KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Myrskylä – katolle parempi kunto ja pidempi käyttökaari

Katon korjaus Myrskylässä auttaa pitämään turvassa rakenteet, kun yksittäisiin tiiveysongelmiin ja muihin epäkohtiin reagoidaan heti. Näin vesivuodot eivät pääse kasvamaan kosteus- tai lahovaurioiksi, ja vältytään niin ikään homehaitoilta sekä sisäilmaongelmilta. Katon korjaustarve voi ilmaantua odottamatta yhdessä hetkessä, sillä uuden ja terveenkin katon kohtaloksi voivat koitua erilaiset lumi- ja myrskyvauriot. Ehkä huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle, tai kun lumi irrotti lumiesteet tai tikkaat, ja kattoon tuli reikä. Toisaalta paikkaustarve saattaa kehittyä vuosien kulutuksen tuloksena, sillä kattoon iskevät jatkuvasti mekaaniset ja kemialliset rasitukset. Katepintaan kohdistuu sade- ja sulamisvesiä, uv-säteilyä ja ilmansaasteita, sekä lunta, jäätä ja pakkasta samoin kuin lukuisia lämpötilanvaihteluja. Lehtiroska, siitepöly, noki ja tuhka likaavat katepintaa, jolloin katosta voivat saada otteen sammal sekä ruoste. Katon korjaustarvetta jouduttaa entisestään, mikäli huolto on ollut heikolla tolalla. Lisäksi vahinkoa saattavat aiheuttaa katon alkuperäisessä asennuksessa tehdyt virheet.

Katonkorjauksen ja katon paikkauksen voit jättää Kattokorjaus Pron osaaviin käsiin. Hoidamme maaliin katon vesivahinkojen ja myrskyvaurioiden korjaukset, kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot sekä aluskatteen kunnostukset. Toisaalta toteutamme katollesi myös pienet täsmätoimet, vaikkapa vesikatteen vuotopaikkaukset ja läpivientien tiivisteiden vaihdot. Voit tilata meiltä katon korjauksen omakotitaloon, rivitaloon tai kerrostaloon, halliin, varastoon tai autotalliin tai vaikka saarimökille saarikohteissa. Repertuaariimme kuuluvat pulpetti-, auma-, harja-, tasa- sekä taitekatot, ja hallitsemme kaikki materiaalit huopakatosta pelti- ja tiilikattoon. Kun teetät meillä korjauksia kotiisi tai vapaa-ajan asunnolle, voit hyödyntää niitä henkilöverotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla. Sivujemme kautta kuluihin on myös haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan, joten älä anna minkään estää hoitamasta ajoissa kattoa kuntoon. Katon tiivistys ja paikkaus antaa arvokkaita lisävuosia katolle, ja kun rakenteet pysyvät turvassa, tarpeettomat remontit vältetään. Laadukkaat kattotyöt avaimet käteen- palvelulla toimitamme Myrskylään, Askolaan, Pukkilaan, Porvooseen, Lapinjärvelle ja Orimattilaan – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Myrskylässä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Myrskylässä huolella valituin materiaalein ja menetelmin

Huopakaton korjaus Myrskylässä toteutetaan katolle räätälöidyllä palvelulla. Meille tuttuja kohteita ovat niin bitumikermikatot, kolmiorimakatteet kuin palahuopakatotkin. Huopakaton paikkaustarve saattaa olla peräisin myrskyn tekemistä tuhoista: kenties myrsky irrotti pellityksiä tai piipunhatun tai tuuli repi huopakattoa irti, tai myrsky muulla tavoin vaurioitti kattoa, esimerkiksi kun puu kaatui huopakaton päälle. Toisaalta huopakaton vaurioita aiheuttaa myös ikä ja mekaaninen rasitus. Suojaava sirotekerros kuluu katteesta vuosien varrella pois, ja auringon kuivattava uv-säteily lisää huovan halkeiluriskiä. Huopakaton, eli bitumikaton korjaustarpeesta kertovat erilaiset vauriot katepinnassa – reiät, repeämät, painumat, vekit, rypyt sekä kulumat. Silmin nähtäviä pullistumia eli höyrypusseja voi aiheuttaa kermien väliin päässyt kosteus, ja lisäksi huopakatto voi vuotaa saumoistaan sammaleen tai lumikuorman takia.

