KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon korjaus Sysmä – tuloksena kaunis ja toimintavarma katto

Onko tarpeen toteuttaa pieni tai suuri katon korjaus Sysmässä? Tilanteesta riippuen katto voi kaivata esimerkiksi katepinnan täsmäpaikkauksia, katon vesivahinkojen kunnostusta tai jopa myrskyvaurioiden korjauksia. Kenties huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun katolta putoava lumi irrotti tikkaat tai lumiesteet, ja kattoon tuli reikä. Toisaalta kattoa syövät vuodesta toiseen myös monenlaiset arkiset rasitukset: sade- ja sulamisvedet, ilmansaasteet, uv-säteily, lehtiroska, siitepöly ja sammal. Lämpötilanvaihtelut nakertavat tiivisteitä, noki ja tuhka likaavat puulämmitteisiä taloja, ja talven myötä tutuiksi tulevat lumi, jää ja pakkanen. Korjaustarvetta jouduttaa entisestään, jos katon huolto on jokseenkin olematonta, tai jos katon alkuperäisessä asennuksessa on tehty kohtalokkaita virheitä. Aluksi katon haasteet näkyvät yksittäisinä vesivuotoina ja tiiveysongelmina, mutta hoitamatta jäädessään ne eskaloituvat nopeasti laajemmiksi kosteus- ja lahovaurioiksi. Ennenaikaiselta kattoremontilta pelastaakin ajoissa tehty katon korjaus ja paikkaus, joka palauttaa katolle toimintavarmuuden ja tyylikkään, tiiviin turvan.

Kattokorjaus Pro palvelee kaikenkokoisissa ja -tyyppisissä katon korjauksissa Sysmässä. Toteutamme osaavin ottein aluskatteen paikkaukset sekä kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot, läpivientien ja jiirien tiivistykset samoin kuin rakenteiden muutostyöt ja parannukset. Teemme omakotitalon, rivitalon, kerrostalon, kesämökin, autotallin ja hallin katon korjaukset, katon korjaustyöt kaikissa asuin- ja ulkorakennuksissa tai vaikka saaressa saarikohteissa. Tiivistämme ja paikkaamme peltikatot, tiilikatot, huopa- sekä palahuopakatot; kaikki kattomallit harjakatosta pulpettikattoon ja tasakatosta auma- sekä mansardikattoon. Toteutamme kattotyöt niin Sysmässä, Asikkalassa, Hartolassa, Kuhmoisissa, Luhangalla kuin Padasjoellakin. Palvelemme aina avaimet käteen- periaatteella ja varmoin ammattiottein. Kun teetät meillä korjauksia kotiisi tai vapaa-ajan asunnolle, työt ovat verotuksessa hyödynnettävissä kotitalousvähennyskelpoisena kuluna. Lisäksi kattotöihin voi sivujemme kautta hakea joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan. Ajoissa toteutettu katon kunnostus pidentää katon käyttöikää, sekä säilyttää terveinä ja kuivina rakenteet, kun kosteusvauriot pysyvät poissa. Hanki siis katollesi parasta palvelua ja laadukas, turvallinen tulevaisuus – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katonkorjauksesta ja katon paikkauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Sysmässä kattoalan huippuosaajilta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Sysmän alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Sysmässä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton korjaus Sysmässä tehdään yksilöidysti kattosi mukaan

Kun toteutetaan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus Sysmässä, otetaan huomioon katon tilanne, materiaali ja malli. Samakin ongelma eri katoilla voi vaatia erilaiset korjausmetodit, ja myös käsittelyaineet sekä työkalut tulee valita aina kohteelle sopiviksi. Samoin esimerkiksi tasakaton korjaus toteutetaan toisella tavalla kuin harjakaton. Kattokorjaus Prolta löytyy laaja-alainen tietotaito ja kattava käytännön kokemus korjauksista, joten meiltä sujuu kattotöiden räätälöinti joustavasti kattosi mukaan. Kunnostamme onnistuneesti peltikatot, kuten lukkosauma-, konesauma- ja profiilipeltikatot, tiilikatot betonitiilestä savitiileen sekä huopakatot bitumikermistä kolmiorimakatteeseen ja palahuopaan.

