KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Lumiesteet irtosivat, ammattilainen auttaa!

Kun lumiesteet irtosivat katolta, on edessä uudelleenasennus. Joskus käsillä on myös katon korjaus ja lumiesteiden osittainen tai täydellinen uusiminen. Korjausten mittakaava riippuu tietysti vahingoista, me korjaamme ja uusimme vain sen, mitä tarvitsee. Tavallisin syy sille, että lumieste irtosi katosta, on katolle kertynyt lumikuorma. Katolla voi olla jopa tonnien painosta lunta ja sellaisella massalla on tuhovoimaa. Mikäli lumiesteet ovat alkaneet pikkuhiljaa heilumaan tai ne ovat vaurioituneet jo aiemmin mm. lumen vuoksi niin on ihan mahdollista, että lumieste irtoaa osin tai kokonaan. Jos lumiesteet irtosivat kokonaan, voivat ne löytyä jopa maasta, sillä ne voivat tippua katolta alas tulevan lumen mukana. Tällöin voi vain toivoa, ettei mitään tai ketään jää alle. Lumen mukana katolta alas tuleva metallinen lumieste lisää lumen tuhovoimaa, vaikka sen tehtävä olisi toimia juuri päinvastoin eli estää lumen tippuminen. Lisäksi vesikate voi rytäkässä hajota, eikä irronnut lumiestekään todennäköisesti ole enää siinä kunnossa, että sen voisi asentaa takaisin katolle.

Jos lumiesteet irtosivat katolta, esimerkiksi ne tiputtanut lumi on vain osa ongelmaa. Ehjät ja oikein asennetut sekä hyvin kiinni olevat lumiesteet kestävät kyllä. Syy lumiesteiden tippumiselle voikin olla esimerkiksi asennusvirhe, eli lumieste on alun perinkin kiinnitetty huonosti tai väärin kattoon. Jokaisella vesikatetyypillä on omat, tarkat asennustapansa ja niiden noudattaminen kattokohtaisesti on oleellista. Osaamattoman tai huolimattoman asentajan toimesta tällaisissa asioissa voi kuitenkin sattua virheitä. Toinen vastaava tapaus on se, että lumiesteiden kunto on heikko ja kiinnitykset ovat päässeet löystymään. Tällöin alkuperäinen asennus voi kyllä olla ihan kunnollinen, mutta lumiesteet ovat sittemmin jääneet vaille niiden vaatimaa huolenpitoa. Syy voi olla itse katonkin heikkokuntoisuudessa, jolloin koko katto on ongelma.

Lumiesteen irtoaminen aiheuttaa vaaratilanteen, varsinkin jos lumi pääsee tempaamaan lumiesteen mukaansa ja tulee hallitsemattomasti alas katolta. Lumen mukana tuleva lumieste vain lisää lumikuorman tuhoja. Aina lumieste ei pääse irtoamaan kokonaan, ennen kuin tilanne huomataan ja mahdollisesti asiaan ehditään puuttuakin. Lumiesteiden irtoamiselta voi välttyä teetättämällä asennustyöt osaavilla tekijöillä, huollattamalla kattoa ja kattotuotteita tasaiseen tahtiin niiden käyttövuosien kuluessa. Vikojen korjaaminen heti niitä havaitessa auttaa tämän tyyppisiin riskeihin, unohtamatta myöskään lumenpudotuksia, jos katolle lunta alkaa kertyä. Meiltä saat käytännöllisesti ja nopeasti kaikki nämä palvelut katon ylläpitämiseksi. Jos vahinko kuitenkin ehtii tapahtua ja lumiesteet irtosivat katolta, korjaamme tilanteen kattokohtaisesti vaadittavassa mittakaavassa.

