KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Huopakattoremontti Virolahti

Huopakattoremontti Virolahti – Virkeät ammattilaisemme uusivat kattosi avaimet käteen -periaatteella! Tällaisella periaatteella toteutettu kattourakka tarkoittaa sitä, ettei sinun tarvitse nähdä lainkaan vaivaa omakotitalosi, piharakennuksesi (kuten autokatoksesi tai saunarakennuksesi) tai kesämökkisi katon vaihdon eteen. Riittää, että otat yhteyttä ja pyydät hyvän tarjouksen huopakattoremontista Virolahdella. Sitten voit halutessasi hakea kattoremontille rahoitusta yhteistyökumppaniltamme. Tämän jälkeen me teemme kaiken aina loppusiivoukseen asti. Kun kaikki on ohi, saat laskumme, mikä kannattaa säästää kotitalousvähennyksen hakemista varten.

Voimme aloittaa huopakattoremonttisi Virolahdella jo aikaisin keväällä, mutta harjakaton, mansardikaton, tasakaton tai pulpettikaton ehtii uusia vielä syksylläkin. Se, kauanko huopakattoremonttiin Virolahdella on varattava aikaa, selviää alkutarkastuksen jälkeen (kuten myös urakan kilpailukykyinen hinta). Myös saarikohteissa onnistuvat huopakattoremontit lähtevät siis liikkeelle remonttikohteen tarkastuksesta. Tässä artikkelissa kerromme tarkemmin siitä, mitä kaikkea bitumikattoremontit pitävät sisällään. Kerrotaan sitä ennen, että kattoremonttipalvelumme aluetta on koko Kymenlaakso naapurimaakuntiaan unohtamatta. Alueeltamme löytyvät siis esimerkiksi Hamina, Miehikkälä, Kotka, Kouvola ja Luumäki. Tarjoamme myös kattohuoltoja ja -korjauksia!

Huopakattoremontit sekä muut kattotyöt Virolahdella kokonaisvaltaisella palvelulla

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Virolahden alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Virolahdella ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Palahuopakattoremontti Virolahti – Ensin suunnittelemme bitumikattoremontin

Palahuopakattoremontti Virolahti – Kaikki laattakattoremonttimme suunnitellaan hyvin! Huolellisesta suunnittelusta on hyötyä koko huopakattoremontin ajan. Laattakaton purkaminen ja uusiminen on näet paljon sujuvampaa, kun kaikki osanottajat tietävät oman paikkansa ja omat tehtävänsä.

Huopakattoremontin sujuvuuden kannalta on tärkeää, että ammattilaisillamme on käytössään oikea määrä oikeanlaisia välineitä, ja että materiaalit toimitetaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Tämä kaikki voidaan mahdollistaa suunnittelemalla palahuopakattoremontti Virolahdella huolellisesti ennen ensimmäisenkään huopakattonaulan irrottamista.

Mökin tai omakotitalon bitumipaanukattoremontin suunnitteluvaiheesta on hyötyä myös sinulle eli asiakkaallemme. Suunnitteluvaiheen ansiosta tiedät, kauanko palahuopakattoremonttisi Virolahdella kestää, ja mitä kaikkea sen aikana tehdään. Saat tietää myös sen, paljonko rakennuksesi palahuopakattoremontti Virolahdella maksaa.

Tulemme tarkastamaan huopakattoremonttikohteen mahdollisimman pian yhteydenottosi jälkeen. Sitten laadimme tarjouksen ja työsuunnitelman sekä aloitamme kaikkien tarvittavien alkuvalmistelujen tekemisen. Niihin lukeutuu pihasi suojaus pressujen avulla. Pressujen ansiosta kaikki puretut huopakappaleet, peltilistat ja huopakattonaulat on helpompi kerätä talteen. Alkuvalmisteluihin voi kuulua myös työskentelytelineiden pystyttäminen tai henkilönostimien ja nostokoriauton tuominen paikan päälle.

Huopakaton uusiminen Virolahti – Urakan toisessa vaiheessa puramme vanhan katon

Huopakaton uusiminen Virolahti – Vikkelästi sujuva pahvikattoremontti on jo aivan nurkan takana! Otahan yhteyttä päästäksesi nauttimaan asiantuntevasti toteutettavasta huopakattoremontista, minkä aikana ei pidetä turhia tuumaustaukoja. Kuten edeltä käy ilmi, kaikki huopakattoremontit aloitetaan suunnittelemalla pian aloitettava urakka. Kun alkuvalmistelut on hoidettu, on aika aloittaa vanhan huopakaton purkaminen.

Kannattaa varautua siihen, että sinunkin huopakattosi uusiminen Virolahdella sisältää purku-urakan. On melko harvinaista, että huopakaton uusiminen Virolahdella voitaisiin suorittaa purkamatta vanhaa kattoa. Edellytyksiä tällaiselle ovat esimerkiksi aiempien huopakerrosten vähyys ja puurakenteiden kuivuus. Jos uusi pintahuopa voidaan asentaa suoraan vanhan päälle, kerromme siitä sinulle, sillä tällainen nopeuttaa kattoremonttia ja laskee sen kustannuksia. Hinta pienenee, koska työtunteja tarvitaan vähemmän. Myös jätteistä syntyvät kustannukset kutistuvat.

Joissain tapauksissa päädymme uusimaan katon vain osittain. Jos toinen lape on hyvässä kunnossa, koko huopakaton uusiminen Virolahdella voisi olla ylimitoitettua. Osittaiseen kattoremonttiin voidaan päätyä myös silloin, jos rakennus koostuu erikuntoisista lappeista, tai jos vahinko, kuten puun kaatuminen katon päälle, vahingoittaa vain yhtä lapetta.

