KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Nousiainen – katolle energiatehokkuutta ja elinvoimaa

Katon korjaus Nousiaisissa auttaa kattosi kuntoon, kun katto vuotaa, myrsky iskee tai toimivuusongelmat vaivaavat. Ilman katon paikkausta ja tiivistystä epäkohdat paisuisivat isommiksi, ja katolta löytyisi ennen pitkää kosteusvaurioita, lahohaittoja, hometta sekä sisäilmaongelmia. Ajoissa toteutettu katon korjaus sitä vastoin uudistaa katon käyttövarmuuden, ja tiivis, turvallinen suoja rakenteille on taattu tuleviksikin vuosiksi. Katon saneerausta kaivataan esimerkiksi äkillisiin myrsky- tai lumivaurioihin; huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai lumi irrotti tikkaat ja lumiesteet, ja kattoon tuli reikä. Raskas lumikuorma saattaa myös painaa rakenteet notkolle tai raju myrskytuuli riepotella irti vesikatetta, ja tällaiset odottamattomat ongelmat voivat iskeä uuteen ja terveeseenkin kattoon. Lisäksi vuosien saatossa haasteita aiheuttavat myös monet jokapäiväiset rasitukset: sateet, saasteet, uv-säteily, pakkanen, lumi, jää ja lämpötilanvaihtelut, samoin lehtiroska, sammal, siitepöly, noki ja tuhka, jotka likaavat katepintaa. Paikkaustarvetta kasvattaa vielä entisestään, jos katon huoltoa on laiminlyöty, tai jos alkuperäisessä asennuksessa on aikanaan tehty kohtalokkaita virheitä.

Kun katonkorjaus ja katon paikkaus Nousiaisissa on ajankohtainen, tee paras palvelus talollesi ja kutsu paikalle ketterä kattopalvelumme. Kattokorjaus Pro hoitaa tyylikkäästi maaliin kaikenkokoiset kattotyöt: katepinnan paikkaukset ja kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot, aluskatteen tiivistykset ja läpivientikorjaukset, myrskyvaurioiden raivaukset ja katon vesivahinkojen korjaukset, tai vaikka katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Palvelemme kokonaisvaltaisella avaimet käteen- periaatteella suuret ja pienet kohteet: omakotitalon, rivitalon ja kerrostalon katon korjaukset, sekä kunnostukset kesämökeille, autotalleihin ja halleihin. Tunnemme peltikatot, tiilikatot, huopa- ja palahuopakatot, eri kattomuodot mansardikatosta harja- sekä aumakattoon. Kotiin tai vapaa-ajan asunnolle teetetyt työt voit hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksessä, ja sivujemme kautta kuluihin on lisäksi haettavissa joustavaa rahoitusta. Toimitamme kattotyöt Nousiaisiin, Auraan, Maskuun, Mynämäelle, Pöytyälle sekä Ruskoon. Lunasta katollesi lisävuosia tilaamalla laadukas kattosaneeraus kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Nousiaisissa kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Nousiaisten alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Nousiaisissa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Nousiaisissa viilaa katepinnan viimeisen päälle kuntoon

Suunnittelemme ja suoritamme huopakaton korjauksen Nousiaisissa kattokohtaisena palveluna. Samakin ongelma eri katoilla vaatii erilaiset tarveaineet ja työkalut, ja esimerkiksi tasakaton korjaus poikkeaa vaikkapa harjakaton kunnostuksesta. Huopakaton, eli bitumikaton kohdalla kyse voi olla kolmiorimakatteesta, perinteisestä palahuopakatosta tai hitsattavasta bitumikermikatosta. Korjaustarve saattaa näkyä muun muassa katepinnan vaurioina: reikinä, repeäminä, painumina, kulumina, ryppyinä ja vekkeinä. Jos kattoon muodostuu silmin havaittavia kupruja eli huopakaton höyrypusseja, johtuu se kermien väliin päässeestä kosteudesta, joka höyrystyessään pullistaa kattohuovan. Huopakatto voi vuotaa myös saumoistaan, joita koettelevat sammal ja talven lumikuorma. Yksi mahdollisuus on, että huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai myrskytuuli irrotti kattohuopaa tai kattoteniikkaa, tai myrsky muutoin vaurioitti huopakattoa.