Kun lumiesteet irtosivat tai haluat varmistaa, ettei niin pääse käymään, tavoitat meidät niin yhteydenottolomakkeella, sähköpostilla kuin puhelimitsekin. Sähköposti ja lomake mahdollistavat kuvien lähettämisen ja yhteydenoton juuri silloin, kun itse haluaa asian hoitaa. Ne voi lähettää vaikkapa sunnuntai-iltana. Toimimme kaikissa kattotöissä avaimet käteen -palvelun ja hyvän työtakuun piirissä. Sinulle on mutkattomin mahdollinen tapa hoitaa katon huollot ja korjaukset kauttamme. Pitkän kokemuksen omaava ahkera ammattilainen hoitaa katon työt kunnialla kotiin, meille teknisesti toimiva lopputulos ja kattokohtaisesti räätälöidyt toimenpiteet sekä tyytyväinen asiakas ovat kaikki kaikessa. Tähän tähdätään mm. jokaisen kattotyön yhteydessä tekemällämme ilmaisella katon tarkistuksella. Katon huolellinen tarkistus sisältyy niin huoltoihin kuin korjauksiinkin, näissä töissä tarkistus onnistuu useimmiten silloin, kun saavumme töihin. Remonteissa ja joissain muissa suuremmissa kattotöissä käymme yleensä tarkistuskäynnillä jo tarjouspyyntösi jälkeen, voidaksemme varmistua suunnitelmien ja tarjouksen paikkaansa pitävyydestä. Huolellinen katon tarkistus sisältää oikeastaan kaiken vesikatteesta yläpohjaan, unohtamatta kattotuotteita, kuten lumiesteitä, huoltoreittejä sekä sadevesijärjestelmää tai katon läpivientejäkään.

Kun rahoitus tulee tarpeeseen, löydät suoraan verkkosivuiltamme yhden ratkaisun, voit hakea rahoitusta silloin kun sinulle sopii, nopeasti ja turvallisesti. Kotitalousvähennys on puolestaan haettavissa lähes kaikesta meillä teetetystä työstä. Kotitalousvähennyksen voi hakea omassa henkilökohtaisessa verotuksessa.

lumieste irtosi
Asennamme laadukkaat, ja korjaamme vaurioituneet lumiesteet.

Saat meiltä kaikki korjaukset: kunnostamme katon ja vaihdamme irronneet lumiesteet

Jos katolta irronneet lumiesteet vahingoittavat itse kattoa, täytyy nämäkin jäljet korjata lumiesteiden lisäksi. Hajonnut vesikate ei pitkään vettä pitele ja pian käsillä on jo muitakin vaurioita, kuin irronneet lumiesteet. Meillä kokonaisvaltainen lähestymistapa kuuluu aina asiaan. Kun tilaat meidät apuun, saavumme paikalle mahdollisimman nopeasti ja tutkimme katon tilanteen. Tarvittaessa teemme tietysti ensisuojaukset, jos katto on vaarassa vuotaa ja tilanne sellainen, ettei katon kunnostus välittömästi onnistu. Näinhän voi olla esimerkiksi silloin, kun joudumme tilaamaan tarvikkeita tai katto vaatii laajempiakin korjauksia. Tutkimme koko katon kunnon joka tapauksessa, selvittääksemme kokonaistilanteen ja kaikki korjaustarpeet.

Voit luottaa käsiimme kaikki kattoturvaan liittyvät työt, samalla kuin kaikki muutkin katon korjaukset, huollot ja remontit onnistuvat. Lumiesteiden ja muiden kattotuotteiden asennus onnistuu remontin yhteydessä tai erillisasennuksina, jos haluat asennuttaa katollesi jotain pakolliseen kattoturvaan liittyvää tai jotain muuten hyödyllistä. Mikäli kattotuotteet ovat puutteelliset, voimme täydentää niitä tai uusia koko kattoturvan kerralla. Jos jokin kattotuote on irronnut, tarkistamme tilanteen ja toimimme tapauksen mukaan. Korjaamme tarvittaessa kattoa ja joko kiinnitämme kattotuotteen uudestaan, tai uusimme sen kokonaan. Pyrimme aina selvittämään myös syyn sille, miksi esimerkiksi lumiesteet irtosivat katosta. Syyn selvittäminen voi auttaa ehkäisemään vastaavia ongelmia tulevaisuudessa.

