KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon reikien paikkaus on yksi kiireellisimmistä kattokorjauksista

Katon reikien paikkaus ei voi odottaa, toimeen niiden paikkaamiseksi on ryhdyttävä heti, kun ongelma havaitaan. Miksi näin on? Tärkein perustelu on se, että näin katto ei ehdi vuodon takia vaurioitua yhtään enempää. Silloinkin kun vuoto huomataan vasta katon hajoamisen jälkeen, vahinkoja on usein mahdollista minimoida hyvin pitkään. Mitä nopeammin kattoon tullut reikä havaitaan ja laitetaan kuntoon, sitä pienemmillä vaurioilla ja kuluilla yleensä päästään riippumatta siitä, mikä katto on kyseessä ja millainen vaurio siihen reiän tekee. Pikainen katon reikien paikkaus säästää katon ainakin suuremmilta kattovuodoilta ja korjauksilta. Paikkaaminen on myös edullista, verrattuna vaikkapa lahovaurioisen katon täyteen saneeraukseen. Tai paikallisen, mutta syvän vuotokohdan vaurioiden korjaamiseen.

Vesikatteeseen tullut reikä vuotaa yleensä aluskatteelle. Tällöin välitöntä kattovuodon uhkaa kattorakenteisiin ei ole käsillä. Aluskate kuitenkin joutuu tavallista suuremman kuormituksen alle, kun se tekee sekä vesikatteen että aluskatteen työt. Katto ei kuitenkaan vuoda sisään kattorakenteisiin, ellei sitten aluskatteessakin ole jotain vikaa. Silloin kun kattoon syntyy reikä jonkin vaurion vuoksi, voi samassa rytäkässä hajota myös aluskate. Jos katto on niin kulunut, että vesikate kuluu puhki, voi aluskatteenkin kunnossa olla jo siinä vaiheessa toivomisen varaa. Kattoon voi siis tulla reikä ihan pelkän kulumisen vuoksi. Tällöin pelti ruostuu, menettää kiinnikkeensä, tiilet hajoavat ja huopakate repeää tai pullistuu, kunnes pullistuma puhkeaa itsestään jättäen tilalle revenneen katteen ja vuotokohdan. Myös huonosti kiinni olleen kattotuotteen irtoaminen voi hajottaa vesikatetta, katolta liikkeelle lähtevä lumi voi tehdä tuhoja ja niin edelleen. Katteen pinta voi vaurioitua ja aiheuttaa kattovuodon, vaikka katteiden tavallisimpia vuotokohtia ovatkin mm. vesikatteen saumat, katon jiirit sekä erilaiset läpiviennit.

Katon reikien paikkaus on syytä suorittaa nopeasti mutta myös huolellisesti. Jokainen kate vaatii omat menetelmänsä hyvän lopputuloksen takaamiseksi. Meiltä löytyy osaamista, materiaalitietoutta ja välineet aivan kaikkien kattojen paikkauksiin. Toimimme aina katteen mukaan ja kattokohtaisesti, työt siis mitoitetaan aina kohteen mukaan.

Meiltä saat kaikki kattojen korjaustyöt nopealla aikataululla, myös katon reikien paikkaus kaikille katteille onnistuu. Meillä kattokorjaukset, kuten muutkin katon työt hoituvat avaimet käteen -palveluna ja takuutyönä. Pidämme huolen aivan kaikesta, mitä kattosi kuntoon laittaminen vaatii, eli tarvikkeet, osaava työntekijä, työvälineet ja työvaiheet. Siivoamme lopuksi jälkemme ja viemme roskatkin mennessämme! Tilaa katon reikien paikkaus parhaalta ammattilaiselta, voit ottaa meihin yhteyttä kätevän tarjouspyyntölomakkeen tai sähköpostin avulla, tavoitat meidät myös soittaen. Kun saavumme paikkaamaan kattoasi, tutkimme kattosi kunnon töihin tullessamme. Meillä katon huolellinen tarkistaminen kuuluu jokaiseen kattotyöhön, jonka meiltä tilaat. Ilmaiseksi. Kattotarkistus sisältää mm. vesikatteen, sadevesijärjestelmän, yläpohjan, läpiviennit sekä muut tarvittavat katon osat. Kun teetät katon korjaustyöt, huollot ja remontit Kattokorjaus Pro:n osaavalla väellä, olet oikeutettu hakemaan myös kotitalousvähennystä omassa henkilökohtaisessa verotuksessasi. Kotitalousvähennystä voi saada monista eri kohteista ja töistä. Joskus katon kunnossapito vaatii vähän apua. Tällöin voit hakea rahoitusta kotisivujemme kautta helposti löytyvän laskurin ja rahoitushakemuksen avulla, riippumatta siitä, kuinka me etenemme tai mitä katolle tehdään.

