KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Katon tarkastus auttaa pitämään katon kunnossa

Katon tarkastus on asiantuntevan kattoammattilaisemme suorittama katsaus, jonka tuloksena saamme arvion katon kunnosta. Tarkastus on kattava, sillä siinä käymme läpi kaikki katon osa-alueet varmistaen, että kaikki on kunnossa ja katto toimii kuten kuuluukin. Oleellisimpia asioita katon toiminnan kannalta on se, että katto on vesitiivis. Vesitiiveyden kannalta katolla onkin jo useampi asia tutkittavana vesikatteen ja aluskatteen kunnosta katon saumoihin, jiireihin ja läpivienteihin. Kun olemme tutkineet kattosi, tunnet sen paljon paremmin.

Toimintatapaamme kuuluu, että listaamme kaikki havaitsemamme viat, katon vauriot, puutteet ja mahdollisetkin ongelmat. Näin korjausten suunnittelu ja toteutus, sekä tilanteen tarkkailu onnistuvat sujuvasti. Osa ongelmista on tietysti sellaisia, että ne on katon parhaaksi ratkaistava pikimmiten. Vaikkapa mahdollinen kattovuoto kannattaa aina laittaa kuntoon, vaikka se olisi pienikin, sillä vuodot eivät tyrehdy itsestään. Päinvastoin, tilanne on useammin sellainen, että vuoto pahenee. Ajan myötä pienestäkin vuotokohdasta voi päästä niin paljon vettä kattorakenteisiin, että sinne muodostuu vesivahinko, jopa lahovaurioita ja hometta. Jos yläpohjan tuuletuksessa on ollut ongelmia ja parantelemme sitä, voi tilanteen tarkkailu olla jonkin aikaa hyvä idea.

Kun olemme tutkineet kattosi kunnon kaikin puolin ja raportoineet tilanteesta sinulle, jätämme mielellämme myös tarjouksen töiden hoitamisesta ja ongelmien ratkomisesta. Emme ryhdy hommiin sopimatta kanssasi siitä, mitä töitä tehdään ja laskuta niitä sitten. Kanssamme tiedät aina mitä toimenpiteitä katollesi ollaan suorittamassa ja mitä se maksaa. Meillä katon yleiskatsaus kuuluu kaikkiin kattotöihin, joita meiltä tilaat. Tarkistamme kattosi kunnon vaikkapa silloin, kun tilaat meidät asentamaan harjatiivisteen, puhdistamaan rännejä tai korjaamaan vesikatetta. Jos huomaamme jotain mahdollisia riskejä, kuten lahon puun rakennuksen lähellä, kirjaamme senkin havaintoihimme. Tarkistus ei maksa tilaustöiden yhteydessä mitään, se kuuluu palveluumme aivan kuten avaimet käteen -toimintatapamme sekä kattava työtakuummekin.

Kun kaipaat apua kattosi korjauksissa ja huolloissa tai suunnittelet kattoremonttia, niin ota yhteyttä. Kattokorjaus Pro huoltaa, korjaa ja remontoi kaikkia rakennuksia omakotitalosta ja kerrostalosta kesämökkiin tai varastohalliin. Pidämme huolta kaikista kattomalleista, riippumatta siitä, onko katolla peltikate, huopakate vai tiilikate. Tee yhteydenotto kotisivujemme kätevällä tarjouspyyntölomakkeella, sähköpostilla tai vaikkapa soittaen. Kaikki nämä tavoittavat meidät nopeasti. Tarjouspyyntölomake ja sähköposti toimivat tietysti ihan aina, joten voit käyttää niitä mihin vuorokaudenaikaan tahansa, minä viikonpäivänä tahansa ympäri vuoden. Jos tilanne on akuutti, kuten myrskyn pahoin runtelema katto, voi soitto olla hyvä tapa ottaa yhteyttä. Suuremmissa kattotöissä, kuten remontissa katon tarkistus on usein paras tapa edetä koko projektin suunnittelussa. Eli juttelemme kanssasi toiveistasi ja ajatuksista. Sitten joku kokenut kattoammattilaisemme käy katsastamassa katon tilanteen ja näiden toimien kautta saadut tiedot auttavat meitä suunnittelemaan kattoremontin sekä sinun toiveidesi että katon kunnon mukaan. Tietojen avulla saamme laskettua kattokohtaisen tarjouksenkin varmimmin.