Meiltä saat huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt samoin kuin pienemmät paikkauksetkin. Tarvittavat käsittelyaineet ja korjausmetodit katsomme aina tilanteen mukaan. Pienempiin kulumiin voi hyvinkin riittää käsittely massalla, kun taas isompiin vaurioihin asennamme nimenomaiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme sammaleen aukomat saumat ja liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut. Pullistumat eli höyrypussit viillämme auki, jotta pääsemme tasoittamaan kuprut. Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus on taitoa vaativa tehtävä, joka tulisi jättää ainoastaan asiantuntevan ammattilaisen käsiin. Kate täytyy nimittäin aina palauttaa täysin vedenpitäväksi, silloinkin, kun huopaa on korjauksen yhteydessä jouduttu leikkaamaan auki. Hoidamme huopakaton reikien paikkauksen timanttisella taidolla kuntoon, ja samoin saat meiltä myös huopakaton tulityöt sekä muut haastavammat kunnostukset.

Peltikaton korjaus Nousiaisissa paikkaa ruostevauriot ja tiivistää liitokset

Peltikaton korjaukseen Nousiaisissa lähetämme parhaat peltiseppämme. Meiltä löytyy tarvittava taito ja kokemus kaikista peltityypeistä: alumiini-, kupari- ja profiilipeltikatoista sekä lukkosauma- ja konesaumakatoista. Peltikaton pahimpiin vihollisiin kuuluu ruoste, joka iskee varsinkin hoitamattomaan kattoon, ja korroosio syövyttää peltipinnan nopeasti sekä reikiinnyttää katteen puhki. Lisähaastetta tuovat sään- ja lämpötilanvaihtelut, joita katto kohtaa vuodesta toiseen. Aurinko, lumi, vesi, pakkanen ja jää saavat pellit elämään edestakaisin, ja kuluttava lämpöliike höllentää kiinnikkeitä, jolloin liitokset alkavat irvistää. Peltikatto saattaa vuotaa myös rakenteisiin asti, jos aluskatteesta löytyy ongelmia. Pakoon ei peltikatto pääse myöskään odottamattomia lumi- ja myrskyvaurioita: tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai lumi pudotti katolta alas rännit tai kattotuotteet, ja kattoon tuli reikä.

Myös peltikaton korjaus Nousiaisissa toteutetaan ongelmien luonteen ja laajuuden mukaan. Lähdemme liikkeelle pohjatöistä, esimerkiksi lian- ja ruosteenpoistosta, jotka täytyy tehdä tunnollisesti, jotta korjauksesta saadaan pitävä ja pitkäikäinen. Useimmiten riittäväksi korjaustoimeksi osoittautuu peltikaton reikien paikkaus, ja tarvittaessa voimme lisäksi vaihtaa yksittäisiä kattopeltejä uusiin vaurioiden jäädessä paikallisiksi. Toteutamme myös kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä kattopeltien lisäkiinnitykset, jos se kohdekatolle on tarpeen. Mikäli aluskatteesta löytyy mekaaninen vaurio tai asennusvirhe, suoritamme siistit ja sujuvat peltikaton aluskatteen korjaukset. Kattosi ehdoilla ja parhaaksi saat meiltä muutkin kattavammat kunnostukset, kuten yläpohjan lahovauriosaneeraukset sekä peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt,

Tiilikaton korjaus Nousiaisissa – sääsuoja takaisin kuluneelle katteelle

Tehokkaasti ja taitavasti toteutamme myös tiilikaton korjaukset Nousiaisissa. Palvelumme kattaa niin savitiilikatot kuin modernimmat betonitiilikatotkin. Tiilikatollekin saattaa tulla noutaja yhtäkkisten myrskyvaurioiden muodossa: ehkä myrskytuuli vei katolta tiilet tai pellitykset tai vaurioitti kattovarusteluja, tai tiilikatto rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle. Toisaalta täytyy ottaa lukuun muutkin ulkoiset uhkatekijät, kuten sammal ja lumikuorma. Raskas lumimassa voi painaa katon notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja, ja sammal taas järsii tiiltä juurillaan ja käyttää sen mineraaleja ravinnokseen. Lisäksi ikääntynyt tiili huokoistuu entisestään ja imee sisäänsä vettä. Lämpötilanvaihteluiden myötä kosteus katteessa vuoroin sulaa ja jäätyy, mikä heikentää kattoa kerta kerralta ja tiilikatto niin kutsutusti pakkasrapautuu. Aikansa tiili sinnittelee tätä tuhoisaa kierrettä vastaan, kunnes se viimein luovuttaa ja murentuu vaihtokuntoon.

