KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Luumäki – palauta katostasi pitävä suoja säätä ja aikaa vastaan

Ajoissa toteutettu katon korjaus Luumäellä pelastaa kattosi vakavammalta vahingolta. Ilman katonkorjausta ja paikkausta yksittäiset epäkohdat pääsisivät eskaloitumaan, jolloin tuloksena olisi pahimmillaan kosteushaittoja ja lahovaurioita rakenteissa. Katon kunnostus on siis viisas ratkaisu, jolla säästät sekä aikaa että rahaa. Jokainen katto tarvitsee korjaustoimia ennemmin tai myöhemmin, kun ajan kuluminen ja ulkoiset rasitukset vievät veronsa katteesta. Katepintaan iskevät sammal, siitepöly, lehtiroska, noki ja tuhka, ja lisäksi tulevat vielä lämpötilanvaihtelut, lumi ja jää, uv-säteily sekä sade- ja sulamisvedet. Korjaustarvetta voi jouduttaa, mikäli katon huoltoa laiminlyödään, tai jos katon alkuperäisessä asennuksessa on tehty kohtalokkaita virheitä. Nopeaa reagointia kaivataan myös, kun kyseessä ovat erilaiset lumi- ja myrskyvauriot: huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle, tai kun lumi irrotti lumiesteet tai tikkaat, ja kattoon tuli reikä. Olipa korjaustarve suuri tai pieni, apu löytyy meiltä – Kattokorjaus Prolla on tarjota katollesi laadukas avaimet käteen- palvelu.

Katon tiivistykset, paikkaukset ja korjaukset saat meiltä Luumäelle sekä lähipaikkakunnille: Lemille, Haminaan, Savitaipaleelle, Kouvolaan ja Miehikkälään. Kaikenkokoiset ja -luonteiset korjaukset luonnistuvat kokonaisvaltaisella palvelulla – katepinnan vuotopaikkaukset ja aluskatetyöt, läpivientien tiivistykset, katon vesivahinkojen korjaukset sekä myrskyvaurioiden korjaukset. Kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihtaminen sujuu meiltä siinä missä rakennemuutoksetkin. Hoidamme kuntoon peltikatot, tiilikatot, huopakatot ja palahuopakatot aumakatosta harjakattoon ja taitekattoon. Toimitamme katon korjaustyöt omakotitaloihin, autotalleihin, rivitaloihin, kerrostaloihin, kesämökeille sekä saareen saarikohteisiin. Kotiin tai vapaa-ajan asunnolle teetetyt työt kuuluvat verotuksessa kotitalousvähennyksen piiriin, ja sivujemme kautta kuluihin voi hakea joustavampaa rahoitusta tarpeen mukaan. Älä siis päästä kattosi toimivuutta vuosien varrella rapistumaan, vaan koe tasokas sekä asiakaslähtöinen palvelumme ja kunnosta kattosi kauttamme. Palautamme sinulle käyttövarman katon vaivattomasti ja varmoin ottein – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Luumäellä kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Luumäen alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Luumäellä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Luumäellä katon mallin ja materiaalin mukaan

Etsitkö taitavaa ja tehokasta peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjausta Luumäellä? Katon korjaus ja paikkaus täytyy toteuttaa aina tapauskohtaisesti, sillä eri katoilla on eri vahvuudet siinä missä haastekohdatkin. Esimerkiksi tasakaton korjaus täytyy hoitaa toisella tavalla kuin harjakaton, sillä siitä puuttuu vastaava yläpohjarakenne. Samoin myös katemateriaali määrittää kulloinkin käytettäviä käsittelyaineita ja korjaustapoja. Kattokorjaus Prolta löytyy kokeneet korjaajat, joilla on hallussa tietotaito eri katetyyppeihin: profiilipelti-, lukkosauma- ja konesaumakattoihin, alumiini- ja kuparikattoihin, betonitiili- ja savitiilikattoihin, sekä bitumikermikattoihin, kolmiorimakatteisiin ja palahuopakattoihin.

Huopakaton, eli bitumikaton korjausta Luumäellä kaivataan yleensä katepinnan vaurioiden vuoksi. Mekaaninen ja kemiallinen rasitus jättää jälkensä varsinkin iäkkääseen huopakattoon, josta suojaava sirotepinta on kulunut pois ja elastisuus heikentynyt uv-säteilyn vaikutuksesta. Katossa voi näkyä reikiä, repeämiä, painumia sekä yleistä kulumaa. Toisinaan huopaan ilmestyy näkyviä kupruja, niin sanottuja huopakaton höyrypusseja, jotka aiheuttaa kermien väliin päässyt kosteus. Huopakatto saattaa vuotaa saumoistaan sammaleen tai lumikuorman vuoksi. Ei ole ennenkuulumatonta sekään, että huopakatto vaurioitui, kun myrskytuuli irrotti tai repi huopakattoa irti tai puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä.