Huopakaton, eli bitumikaton korjaus Sysmässä on useimmiten katepinnan paikkauksia. Mekaaninen rasitus jättää jälkensä huopaan varsinkin vanhemmiten, kun kate kuivuu uv-säteilyn toimesta ja suojaava sirotekerros kuluu pois. Huopakaton korjaustarpeesta kertovat katepinnan erilaiset muutokset ja epätasaisuudet: reiät, repeämät, rypyt, vekit, painumat, kuprut ja kulumat. Toisinaan kattoon ilmestyy suoranaisia pullistumia eli niin kutsuttuja huopakaton höyrypusseja, jotka hoitamattomina voivat niin ikään tehdä tuhojaan ja jopa rikkoa katteen pinnan. Huopakatto saattaa vuotaa myös saumoistaan, joihin iskevät esimerkiksi sammaleen juuret. Lisäksi tarpeeseen saattavat tulla huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt – ehkä huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muutoin vaurioitti huopakattoa.

Toteutamme Sysmässä taidolla huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset. Kunnostamme massalla pienet kulumat ja asennamme vauriokohtiin huopakaton paikkapalat, tiivistämme kärsineet saumat ja liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut. Huopakaton pullistumat eli höyrypussit puolestaan viillämme auki, jotta kate voidaan asianmukaisesti tasoittaa ja käsitellä sitten jälleen vedenpitäväksi. Huopakaton reikien paikkaus vaatiikin timantinkovaa taituruutta, jotta kate saadaan takaisin vesitiiviiksi huovan aukileikkaamisenkin jälkeen.

Toteutamme huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset, sekä tarpeen mukaan huopakaton korjaustyöt myös saaressa saarikohteissa.

Peltikaton korjaus Sysmässä laittaa kuntoon vesikatteen sekä aluskatteen

Peltikaton korjaus Sysmässä voi olla tarpeen ruostevaurioiden vuoksi. Varsinkin jos katon huolto on jäänyt heikonlaisiin kantimiin, korroosio valtaa katepinnasta alaa ja syövyttää pellin puhki. Toki hyvin huollettukin peltikatto kohtaa ajan myötä sään rasitukset: sade- ja sulamisvedet, lumen, jään ja pakkasen sekä auringon paahtavan uv-säteilyn. Lämpötilanvaihtelut aiheuttavat kattopeltien elämistä edestakaisin, ja tuo kuluttava peltien lämpöliike höllentää kiinnikkeitä vähin erin. Tuloksena peltikaton naulat pumppautuvat ylös ja liitokset alkavat irvistää, ja kasvaneen liikeradan vuoksi katto kaiken lisäksi rämisee tuulella. Jos ongelmat ulottuvat yläpohjaan saakka, voi peltikatto vuotaa rakenteisiin; esimerkiksi aluskate voi olla väärin asennettu, vanhuuttaan kulunut tai mekaanisesti vaurioitunut. Peltikatto saattaa kärsiä yhtäkkisiä tuhoja myös lumi- ja myrskyvaurioiden seurauksena. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai kenties lumi repi mukanaan rännit tai kattotikkaat, ja peltiin tuli reikä.

Peltikaton korjaus Sysmässä lähtee liikkeelle tilanteen kattavasta kartoituksesta. Selvitämme ongelman syyn ja sijainnin sekä syntyneiden vahinkojen kokoluokan. Kun vauriot jäävät pieniksi ja paikallisiksi, riittää peltikaton reikien paikkaus, ja tarpeen mukaan voimme lisäksi vaihtaa yksittäisiä kattopeltejä uusiin. Pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoisto, on syytä toteuttaa huolella, jotta paikka-aineet saadaan tarttumaan hyvin ja korjausjäljestä tulee kestävä. Jos reikä paikantuu kiinnikkeen tuntumaan, teemme kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, mikäli se kohdekaton osalta on tarpeen. Teemme peltikaton aluskatteen korjaukset sekä yläpohjan kosteusvaurioiden kunnostukset, lahonneiden puurakenteiden uusimiset ja kastuneiden eristeiden vaihdot. Tarvittaessa toteutamme myös peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, samoin kuin katon saneeraukset vaikka saaressa saarikohteissa.

