Mitä sitten tehdään, kun itse tehty tai muualta tilattu kattoremontti meni pieleen?
Jos kattoremontti meni pieleen eikä viallinen katto ei palvele rakennusta kuten kuuluisi, aiheutuu tilanteesta sinulle riskejä ja katon toiminta on vaakalaudalla. Tilanne on korjattava mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Kattokorjaus Pro hoitaa muiden tekemät, vikaan menneet kattoremontit kunnialla kuntoon. Pitkä kokemus, luja osaaminen ja motivoituneet työntekijät auttavat kattoremonttien kanssa. Jos kattoremontti epäonnistuu, on syynä usein se, etteivät remontoijantaidot ole töiden vaatimalla tasolla. Toinen yleinen syy on se, ettei pystytä huomioimaan niitä lukuisia asioita, jotka kattoremontissa pitäisi hallita kokonaisuutena. Suunnittelu on voinut olla heikolla pohjalla, jolloin toteutus ontuu ja aikataulu painaa päälle. Kiire on osaamattomuuden ja välinpitämättömyyden ilkeä serkku, joka pilaa myös monta hyvää kattoremonttia.
Kattoremontti on monen huomioon otettavan, muistettavan ja osattavan asian kokonaissumma. Meillä hyvä kokemus, ammatillinen osaaminen sekä hyvät työrutiinit helpottavat laadukkaiden kattoremonttien toteuttamista. Emme joudu arvailemaan, kokeilemaan, opettelemaan ja tuhlaamaan samalla sekä aikaa että materiaalia tyydyttävän lopputuloksen aikaan saamiseksi. Jos haluat kerralla hyvin tehdyn kattoremontin ja toimivan katon, tilaa ne Kattokorjaus Pro:lta. Jos kuitenkin käy niin, että kattoremontti epäonnistuu ja tarvitset osaavaa apua jälkien korjaamiseen, voimme auttaa sinua siinäkin tapauksessa.
Tilanne on harmillinen mutta katto on saatava kuntoon. Jos remontti on itse tehty, voi olla aika myöntää, ettei ihan kaikki onnistunut ja vikaan menneet asiat voisi laitattaa kuntoon ammattilaisella. Jos vikaan menneen remontin on tehnyt joku yritys tai muuten osaajaksi esittäytynyt henkilö, voi olla vaikeaa luottaa, että asiat ratkeaisivat myöhemminkään sen paremmin saman tekijän toimesta. Toisaalta olemme kuulleet myös niistä kattourakoijista, joita ei laskun maksamisen jälkeen enää kiinni saa ja ihan perus kuluttajasuojaankin kuuluvat korjausvelvoitteet jäävät hoitamatta, jos kattoremontti epäonnistuu. Olemme käyneet korjaamassa muiden tekemiä, vikaan menneitä kattoremontteja. Voimme lohduttaa, että yleensä katto kyllä saadaan kuntoon. Suurin vahinko on tietysti se, että tällaisesta koituu sinulle yleensä paljon ylimääräistä vaivaa ja lisäkulujakin saattaa kertyä.
Yleensä katto on mahdollista laittaa kuntoon, mutta virheistä riippuu se, kuinka paljon työtä korjaaminen aiheuttaa. Joskus kattoa, läpivientejä tai asennuksia on pakko purkaa ainakin osin. Toisaalta se kannattaa, koska ei kattoa voi korjaamattakaan jättää. Viat ja ongelmat yleensä vain pahenevat ajan kanssa ja työn pitkittäminen kasvattaa laskua yhä suuremmaksi.
Me tähtäämme aina kerralla onnistuneeseen kattoremonttiin ja tämän vuoksi tarjouksemme ei ole aina euromäärältään halvin. Töiden suunnitteluun ja huolelliseen toteutukseen kuluu oma aikansa, materiaalit on valittava huolellisesti kohteen mukaan ja työt toteutettava mm. tuotevalmistajien asennusohjeita noudattaen. Esimerkiksi katon kunnon tarkistaminen remonttia suunnitellessa antaa meille hyvät eväät huomioida erilaisia työn kestoon liittyviä tekijöitä, jolloin aikataulun realistinen suunnittelu on mahdollista. Toimimme näin myös silloin, kun on tarpeen korjata jo tehtyä remonttia. Omiin töihimme annamme aina hyvän työtakuun, joka pitää. Silloin harvoin, kun jotain sattuu, saavumme hoitamaan asian kuntoon pikimmiten, kun asiasta meille vain ilmoitat.
