KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Kun kattolyhty vuotaa kutsu apuun ammattilainen

Kun kattolyhty vuotaa, tilanne täytyy ratkaista niin nopeasti, kuin ongelma havaitaan. Näin vahingot saadaan minimoitua. Kattolyhty tarkoittaa siis vinolle katolle rakennettua pystysuoraa ikkunaa. Se on ennen kaikkea tyylillinen ratkaisu, jolla rakennuksen ulkoasulle luodaan ilmettä. Lisäksi kattolyhty tuo sisään luonnonvaloa ja avaruuden tuntua vaikkapa yksiulotteista kattoikkunaa tehokkaammin. Kattolyhty on näyttävä, mutta haastava toteutettava. Rakennusvirheitä syntyy toisinaan kattolyhtyjä asennettaessa, mutta kattolyhdyn liitoskohdat eli jiirit joutuvat muutenkin katolla kovalle rasitukselle. Ne voivat vaurioitua sekä vuotaa silloinkin, kun ne on tehty rakennusvaiheessa viimeisen päälle hyvin. Haastava kattolyhdyn rakentamisesta tekee juurikin jiiri, kattolyhdyssä niitä on yleensä ainakin kaksi. Jiiri on kahden lappeen yhtymäkohta, eräänlainen saumarakenne siis. Jiirit ovat katolla kovalla rasitteella, sillä katon lämpöeläminen, katolle kertyvä lumi ja moni muu tekijä rasittaa niitä.

Kattolyhty vuotaa herkimmin juuri sen jiirin kohdalta, jiirit ja katon läpiviennit ovat useimmilla katoilla vuotoherkkiä rakenteita niin asennusvirheiden kuin ihan ylipäätään niihin kohdistuvan rasituksen vuoksi. Jiirin asennus on tarkkaa työtä mutta niitä tulee lisäksi huoltaa ja tarkistaa, tarvittaessa myös korjata käyttövuosien kuluessa. Kattolyhty on kuitenkin melko yleinen rakenne suomalaisissa rakennuksissa, vaikkapa meiltä löytyy runsaasti kokemusta sekä niiden asennuksista, tarkastamisesta että niiden korjauksista. Kun kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta, saat meiltä tarvittavat korjaukset avaimet käteen -palveluna ja takuutyönä katolle kuin katolle. Palvelumme kattavat niin omakotitalot, vapaa-ajan asunnot kuin vaikkapa kerrostalot ja hyötyrakennukset saunoista autotalleihin. Meiltä löytyy osaamista ja asiantuntemusta kaikista vesikatteista, korjaamme vuotavan kattolyhdyn jiirin tai muun kattojiirin niin pelti- kuin huopa- ja tiilikatoillakin.

Kun kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta tai katollasi on jokin muu vika, tavoitat meidät nopeasti ja varmasti kotisivuiltamme löytyvällä tarjouspyyntölomakkeella tai vaikkapa sähköpostilla. Ne ovat käytettävissäsi aina, niihin voit halutessasi liittää myös kuvia katon tilanteesta. Akuutimmassa tapauksessa varmasti tekee mieli tarttua puhelimeen, tällöin voi totta kai myös soittaa meille. Kartoitamme katon tilannetta sekä sinun toiveitasi töiden suhteen. Akuuteissa vuototapauksissa pyrimme tietysti toimimaan nopealla aikataululla kattosi ja kukkarosi parhaaksi. Meillähän katon yleiskatsaus kuuluu asiaan joka kerta, kun katolle kiipeämme. Käymme läpi katteen pintaa ja kattotuotteita sekä läpivientejä. Piipahdamme kurkkaamassa yläpohjaankin, jos sinne on pääsy.

Jos kattokatsauksessa jotain muita huolto- tai korjaustarpeita ilmenee, jätämme niistä konkreettisen korjausehdotuksen sekä tarjouksen. Tiedät tarkkaan mitä mahdollisia korjaustarpeita katolta löytyy ja mitä korjaukset maksavat. Suurissa kattotöissä, kuten kattoremontissa käymme todennäköisimmin tutkimassa katon kunnon ja muut oleelliset seikat jo tarjouspyynnön saatuamme, sillä se edesauttaa realistisen suunnitelman aikataulun ja tarjouksen laatimista.

Muistathan hakea meillä teetetyistä kattotöistä kotitalousvähennystä, se on saatavilla lähes kaikista tekemistämme kattotöistä. Haku tapahtuu omassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessa. Silloin kun rahoitus on tarpeen, voit hakea yhtä luotettavaa vaihtoehtoa suoraan kotisivuiltamme löytyvän linkin kautta. Haku onnistuu täysin sinun aikataulusi ja tarpeidesi pohjalta, meistä riippumatta.

