KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Notkolle painuneen katon korjaus

Harvemmin hyvin tehty ja kunnossa oleva katto notkahtaa, mutta kovalle rasitukselle joutuessaan pienikin heikkous rakenteissa voi aiheuttaa notkahtamisen. Katto voi notkahtaa helposti mm. silloin, kun katolle kaatuu puu myrskyllä. Notkolle painuneen katon korjaus voi olla seurausta niin rakennusvirheestä kuin katon kulumisesta. Työ vaatii aina ammattilaisen osaamista, sillä pienikin notkahdus voi säteillä ympäröivän katon rakenteisiin ja materiaaleihin lisärasituksensa, joka lopulta aiheuttaa lisää ongelmia katolla. Notkolle painuneen katon korjaus on kuitenkin täysin mahdollista.

Vaikka katon painuminen notkolle voi johtua useista ulkoisista tekijöistä, on katossa aina seurauksena jonkinlainen rakenteinen pettäminen tai hajoaminen. Materiaalit, jopa teräs väsyy jatkuvan ja toistuvan rasituksen vuoksi, samoin muut materiaalit, kuten puu. Eli vaikkapa monta runsaslumista talvea voi väsyttää katon rakenteita niin, että yhden kerran ne vain notkahtavat. Tällöin ongelma on kehittynyt pitkään, vaikka itse notkahdus voi näyttää hyvinkin akuutilta, äkkinäiseltä tapahtumalta. Samoin tilanne on silloin, kun katossa on kosteusvaurioita, jotka aiheuttavat rakenteiden lahoamista ja lopulta esimerkiksi lumen tai muun koettelemuksen jälkeen tapahtuu katon notkahtaminen. Tällöinkin tapahtumakulku voi olla vuosien mittainen. Jos puu kaatuu katon päälle tapahtumakulku voi tietysti olla hyvin nopeakin. Katon kunto voi kuitenkin vaikuttaa vaurioiden laatuun ja syvyyteen, mutta ehjäkin katto voi kärsiä sellaisesta rysäyksestä melkoisesti. Paksu lumikerros on voi olla yllättävän painavaa, varsinkin nuoska tai kasaan painunut ja jäinen lumi voi isommalla katolla painaa jopa tuhansia kiloja. Ellei katolla ole kaikki kunnossa, notkahdus tapahtuu ylimääräisen painon painaessa kattoa alaspäin jopa tonnien voimalla.

Peltikatto usein valuttaa lunta pinnoiltaan herkemmin, sillä kate on liukaspintainen ja itse katto on suhteellisen kevyt. Peltikatto ei ole kaikkein pahimmassa vaarassa silloin, kun lunta tulee. Se kuitenkin kärsii yleisemmin katolta itsestään alas tempautuvan lumen tekemistä tuhoista, joten lumimäärää on hyvä seurata ja tarvittaessa teettää hallitut lumenpudotukset, jos lunta näyttää tulevan paljon. Huopa- ja tiilikatteet ovat karheampipintaisia, eikä lumi niin herkästi niiden pinnoilta mihinkään liiku. Lumi voi tarttua herkästi karheampaan pintaan jo sataessaan. Huopakatto on kuitenkin kevyt, joten se ei välttämättä lumen painon vuoksi ole heti äärimmäisessä hädässä. Huopakatteessa on kuitenkin vuotoriski lumen vuoksi, kun lumi alkaa keväällä sulamaan. huopakatolla lumenpudotus kannattaa erityisesti silloin, kun syyshuolto on jäänyt välistä. Tiilikatto on itsessäänkin painava, joten katto on vaarassa lumikuorman alla ja hyötyy lumenpudotuksista ajoissa tehtynä. Useimmissa tapauksissa katon ikä lisää riskejä notkahduksiin, joten tilannetta kannattaa tarkkailla ja avustaa kattoa lumenpudotuksin, huolloin ja korjauksin säännöllisesti.

Notkolle painunut katto on korjattava ja meiltä se käy avaimet käteen -palveluna, hyvän työtakuun siivittämänä. Pistämme kattosi kuntoon täyden palvelun periaatteella, suunnittelemme ja toteutamme aina kattokohtaisen korjauksen tai jos on aika jo remontoida kattoa, kattoremontin. Kun tarvitset apua kattotöissä, ota yhteyttä tarjouspyyntölomakkeellamme, johon voit lisätä tiedot niin kirjoittamalla kuin kuvinakin kattosi tilanteesta tai ongelmakohdista. Saat meidät tietysti kiinni myös sähköpostilla tai soittaen. Keskustelemme ajatuksistasi ja toiveistasi katon töiden suhteen. Katon tilanteesta sekä toiveistasi hieman riippuu, kuinka korjausprosessi lähtee etenemään.