Jos syy lumiesteen tai muun kattotuotteen irtoamiseen on esimerkiksi vääränlaisessa kiinnikkeessä tai katon yleisessä heikkokuntoisuudessa, ongelmia on luvassa myös tulevaisuudessa ja todennäköisesti kiihtyvään tahtiin. Voimme varmistaa muiden lumiesteiden ja kattotuotteiden kiinnitykset sekä antaa korjausehdotuksen ja tarjouksen katon kunnostamisesta. Meillä näihinkin töihin sisältyy katon kunnon kartoittaminen yläpohjaa myöten. Jätämme tarjouksen, jos tarkistuksessa jotain muutakin korjattavaa tai huollettavaa löytyy, kuin alun perin meiltä tilaamasi kattotyö. Korjausehdotus ja tarjous takaavat sen, että tiedät käyntimme jälkeen tarkkaan mitä vikoja katossa mahdollisesti on ja mitä niiden korjaaminen maksaa. Emme kuitenkaan ryhdy omin päin töihin, joista et tiedä vielä mitään. Olisihan se kurjaa maksella laskulla töitä, joita ei ole tiennyt edes tehtäväksi. Me toimimme aina vasta yhteisymmärryksen saavuttamisen jälkeen mahdollisissa muissa korjauksissa. Varsinkin suuremmat korjaukset tai huollot on todennäköisesti pakko hoitaa erillisellä käynnillä joka tapauksessa. Varsinkin silloin, kun tarvitaan enemmän työvoimaa, joku erityisosaaja tai vaikkapa sellaisia tarvikkeita, joita meillä ei ole automaattisesti mukanamme voimme sopia toisen käynnin. Turhia korjauksia ja hankintoja emme ehdottele.

Saat aina kattosi vaatimat ja toivomasi asennukset sekä muut kattotyöt tapauskohtaisesti suunniteltuna ja toteutettuna kokonaisuutena. Toimimme täyden palvelun avaimet käteen -periaatteen mukaisesti ja annamme kaikille kattotöille hyvän työtakuun. Avaimet käteen tarkoittaa meillä sitä kirjaimellisesti, sillä huolehdimme aina kaikesta sen jälkeen, kun olet meihin yhteyttä ottanut ja tarpeistasi kertonut. Kuuntelemme toiveesi, tutkimme kattosi ja laitamme kaiken kuntoon. Työn vaatimat tekijät, työkalut ja työkoneet vaikkapa henkilönostimeen saakka tulevat mukanamme. Tilaamme tarvikkeet ja aineet sekä huolehdimme jokaisesta työvaiheesta, unohtamatta loppusiivousta ja jätteiden hävittämistä.

Mitä sanoo vakuutus, kun lumiesteet irtosivat?

Riippuu vakuutusyhtiöstä, ikävän usein lumen tekemät vahingot on kuitenkin suljettu pois erilaisten vakuutusten piiristä. Monia muita vahinkoja vakuutukset korvaavat innokkaammin, mutta lumi lukeutuu luonnonvoimiin, joiden aiheuttamilta vaurioilta on sangen helppo välttyä huoltamalla ja korjaamalla kattoa säännöllisesti. Tämä lieneekin yksi syy vakuutusyhtiöiden kuivaan linjaan lumivahinkojen osalta; rakennuksen omistajan on mahdollista tehokkaasti välttää lumituhot olemalla aktiivinen oikeaan aikaan. Yksi parhaista keinoista suojella kattoa lumen tuhoilta on pudottaa lumet ammattilaisen toimesta, kun lunta katolle alkaa kertyä. Suurin syy lumiesteiden irtoamiseen on juuri katon raskas lumitaakkaa ja jollain tapaa heikkokuntoinen katto tai kattotuote sekä sen kiinnitys. Huonokuntoinen tai kiinnityksiltään heikentynyt lumieste irtoaa, kun jopa tonnien lumitaakka nojailee sitä vasten ja lopulta lähtee katolta alas sulamisveden saattelemana.

