Katon korjaus Mäntyharju – kaunis katto ja kuivat, terveet rakenteet
Etsitkö asiansa osaavaa katon korjausta Mäntyharjussa? Jokaiselle katolle korjaus tulee jossain muodossa eteen ennemmin tai myöhemmin. Vaurioituiko huopakatto, peltikatto tai tiilikatto, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä? Tai irrottiko lumi pudotessaan lumiesteet tai tikkaat, ja kattoon tuli reikä? Ehkä myrsky repi katolta tiilet tai pellit, tai katto painui notkolle lumikuorman alla. Tällaiset odottamattomat tuhot voivat iskeä uuteen ja terveeseenkin kattoon. Yleensä paikkaustarve toki vielä lisääntyy, mitä vanhemmaksi katto ehtii, sillä siitä vievät tällöin veronsa sekä kuluneet vuodet että vaihtelevat sääolosuhteet. Tutuiksi tulevat lumi, jää ja pakkanen, sade- ja sulamisvedet sekä auringon uv-säteily. Lämpötilanvaihtelut iskevät tiivistyksiin, ja katepintaa likaavat lehtiroska, siitepöly, noki, tuhka sekä sammal. Korjaustarvetta voi jouduttaa myös kattohuollon laiminlyönti tai alkuperäisessä asennuksessa tehdyt virheet. Lopulta materiaali kuin materiaali taipuu toistuvien rasitusten alla: pelti ruostuu, tiili haurastuu ja huopakatto halkeilee.
Kun katonkorjaus ja katon paikkaus tulee Mäntyharjussa ajankohtaiseksi, kattavan palvelun tilanteeseen löydät Kattokorjaus Prolta. Meillä on hallussa vankka kokemus ja tietotaito erilaisista kattotöistä – katepinnan vuotopaikkauksista kastuneiden yläpohjan villojen vaihtoon sekä katon vesivahinkojen korjauksiin. Tunnemme harjakatot ja aumakatot, pulpetti-, mansardi- sekä tasakatot, ja liikumme tottuneesti kaikilla katemateriaaleilla lukkosaumakatosta betonitiileen ja palahuopaan. Voit tilata meiltä katon korjauksen omakotitaloon, autotalliin, rivitaloon tai kerrostaloon, tai vaikka kesämökille, joita Mäntyharjun maisemista paljon löytyy. Suoritamme katon korjaustyöt myös saaressa saarikohteissa sekä myrskyvaurioiden korjaukset. Kaikki kunnostukset toteutamme kokonaisvaltaisella palvelulla ja avaimet käteen- periaatteella.
Katon tiivistykset ja paikkaukset saat meiltä myös Mäntyharjun lähikuntiin: Pertunmaalle, Kouvolaan, Mikkeliin, Heinolaan sekä Hirvensalmelle. Kattotöiden kuluihin on sivujemme kautta haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan, ja kotiin tai vapaa-ajan asuntoon teetetyt työt voi hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla. Ajoissa toteutettu katon paikkaus säästää sekä rahaa että kattoa: epäkohtiin puututaan viipymättä, joten isompia ongelmia ei ehdi kehittyä. Kosteusvahingot, lahohaitat ja homevauriot pysyvät poissa, jolloin suuremmat remontitkin saadaan siirrettyä tuonnemmaksi. Katon käyttöikä pitenee ja toimivuus säilyy samalla ensiluokkaisena. Kun haluat laadukasta kattopalvelua, jolla turvataan rakenteiden tulevaisuus, tilaa paikalle pätevät tekijämme katon paikkaukseen ja saneeraukseen. Teemme katostasi tyylikkään, toimintavarman ja tiiviin – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt kattoalan huippuosaajilta
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Mäntyharjun alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä Mäntyharjulla ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Huopakaton korjaus Mäntyharjussa räätälöidään kohdekaton tilanteeseen ja tarpeisiin
Onko suunnitelmissa toteuttaa peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus Mäntyharjussa? Menestyksekäs katon korjaus edellyttää aina paljon taitoa: tuotetuntemusta eri malleista ja materiaaleista sekä kattavaa ymmärrystä katon rakenteesta ja toiminnasta. Siksi katon korjaus toteutetaankin toimestamme kohteen mukaan räätälöidyllä palvelulla. Esimerkiksi tasakaton korjaus on erilainen kuin harjakaton, koska vastaava yläpohjarakenne puuttuu. Ja samakin ongelma eri katemateriaalien kohdalla vaatii erilaisia tarveaineita ja työtapoja. Kattokorjaus Prolta sujuvat siististi ja kestävästi kaikkien katetyyppien korjaukset: profiilipeltikatot, saumatut peltikatteet sekä alumiini- ja kuparikatot, betonitiili- ja savitiilikatot sekä kolmiorimakatteet, samoin kuin perinteiset palahuopakatot ja hitsattavat bitumikermikatotkin.
