KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Karkkila – katto takaisin kuntoon ensiluokkaisella osaamisella

Katon korjaus Karkkilassa voi pelastaa monelta isommalta murheelta. Ilman katon paikkausta ja tiivistystä yksittäiset epäkohdat pääsisivät eskaloitumaan, ja katolla ilmenisi ennen pitkää kattavia kosteusvaurioita sekä homehaittoja. Katon korjaus- ja paikkaustarpeeseen vaikuttavat monet tekijät. Esimerkiksi puutteellinen tai osaamaton kattohuolto voi lisätä korjaustarvetta, samoin myös alkuperäisessä asennuksessa tehdyt virheet. Omat haasteensa aiheuttavat myös ajan kuluminen sekä ulkoiset olosuhteet, kun katto vanhenee ja joutuu alttiiksi erilaisille mekaanisille ja kemiallisille rasituksille. Sade- ja sulamisvedet, ilmansaasteet, uv-säteily, siitepöly, lumi, jää ja pakkanen, sammal sekä lehtiroska rapauttavat kaikki omalta osaltaan kattoa. Lisäksi tulevat vielä äkilliset lumi- ja myrskyvauriot, kun kattopellit tai -tiilet irtoavat, puu kaatuu katon päälle, tai lumi rikkoo rakenteet ja pudottaa rännit. Oli katon korjaustarve suuri tai pieni, tarvittaviin toimiin kannattaa ryhtyä viipymättä. Kattokorjaus Pro toimittaa avaimet käteen- palvelulla katon korjaukset Karkkilaan, Lohjalle, Lopelle, Tammelaan ja Vihtiin.

Olemme asiantunteva ratkaisu kaikenkokoisiin ja -tyyppisiin katon korjauksiin. Tarvitsipa kattosi pieniä täsmäpaikkauksia, läpivientien tiivistystä, aluskatteen kunnostusta tai kattavaa lahovauriosaneerausta, hoidamme homman tyylillä ja taidolla maaliin. Käsiimme voit uskoa omakotitalon, rivitalon tai autotallin katon korjauksen, kerrostalot ja kesämökit, rantasaunat samoin kuin hehtaarihallitkin. Tiivistämme ja paikkaamme harjakatot, tasakatot ja taitekatot, jyrkät ja loivat profiilit, kaikki katemateriaalit huopakatosta tiilikattoon ja peltikatosta palahuopaan. Kun teetät meillä katon korjauksia kotiisi tai vapaa-ajan asunnolle, voit hyödyntää ne verotuksessa kotitalousvähennyksessä. Lisäksi kuluihin saa sivujemme kautta haettua joustavaa rahoitusta luotettavalta yhteistyökumppaniltamme. Ajoissa toteutettu kunnostus lunastaa katollesi pidemmät ja parempilaatuiset käyttövuodet. Älä siis jää odottamaan, että korroosio valtaa kattosi, vaan ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Karkkilassa.

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Karkkilassa kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Karkkilassa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Karkkilassa kattavalla laatupalvelulla

Kun tiilikaton, peltikaton tai huopakaton korjaus Karkkilassa tulee kattosi kohdalla ajankohtaiseksi, pätevän ja asiakaslähtöisen palvelun saat Kattokorjaus Prolta. Selvitämme, mitkä toimet ovat olennaiset juuri sinun katollesi, sillä niin korjausmetodit kuin käsittelyaineetkin vaihtelevat suuresti eri katemateriaalien välillä. Samoin esimerkiksi tasakaton korjaus on erilaista kuin harjakaton korjaus. Asiantuntijamme hallitsevat eri katetyyppien vahvuudet ja kipukohdat. Huopakatolla, eli bitumikatolla korjaustarve näkyy usein katepinnan vaurioina, kuten kulumina, painumina, reikinä ja repeäminä. Huopakattoa koettelevat etenkin mekaaninen rasitus sekä auringon kuivattava uv-säteily. Kate voi vuotaa myös saumoistaan, joihin iskevät sammal ja lumikuorma. Toisinaan huopakattoon ilmestyy suoranaisia pullistumia eli höyrypusseja. Kuprut syntyvät, kun kosteus pääsee alus- ja päällikermin väliin, ja hoitamattomina ne voivat jopa rikkoa katteen pinnan.

Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus Karkkilassa toteutetaan aina kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Yksittäisiin kulumiin voi riittää käsittely massalla, ja tarpeen mukaan asennamme katteeseen huopakaton paikkapalat. Tiivistämme aukeilleet saumat ja liimaamme palahuopakaton irronneet bitumipaanut. Höyrypussit eli pullistumat viillämme auki, tasoitamme ja tiivistämme uudelleen. Huopakaton reikien paikkauksessa on kattava asiantuntemus korvaamatonta, sillä katteelle täytyy aina pystyä palauttamaan sataprosenttinen vedenpitävyys, silloinkin kun huopaa on jouduttu leikkaamaan auki. Kokeneet korjaajamme huolehtivat katostasi teknisesti toimivan, ja hoitavat taidolla tarvittaessa myös huopakaton tulityöt.

Peltikaton korjaus Karkkilassa pelastaa ruosteelta ja rakennevaurioilta

Peltikaton korjaus Karkkilassa auttaa, kun katto on ruostunut ja reikiintynyt. Ruoste on suhteellisen tavallinen vieras peltikatolla, etenkin jos huoltoa ja puhdistusta on laiminlyöty. Katolle aiheuttavat ongelmia myös vaihtelevat sääolosuhteet. Lumi, jää, uv-säteily ja suuret lämpötilaerot saavat kattopellit elämään, ja kuluttava edestakainen lämpöliike aiheuttaa naulojen pumppautumista ylös. Höllentyneiden kiinnikkeiden myötä peltien liikerata kasvaa, jolloin liitoskohdat alkavat irvistää ja katto rämistä tuulella. Peltikatto voi vuotaa myös rakenteisiin, jolloin ongelmia on todennäköisesti aluskatteessa. Aluskatteesta saattaa löytyä mekaaninen vaurio tai asennusvirhe, tai sitten se on yksinkertaisesti vanhuuttaan kulunut ja kosteuden haperruttama. Vaurioita peltikatolle voi koitua myös myrskyn ja lumen toimesta. Pikaisia paikkaustoimenpiteitä vaaditaan, kun tuuli irrottaa kattopellit tai peltilistat, tai lumi riuhtoo mukaansa kattotikkaat, ja kattoon tulee reikä.

Paras menetelmä peltikaton korjaukseen Karkkilassa katsotaan aina tapauskohtaisesti. Usein vauriot osoittautuvat hyvin paikallisiksi, jolloin riittää olemassa olevan peltikaton reikien paikkaus, tai yksittäisten kattopeltien vaihto uusiin. Ennen paikkausta on toteutettava huolellinen lian- ja ruosteenpoisto alustasta, jotta massaukset taatusti tarttuvat, ja tiivistyksistä tulee pitävät. Mikäli peltikatto vuotaa kiinnikkeen kohdalta, irrotamme alustasta vanhan naulan tai ruuvin, ja asennamme tilalle ensiluokkaisen kateruuvin aiempaa isommalla tiivisteellä. Samalla voimme vaihtaa kuluneet kiinnikkeet laajemminkin uusiin, sekä suorittaa kattopeltien lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Meiltä saat peltikatolle kattavan avun myös silloin, kun kosteus on ehtinyt jo katon alempiin osiin. Toteutamme rakenteiden purkutyöt ja peltikaton aluskatteen korjaukset, sekä vaihdamme vettyneet eristevillat ja uusimme lahovaurioiset puurakenteet.

Tiilikaton korjaus Karkkilassa taitavalla ja tarkalla toteutuksella

Tiilikaton korjaus Karkkilassa tarkoittaa yleensä hyvin paikallisia toimenpiteitä. Tietysti vakavaakin vahinkoa voi katolle sattua, jos esimerkiksi myrsky irrottaa kattotiilet tai repii paikoiltaan pellitykset, tai puu kaatuu katon päälle. Yleisimmin tiilikaton korjaustarve juontaa kuitenkin juurensa ympäristön rasituksiin ja ajan vääjäämättömään kulumiseen. Ikääntyessään tiili muuttuu aina vain huokoisemmaksi, jolloin se sitoo enemmän vettä itseensä. Tämä kosteus pääsee lämpötilanvaihteluissa vuoroin sulamaan ja jäätymään, ja kerta kerralta tiili heikentyy, eli syntyy tuhoisa pakkasrapautumisen ilmiö. Lopulta katto murentuu vaihtokuntoon ja päästää vedet rakenteisiin. Tiilikatolle suuria rasituksia ovat myös sammal ja lumikuorma. Sammal ja jäkälä tarttuvat huokoiseen tiileen, syövät siitä mineraaleja ja työntävät juurensa yhä syvemmälle katteeseen. Lumikuorma puolestaan on merkittävä lisäpaino jo valmiiksi raskastekoiselle katolle, ja lumimassa saattaakin painaa rakenteet notkolle tai aiheuttaa saumavuotoja liitoskohtiin.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Karkkilassa räätälöidään jälleen katteen mukaan. Useimmiten kunnostukseen riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilten vaihdot sekä irronneiden pellitysten kiinnitykset. Jos tiilet löytyvät yhä uudelleen rikkinäisinä samoista paikoista, kuten kattoturvatuotteiden alta tai sisätaitteista, viittaa se mahdollisesti asennusvirheisiin, jotka paikannamme ja hoidamme kuntoon. Toteutamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset sekä yläpohjan kosteusvaurioiden kunnostukset. Tiilikaton korjauksen lopuksi pintakäsittelemme kattotiilet. Tiilten iän ja kunnon mukaan voidaan toteuttaa joko suoja-ainekäsittely tai uudelleenpinnoitus, ja näin tiilet saavat takaisin kosteutta ja sammalta hylkivät ominaisuutensa. Jatkossa rakenteet pysyvät edelleen turvassa ja katon korjaustarve vähäisenä.