Meiltä saat turvalliset lumenpudotukset haastavimpiinkin kohteisiin. Huolehdimme siitä, ettei katto työn tiimellyksessä kärsi. Katon rakenteet, läpiviennit ja vesikatteen pinnoite pysyvät kunnossa, kun työskentelemme katollasi. Mikäli katto on jo ehtinyt lumen vuoksi kärsiä, saat meiltä korjaustyöt niin katolle kuin kattotuotteille ja sadevesijärjestelmällekin. Lumen pudottaminen on raskasta ja osaamattomalle tekijälle se on vaarallistakin työtä. Katon lumitöissä on paras ottaa avuksi ammattilainen, jonka jokaiselta työntekijältä löytyy riittävä turvavarustus ja osaaminen haastavaan työhön. Lumitöissä ja jäänpoistossa lähdemme liikkeelle kohteen vaatimusten mukaan. Riippuu siis kohteesta, montako työntekijää ja millainen varustus tarvitaan. Jos kattoa ja rännejä piinaa jää, huolehdimme senkin poistamisesta hellävaraisesti mutta tehokkaasti höyrysulatuksen avulla.

Mikäli lumieste jostain muusta syystä irtoaa, tilanne todennäköisesti tutkitaan tarkoin. Asennusvirheet, katon kunto ja sille viime aikoina tehdyt toimenpiteet käydään läpi. Jos kävisi ilmi, että lumieste on itsessään ollut viallinen, se kuuluu tuotevalmistajien itse myöntämien tuotetakuiden piiriin. Tällöinkin on kuitenkin muistettava, että valmistajan asennus- ja huolto-ohjeiden noudattaminen on välttämätön ehto tuotetakuun saamiselle. Eli tämäkään ei välttämättä ole ihan läpihuutojuttu, paitsi silloin kun asennus on tehty ammattilaisen toimesta ja kattoa sekä kattotuotteita, kuten lumiesteitä on riittävissä määrin huollettu. Meillä sinun kattoosi suhtaudutaan kokonaisvaltaisesti, tutkimme lumiesteet ja muut kattotuotteet huolellisesti jokaisen katolla käynnin yhteydessä. Samoin itse katto pääsee tarkistuksemme piiriin, käymme läpi vesikatteen yksityiskohtineen sekä tietysti yläpohjan. Katon säännöllinen huolto pitää sen paremmassa kunnossa. Meillä jokaiseen kattokäyntiin lukeutuu myös sen kuntokartoitus ja tämä mahdollistaa katon vikojen ja puutteiden havaitsemisen ajoissa.

Kun viat löydetään varhaisessa vaiheessa, on ongelmien korjaaminen nopeaa ja edullista, eikä monikaan asia vaadi vielä suuria korjauksia. Hyvä esimerkki on juuri kattotuotteiden kiinnitysten läpikäynti ja kiristäminen aina tarpeen mukaan. On lähes ihme, jos lumieste irtoaa ja lumi pääsee täydellä voimalla syöksymään katolta alas, kun kaikki on kunnossa. Kun lumiesteet ovat tukevasti kiinni, kiinnittimet oikeat ja kunnossa eikä kattokaan ole niiden ympäriltä hapertunut huoltojen ja kunnossapidon ansioista vältytään ongelmilta tehokkaasti. Eli kunnollinen ja kohteeseen oikein valittu lumieste on yksi osatekijä, toinen osatekijä on puolestaan katon ja lumiesteiden kunnossapito kautta niiden olemassaolon. Vakuutusyhtiön kanssa ei tarvitse korjauksista taistella tai tuotevalmistajien kanssa tuotetakuista, jos kaikki on alun perin tehty oikein ja jatkossakin ylläpidetty riittävästi.

Katon säännöllinen huolto pitää myös kattoturvan kunnossa ja kiinni katolla

Aina kun kiipeämme katollesi sitä huoltamaan tai korjaustöitä suorittamaan, tutkimme samalla reissulla katon kunnon kokonaisvaltaisesti. Huoltojen yhteydessä tarkastamme myös kattoturvatuotteiden kiinnitykset sekä yleisen kunnon. Tarkistusmielessä katto on hyvä huoltaa ja käydä läpi säännöllisesti. Vuosihuolto on hyvä esimerkki, katolla käydään joka vuosi katsomassa tilanne ja korjailemassa mahdolliset puutteet kuntoon. Useimmat katot kuitenkin hyötyisivät tiheämmästäkin huoltovälistä, sillä vuosikin on pitkä aika, jos katolle ehtii jotain sattua. Vaikkapa vuoden rauhassa vuotanut katon läpivienti ehtii aiheuttaa jo laajan kosteusvaurioin kattoon ja vaatii aina vain suurempia toimenpiteitä katon kunnostamiseksi.