Kun huopakatto vuotaa Mäntyharjussa, on kyse usein katepinnan vaurioista. Huopakattoa, eli bitumikattoa kuluttaa mekaaninen rasitus ja auringon kuivattava uv-säteily. Kun suojaava sirotekerros on kulunut pois ja katteen elastisuus heikentynyt, kasvaa riski halkeilulle ja muille pintavaurioille. Huopakaton välittömästä korjaustarpeesta kertovatkin erilaiset katepinnan epätasaisuudet: reiät, repeämät, painumat, kulumat, kuprut, rypyt ja vekit. Kermien väliin päässyt kosteus voi aiheuttaa huopakatolle höyrypussin eli näkyvän pullistuman, joka hoitamattomana saattaa jopa rikkoa katteen pinnan. Huopakatto voi vuotaa myös sammaleen tai lumikuorman syömien saumojen vuoksi, tai tuloksena siitä, että myrsky jollain tavoin vaurioitti huopakattoa: myrskytuuli irrotti kattotekniikkaa tai piipunhatun tai tuuli repi irti huopakattoa, tai sitten katto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä.
Jätä huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus Mäntyharjussa osaaviin käsiimme. Huopakaton reikien paikkauksessa vaaditaan tarkkuutta ja taitoa, sillä katto on tiivistettävä aina takaisin vedenpitäväksi, silloinkin, kun huopaa on jouduttu leikkaamaan auki. Esimerkiksi huopakaton höyrypussien korjaus vaatii, että kuprut viilletään auki ja tasoitetaan. Pienemmät kulumat voimme kunnostaa massalla sekä tarpeen tullen asentaa huopakaton paikkapalat. Tiivistämme myös kärsineet saumat ja liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut. Lisäksi toteutamme huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä kunnostukset saaressa saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Mäntyharjussa korjaa höltyneet kiinnikkeet sekä reikäiset kattopellit
Peltikaton korjaus Mäntyharjussa tulee avuksi lumi- ja myrskyvaurioissa. Kävikö niin, että lumi pudotti rännit tai repi alustasta mukaansa kattotuotteet? Tai irrottiko tuuli tai myrsky kattopellit ja peltilistat, tai kaatoiko myrsky puun peltikaton päälle? Toisaalta säänvaihtelut ja vuosien kuluminen saattavat hitaasti hivuttaa peltikaton kuntoa alaspäin. Aurinko, lumi, vesi ja jää nakertavat kattoa vuorotellen, ja lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään ja kiinnikkeet sitä myötä höltymään. Peltikaton naulat pumppautuvat ylös, ja liitokset alkavat irvistää. Peltikatto saattaa vuotaa rakenteisiin asti, jos aluskatteessa ilmenee ongelmia: mekaanisia vaurioita, asennusvirheitä tai yksinkertaisesti iän tuomaa hapertumista. Vielä eräs varteenotettava peltikaton vihollinen on peltejä puhkova ruoste. Korroosio iskee varsinkin likaiseen kattopeltiin ja syövyttää pinnan piloille.
Paras tapa peltikaton korjaukseen Mäntyharjussa katsotaan aina kattokohtaisesti. Usein vauriot ovat lieviä ja paikallisia, jolloin riittää peltikaton reikien paikkaus, ja tarpeen vaatiessa voidaan toteuttaa myös yksittäisten kattopeltien vaihto uusiin. Paikkausta edeltävät pohjatyöt on aina syytä toteuttaa huolella, jotta massauksista saadaan taatusti tarttuvat ja korjauksesta siisti sekä pitkäikäinen. Kun reikä löytyy peltikaton kiinnikkeen tuntumasta, vaihdamme kattopeltien naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, jos kiinnikkeet on alun pitäen asennettu liian harvaan. Meiltä saat myös peltikaton saneeraukset saaressa saarikohteissa sekä suuret ja pienet myrskyvaurioiden korjaustyöt. Samoin kunnostamme lahovauriot yläpohjasta ja teemme peltikaton aluskatteen paikkaukset. Meidän käsissämme kattosi hiotaan viimeisen päälle huippukuntoon, ja toimivuus varmistetaan harjapellistä höyrynsulkuun ja jokaista elementtiä myöten.