Kattavan työtakuun lisäksi meillä kaikkiin kattotöihin remonteista korjauksiin ja huoltoihin kuuluu myös täyden palvelun avaimet käteen -periaate. Huolehdimme siis aivan kaikesta sen jälkeen, kun otat meihin yhteyttä. Jos kävi niin ikävästi, että kattoremontti epäonnistuu ja tarvitset apua, saat meidät kiinni soittamalla, sähköpostilla ja verkkosivujemme kautta vielä tarjouspyyntölomakkeellakin. Ensin keskustelemme kanssasi tilanteesta ja ajatuksistasi katon suhteen. Aina tarpeen vaatiessa tutkimme katon tilannetta myös asiantuntijan voimin paikan päällä, jotta saamme tarkempia tietoja suunnitelmaa ja tarjousta varten. Katon tarkistus sisältyy kaikkiin meiltä tilattuihin töihin automaattisesti ja se kattaa yläpohjan, vesikatteen ja kattotuotteet sekä mm. läpiviennit. Kun teetät meillä kattotöitä, voit hyödyntää työn osuuden omassa verotuksessasi kotitalousvähennyksen muodossa. Varsinkin yllättävissä tai suuremmissa kattotöissä voi rahoituskin tulla tarpeeseen, voit hakea sellaista kotisivujemme kautta.
Kattoremonttien tyypillisimmät virheet
Kattoremontissa on paljon osattavaa ja monia työvaiheita. Tavallisimmat virheet näyttävät kuitenkin kasautuvan tiettyihin asioihin, joten käydään tässä nyt läpi suurimmat tai yleisimmät kattoremonttien kompastuskivet. Remonttivaiheessa jokin vika voi tuntua olemattoman pieneltä ja se jää korjaamatta, koska on vaikea uskoa siitä aiheutuvan mitään suurempaa haittaa. Pienikin vika voi kuitenkin varsinkin ajan kuluessa kasvaa ja aiheuttaa paljon päänvaivaa, jopa uuden kattoremontin vaikka katon pitäisi teoriassa olla käyttökelpoinen vielä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Huolellisuus ja mahdollisten vikojen korjaaminen tekovaiheessa kannattaa aina. Suurempi ongelma on silloin käsillä, kun jotain tehdään yksinkertaisesti väärin, luullen sen menneen ohjeen mukaan. Osa vioista ja puutteista oirehtii vasta pikkuhiljaa.
Monia erilaisia ongelmia kattoremonteissa aiheuttaa se, että remontoitavaa kattoa ei tutkita kunnolla. Eli remonttiin ryhdytään melko kylmiltään ja aikeena on esimerkiksi vaihtaa pelkkä vesikate. Työ ei ole järjettömän vaikeaa, hieman katteestakin riippuen yksinkertainen katteenvaihtotyö sujuu monilta tekijöiltä. Katon rakenteiden kunto on kuitenkin syytä tarkistaa aina ennen, kuin uutta katetta asennetaan. Varsinkin silloin, kun kate vaihtuu erilaiseksi, on tarpeen varmistua katon kantokyvystä. Liian painavan katteen alla kattorakenteet väsyvät ja kattoon voi tulla notkahduksia ja painaumia. Kattorakenteet on syytä tarkistaa myös lahovaurioiden ja murtumien varalta, vaikka ei olisi syytä olettaa, että katto on laajemmin vuotanut. Hyvin paikallinenkin vaiva voi säteillä laajalle alalle katossa.
