Mielessä kattomateriaalin vaihto? Meillä homma onnistuu.
Kattomateriaalin vaihto on täysin mahdollista tehdä oikeastaan kaikkien eri katemateriaalien välillä. Aika usein tähän ratkaisuun päädytään teknisistä syistä. Varsinkin silloin, kun kattoremontti on jo muutenkin käsillä, on materiaalia mahdollista miettiä uusiksi myös puhtaasti makuasioiden pohjalta. Katemateriaalin vaihto voi siis tapahtua pelkistä makusyistäkin, kuten ulkonäön, huollettavuuden ja äänekkyyden vuoksi. Meillehän sillä ei ole merkitystä miksi katetta ollaan vaihtamassa johonkin toiseen materiaaliin, suunnittelemme ja toteutamme kattoremontin asiakkaan toiveiden perusteella. Kattomateriaalin vaihto voi olla osa tätä prosessia.
Usein on melko selvää, mikä katemateriaali katolle on tulossa. Varsinkin silloin, kun kattoa lähinnä remontoidaan, pitäydytään usein samassa katemateriaalissa, kuin katolla on aiemminkin ollut. On kuitenkin mahdollista vaihtaa kate johonkin toiseen. Uutta rakentaessa kädet ovatkin vapaat tekemään kattoa halutusta katteesta. Kattokorjaus Pro vaihtaa katteen pellistä tiileen tai huopaan, huovasta peltiin tai tiileen. Meiltä onnistuu kattomateriaalin vaihto myös tiilikatteesta vaikkapa huopakatteeksi tai vaihtoehtoisesti peltikatteeksi. Kaikilla vesikatteilla on omat hyvät puolensa. Huopa on hiljaista ja tuotevalikoima on hyvin laaja, katetta löytyy moneen makuun ja tyyliin. Peltikatto on suhteellisen helppohoitoinen ja siksi hyvin suosittu kaikkiin kohteisiin. Tiilikatto sopii tyylikkyyttä, pitkää käyttöikää ja ekologisia arvoja vaaliville.
Kaikkia katteita ei kuitenkaan voi vaihtaa aivan lennosta katolta toiselle, katon jyrkkyys on tärkeä muuttuja eri katemateriaalien välillä. Eri vesikatteilla on siis omat minimijyrkkyytensä, jota loivemmille katoille katteen valmistaja ei niitä suosittele asennettavaksi. Me noudatamme näitä suosituksia aina tarkasti, kahdesta eri syystä. Ensinnäkin suositukset on laadittu syystä, tuotteita on testattu pitkään ja tuotevalmistaja on sen perusteella päätynyt laatimaan omat suosituksensa. Lähes kaikki vesikatteethan päästävät hieman vettä läpi täysin ehjinäkin. Tuon veden määrä voi ylittää tuotevalmistajan hyväksymän viitearvon liian loivalla lappeella. Toinen syy suosituksen noudattamiseen meillä ovat tietysti tuotevalmistajan myöntämät tuotetakuut. Niiden ehtona on aina valmistajan asennussuositusten noudattaminen. Kun teemme katteen asennuksen sen valmistajan laatimien ohjeiden mukaisesti ja sopivan jyrkälle katolle, voimme varmistua siitä, että kate toimii. Näin myös tuotetakuut pysyvät voimassa. Tämän vuoksi kate on siis joko valittava katon jyrkkyyden mukaan tai katon jyrkkyyttä on muokattava katteelle sopivammaksi. Meiltä onnistuu kumpi tahansa. Vaikkapa täydellisen kattoremontin yhteydessä ei ole mikään mahdoton ratkaisu muokata katon jyrkkyyttäkin samalla.