Useimmille katoille suosituksemme on puolivuosittain tehtävät kausihuollot. Tarjoamme kevät- ja syyshuoltoja ihan kaikille katoille mallista, rakennuksen tyypistä tai vesikatteesta riippumatta. Huollot sisältävät katon kuntoa ylläpitävän puhdistuksen kaikesta irtoroskasta, jota katolle ja ränneihin kertyy. Jokainen huoltokäynti sisältää tietysti myös tavaramerkkimme mukaisen katon tarkistuksen, joka auttaa puolestaan laittamaan katolla alkavatkin viat ajoissa ja edullisemmin kuntoon. Kausihuollot on hyvä tehdä silloin, kun katolla ei ole lunta. Syksyllä paras ajankohta on sen jälkeen, kun puut ovat lehtensä tiputtaneet. Katon puhtaanapito on hyvin yksinkertainen mutta tehokas keino pitkittää katteen käyttöikää. Kaikki katteet kuluvat sitä nopeammin, mitä enemmän niiden pinnoilla majailee vettä sitovaa, biohajoavaa roskaa. Roska voi tukkia myös rännit, joiden tilannetta on hyvin vaikea maasta käsin edes tarkastella. Käynti katolla kertookin enemmän kuin mikään pähkäily pihatieltä käsin.

Katolla käydessämme tutkimme vesikatteen, läpiviennit, katon jiirit, peltilistat sekä tietysti kaikki kattotuotteet. Katsomme että kattotuotteet, kuten lumiesteet ovat ehjiä ja kunnolla kiinni katossa. Hyvin yksinkertaista mutta hyvin tehokasta. Sadevesijärjestelmä lukeutuu aina kausihuoltoihin, sen puhdistamme aina ränneihin kertyvästä irtoroskasta. Tutkimme rännien kaadot sekä niiden ja syöksyjen kiinnitykset ja yleiskunnon. Talvi on erityisen raskasta aikaa niin katolle, kattotuotteille kuin niihin lukeutuvalle sadevesijärjestelmällekin. Tämän vuoksi huoltojen sijoittaminen kevääseen ja syksyyn on perusteltua, sen lisäksi että syksy on muutenkin katon ja rännien puhtaanapidon kannalta tärkeä huoltoajankohta. Syksyllä voimme varmistaa katon ja mm. lumiesteiden selviävän tulevasta talvesta. Kevään huoltokerralla voimme havainnoida talven tekemiä tuhoja ja huoltaa katon talven jäljiltä kuntoon.

Lisäksi käynti yläpohjassa kuuluu jokaiseen katon tarkistukseen, olettaen tietysti, että rakennuksessa yläpohja on ja sinne on mahdollista päästä. Ellei ole, jätämme todennäköisesti tarjouksen huoltoreitin järjestämisestä. Käynti yläpohjassa on erittäin hyödyllinen, vaikka toisinaan hieman työläs, me emme vaivoja kuitenkaan kaihda. Yläpohjassa on mahdollisuus havaita ihan ensimmäiset merkit kattovuodoista, tämän vuoksi yläpohjan tutkiminen on avaintekijä vuotojen varhaiseen jäljittämiseen ja korjaamiseen. Kun kattoa säännöllisesti huolletaan ja tarkistetaan, moni vahinko jää tapahtumatta. Ongelmat saadaan myös ratkottua pienemmillä toimenpiteillä ja vähemmillä materiaalihankinnoilla. Katto ei ehdi vuotaa, lumieste ei irtoa tai läpivienti petä, kun ne on toimestamme käyty aina läpi ja korjattu jo silloin, kun vikaa on alkanut ilmetä. Ennaltaehkäisevä toiminta kannattaa, usein kattoremonttikin on kevyt ja edullisempi, kun katto ei ole suuremmin vaurioitunut mm. vuotojen vuoksi vaan aikansa elänyt katto pärjää lähinnä vesikatteen vaihdolla uuteen.

Scroll to Top