Meillä teetetystä työstä olet oikeutettu hakemaan kotitalousvähennystä, sen voi hakea omassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessa kattotöiden jälkeen. Aina välillä rahoitus on tarpeen katon kuntoon laittamiseksi. Jos siis tarvitset rahoitusta toteuttaaksesi kattotöitä, niin löydät yhden rahoitusvaihtoehdon kotisivujemme kautta. Sieltä päätökset tulevat nopeasti, voit tehdä hakemuksen silloin kun itse haluat ja sille summalle kuin haluat, meistä riippumatta.

katon tarkastus
Pieni, mutta vakavakin ongelma voi jäädä huomaamatta ilman säännöllisiä kattotarkastuksia.

Meillä katto tarkastetaan ammattilaisen toimesta kaikki oleelliset yksityiskohdat huomioiden

Katon huolellinen tarkastaminen kannattaa. Erityisesti ammattilaisen tekemä katon kunnon tarkastaminen auttaa pitämään katon viat loitolla, huoltamaan ja remontoimaan kattoa suunnitelmallisesti. Ihminen, joka tarkastaa, korjaa ja remontoi kattoja työkseen on harjaantunut näkemään erilaisia asioita sekä hahmottamaan syy-seuraussuhteita katon kunnon ja sen ongelmien välillä. Kattoa voi tarkastaa itsekin, mutta aina ei ole käytettävissä syvempää tietotaitoa kattoasioista, jolloin osa katon ongelmista tai riskeistä voi jäädä havaitsematta. Totta kai vaikkapa revennyt huopakate on helppo havaita ilman mitään sen ihmeellisempiä kykyjä mutta esimerkiksi yläpohjan kosteusongelmat tai huopakatteen repeilyn syy eivät välttämättä selviä niitä katsomalla, ellei tiedä kattoasioista paljoa. Eiväthän ne perus kansalaistaitoihin kuulukaan, meiltä saat kuitenkin aina raudanlujan ammattilaisen tekemän tarkistuksen ja kuntoarvion katosta.

Kaikkea ei tosiaankaan tarvitse itse osata tai kantapään kautta opetella tekemään. Vikojen havaitsemisen ohessa ne pitäisi vielä saada laitettua kuntoonkin. Tietysti voit ottaa kuvan vaikkapa katteen repeämästä ja lähettää sen tarjouspyyntölomakkeen tai sähköpostin liitteenä meille, jolloin saamme välittömästi tarpeellista tietoa katon viasta. Tämän jälkeen voimme ottaa ohjat käsiimme ja tutkia koko katon tilanteen, kun saavumme repeämää korjaamaan. Usein meille selviää myös se, miksi kate on revennyt ja voimme esittää jatkotoimenpiteitä vastaavien ongelmien ehkäisemiseksi jatkossa.

Me tarkistamme katon kunnon kokonaisvaltaisesti aina, kun katolla töissä käymme. Vesikatteen pinta on tärkeä, sillä muutokset katteessa, pinnoitteen tilanne sekä katon kuluminen voivat vaikuttaa monin tavoin katon tulevaisuuteen. Katteen paikkaustarpeet lisäämme huoltolistaamme, eli vaikkapa hajonneet kattotiilet ja repeämät tai muut vauriot huopakatteessa kirjataan ylös. Peltikatto harvemmin reikiintyy, mutta ruostetilanne on syytä kartoittaa ja jos katossa ruostekohtia on, nekin lisätään listaamme, sillä lopulta niihin syntyy vuotokohta. Peltikatolla kiinnikkeet ja peltien reunat käydään läpi, huopakatteella erityisesti katteen saumat.