Palahuopakaton uusiminen Virolahti – Kolmas vaihe sisältää puu- ja eritystöitä

Palahuopakaton uusiminen Virolahti – Viitseliäät ammattilaisemme panostavat myös pohjatöihin! Pohjatöiden laiminlyönti olisikin suuri virhe. Kun jätät palahuopakattosi uusimisen Virolahdella meidän vastuullemme, voit olla varma siitä, että huopakattoremonttisi toteutetaan juuri siten kuin se kuuluukin toteuttaa. Mikä parasta, et joudu maksamaan palahuopakaton uusimisesta Virolahdella mansikoita, sillä me hinnoittelemme kaikki kattourakkamme varsin maltillisesti.

Kuten edellä kerroimme, useimmat huopakattoremontit sisältävät vanhan katon purkuvaiheen. Kun kaikki tuotteet on purettu huvilan tai vaikkapa omakotitalon katolta, on aika tarkastaa huopien alla olleen aluslaudoituksen ehjyys. Laudoituksessa ei saa olla rakoja tai kastuneita (tai lahovaurioituneita!) aluslautoja.

Mahdolliset kastuneet/lahovaurioituneet aluslaudoitukset puretaan. Niiden tilalle vaihdetaan uudet aluslaudoitukset. Emme unohda tarkastaa purettujen aluslaudoituksien alla olevien rakenteiden ja villojen kuntoa. Jos eristeet ovat kastuneet, ne on vaihdettava. Tarvittaessa yhdistämme palahuopakaton uusimiseen Virolahdella kastuneiden sisäkattomateriaalien uusimisen.

Puutyöt voivat liittyä myös kattoristikoiden kunnostamiseen tai huonokuntoisten otsalautojen vaihtamiseen. Puutyöt ovat pätevien kirvesmiestemme heiniä. Peltitöistä vastaavat puolestaan lahjakkaat peltiseppämme.

Huopakaton asennus Virolahti – Neljännessä vaiheessa asennamme uudet huopakerrokset

Huopakaton asennus Virolahti – Virheetön lopputulos on kovan työn hedelmä! Jätä satulakaton, tasakaton tai vaikkapa mansardikaton asennus meille, niin lopputuloksesta ei löydy mitään moitittavaa. Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä huopakatosta tulee pitkäikäinen vain, jos huopakaton asennus Virolahdella tehdään prikulleen oikealla tavalla.

Meidän ammattilaisemme soveltuvat niin uudisrakennuksen huopakaton asennukseen Virolahdella kuin huopakattoremonttiinkin. Huopakattoremontti tarkoittaa vanhan tiivissaumakaton, pintarullahuopakaton, palahuopakaton tai kolmiorimahuopakaton uusimista. Tässä artikkelissa keskitymme nimenomaan huopakattoremontteihin, joten jatketaan siitä, mihin äsken jäätiin.

Pohjatöitä seuraava vaihe on pohjahuovan asennus. Pohjahuopaa eli alushuopaa tai -kermiä tarvitaan silloin, jos pintahuopa alkaa vuotaa. Pohjahuopa pitää uusia yhtä aikaa pintahuovan kanssa, koska vanha pohjahuopa on täynnä kiinnikkeiden jättämiä reikiä.

Jos kyseessä on tasakaton tai loivan huopakaton asennus Virolahdella, asennamme kaksi pohjahuopakerrosta ennen (tulityönä asennettavaa) pintarullahuopaa. Näin voidaan taata tasakaton tai loivan katon tiiviys säällä kuin säällä. Katon kaltevuus vaikuttaa asennusurakkaan monin tavoin. Se vaikuttaa myös katon varusteluun, mistä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen.

Huopakattosaneeraus Virolahti – Katon vaihto päättyy katon varusteluun ja jälkien siivoamiseen

Huopakattosaneeraus Virolahti – Viimeistelyvaihekin sujuu meiltä erinomaisesti! Huopakattoremontin viimeisiä vaiheita ovat katon varustelu, lopputarkastus ja loppusiivous. Sitten onkin aika aloittaa seuraava huopakattosaneeraus Virolahdella tai jossain muualla.

Katon kaltevuus, rakennuksen korkeus ja asiakkaan toiveet vaikuttavat siihen, kuinka uusi huopakatto varustellaan. Loivalle huopakatolle ei ehkä tarvita kattoturvatuotteita ja lumiesteitä, mutta asia on selvitettävä tapauskohtaisesti. Todennäköisesti yhdistämme huopakattosaneeraukseesi Virolahdella ainakin sadevesijärjestelmän asennuksen. Huopakattoremonttiisi voi kuulua myös ilmanvaihtokattoputkien, kattoikkunan, kattoluukun tai vaikkapa aurinkopaneelien asennus.

Lopputarkastuksen jälkeen tiedämme, että kaikki on kunnossa viimeistä seinäliittymää myöten. Sitten keräämme kaikki purku- ja rakennusjätteet talteen toimittaaksemme ne jäteasemalle.

Se, kauanko tällainen avaimet käteen -periaatteella toteutettava huopakattosaneeraus Virolahdella kestää, riippuu täysin tapauksesta. Nopeimmillaan bitumikattosaneeraus kestää vain pari päivää. Kestoon vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi katon pinta-ala, rakennuksen korkeus, katon alla olevien puurakenteiden kunto ja kattovarusteiden määrä.

Otahan yhteyttä ja pyydä hyvä tarjous huopakattosaneerauksesta Virolahdella! Näin saat selvitettyä myös bitumikattosaneerauksen keston.

Scroll to Top