Kattolyhdyn korjaus ja vuotokorjaus

Jiiritöissä raudanluja kattotöiden osaaminen on tarpeen

Katon jiirit ovat kattoläpivientien lisäksi kokonaisuuden vaikeimpia töitä. Jiirin asentaminen on monivaiheinen työ, jossa yhdistyvät niin saumaustyöt kuin aluskatteen, vesikatteen, kattorakenteiden ja suojapeltien asennustöiden vaiheet. Rakenne on siis monimutkainen, siinä on helppo tehdä virheitä, ellei ole huolellinen ja tiedä tarkkaan, mitä pitää tehdä. Ellet ole kokenut katonrakentaja ja korjaaja niin jiirityöt kannattaa jättää osaavan ammattilaisen tehtäväksi, tämä pätee muutamiin muihinkin kattotöihin. Jiirejä pidetään yleisesti kokeneidenkin kattoammattilaisten keskuudessa katon vaikeimpina kohteina toteuttaa. Meillä jiireihin ja katon läpivienteihin paneudutaan aina erityisellä huolella niin asennuksissa kuin korjauksissakin.

Oikein toteutetusta jiiristä löytyy ensinnäkin kaksi päällekkäistä aluskatetta. Jiirin alta löytyy ensin harjansuuntainen aluskate ja sen alle tuodaan molemmilta lappeilta vielä jatketut aluskatteet. Oikein toteutettu aluskate ja riittävät limitykset ovat erittäin tärkeä osa jiirin toteutusta, niiden avulla voimme varmistaa, että jiirin läpi mahdollisesti tihkuva vesi päätyy aluskatteelle. Aluskate haihduttaa ylimääräisen kosteuden eikä vesi pääse tekemään tuhoa kattorakenteissa tai katon eristeissä. Aluskatteen yhtenäisyys koko katon alueella on tärkeä osa sen teknistä toimivuutta ja suurimmat haasteet muodostuvatkin jiirien ja läpivientien kohtiin niiden rakenteiden vuoksi.

Kun jiiri vuotaa, aluskate ei ole joko oikein toteutettu tai jiiri on hajonnut. Todennäköisesti myös sen aluskate on pettänyt, jos vesi pääsee läpi. Esimerkiksi katon lämpöeläminen eli materiaalien laajeneminen ja supistuminen lämpötilojen vaihdellessa voi repiä väärin asennetun aluskatteen. Aluskatteeseen on voinut tulla vaurioita myös huolimattoman asennuksen seurauksena tai reunoja ei ole vedetty riittävästi jiirirakenteen yli, eikä limitys näin kestä ja pidä vettä aluskatteen oikealla puolella. Niin tai näin, jiirin vuoto on aina korjattava. Vuoto ei lopu itsestään vaan todennäköisimmin se vain pahenee ajan kuluessa. Katon puurakenteet alkavat lahota, eristeet homehtua ja pikkuhiljaa kattoon muodostuukin yhä laajempia kosteusvaurioita. Katto voi mm. lahoamisen vuoksi jopa notkahtaa ja mitä pidempään vuoto saa jatkua, sitä suurempi korjaus sekä kulut ovat vastassa. Myös jiirin vuoto voi aiheuttaa vakavia ja laajoja vaurioita kattoon. Näin voi käydä myös silloin, kun kattolyhdyn jiiri vuotaa.

Yksi hyvä keino pitää jiirin vuodot poissa, tietysti oikean asennuksen lisäksi, on huolehtia säännöllisesti katon kunnosta. Kun kattoa huolletaan ja tarkistetaan säännöllisesti, ongelmat ja vuotokin todennäköisimmin havaitaan varhaisessa vaiheessa. Vaikkapa irronnut jiiripelti jää haaviin nopeasti ja toisinaan katon vuoto voidaan ehkäistä jo ennalta. Siinäkin tapauksessa, että katto ehtii hajota ja vuotaa, nopea puuttuminen auttaa pitämään katon paremmassa kunnossa ja kulut matalina korjausten suhteen. Katon tarkistaminen vähintään kerran vuodessa, mieluiten kaksikin kertaa vuodessa auttaa pitämään kaikki viat pieniä ja korjauskulut maltillisina.

Saat meiltä korjaukset ja paikkaukset kaikkiin katon vuotoihin ja vikoihin

Paikkaamme kaikki kattosi vuodot aina katteelle sopivimmilla menetelmillä. Katto kuin katto voi vuotaa mutta kaikkia ei voi korjata samalla tavalla. Pitkä osaaminen kattojen parissa auttaa meitä ymmärtämään kunkin katon vaatimuksia ja kokonaisuuden ymmärtäminen auttaa pitämään katon paremmassa kunnossa. Kattohan voi vuotaa useista eri syistä, korjauksessa huomioimme tietysti myös vuodon syyn ja vuotokohdan. Jiirien ja läpivientien ohessa katto voi vuotaa katteeseen syntyneiden vaurioiden, katteen saumojen tai jopa savupiipun kautta. Vuoto ratkaistaankin aina tapauskohtaisesti.