Kattomateriaalin vaihto siis onnistuu kyllä, mutta työmäärä voi hieman vaihdella. Bitumikate sopii tasakattoisiin rakennuksiin ja käytännössä ihan kaikkiin muihinkin kattomalleihin. Kaikki muut katteet vaativat hieman jyrkkyyttä, mutta täysin katekohtaisesti. Jyrkemmille kattomalleille on enemmän vaihtoehtoja valittavana, Mitä loivempi katon malli on, sitä vähemmän eri katteita on käytettävänä. Katon jyrkkyyden ohessa on kuitenkin huomioitava myös se, että katteet ovat eri painoisia. Huopa on kevyt kate ja tiili on puolestaan niin painavaa, että se asettaa jo hieman erityisvaatimuksia katon rakenteille. Kattorakenteita on tarpeen mukaan täysin mahdollista vahvistaa. Silloin kun katon mallia ollaan muutenkin muokkaamassa, huomioimme operaatiota suunnitellessamme tulevan katteen painonkin. Muistettavaa on siinä, että vaikkapa huopakattoa ei voi vaihtaa tiilikattoon varmistamatta ensin rakenteiden kestävyyttä. Me tietysti huolehdimme aina kaikista tällaisista seikoista kattoremonttia suunnitellessamme ja tehdessämme.
Kun toiveissasi on kattoremontti ja kattomateriaalin vaihto, voit tehdä tarjouspyynnön soittamalla tai tarjouspyyntölomakkeella. Sähköpostikin tavoittaa meidän hyvin. Kartoitamme toiveesi, tutkimme kattosi ja laadimme tarjouksen sekä suunnitelman. Kattomateriaalin vaihto hoituu avaimet käteen -palveluna ja takuutyönä. Katon tarkistus kuuluu jokaiseen tilaamaasi kattotyöhön, riippumatta siitä mikä työ on kyseessä. Tarkistamme katteen ja sen yksityiskohdat, mutta myös kattotuotteet, sadevesijärjestelmän sekä yläpohjan tilanteen. Jos korjattavaa löytyy, jätämme korjausehdotuksen tarjouksella. Lähes kaikesta meillä teetetystä työstä voit hakea henkilöerotuksessa kotitalousvähennyksen. Tarvittaessa voit hakea rahoitusta kotisivujemme kautta haluamallasi aikataululla ja summalla.
Katon vaihto uuteen, sopiiko sinulle peltikatto, huopakatto vai kenties tiilikatto?
Kaikilla vesikatteilla on omat hyvät puolensa, tietysti myös heikkoutensa. Ellet ole vielä täysin varma valinnastasi, voi pieni vertailu auttaa päätöksen tekemistä. Voit valita käytännössä ihan minkä tahansa vesikatteen, kunhan katon jyrkkyydestä ja rakenteiden kestävyydestä vain huolehditaan. Tällöin vaihtoehtoina ovat kaikki erilaiset tiilikatteet, peltikatteet sekä huopakatteet.
Tiilikatteissa on valittavana savitiili tai betonitiili. Käyttöikä riippuu hieman tiilen laadusta sekä tietysti siitä, kuinka hyvin kattoa käyttövuosien kuluessa huolletaan. Betonitiili kestää noin 50 -70 vuotta ja savitiili jopa 100 vuotta käyttöä, betonitiili on materiaalina myös edullisempi. Tiilikatto on vakaa ja hiljainen katto, se näyttää hyvältä ja kestää käyttöä monien rakennusten vesikatteena. Tavallisimmin sitä kuitenkin suositaan asuinrakennuksissa, joihin muutenkin ollaan valmiita panostamaan rahaa sekä teknisen toimivuuden, katon kestävyyden, että näyttävyyden nimissä. Tiilikatot vaativat säännöllistä huoltoa puhdistuksen, pesun ja suojakäsittelyn muodossa, se sammaloituu herkästi varsinkin käyttövuosien kertyessä. Se vaatii uudelleenpinnoitusta keskimäärin 30 vuoden paikkeilla. Katon malli on jyrkkä ja kattorakenteilta vaaditaan jämäkyyttä, sillä katto on painava. Se vaatii myös hän aluskatteen, sillä vesikatteena se ei ole täysin vedenpitävä, lisäksi tiili voi kondensoida ilmankosteutta. Kattoa uusittaessa tiiliä varataan varastoon korjauksia varten, joten hankintahintaan on lisättävä myös tiilivarasto. Toisaalta, kerran hankittu tiilivarasto on jo maksettu. Varasto takaa katon korjauksiin katolta jo löytyvien tiilten riittävyyden, jolloin katto pysyy yhtenäisen näköisenä, vaikka tiiliä vuosien varrella vaihdetaankin aina kun niitä hajoaa.