Huopakaton reikien paikkaus Myrskylässä tulee jättää aina asiantuntijalle. Vaatii paljon taitoa saada katosta jälleen vesitiivis, etenkin, jos huopaa on jouduttu leikkaamaan korjauksen lomassa auki. Esimerkiksi huopakaton höyrypussit kunnostetaan siten, että kuprut viilletään auki ja tasoitetaan. Palautamme katollesi teknisen toimivuuden huopakaton sekä palahuopakaton korjauksessa ja paikkauksessa. Pienet kulumat käsittelemme kuntoon massalla, ja tarpeen tullen asennamme huopakaton paikkapalat. Tiivistämme kärsineet saumat ja liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut. Toteutamme myös huopakaton tulityöt sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt.

Peltikaton korjaus Myrskylässä peltipinnan vaurioista aluskatteen kunnostuksiin

Peltikaton korjaus Myrskylässä voidaan tehdä toimestamme mille tahansa peltityypille: profiilipelti-, lukkosauma- tai konesaumakatolle, tai harvinaisemmalle alumiini- tai kuparikatolle. Peltikaton pahimpiin vihollisiin kuuluu ruoste, joka iskee varsinkin hoitamattomaan kattoon, ja korroosio voi nopeasti syövyttää peltipinnan piloille. Haasteita tuottavat omalta osaltaan myös vaihtelevat sääolosuhteet, sillä vuorotellen peltejä koettelevat aurinko, lumi, vesi ja jää. Muutokset lämpötilassa aiheuttavat peltien elämistä edestakaisin, ja kuluttava lämpöliike höllentää kiinnikkeitä ja saa naulat pumppautumaan ylös. Tuloksena tästä liitokset alkavat irvistää ja katto rämisee tuulella. Peltikatosta saattavat ottaa mittaa myös äkilliset myrsky- ja lumivauriot: tuuli tai myrsky irrotti kattopellit tai peltilistat tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi irrotti alustasta kattosillat ja lumiesteet, ja kattoon tuli reikä.

Peltikaton korjaus ja paikkaus Myrskylässä aloitetaan perusteellisilla pohjatöillä. Lika ja ruoste on huolellisesti irrotettava alustasta, jotta massauksista saadaan tarttuvat ja korjausjäljestä pitkäikäinen. Tämän jälkeen katsotaan kattokohtaisesti paras tapa edetä kunnostuksessa. Toteutamme taidokkain ammattiottein peltikaton reikien paikkaukset, sekä yksittäisten kattopeltien vaihdot uusiin vaurioiden jäädessä paikallisiksi. Toisaalta meiltä sujuvat myös laajemmat saneeraukset, kuten peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt. Jos reikä löytyy kiinnikkeen tuntumasta, irrotamme vanhan naulan tai ruuvin, ja vaihdamme tilalle uuden kateruuvin aiempaa isommalla tiivisteellä. Samalla voimme laajemmaltakin alalta toteuttaa kuluneiden kiinnikkeiden uusimiset, sekä suorittaa kattopeltien lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan.

Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin asti, tarvitaan korjaustöitä myös katon alempiin osiin. Puramme rakenteita tarvittavassa määrin ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Vaihdamme kastuneet villat ja tarkistamme aluskatteen kunnon sekä kiinnityksen. Aluskate saattaa vuotaa mekaanisen vaurion vuoksi, asennusvirheestä johtuen tai yksinkertaisesti vanhuuttaan. Suoritamme Myrskylässä peltikaton aluskatteen korjaukset jokaista elementtiä myöten. Varmistamme läpivienteihin viimeisen päälle ylösnostot sekä jiireihin kahdensuuntaiset aluskatteet.