Kun katon notkahduksen korjaus tapahtuu kattoremontin yhteydessä, käymme tutkimassa kattosi kunnon paikan päällä jo siinä vaiheessa, kun suunnittelemme töitä ja laskemme tarjousta. Tämä helpottaa kattoremontin suunnittelua ja räätälöintiä juuri kyseisen katon tarpeita vastaavasti. Jos notkahdus paljastuu vaikkapa muun kattohuollon yhteydessä kattoa tutkiessamme, jätämme sen korjauksesta tarjouksen. Tutkimme katon kunnon kokonaisvaltaisesti jokaisen meiltä tilaamasi kattotyön yhteydessä. Tarkistus sisältää mm. vesikatteen läpivienteineen, kattotuotteet, kuten lumiesteen ja sadevesijärjestelmän sekä rakennuksen yläpohjan, jos sinne on mahdollista päästä.

Kotitalousvähennystä voit hakea lähes kaikista meillä teetetyistä kattotöistä. Notkolle painunut katto lukeutuu kotitalousvähennysten piiriin, jos korjautat sitä esimerkiksi oman kotisi, mökkisi tai autotallisi osalta. Mikäli tarvitset rahoitusta, voit hakea sitä verkkosivujemme kautta oman tarpeesi mukaan, silloin kun itse haluat.

Notkahtaneen katon oikaisu

Ammattitaitoinen korjaus takaa, että notkahdus ja sen syy laitetaan kuntoon

Me korjaamme kaikki kattojen notkahdukset ja selvitämme syyn ongelman synnylle. Jos näkyvillä on vaikkapa vaurioituneita kattorakenteita tai rakennusvirhe niin pyrimme aina hoitamaan kuntoon sekä notkahduksen että sen aiheuttaneen vian. Lähetä tai soita siis tarjouspyyntö katon notkahduksen korjaamisesta niin saavumme tutkimaan tilannetta paikan päälle. Notkahduksen syy on siis selvitettävä, jotta tiedämme, mitä katolle pitää tehdä ja mitä sille voi tehdä. Jos huomaat katossa painauman, notkahduksen tai se on jollain tapaa mennyt vinoon, tilannetta ei kannata jättää kehittymään itsekseen. Se ei mene hyvään suuntaan vaan vaatii aina jonkinlaisen puuttumisen peliin. Eli pyydä ammattilainen apuun heti kun huomaat jonkin vaurion tai ongelman katossasi. Todennäköisimmin pikainen puuttuminen on edullisempi vaihtoehto kuin korjauksen ja katon tilanteen tutkimisen lykkääminen hamaan tulevaisuuteen. Katto ei ikinä notkahda ihan syyttä suotta, jotain katossa tapahtuu ja jos huomaat notkahduksen vaikkapa pihalta kattoa katsellessasi, kysy ei ole enää mistään millien heitosta. Pyydä apua, se kannattaa!

Notkahduksen syystä ja laajuudesta riippuu, kuinka korjaus onnistuu ja kuinka laajoja korjauksia täytyy tehdä. Me suhtaudumme jokaiseen kattoon yksilönä, räätälöimme kattotyöt aina tapauskohtaisesti. Turhia korjauksia ei tehdä mutta emme myöskään jätä ongelmia korjaamatta vaikkapa uusitun vesikatteen alle. Eli kaikki mikä korjausta vaatii, korjataan. Tämä on lopulta taloudellisin tapa toimia, sillä ajattelemme aina sitä, kuinka pitkään kattoon kohdistetut korjaukset kattoa hyödyttävät. Kun katto notkahtaa, katto voi tapauskohtaisesti vaatia rakenteiden uusimista, varsinkin silloin kun katossa on lahovaurioita. Eli tilanne voi vaatia lahonneiden, katkenneiden, murtuneiden ja liitoksistaan hajonneiden puurakenteiden, kuten kattotuolien kuntoon laittamasta. Jos katto on kuitenkin uudehko ja muuten hyväkuntoinen ja notkahdus pieni, on se mahdollista ehkä korjata pelkkien kiilojen avulla ilman massiivista kattoremonttia. Tällöin syy voi löytyä esimerkiksi pienestä asennus- tai mittavirheestä katon tekovaiheessa. Kiilat valitaan sen mukaan, millainen notkahdus on kyseessä, tarpeen mukaan käytämme vanerilapuista tai paksummasta puutavarasta tehtyjä kiiloja.

Riippumatta korjausten tai remontin laajuudesta, katon iästä tai materiaaleista huolehdimme siitä täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella. Toteutamme osaavan ammattilaisen laadukkaat korjaukset niin notkahduksiin kuin niiden perimmäisiinkin syihin laadukkaiden tarvikkeiden, parhaiden osaajien ja ammattimaisten välineiden avulla. Kun annamme tarjouksen juuri sinun kattosi tarpeiden mukaan laaditusta korjauksesta tai remontista voit luottaa siihen, että tarjouksemme sisältää aina aivan kaiken, mitä katto vaatii. Ei yllätyskuluja, ei töitä, jotka joutuisit itse hoitamaan. Kattokorjaus Pro:n palvelu on helppoa ja turvallista vaikka et itse ymmärtäisi katoista yhtään mitään. Jos sinulla on jotain kysyttävää tai haluat samalla teettää muitakin kattotöitä, niin kerro huolistasi ja toiveistasi meille vaikkapa jo silloin, kun otata yhteyttä tilataksesi korjauksen tai pyytääksesi tarjouksen. Näin voimme huomioida sinun toiveesi ja ajatuksesi jo töiden suunnitteluvaiheessa. Meiltähän saat aivan kaikki kattojen remontit, korjaukset, huollot mutta myös erilaiset asennustyöt. Voimme korjauskäynnin tai kattoremontin yhteydessä päivittää myös kattoturvaa tai parannella yläpohjan eritystä tai tuuletusta.