Peltikatto on yksi tavallisimmista katoista Suomessa ja ehkä ihan syystä. Peltikatto on suhteellisen edullinen, helppohoitoinen ja kevyt katto. Sen asentaminen on keskimäärin nopeaa hommaa, pelti harvemmin reikiintyy, jos siitä yhtään jaksaa huolehtia. Käyttöikä riippuu kuitenkin hyvin pitkälle katetuotteesta, edullisimmat pellit kestävät käyttöä hyvälläkin huollolla ehkä 40-50 vuotta. Kaikkein hintavimmat vaihtoehdot, kuten kiinnikkeetön ja hintava konesaumakatto jopa 100 vuotta. Tämä vaihtoehto sopii myös loivemmalle katolle siinä missä pelti usein vaatii ainakin hieman jyrkkyyttä toimiakseen hyvin. Peltikatto tarvitsee perushuoltona puhdistusta ja huoltomaalauksen noin 10-15 vuoden välein. Se voi vaatia myös kiinnikkeiden vaihtoa tai lisäkiinnityksiä. Huonoihin puoliin lukeutuu sen äänekkyys sateella ja tuulella, mutta nykyään voimme ratkaista tämänkin ongelman helposti esim. äänieristyselementeillä. Voimme asentaa myös valmiiksi äänieristävällä pintakerroksella varustetun peltikatteen. Katteena se vaatii aina aluskatteen, koska ilmankosteuden kondensoituminen on erityisen voimakasta. Peltikato on myös liukas ja tämä ominaisuus asettaa vaatimuksia katon suojavarustukselle, kuten huoltoreiteille, eli tikkaille ja huoltosilloille sekä lumiesteille. Peltikatteita löytyy markkinoilta lukuisia, niin erilaisilla pintakuvioinneilla, valmistusmateriaaleilla kuin väreilläkin varustettuna. Peltituotteista löytyykin valinnanvaraa lähes kaikille mahdollisille katoille, pois lukien täysin tasakattoiset rakennukset.
Kolmas vaihtoehto katetyyppien rintamalla ovat huopakatteet. Huopakatteissakin on paljon vaihtoehtoja bitumikermistä eli ns. rullahuovasta kolmiorimakatteisiin ja erilaisiin palahuopiin. Värivalikoima on laaja ja huopakatteet sopivat oikeat tuotteet valiten käytännössä ihan kaikille kattomalleille. Tasakatoille sopii hitsattava bitumikermi. Vaikkapa kolmiorimahuopa ja palahuopa vaativat hieman jyrkkyyttä toimiakseen katolla hyvin. Huopakatteet ovat keveitä ja suhteellisen helppoja asennettavia. Huopakatteiden purkaminen voi olla työläämpää mutta joskus on mahdollista asentaa uusi katekerros suoraan vanhan päälle, jos katto on muuten kyllin hyvässä kunnossa. Huopakatto on hiljainen ja sen pinta on karhea. Se ei siis vaadi raskainta mahdollista turvavarustelua, mutta kaikkein runsaslumisimpina talvina lumenpudotus voi olla tarpeen. Nykyaikaiset huopakatteet ovat hyvin joustavia ja kestäviä, ne sopivat hyvin erilaisten rakennuksen suojaksi. Hupakaton tärkein huolto on puhtaanapito, sillä katto sammaloituu helposti. Voi vaatia sammaleenpoistoa ja suojakäsittelyitä sekä uudelleenpinnoituksen noin 10 vuoden käytön jälkeen. Ne eivät ole pitkäikäisimpiä katteita, mutta eivät myöskään kalleimpia.
Tietysti meillä on omia erityisosaajiamme, kuten kattopeltiseppiä, jotka vastaavat mm. peltikattojen töistä. Pääosa asentajista kuitenkin tekee kattoja eri materiaaleista aina kulloisenkin kohteen mukaan. Ammattitaitoon kuuluu eri kattotyyppien, mallien ja materiaalien tuntemus. Meiltä löytyy osaamisen ja hyvän työvoiman lisäksi kaikki tarvittava välineistö niin tiili- kuin huopa- ja peltikattojenkin asentamiseen, korjauksiin sekä huoltoihin.