Ennenaikaiselta kattoremontilta pelastaa ajoissa tehty tiilikaton korjaus ja paikkaus Nousiaisissa. Tällöin selvitään pitkälti paikallisilla korjauksilla, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihdolla. Mikäli tiilet halkeilevat yhä uudelleen samoilta kohdin kattoa, voi kyse olla myös asennusvirheestä, jolloin ryhdymme kattavampiin kunnostustoimiin. Kun tiilikatto vuotaa rakenteisiin, teemme tiilikaton aluskatteen korjaukset, sekä kastuneiden eristevillojen vaihdot ja lahovaurioisten puuosien uusimiset. Toteutamme myös tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon saneeraukset saaressa saarikohteissa. Paikkauksen tehtyämme pinnoitamme vielä kattotiilet, jotta kuluneelle katteelle saadaan sääsuoja takaisin ja rakenteet pystyvät jatkossakin turvassa.

Kaipaako kattosi muita yksittäisiä korjaustoimia Nousiaisiin? Tiilikatto, peltikatto ja huopakatto tarvitsevat kaikki ajoittain esimerkiksi peltikorjauksia, katon ja talon puuosien uusimista sekä kattovarustelujen saneerauksia. Kattokorjaus Pro toimittaa osaavin ottein nämäkin kunnostukset katollesi. Maalaamme ja vaihdamme otsalaudat, tuulilaudat, räystäslaudat sekä ikkunalaudat. Kiinnitämme irronneet peltilistat ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset sekä paikkamaalaamme lumiesteet. Korjaamme tai uusimme seinällenostopellit, päätypellit ja räystäspellit. Korjaamme ränneistä tihkuvuodot, kiinnitykset sekä kaadon, ja laitamme kuntoon jiirit ja läpiviennit sekä muut katon yksittäiset elementit.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus on tärkeä osa katon kunnostusta

Toimitamme Nousiaisiin myös katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaukset. Läpiviennit ovat katon puhkaisevan rakenteensa vuoksi varteenotettavia vuotoriskejä, ja ne joutuvat elinkaarensa aikana alttiiksi säänvaihteluille sekä monille mekaanisille ja kemiallisille rasituksille. Joskus taas läpiviennin haasteet juontavat juurensa asennusvirheisiin tai muihin rakenteellisiin epäkohtiin. Olipa syy sitten mikä tahansa, nopea reagointi on tarpeen, sillä vaurioitunut tai muutoin toimimaton läpivienti voi vuotaa sekä huonetilaan että rakenteisiin. Kattokorjaus Pro hoitaa katon eri läpiviennit laajalla skaalalla kuntoon: teemme katon korjaukset kattoluukun ja viemärintuuletusputken kohdalta, kattoikkunan, kattovalokuvun ja savupiipun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, tv-antennin ja muiden läpivientien kohdalta.

Katon läpiviennin korjaustoimet katsotaan aina tilanteen mukaan. Useimmiten ongelma löytyy loppuun kuluneista tiivisteistä, jotka vaihdamme vedenpitäviin ja laadukkaisiin. Paikkaamme aluskatetta läpiviennin kohdalta ja uusimme kuluneet suojapellit. Teemme myös rakenteiden purkutyöt sekä yläpohjan kunnostukset: eristeiden tai höyrynsulun korjaukset ja uusimiset sekä puuosien lahovauriosaneeraukset. Toteutamme puuttuvat ylösnostot ja asennamme läpivientien tiivistekappaleet. Lisäksi kohennamme yläpohjan eristystä ja tuuletusta, jos se kondenssiongelmien estämiseksi on tarpeen.

Teetä ajoissa katollesi tiivistykset ja paikkaukset, niin säästyt monelta isommalta murheelta. Kosteusvauriot sekä muut kokonaisvaltaiset ongelmat pidetään poissa, jolloin remonttiinkaan ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan. Katolla säilyy toimivuus ja arvo, ja asumismukavuus pysyy parhaana mahdollisena. Varmista katollesi vedenpitävät käyttövuodet ja laadukas, turvallinen tulevaisuus. Luotettavan palvelun kaikkiin kattotöihin saat helposti ja huokeasti kauttamme – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Nousiaisissa!

Scroll to Top