KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Aura – ajoissa tehdyt kunnostukset tukevat käyttövarmuutta

Etsitkö laadukasta kattourakoitsijaa katon korjaukseen Aurassa? Katon korjaus ja katon paikkaus voi pitää sisällään monenkokoisia ja -tyyppisiä toimenpiteitä: katepinnan paikkausta, läpivientien tiivistystä, aluskatteen kunnostusta samoin kuin myrskyvahinkokorjauksia tai katon vesivahinkokorjauksia. Kattoon kuin kattoon iskevät monet ulkoiset rasitukset, muun muassa sade- ja sulamisvedet, lumi, jää, pakkanen, auringon uv-säteily, sammal, siitepöly ja lehtiroska sekä jatkuvat lämpötilanvaihtelut. Korjaustarvetta voi jouduttaa huollon laiminlyönti tai kattotöiden osaamaton toteutus, jonka yhteydessä katto vaurioituu. Toisinaan on kyse jo alkuperäisessä asennuksessa tehdyistä virheistä, ja oma lukunsa ovat myös erilaiset luonnonmullistukset, kun vaikkapa lumi irrottaa tikkaat tai painaa katon notkolle. Pienikin vuoto voi käydä kohtalokkaaksi, jos vesi päätyy rakenteisiin ja yläpohjaan. Homeongelmat ja lahohaitat ehkäistään ajoissa toteutetulla katon korjauksella.

Kattokorjaus Prolta löytyy ensiluokkaiset valmiudet kaikkiin katon korjauksiin Aurassa. Hoidamme niin yksittäiset täsmäpaikkaukset kuin suuremman kokoluokan saneerauksetkin riippumatta katon mallista ja materiaalista sekä rakennuksen käyttötarkoituksesta. Kokeneille kattotaitureillemme ovat tuttuja kohteita huopakatot, peltikatot ja tiilikatot, tasakatot ja taitekatot, kerrostalot, kesämökit ja autotallit, omakotitalot, hehtaarihallit ja kaikki rakennustyypit siltä väliltä. Sivujemme kautta katon korjauksen kuluihin on haettavissa joustavaa rahoitusta luotettavalta yhteistyökumppaniltamme, ja muistathan, että meillä teetetyt kattotyöt kuuluvat yksityisasiakkaan verotuksessa kotitalousvähennyksen piiriin.

Ajoissa tehty katon korjaus Aurassa estää monet vakavammat vahingot. Remonttien suhteen päästään vähemmällä, kun ongelmat eivät ehdi eskaloitua kosteusvaurioiksi, ja nykyinen katto saadaan kunnostuksilla takaisin toimintakuntoon. Tiivis ja turvallinen suoja rakenteille varmistaa myös parhaan mahdollisen asumismukavuuden. Palvelemme kattavasti Varsinais-Suomessa, myös esimerkiksi Liedossa, Maskussa, Mynämäellä, Pöytyällä ja Ruskossa. Kattotyöt toteutetaan toimestamme avaimet käteen- periaatteella ja laatutakuulla. Osaavat ja onnistuneet katon tiivistykset, paikkaukset ja saneeraukset saat meiltä – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Aurassa kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Aurassa tehdään ensiluokkaisin tuottein ja erityisosaamisella

Hoidamme taidolla huopakaton korjaukset, peltikaton paikkaukset ja tiilikaton tiivistykset Aurassa. Menestyksekäs katon korjaus vaatii lujaa tuotetuntemusta ja tietotaitoa, sillä vaikka ongelma olisi katoilla keskenään täysin sama, on aina materiaalista kiinni, minkälaisia menetelmiä, tarveaineita ja työkaluja korjauksessa kannattaa käyttää. Huopakaton tai palahuopakaton korjaus ja paikkaus voi tulla eteen katepinnan vaurioiden vuoksi, tai sitten huopakatto vuotaa saumoistaan, jiireistään tai läpivienneistään. Huopakattoa kuluttavat etenkin sammal, lumikuorma, kosteus ja jatkuva mekaaninen rasitus, ja lisäksi auringon uv-säteily kuivattaa huopaa ja heikentää sen ominaisuuksia. Korjaustarvetta huopakatolla viestivät esimerkiksi erilaiset reiät, repeämät, painumat, rypyt ja kuprut, samoin kuin aukeilleet tai halkeilleet liitokset.

