valitse meidät silloinkin, jos kosteus on pilannut katon alapuoliset rakenteet.

Se, että huopakattoremonttimme Pirkkalassa onnistuvat niin hyvin, johtuu myös ahkeruudesta ja huolellisuudesta. Urakan sujuvuus selittyy myös asianmukaisella kalustolla ja välineistöllä, joiden ansiosta huopakattoremontit onnistuvat myös saarikohteissa. Telineet ja nosturit helpottavat työskentelyä korkeiden rakennusten katolla. Kun toteutamme huopakattoremontteja Pirkkalassa, tarvitsemme myös työturvallisuustuotteita ja suojapressuja. Nekin meillä on omasta takaa.

Bitumikaton vaihto ei voisi sujua tätä helpommin, sillä teemme huopakattoremonttisi Pirkkalassa (minkä nimi oli ennen Etelä-Pirkkala) avaimet käteen -periaatteella. Sinun ei tarvitse sahata, naulata, eristää, kantaa ja purkaa mitään. Riittää, että pyydät hyvän tarjouksen bitumikattoremontistasi. Sitten voit hakea kotitalousvähennystä sekä mahdollisesti myös yhteistyökumppanimme tarjoamaa rahoitusta.

Koko Pirkanmaa lähitienoineen on aluetta, millä uusimme tasakattoja, aumakattoja ja esimerkiksi mansardikattoja. Voit tilata pintakermin, aluskermin ja kattotuotteiden uusimisen esimerkiksi sellaisille paikkakunnille kuin Tampere, Nokia, Lempäälä, Vesilahti tai Kangasala.

Huopakattoremontit sekä muut kattotyöt Pirkkalassa kokonaisvaltaisella palvelulla

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Pirkkalan alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Pirkkalassa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Palahuopakattoremontti Pirkkala – Paljon hyviä syitä valita kokenut ammattilainen

Palahuopakattoremontti Pirkkala – Ammattilaisemme tietävät, miten juuri sinun laattakattoremonttisi tulee toteuttaa! Emme tiedä sitä vielä tässä vaiheessa, sillä emme ole ennustajia. Kaikki alkaa siitä, että tulemme tarkastamaan asuinrakennuksen, vapaa-ajan rakennuksen tai ulkorakennuksen kattokokonaisuuden. Sen jälkeen tiedämme, miten meidän kannattaa toteuttaa palahuopakattoremonttisi Pirkkalassa.

Laattakattoremontinhan voi tehdä myös osittain. Toisinaan huopakattoremontti on ohi päivässä tai parissa, kun taas toisinaan aikaa tarvitaan enemmän huopakattoremonttiin yhdistettävien korjaus- ja kunnostustoimenpiteiden takia. Sinun ei tarvitse tietää yksityiskohtia ottaessasi yhteyttä. Me kartoitamme katon tilanteen, valitsemme oikeat toimenpiteet ja laadimme hyvän tarjouksen avaimet käteen -periaatteella tehtävästä palahuopakattoremontista Pirkkalassa.

Haluamme nostaa esiin kolme tärkeää asiaa laattakattoremontista. Ensimmäinen on se, että kattolaatat voi asentaa vain sellaiselle katolle, minkä kaltevuus on vähintään 1:5. Toinen asia on se, että kattolaattojen alle tarvitaan alushuopa. Yhdessä ne muodostavat hyvän suojan säiltä. Kolmas asia on se, että myös palahuopakattoremonttiin Pirkkalassa kuuluu tarvittavien kattoturvatuotteiden (kenties myös lumiesteiden) asennus. Emme unohda näitä asioita!

Huopakaton uusiminen Pirkkala – Uusimamme pahvikatto on maanmainio katto

Huopakaton uusiminen Pirkkala – Uusimaamme pahvikattoon voi luottaa vuodesta toiseen! Maanmainio katto on jo aivan nurkan takana. Sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä ja pyytää tarjous autokatoksen, hevostalliin, omakotitalon, kesämökin tai esimerkiksi saunarakennuksen huopakattoremontista.

Huopakaton uusiminen Pirkkalassa on ohi nopeasti. Huomaat huopakattoremontin onnistumisen monista asioista, kuten piilossa olevista naulauksista, pieteetillä toteutetuista läpivienneistä, mittojen mukaan pellitetystä savupiipusta, oikein mitoitetusta sadevesijärjestelmästä, toimivasta tuuletuksesta, aukottomasta aluslaudoituksesta ja juuri oikean värisistä otsalaudoista. Se, että huopakaton uusiminen Pirkkalassa on onnistunut asianmukaisella tavalla, käy ilmi myös sateella. Uusimamme bitumikatto ei vuoda. Se kestää myös kovat tuulet sekä talviset lumitaakat.

Nyt tiedät, mistä osoitteesta sinun kannattaa tilata huopakaton uusiminen Pirkkalaan. Mikäli harkitset bitumikaton uusimista, olet jo varmasti tietoinen pahvikattojen hyvistä ominaisuuksista, joita ovat esimerkiksi pitkäikäisyys, helppohoitoisuus ja hiljaisuus (sekä sateella että ulkolämpötilojen vaihdellessa). Nostettakoon vielä esille laaja väri- ja mallivalikoima. Markkinoilta löytyy sopiva bitumikate kaikille kattokaltevuuksille ja joka ikiseen rakennukseen!