Katon paikkaus
Katon paikkaus voi olla helpoimmillaan vain tiilen vaihto.

Peltikaton reikien paikkaus

Kun peltokaton paikkaus on käsillä, tutkimme koko katon kunnon huolellisesti. Jos katto on kohtuullisessa kunnossa ja siitä löytyy vain reikä tai joitain yksittäisiä reikiä, mietimme olisiko katon paikkaus toimiva ratkaisu. Peltikatolla paikkauksen mahdollisuus on hyvin pitkälle kiinni siitä, mihin kohtaan katteessa reikä tai reikiä on ilmestynyt. Välillä paikkaus on vain hätäapu, jotta katto ei pääsisi vuotamaan enempää sillä välin, kun se odottaa suurempaa korjausta. Tällöin pellinvaihtoon on ryhdyttävä heti, kuin se on mahdollista. Tämä on yleisin tapa toimia silloin, kun reikä tai reikiä ilmestyy katteen keskelle ilman että sen lähtökohta olisi kiinnike tai ruuvinreikä. Joissain tapauksissa peltiäkin on mahdollista korjata niin, että kattoremontti jää vielä hamaan tulevaisuuteen.

Varsinkin silloin kun ruuvinreikä on avartunut tai ruuvi on irronnut, korjaus onnistuu yleensä niin että vaihdamme naulan tai ruuvin uuteen, huolehtien että sen tiiviste on reikää suurempi. Kadonneet kiinnikkeet ja avartuneet ruuvinreiät sekä niistä lähtenyt ruoste ovat hyvin tavallisia peltikattojen vuotokohtia ja niitä voimme korjata. Ruoste kuitenkin vaatii aina huolellista poistoa ja huoltomaalausta katolle, yleisesti ottaen katto maalataan kokonaan, kun huoltomaalaus on ajankohtainen. Eli pelkkien ruostekohtien käsittely ei oikein riitä pitämään katonpinnoitetta yhtenäisenä ja ratkaisemaan katon ongelmia.

Peltikaton toimintaidea on kuitenkin yhtenäinen, vettä pitävä kate koko katolle. Kun peltikatto paikataan, katteen yhtenäisyys kärsii eikä se ikinä ole yhtä kestävä ja hyvä, kuin ehjä kate. Joskus vanhan katteen paikkaus onnistuu, se voidaan korjata ja pinnoittaa toimivaksi ratkaisuksi, mutta paikkauksen pitävyyttä on syytä tarkkailla tiheään. Näin katto ei huomaamatta pääse vuotamaan, jos paikka kuitenkin kärsii. Koska peltikaton paikkaaminen on haastavaa juurikin siksi ettei paikkaamiseen ole olemassa idioottivarmoja menetelmiä tai välineitä. Toisinaan katon paikkaamisessa ei ole mitään järkeä, sillä se aiheuttaa vain turhia kuluja.

Tällöin taloudellisesti järkevä tapa toimia voikin olla vaurioituneen kattopellin vaihto uuteen. Jos katto on kauttaaltaan kulunut ja korjauksia on luvassa kiihtyvään tahtiin, voikin olla järkevin ja lopulta taloudellisinkin ratkaisu ryhtyä suunnittelemaan ja toteuttamaan peltikattoremonttia. Peltilevyjen vaihto sieltä täältä ympäri kattoa ei myöskään ole kovin toimivan katon edellytys, sillä osa pellistä on sitten paljon kuluneempaa ja tarvitsee erilaista huoltoa, kuin uudet levyt. Työtäkin voi olla sen verran paljon, ettei homma oikein kannata verrattuna koko katteen vaihtoon, joka antaa yhtenäisen suojan koko rakennukseen. Se ratkaisee kaikki katteen viat ja vaivat, samalla voimme laittaa katon kuntoon kokonaisvaltaisella tavalla. Autamme sinua niin peltikaton paikkauksessa, kiinnikkeiden uusimisessa, pinnoitustyössä eli huoltomaalauksessa sekä kattoremontissa. Tarkistamme kaikkien kattotöiden yhteydessä katon kunnon ja sen mukaan arvioimme järkevimmän ja taloudellisimman tavan kunnostaa sitä, kattokohtaisesti.