Tiilikaton korjaus Sysmässä kunnostaa halkeamat ja huokoistuneen katepinnan

Myös tiilikaton korjaus Sysmässä voi vaatia myrskyvaurioiden korjaustöitä, vaikkapa jos tiilikatto rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle. Tavallisesti tiilikaton korjaustarve syntyy kuitenkin pidemmän ajan kuluessa, kun jokapäiväiset ulkoiset rasitukset ottavat katosta mittaa. Muun muassa sammal ja jäkälä tarrautuvat herkästi huokoiseen katepintaan, ja ne syövät tiilestä mineraaleja sekä kuljettavat juurillaan kosteutta katteeseen. Talvella lumikuorma voi aiheuttaa vaikeuksia painamalla rakenteet notkolle, tai työntämällä vettä liitoksista sisään tuhoisina saumavuotoina. Iäkäs katto myös huokoistuu ja sitoo itseensä kosteutta, joka lämpötilanvaihteluiden myötä sitten vuoroin sulaa ja jäätyy. Tätä tuhoisaa ilmiötä kutsutaan tiilikaton pakkasrapautumiseksi, ja vähä vähältä tiilikatto heikentyy, kunnes se lopulta vuotaa rakenteisiin. Tiilikaton korjaus ja paikkaus kannattaa ennen kaikkea teettää ajoissa, jolloin katolle riittävät yleensä täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Toteutamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset ja yläpohjan lahovauriosaneeraukset, tai tarvittaessa vaikka saarimökin katon ja muiden saarikohteiden korjaukset. Tiilikaton kunnostuksen lopuksi vielä pintakäsittelemme kattotiilet, jotta huokoinen tiili saa takaisin suojansa säätä ja sammalta vastaan.

Entä tarvitseeko kattosi muita yksittäisiä korjauksia ja paikkauksia Sysmässä? Sekä tiilikatto, peltikatto että huopakatto kaipaavat ajoittain tiettyjä kunnostuksia, kuten katon pelti- ja puuosien vaihtoa sekä kattoturvatuotteiden korjauksia. Kattokorjaus Pro toimittaa nämäkin kattotyöt vaivattomasti ja varmoin ottein. Asennamme piipunpellit ja piipunhatut, ja kiinnitämme irronneet peltilistat. Korjaamme ränneistä kaadon ja kiinnitykset, ja paikkaamme sadevesikourujen tihkuvuodot. Kunnostamme jiiripellit, seinällenostopellit, päätypellit ja räystäspellit. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Korjaamme tai uusimme otsalaudat, tuulilaudat, räystäslaudat ja ikkunalaudat. Tiivistämme rakoilleet kattojiirit sekä toteutamme kaikki katon läpivientityöt. Rutiinitoimi tai haastavampi homma, meiltä kyllä luonnistuu.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus tiivistää katon viimeisen päälle

Katon korjaus Sysmässä kattaa myös läpiviennin kunnostukset – katon korjaukset savupiipun, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta. Läpiviennit muodostavat rakenteensa vuoksi valitettavan suuren vuotoriskin, ja ne voivat ohjata vedet joko sisätilaan tai rakenteisiin, joten pahimmillaan vastassa on kosteusvaurio. Kattokorjaus Pro toteuttaa taidolla ja tarkkuudella kaikenkokoiset läpivientien korjaukset, ottaen huomioon käsillä olevan ongelman sekä kohteen mallin ja materiaalin. Vaihdamme läpiviennin hapertuneet tiivisteet ja kunnostamme repsottavat suojapellit. Tiivistämme aluskatteen läpiviennin kohdalta sekä toteutamme purkutyöt rakenteisiin. Uusimme yläpohjan lahovaurioiset puuosat ja korjaamme höyrynsulun tai eristeet. Asennamme läpivienteihin puuttuvat tiivistekappaleet sekä aluskatteen ylösnostot. Jos kattovuoto läpiviennin kohdalla juontaa juurensa kondenssiongelmiin, toteutamme rakenteisiin tarvittavat muutostyöt ja parannukset. Varmistamme esimerkiksi, että läpivienneistä löytyy riittävä eristys, ja kohennamme välikaton tuuletusta, kun se kohdekaton tapauksessa on tarpeen.

Katon tiivistys, korjaus, paikkaus tai saneeraus on kattava palvelu toimestamme. Uudistamme kattosi tiiveyden sekä toimivuuden ja varmistamme rakenteille suojan. Ajoissa toteutettu korjaus varjelee ennenaikaiselta remontilta, joten säästät sekä rahaa että kattoa, kun ryhdyt tarvittaviin kunnostuksiin. Meiltä saat kattotöihin takuuvarmasti laadukkaan ja luotettavan toteutuksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Sysmässä!

Scroll to Top