Huopakaton reikien paikkaus Aurassa toteutetaan tapauskohtaisesti, vaurioiden luonteesta ja laajuudesta riippuen. Pienet kulumat käsittelemme massalla, kun taas isommat mekaaniset vauriot voivat vaatia nimenomaisten paikkapalojen kiinnitystä. Huopakaton pullistumat eli höyrypussit korjaamme viiltämällä huovan auki, tasoittamalla kuprut ja tiivistämällä katteen uudelleen. Käsittelemme myös kärsineet saumat ja liimaamme palahuopakaton irronneet bitumipaanut. Huopakaton ja palahuopakaton korjaus sekä paikkaus edellyttää vankkaa osaamista ja katteelle soveltuvia käsittelyaineita, ja huopa on aukileikkauksenkin jälkeen pystyttävä palauttamaan vedenpitäväksi sekä teknisesti toimivaksi. Meillä huopakattosi nauttii ammattitaitoisesta palvelusta, ja paikkausten yhteydessä tarkastamme myös huovan alapuolisen rakenteen kunnon.

Peltikaton korjaus Aurassa harjatiivisteestä höyrynsulkuun

Kokonaisvaltaisella palvelulla suoritamme myös peltikaton korjaukset Aurassa. Tunnemme hyvin perinteiset profiilipeltikatot, saumatut peltikatteet kuten lukkosauma- ja konesaumakatot, sekä myös harvinaisemmat kupari- ja alumiinikatot, joten kokeneiden peltiseppiemme käsiin voit huoletta jättää kattosi. Peltikatto vuotaa usein ruostumisen seurauksena tai mekaanisen vaurion vuoksi. Alas vyöryvä lumi on voinut riuhtoa irti kattotuotteet ja tehdä peltiin reiän, tai myrsky on repinyt kattopellit tai vienyt peltilistat mennessään. Kattovuoto peltikatolla saattaa paikantua myös kiinnikkeen kohdalle, saumaan, jiiriin tai läpivientiin. Kutsu paikalle katto-osaajamme, niin kartoitamme vaurioiden sijainnin ja alkusyyn.

Peltikaton reikien paikkaus Aurassa suunnitellaan ja suoritetaan aina tapauskohtaisesti, katon tilanteen mukaan. Yleensä selvitään paikallisilla korjauksilla, kuten nykyisen katteen täsmäpaikkauksilla, tai tarvittaessa voimme vaihtaa yksittäisiä kattopeltejä uusiin. Peltikaton paikkauksessa on huolella keskityttävä pohjatöihin, sillä esimerkiksi lika ja ruoste täytyy saada alustasta täysin irrotettua, jotta tiivistyksistä varmistetaan pitävät ja massoista tarttuvat. Jos peltikatto vuotaa kiinnikkeen tuntumasta, on tavallisesti kyse joko vanhanaikaisista, ylös pumppautuvista peltikaton nauloista, tai kateruuvien heikkokuntoisista tiivistyksistä. Tällöin korjaamme ongelman vaihtamalla peltikaton naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin ja asentamalla niihin pitävät, aiempaa suuremmat tiivisteet. Samalla voimme laajemminkin uusia katon kiinnikkeet, sekä tarvittaessa suorittaa lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan.

Peltikatto saattaa huonoimmassa tapauksessa vuotaa rakenteisiin asti, esimerkiksi asennusvirheiden, kuluneen tai vaurioituneen aluskatteen, tai suoranaisten rakenteellisten ongelmien vuoksi. Tällöin toteutamme purkutyöt katon alapuolisten rakenteiden sekä yläpohjan suhteen, ja suoritamme tilanteen mukaiset toimenpiteet: peltikaton aluskatteen korjaukset, kastuneiden välikaton villojen vaihdot sekä lahovaurioituneiden puuosien uusimiset. Jos täytyy tehdä aluskatteen ylösnostoja, höyrynsulun korjauksia läpiviennin kohdalta, tai riuskempia rakennemuutoksia, löytyy meiltä osaavat tekijät näihinkin hommiin. Tuloksena on tiivis peltikatto ja kaunis, kestävä korjausjälki.

Tiilikaton korjaus Aurassa – rapautunut katto uuteen loistoon

Tarvitsetko betonitiilikaton tai savitiilikaton korjausta Aurassa? Lujatekoinen tiilikatto on alttiina samoille ulkoisille rasituksille kuin muutkin kattomateriaalit, eikä esimerkiksi myrskyn aiheuttama äkillinen kattovaurio ole senkään kohdalla poissuljettu. Yleensä tiilikaton korjausta tarvitaan kuitenkin katteen haurastuttua pikkuhiljaa, usein sammaleen tai lumikuorman seurauksena. Mitä iäkkäämmäksi ja huokoisemmaksi tiili tulee, sitä enemmän se imee vettä itseensä. Kosteus tekee katosta raskaan ja murentaa tiiliä sisältäpäin yhä uudelleen sulaessaan ja jäätyessään. Painava lumikuorma aiheuttaa omat haasteensa katolle ja rakenteille, ja samoin sammal tarraa juurillaan entistä syvemmälle kuluneeseen kattoon. Viimein tiilet taipuvat rasitusten alla ja päästävät veden lävitseen rakenteisiin.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Aurassa toteutetaan tavallisesti rikkinäisten kattotiilten vaihdolla ja muilla täsmätoimenpiteillä. Samalla tarkistetaan, löytyykö katolta irronneita pellityksiä, liikkuneita tiiliä tai muita epäkohtia toimivuudessa. Iäkkäälle tiilelle palautetaan sen likaa ja kosteutta hylkivät ominaisuudet suojakäsittelyllä tai uudelleenpinnoituksella. Jos tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on myös aluskatteen toimivuudessa todennäköisesti haasteita, ja ilman sitä ei tiilikate voikaan olla täysin tiivis. Pätevät kattokorjaajamme toteuttavat myös tiilikaton aluskatteen korjaukset sekä kastuneiden rakenteiden kunnostukset, kun niitä tarvitaan.