Reikä huopakatossa hoituu usein massaamalla

Huopakatto voi reikiintyä sangen helposti, kun vertaa vaikkapa peltiin. Toisaalta huopakatteeseen tulleiden reikien paikkaaminen on helppoa, joten katto saadaan kyllä pidettyä kunnossa. Reikä tai useampikin huopakatossa ei siis ole maailmanloppu. On kuitenkin syytä ryhtyä paikkaustöihin niin pian, kuin viat huomataan, sillä monilta huopakatteilta puuttuu aluskatekerros huovan ja alusvaneroinnin tai umpilaudoituksen välistä. Se estää vettä imeytymästä aluslaudoituksen läpi syvemmälle kattorakenteisiin. Me asennamme aina aluskatteen huopakatollekin vuotosuojaksi, sillä varsinkin ikääntyvän huopakatteen vauriot ovat tavallisia, aluskate toimii hyvin vuotoja vastaan, vaikka katteeseen vikoja tulisikin. Huopakaton paikkauksessa käytämme usein menetelmänä massaamista mutta myös paikkapalat ovat joissain tapauksissa hyvin toimivia.

Huopakatteeseen voi syntyä reikä eri syistä. Varsinkin vuosien kuluessa huovan jousto alkaa hävitä ja samalla kate alkaa myös hapertumaan. Yleensäkin tämä kaikki on seurausta huopa suojaavan sirotepinnan kulumisesta, jonka jälkeen katteen syvemmät bitumikerrokset alkavat pikkuhiljaa hajota, ellei katetta pinnoiteta tai vaihdeta. Tavallisesti kate kuluu näin, kun sen tyypillinen käyttöikä alkaa lähestyä loppuaan, vaikka kattoa olisi huollettukin. Jos katto on jäänyt huoltamatta, voi tällainen hajoamisprosessi alkaa ennen aikojaankin. Ongelmia voi aiheutua jo katon alkumetreiltä saakka myös siksi, että katteen asennuksessa on sattunut virheitä. Huopakaton liian kovakourainen huoltokin voi kuluttaa katteen pinnoitteen ja aiheuttaa jopa reikiä katteeseen, eli väärät välineet ja liika voimankäyttö ovat huopakatolle tuhoisia, siinä missä huoltamatta jättäminenkin. Varsinkin huopakaton lumityöt, työskentely kovalla helteellä jne. voivat olla tuhoisia katteella, varsinkin sen pinnoitteelle. Katetta on kuitenkin mahdollista korjata mm. paikkaamalla, ennen kuin se on pakko vaihtaa uuteen.

Huopakatetta on mahdollista eri tavoin kunnostaa. Niin pitkään se on myös järkevää, kuin katto on suhteellisen hyväkuntoinen ja toimiva. Huopakatteeseen sen jouston häviämisen myötä syntyviä vaurioita ovat mm. aukeilevat katesaumat, erilaiset katteeseen syntyvät repeämät, pullistumat, jotka voivat revetä itsestään auki, ellei niihin puututa. Katteeseen voi syntyä myös kuoppia ja painaumia, jotka olisi syytä laittaa kuntoon. Niihin jää vettä seisomaan ja jos huopa sitten pettää, valuu vesi katteen alle kattorakenteisiin. Eli huovat muutokset ja vauriot voivat olla hyvin vaihtelevia. Pullistumat ja kuopat eivät yleensä edes heti vuoda, joten niihin meidän on mahdollista puuttua jo ennen, kuin niistä syntyy vuotoriskiä. Katteen muutoksiin olisikin syytä suhtautua vakavasti ja tilata niiden paikkaus heti, kun muutoksia havaitaan.

Pienet vauriot ja kulumat voimme helposti korjata massaamalla, vaurion mukaan voimme kuitenkin käyttää korjauksiin myös paikkapaloja. Kumpikin tapa korjata huopakatetta kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, ne kuitenkin vaativat huolelliset pohjatyöt. Vettä, roskaa, sammalta tai muuta ei massan ja paikkapalan alle voi jättää. Onkin syytä varmistaa, että paikka pitää ja se vaatii huolelliset pohjatyöt. Meiltä löytyy osaamista ja sopivat välineet huopakatteen paikkauksiin. Jos koko kate on kulahtanut, voimme mahdollisesti pinnoittaa sen. Tai silloin kun kate on jo niin kulunut, ettei pinnoitus anna kuin väliaikaisen helpotuksen, voimme vaihtaa uuden katteen rakennuksen suojaksi.