Kaikilla katoilla tutkimme huolellisesti jiirit eli sisätaiteet sekä kaikki läpiviennit. Jos katossa on läpivientiä vaativia kattotuotteita, kuten kattoluukku, kattovalokupu tai kattoikkuna niin käymme läpi niidenkin tiiveyden. Usein näissä on tarpeen huolehtia sekä läpiviennin että itse kattotuotteiden tiiveydestä, sillä niiden aukeavissa osissa olevat tiivisteetkin voivat kulua ja hajota. Käymme samoin läpi mm. liesituulettimen, ilmanvaihtoputkien ja viemärintuuletusputkien läpiviennit. Tällaiset yleiset yksityiskohdat ovat katoilla tavallisimpia vuotokohtia, joten niiden tarkistaminen ja kunnossapito on katon vedenpitävyyden kannalta hyvin oleellista. Käymme läpi myös erilaiset suojapellitykset, kuten jiiripellit, seinällenostopellit sekä piipuntyvipellitykset, sillä nämäkin auttavat merkittävästi katon vedenpitävyyttä antaen suojaa myös katon monille rakenteille.

Tutkimme, löytyykö harjapellin alta harjatiiviste. Sen tehtäviin lukeutuu veden, tuiskulumen sekä roskan pääsy aluskatteella. Ellei sitä ole ehdotamme sellaisen asentamista katon lisäsuojaksi. Sitten katon pinnalla tutkimme vielä kaikki kattotuotteet, kuten lumiesteet, katon huoltoreitit seinä- ja kattotikkaineen sekä huoltosiltoineen. Unohtamatta myöskään sadevesijärjestelmän huolellista tutkimista. Ränneissä tarkistamme kiinnitykset, kaadot ja kourujen sekä syöksyjen saumakohdat sekä yleisilmeen.

Jos katon tarkistuksessa löytyy vikoja ja puutteita, jätämme sinulle tarjouksen niiden korjaamisesta. Voimme siivota katon roskasta ja tyhjentää rännit, jotta vesi pääsee taas katolta sujuvasti pois eikä aiheita ongelmia esimerkiksi jäätyessään. Tiivistämme läpiviennit, fiksaamme hajonneet jiirit sekä laitamme lisää ruuveja kadonneiden tilalle peltikatteen kiinnittämiseksi. Jos on tarpeen, voimme tietysti vaihtaa kaikki kiinnikkeet tai tehdä lisäkiinnityksiä. Näin pelti ei pääse liikkumaan liikaa aiheuttaen melua ja lopulta myös vaurioita kattoon. Jos peltikatolla on kiinnikkeenä vielä vanhanaikaiset naulat eivätkä ne pysy kunnolla paikoillaan niin voimme vaihtaa tilalle nykyaikaiset, tiivisteelliset kateruuvitkin ja ratkaista riesan tällä tavalla lopullisesti.

Käynti yläpohjassa sisältyy kattotarkistukseemme aina, kun sinne kohtuudella pääsee

Yläpohjan tarkistaminen osana katon kunnon tarkistamista kannattaa, sillä yläpohja kertoo katon kunnosta paljon. Meillä yläpohjan tutkiminen sisältyy kattotarkastuksiin automaattisesti, jos rakennuksessa yläpohja on ja sinne jotain kautta pääsee kulkemaan. Tasakattoisissa rakennuksissa ei yläpohjaa ole ja osassa muissakin tila on hyvin matala. Joskus pääsy yläpohjaan on unohtunut toteuttaa, kun rakennusta on tehty tai reitti on sulkeutunut vaikkapa remontin myötä. Tällöin annamme yleensä suosituksen ja tarjouksen huoltoreitin järjestämisestä yläpohjaan. Kyseessä voi olla katon kautta kuljettava huoltoluukku, rakennuksen sisältä järjestetty luukku tai vaikkapa rakennuksen päätykolmion kautta tehty tie yläpohjaan. On olemassa monta tapaa toteuttaa reitti yläpohjaan, me autamme sinua mielellämme.

Miksi yläpohjaan pääsy on mielestämme niin tärkeää? Varsinkin silloin, kun on syytä epäillä, että katto vuotaa, on tilanteen tarkistaminen yläpohjassa yleensä tarpeen. Yläpohjassa voi tutkia sitä, onko katto ensinnäkin vuotanut, jos on niin mistä kohti. Yläpohjassa näkyy myös vaurioiden laajuus, eli katon korjaustarpeen määrittely on helpompaa, kun voimme nähdä kuinka laajaa tuhoa vuoto on aiheuttanut. Yläpohjan tarkistus myös rutiinitarkistuksissa kannattaa, sillä voimme havaita jo varhaisessa vaiheessa kattovuotojen jälkiä silmäilemällä mm. eristeet ja kattorakenteet veden jättämien jälkien varalta. Jos viitteitä alkavasta kattovuodosta on näkyvillä, katto on mahdollista kunnostaa vielä pienin kustannuksin. Vesi ei ole päässyt aiheuttamaan vielä mm. laho- ja homevaurioita vesikaton alapuolisiin rakenteisiin.