Tiilikaton korjaus Myrskylässä on kuluneiden kattotiilten pelastaja

Monetkin eri syyt voivat johtaa tiilikaton korjaukseen Myrskylässä. Joskus nimi on enne, ja tiilikatto rikkoutui myrskyssä, kun puu kaatui tiilikaton päälle. Toisaalta useimmissa tapauksissa katto on kulunut pikkuhiljaa, kun aika ja ulkoiset rasitukset ovat tehneet katepinnassa tehtävänsä. Esimerkiksi sammal ja jäkälä syövät tiilestä ravinteita ja tunkeutuvat juurillaan katteeseen. Talvella haastetta tuo tuntuva lumikuorma, joka saattaa painaa katon notkolle, tai kosteus voi työntyä lumimassan paineesta saumavuotoina sisään. Iän myötä tiilikatolle tulee tutuksi myös tuhoisa pakkasrapautumisen ilmiö, kun tiileen imeytynyt kosteus vuoroin jäätyy ja sulaa, ja katto haurastuu mukana. Ajoissa toteutettu tiilikaton korjaus ehkäisee isommat ongelmat, ja katolle riittävät pitkälti paikalliset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilikatto vuotaa rakenteisiin asti, teemme tiilikaton aluskatteen korjaukset, ja tarpeen mukaan saat siististi ja sujuvasti myös myrskyvaurioiden korjaustyöt. Tiilikaton korjaus ja paikkaus viimeistellään tiilten pintakäsittelyllä. Näin katto jaksaa taas hylkiä kosteutta ja kasvustoa, ja rakenteet pysyvät turvassa.

Toteutamme Myrskylässä muutkin kattotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Riippumatta kohdekaton mallista ja materiaalista tulevat ajoittain tarpeen yksittäiset korjaukset, kuten pellitysten ja laudoitusten uusimiset sekä kattovarustelujen kunnostukset. Kattokorjaus Prolta saat nämäkin toimenpiteet vaivattomasti ja varmoin ottein. Maalaamme ja kunnostamme katon eri puuosat, kuten räystäslaudat, tuulilaudat sekä otsalaudat. Paikkamaalaamme lumiesteet ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Asennamme piipunhatut sekä -pellitykset, ja korjaamme tihkuvuodot ränneistä. Kiinnitämme irronneet peltilistat ja kunnostamme päätypellit, räystäspellit sekä seinällenostopellit. Samanlaisella tyylipuhtaalla toteutuksella hoidamme läpivientien ja jiirien korjaustyöt. Näin kattosi hiotaan kuntoon jokaista elementtiä myöten.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus kuuluu katon ylläpitoon

Entä tarvitsetko katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjausta Myrskylässä? Katon läpivienteihin liittyy niiden rakenteen takia konkreettinen vuotoriski, ja niinpä säännöllinen huolto ja puhdistus on niidenkin suhteen paikallaan. Valskaava tai muuten toimimaton läpivienti taas voi vuotaa asuintilaan sekä rakenteisiin, joten pahimmillaan ongelma äityy jopa kattavaksi katon kosteusvaurioksi. Meiltä saat katon korjaukset luotettavalla laadulla myös kaikkien läpivientien kohdalta – savupiipun, viemärintuuletusputken, tv-antennin ja kattoluukun kohdalta, samoin kuin ilmanvaihtoputken, kattoikkunan ja kattovalokuvunkin kohdalta. Vaihdamme läpiviennin hapertuneet tiivisteet ja paikkaamme aluskatteen, ja uusimme kuluneet suojapellitykset sekä höyrynsulut ja eristeet. Teemme rakenteisiin purkutyöt tarvittavilta osin ja kunnostamme lahovauriot. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jääneet ylösnostot. Jos läpivientiin aiheuttaa kondenssiongelmia riittämätön eristys tai tuuletus, teemme myös kohennukset niiden suhteen kattosi hyvinvoinnin tueksi.

Ajoissa tehtynä katon korjaus ja tiivistys säästää sekä kattoa että rahaa. Pienemmät kunnostukset riittävät tällöin pitämään ongelmat poissa, jolloin säästytään laajoilta lahovaurioilta ja ennenaikaisilta remonteilta. Katolla säilyy täysi toimivuus jokaista elementtiä myöten – vedenpoisto ja tuuletus pelittävät, ja katon energiatehokkuus on kohdillaan. Kaipasitpa vesikatteen vuotopaikkausta tai kattavia kunnostuksia rakenteisiin, löytyy Kattokorjaus Prolta osaavat tekijät tiilikaton, peltikaton ja huopakaton korjauksiin. Älä anna kattosi lahota käsiin vaan hoidata se takaisin huippukuntoon, niin lunastat katolle lisää käyttöikää ja rakenteille turvallisen tulevaisuuden. Kokeneet ja taitavat korjaajamme ovat valmiina palvelukseen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Myrskylässä!

Scroll to Top