Kattokorjaus Prolta saat kattavan palvelun myös muihin katon korjaustöihin Aurassa. Taitavat kattopeltiseppämme suorittavat seinällenostopeltien, päätypeltien sekä räystäspeltien korjaukset ja uusimiset, irronneiden peltilistojen kiinnitykset ja vaihdot samoin kuin piipun pellitykset ja piipunhattujen asennukset. Korjaamme, kunnostamme ja vaihdamme katon sekä rakennuksen eri puuosat – otsalaudat, tuulilaudat, räystäslaudat ja niin edelleen. Kattovarustelujen ja kattoturvatuotteiden korjauksessa voidaan tarvita vuotavien rännien saneerausta, lumen alla vääntyneiden tikkaiden vaihtoa tai kattosiltojen paikkamaalauksia. Olennaista on hoitaa katon korjaustarpeet kuntoon välittömästi niiden ilmettyä – näin saadaan paikkaukset pidettyä pieninä ja edullisina.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus Aurassa ammattityönä

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun sekä kattoluukun korjaus voivat olla olennainen osa katon kunnostusta Aurassa. Jos katto vuotaa, eikä selkeää reikää tai repeämää katepinnasta löydy, paikantuu ongelma usein juuri johonkin katon läpivienneistä. Vuotoriski on ilmeinen, sillä kyseessä ovat kattoon tehtävät reiät ja leikkaukset, joilla tarpeelliset elementit saadaan vietyä vesikatteen sekä aluskatteen läpi. Katosta riippuen läpivienteihin voivat lukeutua muun muassa tv-antennit, savupiiput, viemärintuuletusputket, alipainetuulettimien, liesituulettimen sekä huippuimurin putket, kattoluukut, kattovalokuvut, kattoikkunat ja ilmanvaihtoputket. Jos yksikin läpivienti vuotaa, on parasta tarkastaa viipymättä myös muut – valskaava katon läpivienti saattaa ohjata veden asuntoon tai rakenteisiin, ja pahimmillaan tilanne voi kehkeytyä kosteusvaurioksi saakka.

Kattokorjaus Pron ammattitekijät toteuttavat katon korjaukset Aurassa viemärintuuletusputken, kattoluukun, savupiipun sekä muiden läpivientien kohdalta. Usein vika löytyy läpiviennin omista, vaihtokuntoon ajautuneista tiivisteistä, jolloin asennamme tilalle uudet ja vedenpitäviksi varmistetut yksilöt, tai toteutamme tiivistykset laadukkaiden teippien ja saumausmassan avulla. Jos kaivataan kattavampaa läpiviennin paikkausta, teemme tilanteen mukaiset purkutyöt, selvitämme mahdolliset lahovauriot ja suoritamme kastuneiden eristeiden sekä rakenteiden vaihdot, kun niitä tarvitaan. Toisinaan läpiviennin kohdalta löytyy kondenssiongelmia esimerkiksi riittämättömän tuuletuksen tai muiden rakenteellisten epäkohtien vuoksi. Selviydymme kirkkain arvosanoin myös rakennemuutoksista sekä muista haastavammista katon saneeraustöistä.

Ajoissa toteutetut katon korjaukset edistävät koko rakennuksen hyvinvointia. Katto on tiivis, tuuletus toimii, energiatehokkuus on kohdallaan ja rakenteet säilyvät suojassa. Kunnossapidetty katto on myös paremmin varustettu vuodenaikojen vaihteluihin ja muita ulkoisia rasituksia vastaan. Kun vesi ei päädy lahottamaan rakenteita tai yläpohjaa, pysyvät ennenaikaiset remontit poissa, ja katto saavuttaa pisimmän mahdollisen käyttöiän. Ryhdy toimiin kattosi tulevaisuutta ajatellen, ja tilaa meiltä laadukkaat katon asennukset, paikkaukset, tiivistykset sekä saneeraukset. Luotettava palvelu kaikille kattomateriaaleille ja loistavalla lopputuloksella – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Aurassa!

Scroll to Top