Yläpohjassa voimme tutkia myös kattoa ikään kuin alhaalta käsin ja se onkin ainoa tapa tarkistaa mm. aluskatteen kuntoa vesikatetta avaamatta. Meille kattoammattilaisina yläpohja antaa tietoa monista katon kunnosta kertovista seikoista, joihin olisi muuten vaikeampaa perehtyä kattoa tutkiessa. Aluskate, eristeet, yläpohjan tuuletusputkien eristeet ja katon tuulettuvuus kuuluvat kaikki sellaisiin seikkoihin. Ellei katon ja yläpohjan ilmanvaihto toimi kunnolla, jäljet näkyvät ensimmäisenä juurikin yläpohjassa. Liika kosteus tuntuu ja näkyy ilmassa ja lopulta se alkaa näkymään myös materiaaleissa. Voimme tarvittaessa kunnostaa yläpohjan eristystä, Voimme eristää myös sen kautta kulkevat ilmastointiputket, jos niistä on muodostunut kondenssivettä ja tarkistaa myös eristeiden kunnon. Lisäksi voimme parannella yläpohjan tuulettuvuutta ylimääräisen kosteuden haihduttamiseksi tehokkaammin. Toisinaan kosteutta pääsee yläpohjaan ja kattorakenteisiin myös rakennuksen sisäpuolelta höyryn muodossa, jolloin ongelmia voi olla välipohjan höyrysuluissa ja sisätilojen ilmanvaihdossa.

Juuri tällaisten asioiden havainnointi ja ongelmien ratkominen etsimällä ja korjaamalla nimenomaan syitä ovat niitä ovat etuja, joita saat, kun tarkistuksen tekee kattoalan ammattilainen. Osaamisemme ja ymmärryksemme katon toiminnasta, materiaaleista, tavallisimmista ongelmista sekä kokemus niiden ratkomisesta auttaa sinut pitämään katon kunnossa ja rakennuksen terveenä. Jäljitämme vuodon tai muun kosteudenlähteen, paikkaamme katon tai kunnostamme läpiviennin sekä höyrysulun, missä vika sitten piileekin. Todella monia ongelmia on mahdollista korjata ja ratkoa tapauskohtaisilla toimenpiteillä, yleensä katto saadaan pidettyä kunnossa korjausten ja huoltojen avulla vuosikymmeniä. Jos katto on ikääntynyt, heikossa kunnossa ja ehtinyt vuotaa pidempään, saat meiltä osaavan kattoremontin. Toteutamme remontin aina kattosi kunnon mukaisessa mittakaavassa sinun toiveesi täyttäen.

Tavallisimpiin kattojen ongelmiin lukeutuvat heikko ilmanvaihto, kattovuodot ja puutteet kattoturvassa

Tekemiemme kattotarkistusten puitteissa on käynyt selväksi, että on olemassa muutamia tavallisia kattojen ongelmia, jotka toistuvat katolta toiselle erilaisissa rakennuksissa. Tietysti katon kuluminen ja ikääntyminen kuuluvat asiaan eikä niille voi lopulta mitään. Mutta todella monia kattojen vikoja ja ongelmia on mahdollista korjata kuntoon. Huoltamalla ja korjaamalla voimme pitkittää katon käyttöikää lykäten remonttia ja pitäen rakennuksen käyttökuntoisena. Tarkistusten ansiosta pääsemme puuttumaan ongelmiin ajoissa.