Tiilikaton korjaus Mäntyharjussa on kuluneen katon kunnostaja
Tiilikaton korjauksessa Mäntyharjussa kyse voi jälleen olla äkillisistä vaurioista: tiilikatto rikkoutui, kun voimakas tuuli irrotti kattotiilet, tai myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle. Toisaalta tiilikatto saattaa vuotaa aluskatteen ongelmien vuoksi tai iän myötä hapertuneena. Vanhetessaan tiilestä tulee entistä huokoisempi ja se imee vettä sisäänsä, ja kun kosteus vuorotellen jäätyy ja sulaa, kate pakkasrapautuu. Muita haasteita tiilikatolle tuovat sammalkasvusto ja lumikuorma; sammal ja jäkälä syövät tiilestä ravinteita ja pureutuvat juurillaan katteeseen, ja lumi saattaa painaa rakenteet notkolle tai aiheuttaa saumavuotoja liitoksiin. Paras apu katon kunnossapitoon on ajoissa tehty tiilikaton korjaus ja paikkaus. Näin selvitään tavallisesti paikallisilla korjauksilla, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihdolla. Meiltä saat samoin tiilikaton aluskatteen korjaukset sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt, ja kattopalvelumme ulottuu tiilikatonkin osalta myös saariin ja saarikohteisiin. Viimeistelemme tiilikaton korjauksen aina katon pintakäsittelyllä, jotta tiilelle saadaan sääsuoja palautettua ja rakenteet ovat jatkossakin turvassa.
Tarvitsetko Mäntyharjulla muita yksittäisiä katon korjauksia ja paikkauksia? Mallista ja materiaalista riippumatta katto voi kaivata peltitöitä, laudoitusten uusimista tai kattovarustelujen kunnostuksia. Kattokorjaus Prolta nämäkin työt sujuvat siististi ja laadukkaasti. Maalaamme sekä vaihdamme otsalaudat, tuulilaudat ja räystäslaudat. Kiinnitämme irronneet peltilistat ja asennamme piipunpellitykset sekä piipunhatut. Paikkamaalaamme lumiesteet, vaihdamme vääntyneet tikkaat ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Korjaamme tai uusimme seinällenostopellit, päätypellit ja räystäspellit. Osaaviin käsiimme voit uskoa myös jiirien ja läpivientien korjaukset. Katto kuin katto ja työ kuin työ, meiltä homma hoituu.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus tiivisteiden vaihdosta rakennemuutoksiin
Toteutamme mäntyharjulla myös katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaukset. Läpivienteihin sisältyy rakenteen puolesta aina selkeä vuotoriski, ja jos katosta ei varsinaista vauriota löydy, paikantuu ongelma usein juuri läpivientiin. Katon korjausta saatetaan kaivata muun muassa savupiipun tai kattoluukun kohdalla, viemärintuuletusputken, ilmanvaihtoputken ja tv-antennin kohdalla sekä kattoikkunan ja kattovalokuvun kohdalla. Valskaava läpivienti voi päästää vedet asuintilaan tai rakenteisiin, joten korjaustoimetkin katsotaan aina käsillä olevan ongelman mukaan. Vaihdamme läpiviennin omat, hapertuneet tiivisteet ja uusimme kuluneet suojapellit. Puramme rakenteita tarvittavilta osin ja paikkaamme aluskatteen. Korjaamme sekä uusimme höyrynsulut tai eristeet ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Lisäksi hoidamme kuntoon erilaiset asennusvirheet sekä rakenteelliset epäkohdat: asennamme tiivistekappaleet, toteutamme ylösnostot ja kohennamme tuuletusta tarpeen mukaan.
Katon korjaus ja paikkaus pelastaa monelta isommalta murheelta. Kun kosteusvauriot pysyvät poissa ja katon toimivuus pidetään kohdillaan, vältetään tarpeettomat remontit sekä vakavat vahingot rakenteiden suhteen. Katon käyttöiästä saadaan kaikki irti ja asumismukavuus on ensiluokkainen. Tee siksi ratkaisu kattosi parhaaksi ja toteuta hyvissä ajoin kunnostukset – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Mäntyharjussa!