Tiilikatossa voi olla hajonneita tiiliä, jolloin katto vuotaa aluskatteelle. Hajonneiden tiilten vaihto ehjiin ratkaisee tällaisen vuodon. Peltikatossa tavallisia vuotokohtia ovat kiinnikkeet, naulat pumppautuvat irti, irtoavat ja ruuveista hajoaa tiiviste. Jos kattopelti on liian harvakseltaan kiinni se voi olla myös meluisa ja riski ruuvinreikien avartumiseen pellin päästessä liikkumaan nousee. Tämäkin johtaa lopulta vuotokohtien syntymiseen. Kiinnikkeiden lisääminen ja vaihtaminen ratkaisee nämä ongelmat. Kiinnityksellä saamme myös kohonneet peltien reunat takaisin tiiviiksi pinnaksi. Jos peltiin tulee reikiä, niitä on vaikeampi paikata. Voimme kuitenkin vaihtaa tarvittaessa yksittäisen peltilevyn uuteen, jos se on vaurioitunut vaikkapa myrskytuhojen vuoksi mutta katto on muuten hyvässä kunnossa. Jos katto on kauttaaltaan ruostunut ja siinä on ruosteen läpi asti syömiä vuotokohtia, katto lienee jo remontin tarpeessa.

Huopakatossa tavallisimpia vuotokohtia ovat katteen saumat, varsinkin katteen kuluessa ja ikääntyessä sen joustavuus alkaa hävitä. Kun kate ei enää jousta, voivat saumat aueta. Katteeseen voi syntyä myös erilaisia vaurioita, jotka voivat johtaa vuotoihin. Tällöin paikkaamme ja massaamme sekä uudelleensaumaamme katetta. Katteen uudelleenpinnoitus voi ratkaista ongelman. Jokaisella katetyypillä on omat tavalliset ongelmansa ja niihin on olemassa myös katekohtainen korjauskeino. Mikäli katto on kauttaaltaan heikossa kunnossa ja täynnä korjattavaa, kannattaa yleensä vesikatteen uusiminen, korjauskierre katkeaa eivätkä vuodot tee tuhoa katolla.

Mikäli katon vuoto johtuu rakenteista, kuten jiireistä ja läpivienneistä niin näitäkin voimme korjata tehokkaasti. Nämä ovat vaativimpia korjaustöitä, vaikka vuotokorjauksiin ei muutenkaan tulisi suhteutua kevyesti. Pienikin vuoto voi pitkään jatkuessaan aiheuttaa laajoja vaurioita. Ikävä kyllä vuodot eivät myöskään tyrehdy itsestään, vaan yleensä katto päinvastoin hajoaa vain lisää ja vuoto pahenee joskus nopeastikin veden päästyä läpi jostain kohdasta. Vuodot aiheuttavat lopulta vesivahinkoja, jotka muuttuvat kosteusvaurioiksi. Mitä pidempään aikaa kuluu, sitä pahempaa jälkeä tulee, esimerkiksi lahoaminen ja home vaativat veden lisäksi aikaa. Katon tarkistaminen ja havaittujen vuotojen korjaaminen kannattaa aina niin pian, kuin vika havaitaan. Pahimmillaan edessä on vuodon tai vuotojen vuoksi koko katon saneeraus.

Suurin osa katoistahan voi päästää hieman kosteutta läpi. Niitä ei ole edes suunniteltu täysin tiiviiksi, vaan aluskate auttaa vesikatetta pitämään veden poissa kattorakenteista ja eristeistä. Kosteutta voi päätyä mm. tuiskun, kovan tuulen ja lumen sulamisen vuoksi vesikatteen alle. Tällaisen kosteuden aluskate poistaa tehokkaasti, jos se on asennettu oikein ja se on ehjä. Esimerkiksi kevättalvi on kova rasite katolle, kun koko talven katolle kertynyt lumi alkaa sulamaan vedeksi. Lumen paino puskee vettä katteen alle ja aukoo saumoja, hajottaa tiiliä ja niin edelleen. Myös läpiviennit ja jiirit ovat kovilla tuolloin. Katon syyshuolto auttaa kattoa selviämään talvesta, myös lumenpudotuksilla voi helpottaa katon kuormitusta. Me voimme huoltaa ja tiivistää kattosi kuntoon. Palvelemme niin tiili- kuin huopa- ja peltikattojenkin vuotokorjauksissa sekä ehkäisevissä huoltotoimissa. Tarvittaessa korjaamme läpivientien tiivistykset ja aluskatteet, asennamme harjatiivisteet sekä piipunhatun, jos vesi pyrkii harjatuuletuksen tai savipiipun läpi vääriin paikkoihin. Palvelemme kokonaisvaltaisella otteella ja pitkällä työkokemuksella.

Scroll to Top