Tyypillisimpiin kattojen ongelmiin lukeutuvat kattovuodot. Kattovuodon ja ilmanvaihdon puutteellisuudesta seuraavat mikrobivauriot katon materiaaleissa ovat ikäviä mutta sangen tavallisia vaivoja suomalaisilla katoilla. Tavallisimpiin kattovuotojen syihin lukeutuvat läpivientien vuodot. Ongelmana on joko tekovaiheessa tehty virhe, läpiviennin tiivisteen kuluminen ja hajoaminen tai molemmat. Myös muut katon yksityiskohdat, kuten jiirit ja vesikatteen saumat ovat tavallisia vuotokohtia varsinainen katteen pintahan vuotaa sangen harvoin. Paitsi tiilikatteella, jos tiiliä hajoaa. Ne ovat kuitenkin helppo sekä huomata että vaihtaa ehjiin. Yleensä aluskate antaa hyvin suojaa, jos kattotiili hajoaa tai peltilevyn reuna nousee repsottamaan ja vesi pääsee katteen alle. Silloin kun ongelmia on aluskatteessa, ei vesikatteen tarvitse aina edes vuotaa. Varsinkin pelti- ja tiilikatteella jo pelkkä kondenssivesi voi aiheuttaa kattoon vaurioita, ellei aluskatetta ole ollenkaan, tai se on hajonnut tai se on asennettu jollain tavoin väärin.

Aluskatteenkin ongelmia tulee tasaiseen tahtiin vastaan, mutta aluskatteessa voi olla hyvin monen näköisiä ongelmia. Se voi olla hyvin asennettu ja muuten täysin kunnossa, mutta läpiviennin ylösnostot ovat jääneet puutteellisiksi ja aluskatteen puutteet läpiviennin yhteydessä aiheuttavat vuodon. Tai aluskate on asennettu kokonaan nurinpäin ja ongelmia syntyy pikkuhiljaa. Useimmiten aluskatteen ongelmien korjaaminen onnistuu hyvin ja laadukkaasti, kunhan tietää mitä tekee. Jos ihan koko aluskate puuttuu tai se on todella heikossa kunnossa, on tilanne huomattavasti haastavampi, kuin vaikkapa jonkin läpiviennin ympäristön korjaaminen. Tutkimme kuitenkin katon tilanteen tarkoin ja teemme tapauskohtaisen suosituksen tarvittavista ja tehokkaimmista toimenpiteistä kuten kaikissa muissakin katon töissä.

Yksi aika tavallinen puute katoilla on myös kattoturva. Vaikka meillä on rakennusmääräysten tarkkaan antamat ohjeistukset, eivät nämä määräykset läheskään kaikilla katoilla täyty. Vanhimmat katot ja kattotuotteet ovat peräisin ajalta ennen nykyisiä rakennusmääräyksiä eikä kattoturvaa vain ole saatu päivitettyä nykyvaatimusten tasolle. Joskus kysymys on osaamattomuudesta, ei vain ole kattoa tehdessä tai remontoidessa ole tiedetty, mitä kaikkea katolle tarvitaan. Sangen tavallista on sekin, että katolla on kyllä tavaraa kaikkien määräysten mukaan, mutta huolto ja korjaaminen on vähän kuin unohtunut. Tällöin kattotuotteet voivat olla jopa petollisia, sillä ne eivät ole ehjiä tai välttämättä kunnolla kiinni. Tämä on tietysti riski katon turvatuotteiden varassa työskenteleville ihmisille mutta myös itse katolle. Seuraava runsasluminen talvi voi repiä heiluvat lumiesteet mennessään, tuhoten samalla katteenkin. Tällöin voi vain toivoa, ettei mitään tai ketään jää alle, kun lumiesteet tulevat lumen mukana alas. Ikävä kyllä, rakennuksen omistaja vastaa tällaisista vahingoista itse, eli kattoturvan pitäminen kunnossa todellakin kannattaa. Voit jättää sen meidän hoidettavaksemme!

Kun tarkistamme kattosi, tarkistamme aina myös kattoturvan eli huoltoreitit tikkaineen ja huoltosiltoineen sekä lumiesteet. Voimme antaa suosituksen ja tarjouksen kattoturvan täydentämisestä, uusimisesta tai korjauksista. Suunnittelemme ja toteutamme aina rakennusmääräysten mukaisen kattoturvan niin tekemiemme kattoremonttien yhteydessä kuin erikseenkin, jos sille on tarvetta.