Kaikkein tavallisimpia virheitä jopa ammattilaisten tekemissä kattoremonteissa ovat aluskatteen ongelmat. Tee-se-itse-remontoijille aluskatteen asennusvirheitä sattuu myös usein joko osaamattomuutta tai huolimattomuutta. Ensinnäkin aluskate täytyy valita aina katteen ja katon mukaan, markkinoilta löytyy erityyppisiä ja eri tavoin toimivia aluskatteita. Aluskatteen valintaakin tärkeämpää on asentaa aluskate oikeinpäin. Eli kondenssipinta ei saisi tulla yläpinnaksi. Aluskate voi väärinpäin mutta muuten oikein asennettuna ja ehjänä kuitenkin ajaa asiansa jonkin aikaa. Mutta ongelmien kasaantuessa, eli vaikkapa yläpohjan tuuletuksen heikentyessä kosteus ei ehkä pääse katosta pois riittävän tehokkaasti ja se alkaa kertyä katon rakenteisiin sekä eristeisiin. Aluskatteen asennuskireys on myös hyvin oleellinen tekijä sen toimivuuden kannalta, liian kireä tai liian löysä kate ei toimi kunnolla. Se voi revetä, johtaa vettä ruoteisiin tai kerätä vettä pusseiksi. Joskus aluskate vaurioituu jo asennusvaiheessa mm. siksi että joku horjahtaa hieman astuen sen päälle tai naulaimen naula läpäisee sen vesikatetta asennettaessa. Aluskatteen asennuksessa on myös muistettava oikea asennussuunta, katekerrosten riittävä limittäminen sekä läpivientien ylösnostot ja muut tiivistykset läpiviennistä riippuen. Suurin aluskatteen asennuksen haaste onkin kokemattomalle tekijällä se, että muistettavaa on paljon. Omat kikkansa myös eristeiden asennuksissa on, sillä niiden avulla on mahdollista tukkia katon tuuletus tehokkaasti. Tällöinkin oikein valitut tuotteet, mutta myös työhön perehtyminen sekä huolellisuus auttavat pitkälle.
Läpiviennit ovat aina vaativia eikä niitä tulisi tehdä kiireessä silloinkaan, kun niistä on paljon kokemusta. Läpiviennit ovat hyvin tavallisia vuotokohtia kaikenlaisilla katoilla, ne voivat vuotaa hajotessaan vuosien kulutuksen seurauksena, mutta ne voivat vuotaa myös asennusvirheiden vuoksi. Samoin jiirit. Näissä kattojen yksityiskohdissa on tärkeää laatia huolellinen tiivistys aluskatteen sekä läpivienneissä myös sopivien tiivisteosien avulla. Työ vaatii ennen kaikkea huolellisuutta. Varsinkin välinpitämättömyys välillä monimutkaisia työohjeita kohtaan näkyykin herkästi kattovuotoina jo hyvin pian kattoremontin jälkeen. Meillä jiirit ja läpiviennit saavat aina aivan erityisen huomion niin remontissa, kuin kattoa huoltaessa ja korjatessakin. Tarkistamme niiden kunnon jokaisella käyntikerralla.
Työvaiheessa työmaan suojaus ja säävarauksetkin ovat tarpeen ihan syystä. Jos avoimeen kattotyöhön pääsee satamaan kaatamalla vettä parikin tuntia, on kaikki veden vallassa. Kun katto tämän jälkeen asennetaan valmiiksi ja tiivistetään, on epätodennäköistä, että hyväkään tuuletus selviää ylimääräisen veden haihduttamisesta kunnialla. Tarvikkeetkin täytyy pitää kuivana ja lahonneiden vesivaurioisten puurakenteiden vaihtaminen pihalla vettä viikkoja imeneisiin uusiin materiaaleihin on hölmöläisen hommaa.
Yllättäenkin yksi yleisimmistä ongelmista on se, että työmaan suojaus, purkujätteen keräys ja pihan siivous hoidetaan huonosti. Näissä emme juurikaan voi auttaa jälkikäteen, omissa kattotöissämme kuitenkin aloitamme aina huolellisella työmaan suojauksella ja lopetamme kattavaan siivoukseen sekä rakennus- ja purkujätteen asianmukaiseen hävittämiseen. On kurjaa löytää pellinpaloja, ruuveja ja tiilimurskaa nurmikolta ja kukkapenkistä vielä vuosia remontin jälkeen.
Kattokorjaus pro hoitaa kerralla kattosi remontoinnin – takuutyönä
Jos katossa on kosteusongelmia jo parin vuoden sisällä sen remontoinnista, on hyvin mahdollista, että remontissa on sattunut jokin virhe. Tilanne kannattaa tutkituttaa välittömästi, kun se huomataan. Sekä tietysti korjata niin, ettei vika pääse pahenemaan tai uusitumaan. Me selvitämme aina seurausten lisäksi myös syyt katon ongelmiin. Jos olet remontoinut katon itse tai remontoijan työnjälki on alkanut epäilyttämään etkä tiedä missä ongelma on, niin pyydä meidät apuun. Meillä on kokemusta myös pieleen menneiden kattoremonttien jälkien korjaamisesta, selvitämme ongelmat ja ratkomme ne aina parhain päin.