Meiltä saat Luumäellä kaikki tarvittavat huopakaton saneeraustyöt: huopakaton tai palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset, sekä huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt. Tarvittavat toimenpiteet katsomme aina syntyneiden vahinkojen mukaan: pienemmät kulumat voimme kunnostaa massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin kiinnitämme huopakaton paikkapalat. Tiivistämme halkeilleet saumat ja liimaamme palahuopakaton irronneet bitumipaanut. Pullistumat eli höyrypussit puolestaan korjaamme viiltämällä katetta auki ja tasoittamalla sen. Huopakaton reikien paikkaus on poikkeuksetta taitoa vaativa tehtävä, varsinkin jos huopaa korjauksen yhteydessä täytyy leikata auki. Katto on nimittäin pystyttävä aina palauttamaan takaisin vedenpitäväksi, jotta tekninen toimivuus huopakatolle on tulevaisuudessakin taattu. Meiltä löytyy pätevät tekijät huopakaton siistiin saneeraukseen.

Peltikaton korjaus Luumäellä auttaa, kun ruoste tai myrsky on rikkonut katon

Peltikaton korjaus Luumäellä saattaa tulla eteen yhtäkkiä tai vuosien tuloksena. Peltikaton arkkivihollinen on ruoste, joka syövyttää peltejä vähä vähältä ja reikiinnyttää tehokkaasti varsinkin hoitamattoman katon. Myös sään- ja lämpötilanvaihtelut tuovat ajan kanssa omat haasteensa peltikatolle, kun lumi, vesi, aurinko ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin, ja jatkuva lämpöliike johtaa kiinnikkeiden asteittaiseen höltymiseen. Etenkin vanhanaikaiset peltikaton naulat pumppautuvat herkästi ylös, jolloin peltien liitokset alkavat irvistää ja katto rämistä tuulella. Vielä eräs ongelma saattavat olla äkilliset myrsky- ja lumivauriot: kenties putoava lumi riuhtoi irti alustasta kattotuotteet ja kattoon tuli reikä, tai tuuli tai myrsky irrotti kattopellit tai peltilistat tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle.

Peltikaton kunnostus Luumäellä alkaa huolella tehdyistä pohjatöistä. Lika ja ruoste on saatava perusteellisesti irti kattopelleistä, jotta korjausjäljestä tulee siisti ja pitkäikäinen. Tämän jälkeen katsomme parhaan tavan edetä korjauksessa aina kulloisenkin kohdekaton mukaan. Useimmissa tapauksissa riittää peltikaton reikien paikkaus, sekä yksittäisten kattopeltien vaihto uusiin vaurioiden jäädessä paikallisiksi. Jos reikä sijaitsee kiinnikkeen tuntumassa, irrotamme vanhan naulan tai ruuvin, ja asennamme tilalle tuliterän kateruuvin aiempaa isommalla tiivistyksellä. Samalla kertaa voimme vaihtaa muutkin kattopeltien kuluneet naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suorittaa kattopeltien lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Toimitamme taidolla maaliin muutkin peltikaton korjaukset. Hoidamme muun muassa peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset saaressa saarikohteissa.

Toisinaan ongelmat ovat vesikatetta syvemmällä, ja peltikatto vuotaa katon alempiin osiin asti. Tällöin saat toimestamme ammattitaitoiset peltikaton rakenteiden purkutyöt, ja vaihdamme yläpohjasta kastuneet villat sekä lahovaurioiset puuosat. Samalla tarkastamme huolellisesti aluskatteen kiinnityksen sekä kunnon. Aluskate saattaa vuotaa yksinkertaisesti vanhuuttaan, tai sitten mekaanisen vaurion tai asennusvirheen vuoksi. Osaavat korjaajamme toteuttavat myös siistit ja kestävät peltikaton aluskatteen korjaukset. Huolehdimme läpivienteihin ylösnostot ja jiireihin kahdensuuntaiset aluskatteet, ja jäljiltämme kattosi on tiivis ja toimiva aluskatteen limityksiä myöten.