Huoltokäynnit puolivuosittain pitävät ongelmat loitolla

Kaikkia kattoja olisi hyvä huoltaa ja aika usein tiheämmästäkin huoltovälistä olisi paljon hyötyä, kuin millä kattoja keskimäärin käydään läpi. Kun katto pidetään puhtaana, pysyy varsinkin kate pidempään hyvässä kunnossa ja kun vesikate on kunnossa, vähenevät myös kattovuodot. Toinen säännöllisen kattohuollon etu on se, että meillä jokaiseen huoltokäyntiinkin sisältyy katon kunnon tarkistaminen. Tutkimme siis katteen saumoineen, katon läpiviennit, jiirit sekä kattotuotteet, kuten huoltoreitit, lumiesteet ja sadevesisysteemin. Kun puhdistamme kattoa, jatkamme työtä räystäskourujen parissa, sillä nekin roskaantuvat ja tukkeutuvat helposti varsinkin syksyisin. Kun katto ja rännit ovat siistit jatkuu katon tarkistuskierros. Useimmat katon viat on mahdollista löytää ja ratkaista ennakoiden, kun kattoa säännöllisesti vain huolletaan.

Ammattilaisen tekemä katon tarkistus on hyvä lisä silloin tällöin silloinkin, kun huollat itse kattoasi. Jotkin kattojen ongelmista voivat vaatia harjaannusta sekä ymmärrystä kattojen toiminnasta kokonaisuutena. Vaikkapa katon notkahdus voi johtua monista kattoa rasittavista tekijöistä, mikäli kyse on vaikkapa rakenteellisesta virheestä, asia on laitettava kuntoon. Ongelma todennäköisesti uusiutuu, ellei sen syntysyytä ratkaista. Myös katon tuuletuksen ongelmat, läpivientien tiivistykset ja muutamat muutkin seikat katolla hyötyvät ammattilaisen tarkistuksesta ja tarpeen vaatiessa korjauksesta.

Meiltä saat puolivuosittaiset kausihuollot keväisin ja syksyisin. Nämä huollot ajoittuvat syksyyn, kun lehdet ovat jo tippuneet puista, mutta katto ei ole vielä lumen vallassa. Sekä kevääseen, kun lumi on sulanut katolta. Syyshuollossa erittäin oleellista on puhdistaa katto ja rännit. Käymme syyshuollon yhteydessä katon kunnon läpi. Silloin on aika tiivistää katteen saumat, kiristää kattotuotteet ja käydä läpiviennit läpi varmistaen niiden vedenpitävyyden. Näin kaikki tavallisimmat vaivat on hyvin helppo välttää, tuli lunta kuinka paljon tahansa. Keväällä vastaavasti puhdistamme ja kunnostamme katon tutkien, kuinka se selvisi talven rasitteista. Lumen tekemät tuhot on hyvä pistää kuntoon ennen kesän sateita. Jos katto on jollain tapaa vaurioitunut tai kulunut, sitä on huoltojen ja tarkistusten ansiosta helppo kunnostaa ja korjata jo ennen kuin esimerkiksi katteen sauma tai läpivienti hajoaa ja kattoon syntyy vuoto. Jo alkaneetkin vuodot saadaan asioihin, kun ne ovat vasta aluillaan. Tällöin katon korjaaminen on nopeaa ja edullista, sillä mitä pidempään kattovuoto ehtii kehittyä, sitä huonompaan kuntoon katto menee. Lopulta edessä on kattoremontti ja näin käy usein vain siksi, ettei katolla käydä vuosikausiin. Kun kattovuoto sitten paljastuu esimerkiksi kosteuden tekeminä läiskinä välipohjassa eli asuintilojen katossa, katto voikin jo vaatia mittavan saneerauksen.

Tarpeen vaatiessa katon huoltoihin kuuluvat myös katon lumityöt ja jäidensulatukset. Saat nekin meiltä aina kattoa suojellen tehtyinä. Jos kate on jo kulunut, voi uudelleenpinnoitus tai huoltomaalaus vielä pelastaa katon. Huopa- ja tiilikatteet voivat saada lisää hyviä vuosia sammaleentuho- ja suojakäsittelyiden avulla. Myös kaikki tällaiset tarveharkintaiset, harvemmin tehtävän huollot ovat saatavilla Kattokorjaus Pro:n avaimet käteen -palveluna.

Scroll to Top