Kattokorjaus Pro toimittaa muutkin katon korjaukset Karkkilaan luotettavasti ja loistavalla lopputuloksella. Osa toimenpiteistä on ajoittain tarpeellisia katolle kuin katolle, riippumatta siitä, mikä on katon materiaali, malli tai rakennustyyppi. Kaivataanko katollasi esimerkiksi laudoitusten uusimista, kattovarustelujen kunnostusta tai peltikorjauksia? Toteutamme piipunpellitykset ja piipunhattujen asennukset, ja korjaamme sekä vaihdamme päätypellit, räystäspellit ja seinällenostopellit. Paikkamaalaamme kattosillat, vaihdamme lumen vääntämät tikkaat ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Kiinnitämme irronneet peltilistat ja kunnostamme otsalaudat, tuulilaudat ja räystäslaudat. Kaikki kattotyöt saat toimestamme taitavasti toteutettuina, aina kattosi ehdoilla ja parhaaksi.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus pitää katon parhaimmillaan

Vesikaton ja yläpohjan kunnostusten lisäksi katon korjaus Karkkilassa voi sisältää katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjauksia. Koska läpiviennit puhkaisevat katon, muodostavat ne varteenotettavan vuotoriskin, ja mikäli suoranaista reikää tai repeämää ei katolta löydy, paikantuu vuoto hyvin usein juuri läpivientiin. Katon läpivienteihin saattavat kohteesta riippuen lukeutua muun muassa ilmanvaihtoputket, viemärintuuletusputket, tv-antennit ja kattoluukut sekä savupiiput, kattoikkunat ja kattovalokuvut. Haasteita läpivienneille tuottavat etenkin lämpötilanvaihtelut sekä lumi, jää, vesi ja auringon uv-säteily, mutta lisäksi kondenssiongelmia ja muita haasteita voivat aiheuttaa myös asennusvirheet tai rakenteelliset ongelmat. Jos yksikin läpivienti vuotaa, on viisasta tarkastaa kaikki läpi. Vesi saattaa nimittäin läpiviennin kohdalta vuotaa sekä huonetilaan että rakenteisiin, jolloin tuloksena on pahimmillaan kattavia kosteusvaurioita ja laho-ongelmia.

Kattokorjaus Prolta saat moitteettomasti toteutettuina pienet ja suuret läpivientityöt Karkkilaan. Vaihdamme läpiviennin omat hapertuneet tiivisteet ja uusimme kuluneet suojapellitykset. Jos vesi vaikuttaa päässeen katon alempiin osiin, puramme rakenteita tarvittavassa määrin ja teemme aluskatteen tiivistykset. Korjaamme sekä uusimme höyrynsulun ja eristeet, ja korjaamme lahovaurioiset puuosat rakenteista. Hoidamme kuntoon puutteelliset ylösnostot sekä asennamme läpivientien tiivistekappaleet. Lisäksi kohennamme tarpeen mukaan  eristystä ja tuuletusta, niin että läpivienneille saavutetaan kaikin puolin toivotunlainen toimivuus.

Ajoissa suorittu katon korjaus antaa kuluneelle katolle uuden elämän. Tiivistykset ja paikkaukset jatkavat katon käyttöikää, eikä isompiin remontteihin tarvitse ryhtyä ennen aikojaan. Laadukas katon kunnostus pitää kosteusvauriot poissa ja rakenteet sitä myötä tiiviissä turvassa. Toimi siis hyvissä ajoin, niin säästät kattosi suuremmilta ongelmilta – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Karkkilassa.

Scroll to Top