Meiltä saat kerralla huolellisesti toteutetun kattoremontin kaikille katoille. Työn laatu pysyy korkeana. Sen takeeksi annamme hyvän työtakuun, joka on muutakin, kuin sanahelinää. Työtakuumme kattaa kaikki tekemämme työvaiheet sekä asennukset kattoremonteissa, korjauksissa ja huolloissa myös silloin, kun tulemme korjaamaan muiden jälkiä. Keskustelemme mielellämme lisää omasta työtakuustamme ja remontin etenemisestä, jos sinulla on jotain kysyttävää.
Katokorjaus Pro:n remontit suoritetaan aina täyden palvelun kokonaisuuksina, eli ns. avaimet käteen -periaatteella. Tämä on yksi tapa minimoida riskejä. Voimme suunnitella ja toteuttaa hyvin hallitun ja sujuvan kokonaisremontin, eikä töiden valmistuminen tai laatu ole kiinni eri töiden tekijöistä vaan kaikki on vain meidän käsissämme. Käytössämme on maan parhaita erikoisosaajia ahkerien ja pätevien kattoasentajien lisäksi. Voimmekin tehdä erikoistyöt, mittatilausosat ja muut tarvittavat työvaiheet sujuvasti parhaiden tekijöiden avulla. Käytössämme on eräänlainen protokolla, jota noudatamme. Asiakas ottaa aina itse yhtyettä, sitten kartoitamme hänen toiveensa ja tarkistamme katon. Katon kuntokartoitus on onnistuneen kattoremontin alku ja juuri, se auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan katon kuntoa vastaavan kattoremontin, jonka aikataulu ja budjetti pitävät. Pienemmissä kattotöissä teemme tarkastuksen töihin saapuessamme, mutta se kuuluu aina asiaan. Näin katon kunto ja kunnon vaikutus töihin tulee aina huomioitua. Myös sinun toiveesi tulevat täytettyä aina, kun ne teknisesti ovat mahdollisia. Muissa tapauksissa annamme ammattilaisina suosituksemme ja melko varmasti saamme yhdessä tyydyttävän ja takuuvarmasti toimivan ratkaisun suunniteltua kaikissa asioissa.
Protokolla etenee tarviketilauksiin, kaikki tarvikkeet valitaan sen mukaan mitä sinä katolta toivot ja mikä on juuri kyseiselle katolle parasta. Sitten selvitämme mahdolliset lupatarpeet ja autamme tarvittaessa sinua hakemaan lupia. Varsinainen toteutusvaihe lähtee käyntiin työmaan huolellisella suojauksella, edeten kattokohtaisesti tarpeen oleviin purkutöihin. Meillähän remontti suunnitellaan ja toteutetaan katon vaatimassa mittakaavassa, turhia töitä ei tehdä mutta vikojakaan ei kattoon jätetä. Silloin kun roskalavaa tarvitaan, olemme huolehtineet siitä automaattisesti. Samoin mahdollisesti tarvittavista rakennustelineistä tai henkilönostimesta. Kaikki työntekijät, erityisosaajat, materiaalit ja työvälineet sisältyvät aina antamaamme tarjoukseen. Samoin viimeistelyvaiheet, eli erilaiset asennukset, tarkistus, loppusiivous sekä jätteiden hävittäminen.
Meiltä saat kerralla onnistuneen remontin katolle kuin katolle, meidän remonttejamme ei muiden tarvitse käydä paikkailemassa. Silloin harvoin, kun jälkipyykkiä ilmenee, hoidamme kattosi takuun mukaisesti itse. Tai silloin kun jonkun muun tekemä kattoremontti epäonnistuu, me korjaamme pieleen menneen remontin niin, ettei siitä koidu sinulle enää lisää murhetta ja rahankulua. Kunnostamme kaikkia kattotyyppejä kaikissa rakennuksissa riippumatta siitä, onko vesikate peltiä, huopaa vai tiiltä.