Reikä tiilikatossa ei yleensä vaadi kuin rikkinäisten tiilten vaihdon ehjiin

Tiilikatto on helppo paikata niin pitkään, kun ongelma on vesikatteessa. Hajonnut tiili pois ja ehjä tilalle. Myös huonokuntoiset tiilet on mahdollista vaihtaa samalla kertaa. Eli vaikkapa silloin kun tiilessä on murtumia, vaikka se vielä olisi näennäisen yhdessä osassa, voimme vaihtaa tilalle uuden, kun kunnostamme tiilikatetta. Näin muiden tiilten hajoamista hetken päästä voidaan hieman ehkäistä. Tiilikatteen asennuksen yhteydessä on tapana ottaa kattotiiliä varastoon korjauksia varten. Tiiliä siis yksinkertaisesti hankitaan liikaa, jotta niitä on varastossa tulevia vuosia ja vuosikymmeniä varten. Näin on mahdollista korjata kattoa täsmälleen samoilla tiilillä, joita sieltä jo löytyy. Ei ole mitenkään varmaa, että samaa kattotiiltä tai väriä saisi vielä vuosikymmentenkin kuluttua kaupasta. Tiilikatto on kuitenkin sangen kestävä katto ja voi vaatia vuosien varrella monta kertaa uusia kattotiiliä hajonneiden tilalle. Tämä nostaa hieman tiilikattoremontin materiaalikustannuksia mutta toisaalta, tiiliä ei useinkaan tarvitse hankkia koko katon käytön aikana eli investointi on tehty alussa ja jatkossa materiaalikulut pysyvät pienempinä varaston ansioista.

Joskus käy niin, ettei tiiliä ole tarpeeksi varastossa ja näkyvään kohtaan tullut reikä vaatii korjausta. Tällöin voimme vaihtaa johonkin toiseen, huomaamattomampaan kohtaan uutta, mahdollisimman samantyylistä tiiltä ja siirtää alkuperäiset kattotiilet puolestaan näkyvämpään kohtaan. Näin katto pysyy yhtenäisemmän näköisenä, vaikka teknisessä mielessä sillä ei juuri merkitystä olekaan, kunhan vesikate on ehjä. Tiilikaton paikkaaminen on kuitenkin hyvin yksinkertaista puuhaa verrattuna vaikkapa muihin vesikatteisiin, eli murtuneet ja hajonneet tiilet pois ja uusia tilalle. Jos tiilikattoa ollaan pinnoittamassa, täytyy hajonneet tiilet tietysti vaihtaa ensin ehjiin. Tämän jälkeen käsittelemme koko katon yhtenäisesti, tarpeen mukaan sammaleentuhoaineilla, suoja-aineella ja pinnoitteella. Näin koko katto jää yhtenäisen pinnoitekerroksen alle, lopputulos on siisti ja pitävä.

Tiilikatto usein hyötyy uudelleenpinnoituksesta erityisen paljon. Huopakatteita ei läheskään aina kannata pinnoittaa uudestaan, sillä niiden käyttöikä on tiilikattoa lyhyempi. Huopakaton pinnoitus voi siis olla melkoinen ponnistus, kun miettii työmäärää ja työstä tulevia hyötyjä varsinkin pidemmällä aikahaitarilla. Hyöty jää siis usein turhan lyhyeksi ennen vääjäämätöntä kattoremonttia. Tiilikatto voi kestää käytössä 50-70, jopa 100 vuotta riippuen pitkälle tiilikatteen laadusta, siitä kuinka hyvin katto alun perin tehdään ja kuinka sitä vuosien kuluessa huolletaan. Tiilikatteiden käyttöiät ovat kuitenkin sitä luokkaa, että pinnoittaminen voi olla hyvin kannattava toimenpide, jos siihen ajoissa vain ryhdytään. Liian pitkään pinnoitusta ei kannata miettiä, sillä tiilikatto kuluu kiihtyvällä tahdilla pinnoitteen hävitessä tiilten pinnasta. Tiilikaton ongelmiin lukeutuu sammaloituminen. Sammalta voimme poistaa ensin mekaanisesti harjaamalla mutta tilanne usein muodostuu jossain kohtaa niin vaikeaksi, että tarvitaan sammaleentuhokäsittelyä ja suojakäsittelyä. Jos tiilikatto on ollut kovin sammaleinen, se voi kieliä myös pinnoitteen kulumisesta sillä sammal pääsee usein pureutumaan katteeseen pinnoitteen kulumisen vuoksi ja kiihdyttää sitten tiilen hajoamista.

Scroll to Top