Kattopalvelut huipputekijältä
katonkorjaus-banner
KATON KORJAUS
KATON HUOLTOTYÖT
YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Kaarina – katosta jälleen varmatoiminen ja vesitiivis

Aiotko teettää lähiaikoina katon korjauksen Kaarinassa? Katon korjausta ja paikkausta kaivataan, kun katolta löytyy vesivuotoja, tiiveysongelmia tai muita haasteita toimivuuden suhteen. Toisinaan tilanteet tulevat eteen yhtäkkiä, sillä esimerkiksi myrsky- tai lumivauriot voivat iskeä uuteenkin kattoon ja vahingoittaa vesikatetta, rikkoa rakenteita tai repiä irti kattovarusteita. Osaltaan korjaustarvetta jouduttavat myös kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisessä asennuksessa tehdyt virheet. Yleisimmin katon epäkohdat muodostuvat kuitenkin vuosien saatossa, kun kattoa koettelevat ajan hampaan nakerrus sekä monet mekaaniset ja kemialliset rasitukset. Katepintaa likaavat siitepöly, sammal, lehdet, neulaset, katkenneet oksat sekä puulämmitteisissä taloissa noki ja tuhka. Lisäksi katolle kulkeutuu lunta, jäätä sekä sade- ja sulamisvesiä, ja vuoden mittaan niin pakkanen, aurinko kuin lukuisat lämpötilanvaihtelutkin vaativat katosta veronsa. Kun katto alkaa ruostua, sammaloitua tai halkeilla, on viisasta toteuttaa nopeasti katon korjaus ja paikkaus.

Paras ratkaisu katon kunnostukseen ovat Kattokorjaus Pron osaavat tekijät. Meiltä löytyy asiantuntemus, vankka käytännön kokemus sekä ammattitason kalusto kattotöihin, olipa kattosi tehty tiilestä, pellistä tai huovasta, harjakaton, aumakaton, tasakaton tai taitekaton muotoon. Repertuaariimme kuuluvat kaikenkokoiset rakennukset omakotitalon katon korjauksesta kerrostalon, kesämökin tai rivitalon kattosaneeraukseen, hallin tai autotallin kattotöihin, erilaisiin piha- ja ulkorakennuksiin. Hoidamme huolella niin katepinnan paikkaukset kuin laajat lahovauriokorjauksetkin, aluskatteen, läpivientien ja jiirien kunnostukset, peltityöt, laudoitukset sekä myrskyvaurioiden korjaukset. Laadukas avaimet käteen- palvelumme toimii Kaarinan lisäksi myös lähipaikkakunnilla: Liedossa, Paraisilla, Sauvossa, Turussa ja Paimiossa.

Ajoissa toteutettu katon korjaus hyödyttää koko rakennuksen hyvinvointia. Paikkaukset pelastavat isommilta remonteilta, kun kosteusvauriot pysyvät poissa, ja tämän johdosta myös olemassa olevan katon käyttöikää saadaan pidennettyä. Esteetön vedenpoisto, asianmukainen tuuletus ja moitteeton energiatehokkuus tekevät katostasi toimivan kokonaisuuden, joka pitää rakenteet turvassa ja säilyttää talosi arvon. Ryhdy siis tarvittaviin toimiin, ennen kuin katto lahoaa lopullisesti ja päästää vedet rakenteisiin. Taloudellinen, tehokas ja tyylikäs kattosaneeraus järjestyy kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Kaarinassa!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä erityisen hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremontti, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Kaarinassa hoitaa kuntoon katepinnan vauriot

Kun toteutetaan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus Kaarinassa, olennaista on huomioida kohdekaton vaatimukset ja tarpeet. Tasakaton korjaus on toisenlainen projekti kuin harjakaton, ja eri katemateriaalit vaativat eri korjaustapoja ja käsittelyaineita – joskus silloinkin, kun ongelma niillä on keskenään täysin sama. Kattokorjaus Pron ammattilaiset ovat tarkoin selvillä katetyyppien vahvuuksista sekä kehityskohdista, ja räätälöimme kunnostukset aina tilanteen mukaan. Esimerkiksi huopakaton, eli bitumikaton tapauksessa ongelmia löytyy tavallisesti itse katepinnasta, kun suojaava sirotekerros on vuosien saatossa kulunut pois, ja huopaan alkanut ilmestyä erilaisia kupruja, painumia, reikiä ja repeämiä. Tuttuja meille ovat myös huopakaton höyrypussit eli näkyvät pullistumat, jotka saavat alkunsa kermien väliin päässeen kosteuden johdosta. Vielä yksi vuotoaltis elementti huopakatolla ovat sen saumat: liitoksiin iskevät sammaleen juuret, lumikuorman paine sekä auringon kuivattava uv-säteily.