Toimenpidelupa tarvitaan yleensä silloin, kun tekeillä on kattomateriaalin vaihto
Toimenpidelupa on yleensä tarpeen silloin, kun rakennukseen ollaan vaihtamassa jotain uutta vesikatetta remontin yhteydessä. Toimenpidelupaa vaaditaankin aina, kun rakennuksen ulkonäkö eli julkisivu muuttuu, rakennusosaa muutetaan tai teknistä järjestelmää muutetaan. Pääosin toimenpideluvalle on kattoremonteissa tarvetta juurikin ulkonäön muutosten vuoksi. On kuitenkin mahdollista tehdä myös energiaremonttia ja asentaa katolle mm. aurinkopaneelit, jolloin tarvitaan yleensä myös toimenpidelupaa. Rakennusosan muutoksella voidaan tarkoittaa autotallin tai muun ns. kylmän tilan muokkaamista lämmitetyksi tilaksi. Tällöinkin katon töille voi olla tarvetta.
Jos katon mallia muokataan vaikkapa tasakatosta pulpettikatoksi, tarvitaan toimenpidelupa. Jos vaikkapa peltikatto vaihdetaan huopakattoon, tarvitaan toimenpidelupa. Kyseessä on kevyempi lupamuoto. Rakennuslupa on monille tutumpi käsite, mutta sellaista vaaditaan kattotöissä vain harvoin. Rakennuslupaa tarvitaan lähinnä silloin, kun rakennuksen kattoa korottamalla muodostetaan rakennukseen uusi asuinkerros. Joskus myös ullakkotilan muuttaminen asuintilaksi vaatii rakennusluvan, koska rakennuksen käyttöneliöiden määrä muuttaa. Tällöin ullakkotilan täytyy kuitenkin ylittää 160cm korkeus. Meiltä saat myös ullakkotilojen muutokset sekä katon lisäeristykset. Toisinaan toimenpidelupaa vaaditaan myös eristeremonttiin. Tällöin kyseessä on toimenpideluvan kohta, jossa rakennukseen tehtävillä muutoksilla vaikutetaan merkittävästi rakennuksen energiatehokkuuteen.
Voit olla huoletta kaikkien lupa-asioiden suhteen, kun tilaat kattoremontin meiltä. Me emme jätä sinua yksin näiden asioiden kanssa, vaan huolehdimme siitä, että luvat ovat kunnossa. Emme voi hakea puolestasi toimenpidelupaa tai rakennuslupaa, silloin kun niitä tarvitaan. Me voimme kuitenkin ensinnäkin selvittää se, tarvitaanko kyseisessä työssä jotain lupaa ja jos tarvitaan, mikä lupa on tarpeen hakea. Meillä on runsaasti kokemusta lupaprosesseista ja voimme auttaa sinua tuon prosessin läpi, teemme siitä siis sinulle nii helppoa, kuin on mahdollista.
Monissa kattoon kohdistuvissa töissä vaaditaan toimenpidelupaa, harvemmin rakennuslupaa mutta joissain tapauksissa myös sitä. Tavallinen kattoremontti hoituu yleensä ilman erityisiä lupia, tietysti taajamassa tulee huomioida asemakaavan vaatimukset rakentamiselle mutta useimmat remontit hoituvat ilman erityisiä lupia. Jos rakennusta ollaan muokkaamassa radikaalimmin ulkonäön, käyttötarkoituksen tai energiaratkaisujen suhteen, lupien tarve kasvaa.
Lupien tarve ja hakeminen on hyvä hoitaa kuntoon varhaisessa vaiheessa, ennen varsinaiseen työvaiheeseen siirtymistä. Näin voimme varmistua siitä, että turhaa jälkipyykkiä ei tule ja remontti toteutuu viranomaisten hyväksymässä muodossa. Kun toimenpidelupa ja rakennuslupa haetaan etukäteen, voimme aloittaa ja suorittaa työt huoletta suunnitelmien mukaan. On kurjempaa selvitellä asioita jälkikäteen. Tämän vuoksi me autammekin kaikkia asiakkaitamme tarvittavien lupien kanssa ja huolehdimme, että prosessi on selvä ennen töihin ryhtymistä. Kattomateriaalin vaihto on aika tavallinen toimenpide kattoremontin yhteydessä, joissain tapauksissa se on tarpeen siksi, että vanhalla katolla olevaa materiaalia ei edes valmisteta enää. Näin on esimerkiksi asbestia sisältävien mineriitti- eli varttikatteiden laita, joita nyt vaihdetaan kovaa vauhtia tiili-, pelti- ja huopakatoiksi.