Tiilikaton korjaus Luumäellä kunnostaa sammaleen ja lumikuorman jäljet

Etsitkö taitavaa tekijää toteuttamaan tiilikaton korjauksen ja paikkauksen Luumäellä? Myös tiilikatto voi vuotaa vanhuuttaan, kun ulkoiset rasitukset ovat vieneet siitä voiton. Erityisen haastavia koetuksia tiilikatolle ovat sammal sekä lumikuorma. Sammal syö tiilestä ravinteita ja tarraa juurillaan katteeseen, ja lumimassa puolestaan saattaa painaa rakenteet notkolle tai synnyttää saumavuotoja liitoksiin. Tai sitten tiilikatto rikkoutui äkillisesti, esimerkiksi kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle. Pakkasrapautuminen vaivaa puolestaan vanhempaa tiilikattoa, kun huokoiseen tiileen imeytynyt kosteus jäätyy ja sulaa yhä uudelleen. Tiilikaton korjaus on ajoissa tehtynä pitkälti paikallisia toimenpiteitä. Vaihdamme rikkinäiset kattotiilet ja kiinnitämme irronneet pellitykset, ja lopuksi pintakäsittelemme katon suojaavien ominaisuuksien palauttamiseksi. Käsiimme voit uskoa myös tiilikaton aluskatteen korjaukset sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt, samoin kuin tiilikaton kunnostukset saareen saarikohteisiin.

Katon korjaus Luumäellä voi tarkoittaa muitakin yksittäisiä korjaustoimia, jotka tulevat ajoittain tarpeen katon mallista ja materiaalista riippumatta. Kenties katto kaipaa peltisepäntöitä tai laudoitusten uusimista? Tai sitten saneerauksia tarvittaisiin kattoturvatuotteisiin ja muihin kattovarusteluihin? Kattokorjaus Pro hoitaa huolella ja hallitusti kaikki nämäkin kattotyöt. Korjaamme päätypellit, räystäspellit sekä seinällenostopellit, ja kiinnitämme irronneet peltilistat. Paikkamaalaamme lumiesteet ja asennamme piipunpellitykset sekä piipunhatut. Kunnostamme ja vaihdamme räystäslaudat, otsalaudat ja tuulilaudat. Korjaamme tihkuvuodot ränneistä ja uusimme vääntyneet tikkaat. Kokonaisvaltainen palvelumme toimii aina kattosi ehdoilla ja parhaaksi.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus auttaa säilyttämään katon tiiviinä

Katon korjaukseen Luumäellä saattaa sisältyä myös katon läpiviennin, kuten kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjausta. Katon läpiviennit puhkaisevat sekä vesikatteen että aluskatteen, joten ne kuuluvat katon vuotoalttiisiin elementteihin ja saattavat jopa aiheuttaa kosteusvaurion. Valskaava tai muuten toimimaton läpivienti voi vuotaa asuntoon tai rakenteisiin. Korjaustoimet ja tarveaineet vaihtelevat tässäkin vaurioiden mukaan; katolla saatetaan kaivata esimerkiksi läpiviennin tiivisteiden vaihtoa tai suojapellitysten uusimista. Kysymykseen voivat tulla myös rakenteiden purkutyöt, höyrynsulun tai eristeiden korjaukset ja vaihdot sekä yläpohjan lahovauriokunnostukset. Lisäksi tarvitaan mahdollisesti muutoksia aluskatteessa ja rakenteissa: aluskatteen ylösnostoja ja tiivistyksiä sekä eristyksen ja tuuletuksen kohennusta. Kattokorjaus Pro hoitaa nämäkin työt tyylipuhtaasti ja taidolla. Toteutamme katon korjaukset savupiipun, tv-antennin, kattoikkunan, kattoluukun, kattovalokuvun, viemärintuuletusputken ja ilmanvaihtoputken kohdalta.

Onko korjaus ja kunnostus ajankohtainen sinun kattosi suhteen? Löytyykö katolta sammalta tai ruostetta, tai valskaavatko läpiviennit? Onko vesikate haljennut tai hapertunut, tai epäiletkö ongelmia aluskatteessa? Tai onko tilanne jo akuutti, ja vesi vuotaa katosta sisään? Mikä tahansa kattosi tarina onkin, voit uskoa sen huoletta käsiimme. Toteutamme tiivistykset ja paikkaukset sekä tarvittaessa suuremmatkin saneeraukset, ja lopputuloksena on tiivis sekä kestävä katto, joka pitää talosi turvassa. Tee siksi riskitön sijoitus ja turvaa kattosi käyttövarmuus – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Luumäellä!

Scroll to Top