Meiltä saat luotettavat ja laatuaineilla toteutetut huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset Kaarinassa. Suoritamme katollesi tilanteen vaatimat toimenpiteet: tiivistämme aukeilleet saumat, liimaamme palahuopakaton irronneet bitumipaanut, käsittelemme massalla pienet kulumat ja kiinnitämme huopakaton paikkapalat tarpeen mukaan. Höyrypussit eli pullistumat hoidamme siten, että teemme huopaan viiltoja, tasoitamme kuprut ja tiivistämme katteen uudelleen. Huopakaton reikien paikkauksessa on tärkeää käyttää kokenutta ammattilaista, jotta tekninen toimivuus voidaan katolle palauttaa huovan aukileikkaamisen jälkeenkin. Meiltä löytyy työhön tarvittava osaaminen ja tuotetuntemus, niin että lopputuloksesta saadaan siisti ja pitkäikäinen. Voit jättää huoleksemme myös huopakattotöistä haastavimmat, kuten vähänkin suuremmissa kunnostuksissa tarpeelliset tulityöt.

Peltikaton korjaus Kaarinassa – tiivis lopputulos vesikatosta rakenteisiin

Kattokorjaus Prolta löytyy kattava apu, kun tarvitset peltikaton korjausta Kaarinassa. Mahdollisia syitä korjaukselle on jälleen useampia – esimerkiksi ruostevauriot voivat vaivata katepeltejä, varsinkin jos katon huoltoa ja puhdistusta on laiminlyöty. Yhtäkkisiä tuhoja saattavat aiheuttaa lumi- ja myrskyvauriot, kun tuuli riepottelee katetta ja vie mukanaan kattopellit sekä peltilistat, tai kun lumi irrottaa kattotikkaat tai lumiesteet alustasta, ja kattoon tulee reikä. Peltikattoa voivat vaivata myös välikaton ongelmat, muun muassa asennusvirheet tai mekaaniset vauriot aluskatteessa. Lisäksi peltikatto voi vuotaa sään ja ajan aikaansaaman rasituksen vuoksi; aurinko, lumi, jää ja pakkanen aiheuttavat peltien elämistä edestakaisin, ja lämpöliikkeen vaikutuksesta peltikaton naulat pumppautuvat herkästi ylös. Peltien saumat alkavat irvistää, ja höllentyneet kiinnikkeet saavat aikaan katteen räminää tuulella.

Peltikaton korjaus ja paikkaus Kaarinassa on toimestamme aina kattokohtainen palvelu. Tutkimme ongelmien syyn ja suuruusluokan, ja valitsemme käytettävät korjausmenetelmät tilanteen mukaan. Kun kyse on paikallisista vaurioista, riittää tavallisesti nykyisen peltikaton reikien paikkaus tai yksittäisten kattopeltien vaihto uusiin. Kiinnikkeen tuntumasta löytyvät reiät tilkitsemme poistamalla vanhan ruuvin tai naulan, ja asentamalla tilalle uuden, laadukkaan kateruuvin aiempaa isommalla tiivisteellä. Samalla voimme halutessasi vaihtaa muutkin kuluneet kiinnikkeet uusiin, sekä suorittaa kattopeltien lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Peltikaton reikien paikkauksessa noudatamme erityistä huolellisuutta pohjatöissä, sillä esimerkiksi lian- ja ruosteenpoisto on tärkeää, jotta massaukset varmasti tarttuvat ja tiivistykset pitävät. Toteutamme tarpeen mukaan myös peltikaton aluskatteen korjaukset sekä yläpohjan kastuneiden eristeiden ja rakenteiden vaihdot.

Tiilikaton korjaus Kaarinassa – paikallisilla korjauksilla päästään pitkälle

Toimitamme katollesi taitavat tekijät myös tiilikaton korjaukseen Kaarinassa. Tiilikatto on lujaa tekoa, mutta osansa sekin joutuu kestämään ympäristön ulkoisista rasituksista. Useimmiten tiilikaton korjaustarve kehittyykin pikkuhiljaa. Huokoista katepintaa vaivaavat helposti esimerkiksi sammal ja jäkälä, kun ne juurillaan tarraavat tiileen kiinni ja syövät siitä mineraaleja. Talvella merkittävä haaste on katolle kertyvä lumikuorma. Se voi painaa rakenteet notkolle sekä aiheuttaa saumavuotoja, kun lumimassan paine pyrkii työntämään kosteuden pienimmästäkin raosta sisään. Ikääntyessään tiili muuttuu yhä huokoisemmaksi, ja samalla se imee sisäänsä kosteutta, joka pääsee yhä uudelleen sulamaan ja jäätymään. Tätä katolle tuhoisaa ilmiötä kutsutaan pakkasrapautumiseksi, ja lopulta kate murentuu vaihtokuntoon ja päästää vedet lävitseen rakenteisiin. Mahdollisia uhkia tiilikatolle ovat myös äkilliset myrskyvahingot: tuuli irrottaa kattotiilet tai pellitykset, tai kaataa puun katon päälle.