Palahuopakaton uusiminen Pirkkala – Uusi palahuopakatto kaipaa kaverikseen aluskermiä

Palahuopakaton uusiminen Pirkkala – Ammattilaisemme eivät unohda uusia myös aluskermiä! Uusi laattakatto kaipaa kaverikseen alushuopaa, mikä suojaisi katon alla olevia rakenteita siinä tapauksessa, että vesikatto alkaisi joskus vuotaa. Kattovuodon voisi aiheuttaa vaikkapa sammal, sillä sammal ikään kuin syö kattohuopaa. Sammalkasvuston alta voikin löytyä reikä. Paras tapa välttyä sammaleilta on puhdistaa palahuopakatto säännöllisesti. Voit tilata katon kevät- ja syyshuollot meiltä, sillä tarjoamme paljon muutakin kuin vain huopakattoremontteja.

Palataan kuitenkin vielä palahuopakaton uusimiseen Pirkkalassa. Kuten edellä kerroimme, alushuovan uusiminen on tärkeä osa huopakattoremonttia. Kun tilaat omakotitalon, piharakennuksen tai mökin palahuopakaton uusimisen Pirkkalaan meiltä, tämä(kään) työvaihe ei jää tekemättä.

Palahuopakaton uusiminen Pirkkalassa aloitetaan purkamalla kaikki vanhat huopakerrokset. Sitten tarkastamme ja tarvittaessa myös kunnostamme raakaponttilaudoituksen. Raakaponttilaudoitus tekee katosta tiiviin sitoen samalla koko talon rakennetta. Tämän jälkeen on aika asentaa uusi aluskermi, minkä päälle asennamme räystästippapeltilistoitukset. Aluskermin päälle kiinnitämme uudet, joustavat ja haluamasi väriset kattolaatat. Sitten siirrymme katon varusteluun, lopputarkastukseen ja loppusiivoukseen.

Huopakaton asennus Pirkkala – Kattavinta osaamista tästä osoitteesta

Huopakaton asennus Pirkkala – Kauttamme saat katollesi kattavinta osaamista! Ota yhteyttä jo tänään ja pyydä reilu tarjous huopakaton asennuksesta Pirkkalassa. Uudiskohteen katon asennuksen tai huopakattoremontin hinta riippuu esimerkiksi rakennuksen korkeudesta ja katon pinta-alasta. Luvassa on mitä kilpailukykyisin tarjous, joten kun tarvitset uuden huopakaton asennusta Pirkkalassa, aloita ottamalla yhteyttä!

Koska osaamisemme on kattavinta mahdollista, voimme asentaa kaikenlaiset katot. Kyseessä voi olla tasakatto, loiva harjakatto, jyrkkä satula- tai pulpettikatto, mansardikatto tai vaikkapa aumakatto. Meiltä sujuu myös monimuotoisen huopakaton asennus Pirkkalassa. Monimuotoisella katolla tarkoitetaan kattoa, millä on paljon jiirejä eli sisätaitteita, seinäliittymiä, kattolyhtyjä ja muita muotoja. Voit pyytää meitä asentamaan uudelle katolle niin paljon läpivientejä kuin haluat, sillä me osaamme tehdä niistä niin tiiviitä, ettei kattovuodoista ole pelkoa. Kattovuodot olisivatkin ikäviä, sillä ne voisivat aiheuttaa korjauskustannuksia. Pahimmassa tapauksessa ne voivat aikaistaa seuraavaa huopakattoremonttia.

Ammattilaisemme tuntevat myös erilaiset bitumikatetyypit. Uusi huopakattosi voi olla vaikkapa bitumipaanukatto, pintarullahuopakatto tai näyttävä kolmiorimahuopakatto.

Huopakattosaneeraus Pirkkala – Ymmärryksemme bitumikatoista on syvää

Huopakattosaneeraus Pirkkala – Ymmärryksemme huopakatoista on niin syvää, että saamme aikaan vain jälkeä hyvää! Mitä paremmin haluat huopakattoremonttisi onnistuvan, sitä enemmän sinun kannattaa tilata huopakattosaneeraus Pirkkalaan meiltä. Jos kattosi on vanha ja/tai vuotava, huopakattoremontilla on jo kiire. Ota yhteyttä vaikka saman tien ja pyydä hyvä tarjous huopakattosaneerauksesta Pirkkalassa!

Ammattilaisillamme on pitkä kokemus huopakattojen kanssa työskentelemisestä. Siksi hahmotamme nopeasti sen, mitä kaikkea huopakattosi tarvitsee. Tarvetta voi olla vaikkapa kattoristikoiden kunnostukselle, uuden katevaneroinnin asentamiselle, kastuneiden eristeiden ja sisäkattomateriaalien vaihtamiselle, piipun pellittämiselle, eristetilan tuuletuksen tehostamiselle ja kattoturvatuotteiden määrän lisäämiselle. Otamme kaikki nämä seikat huomioon suunnitellessamme (ja toteuttaessamme!) huopakattosaneeraustasi Pirkkalassa.

Toki huomioimme myös sinun tarpeesi. Kerro meille, mitä odotat huopakattosaneeraukseltasi Pirkkalassa. Ehkä haluat meidän asentavan katolle uusia kattoläpivientejä? Uusi bitumikatto voidaan kruunata vaikkapa kattoikkunalla. Voimme yhdistää huopakaton saneeraukseen myös aurinkopaneeleiden, kattoluukun, antennin, ilmanvaihtoputkien, hiiriesteiden tai vaikkapa tuuliviirin asentamisen. Kun kaikki on valmista, viemme syntyneet jätteet jäteasemalle.

Scroll to Top