Säännöllinen tarkastaminen ehkäisee ennalta kattovaurioita ja katto kiittää pitkällä iällä

Tarkistamalla kattoa säännöllisesti voit pitää monet katon ongelmat jopa kokonaan poissa. Usein rutiininomainen tarkistamineen liittyy katon kuntoa ylläpitävään huoltoon. Vaikkapa kevät- ja syyshuollot sisältävät meillä katteen puhdistuksen irtoroskasta sekä rännien tyhjennyksen niihin päätyneestä biohajoavasta roskasta. Kuten aina, huoltokäynteihin sisältyy katon ja sadevesijärjestelmän kattava tarkastaminen. Huoltokerroilla voimme sopimuksen mukaan hoitaa pienet korjaustyöt samalla, kun kattoa käydään läpi. Näihin lukeutuvat mm. katteen saumojen parantelu, kattotuotteiden ruuvien kiristäminen ja vastaavat nopeat pikkutyöt, joihin ei vaadita mitään erityisempiä tarvikkeita tai välineitä. Jos katolta näiden huoltojen yhteydessä löytyy isompia tai useampia vikoja, jätämme niistä erikseen tarjouksen.

Kun kattoa huoltojen yhteydessä tai muuten tarkistetaan säännöllisesti eli kaksi kertaa vuodessa, vähintään kerran vuodessa, on moniin katon ongelmiin puuttuminen mahdollista ennakoiden. Eli katon viat löytyvät silloin, kun ne ovat vasta syntymässä. Monet niistä on hyvin mahdollista korjata jo silloin, kun niistä ei vielä koidu katolle suurempia riskejä. Tällöin katto on lähtökohtaisesti hyväkuntoinen eikä vaikkapa katon vuoto ehdi aiheuttaa mittavia vaurioita. Pienten vikojen korjaaminen on nopeaa ja edullista ja vaikka korjauksia tekisi joka vuosi niin loppulasku jää pieneksi, kun vertaa vaikkapa katon täyteen saneeraukseen ennenaikaisesti. Ennaltaehkäisevä huolto ja korjaus voivat lykätä kattoremonttia kymmeniä vuosia verrattuna siihen, ettei katolle sen asennuksen jälkeen tehtäisi mitään.

Yksi ongelmahan on se, että katto kyllä kuluu, riippumatta siitä miten hyvin se on tehty ja mistä materiaalista se on tehty. Kun kattoa huolletaan ja korjataan, kuluminen on hitaampaa. Jo ihan uuden katon huolto ja tarkistaminen kannattaa, vaikka se voi tuntua turhalta, koska katto on siisti ja ehjä. Siitä huolimatta katto alkaa kulumaan heti kun se luonnonvoimien armoille asennetaan. Esimerkiksi uuden katon puhtaanapito ja lumityöt alkavat näkyä katon kunnossa jo muutaman vuoden sisällä.

Mitä kuluneempi ja huonokuntoisempi katto on, sitä suurempia riskit vaurioihin ovat mm. myrskyllä ja lumen vuoksi. Hyvin pidetty katto kestää paremmin erilaisia rasitteita ja selviää pienemmillä vaurioilla silloinkin, kun jotain sattuu. Hyvä esimerkki on lumi. Runsaslumisena talvena katto on kovilla, lahovaurioinen katto voi helposti notkahtaa lumitaakan alla. Jos kate on huonossa kunnossa, voi raskas lumitaakka aiheuttaa kattovuotoja varsinkin kevään alkaessa sulatella lunta. Sulamisvesi valuu katteen ja lumikerroksen väliin, lumen paino pusertaa vettä paineella mm. heikkokuntoiseen läpivientiin tai katteen saumaan hajottaen ne. Tiilikatolla kevään edestakaisin nollan molemmin puolin hyppivät lämpötilat voivat hajottaa kattotiiltä laajalta alalta, kun katteen pinnoite on mennyt ja vesi päässyt imeytymään tiiliin. Vesi laajenee jäätyessään ja supistuu sulaessaan, kun muutenkin rapautuneen tiilen sisällä alkaa tapahtua tällaista, lopulta se hajoaa. Jos kate on kauttaaltaan kulunut ja pinnoitus on jäänyt välistä, voi keväällä olla käsillä koko vesikatteen vaihto. Tämäkin katto olisi voitu pelastaa vielä vuosikymmeniksi ajoissa tehdyn pinnoituksen avulla. Pinnoitustarve olisi huomattu, jos kattoa olisi tarkistettu säännöllisesti.

Scroll to Top