Tiilikaton korjaus Kaarinassa kannattaa suorittaa ajoissa. Tällöin riittävät tavallisesti hyvin paikalliset toimenpiteet, kuten rikkinäisten kattotiilten vaihto ja irronneiden pellitysten kiinnitys. Tiilikaton korjauksen yhteydessä kannattaa tiilet lopuksi pintakäsitellä, joko kevyemmällä suoja-ainekäsittelyllä tai kattavalla uudelleenpinnoituksella tiilten iästä ja kunnosta riippuen. Pintakäsittely palauttaa kuluneelle katteelle sen suojaavat ominaisuudet, minkä ansiosta rakenteet pysyvät jatkossakin turvassa ja korjaustarve on vähäisempää. Tiilikatto itsessään ei ole täysin vesitiivis, vaan kumppanikseen se tarvitsee aina luotettavan ja laadukkaan aluskatteen. Kattokorjaus Pro toteuttaa tarpeen mukaan myös tiilikaton aluskatteen korjaukset sekä kunnostaa yläpohjan kosteusvauriot ja uusii vettyneet eristeet.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus vesitiiviin katon varmistuksena

Katon kunnostukseen kuuluu väistämättä myös katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjauksia Kaarinassa. Läpivienneissä on lopulta kyse kattoon tehtävistä rei’istä tai leikkauksista, jotka puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen, ja tästä syystä ne ovat myös selkeitä vuotoriskejä. Katon läpivienteihin kuuluvat kohteesta riippuen esimerkiksi savupiiput, kattoluukut, tv-antennit, viemärintuuletusputket, kattoikkunat, kattovalokuvut ja ilmanvaihtoputket. Jos läpivienti valskaa tai jos siinä on muita toimivuusongelmia, voi vesi päästä huonetilaan tai rakenteisiin ja aiheuttaa vakavankin kosteusvaurion. Kattokorjaus Prolta saat kaikenkokoiset ja -luontoiset katon läpiviennin korjaukset. Vaihdamme hapertuneet tiivisteet, uusimme repsottavat suojapellitykset, tiivistämme aluskatteen ja teemme rakenteiden purkutyöt. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun ja eristeet, toteutamme ylösnostot ja asennamme puuttuvat tiivistekappaleet. Jos tarvitaan rakennemuutoksia, kuten kohennuksia tuuletukseen, ammattitaitoiset asentajamme suorittavat sujuvasti nämäkin toimenpiteet.

Meiltä saat taitavat toteutukset myös muihin katon korjauksiin Kaarinassa. Kattomallista ja -materiaalista riippumatta kaivataan aika ajoin esimerkiksi peltikorjauksia, katon ja talon puuosien kunnostusta sekä toimenpiteitä kattovarusteiden suhteen. Meiltä sujuvat lumiesteiden paikkamaalaukset, vääntyneiden tikkaiden vaihdot ja vuotavien vesikourujen saneeraukset. Korjaamme sekä uusimme päätypellit, seinällenostopellit ja räystäspellit, kiinnitämme irronneet peltilistat ja asennamme piipunpellitykset sekä piipunhatut. Maalaamme tai vaihdamme otsalaudat, räystäslaudat ja tuulilaudat. Kaikki toimenpiteet tehdään meillä kattosi parasta ajatellen ja korkeat laatustandardit täyttäen.

Kun katon tiivistys, paikkaus tai saneeraus on ajankohtaista, tilaa paikalle pätevä kattopalvelumme. Ajoissa toteutetuilla korjauksilla ostat edullisesti lisäaikaa katteelle, sillä kun vesivahingot pysyvät poissa, ei isompia remontteja jouduta toteuttamaan niin pian. Katto kiittää ja palvelee hyvänä harjalta räystäille saakka, vedenpoistoa, tuuletusta ja eristystä myöten. Turvaa siis kattosi tiiveys ja terveys sekä koko rakennuksen hyvinvointi – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Kaarinassa!

Vieritä ylös