KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Omakotitalon kattoremontti Kattokorjaus Pro:n osaavista käsistä

Omakotitalon kattoremontti voi olla pitkän harkinnan ja huolellisen suunnittelun tulos tai se voi olla seurausta jostain katon kohtaamasta tuhosta vaikkapa myrskyn jäljiltä. Tapa, jolla remonttiin päädytään voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka etenemme. Vahinkosaneeraukset tuleva yllättäen ja niissä on tietyllä tapaa kiire. Yllättäen vahingoittunutta kattoa ei voi jättää odottelemaan pitkään korjauksia, varsinkin jos kate on vaurioitunut ja katto on vaarassa vuotaa. Tällöin saavumme yleensä paikalle soitostasi. Tutkimme katon tilanteen ja teemme ainakin ensisuojaukset, ellei remonttiin ole mahdollista ryhtyä välittömästi. Usein tilanne vaatii selvittelyä, esimerkiksi materiaalihankintoihin vääjäämättä kuluu hieman aikaa. Katon tilapäinen suojaaminen onkin usein tarpeen. Saat meiltä aina mahdollisimman nopeaa palvelua vahinkosaneerauksissa.

Silloin kun remonttiin ryhdytään suunnitelmallisesti, prosessi etenee tekemästäsi tarjouspyynnöstä siihen, että selvitämme sinun toiveitasi ja ajatuksiasi katon töiden suhteen. Sitten kokenut kattomammattilaisemme käy tutkimassa katon kunnon. Sinun toiveistasi ja katon tarkistuksesta saatuja tietoja käytämme kattokohtaisen remonttisuunnitelman sekä tarjouksen laatimiseen. Kun haluat pyytää tarjouksemme, saat meidät kiinni tarjouspyyntölomakkeen, sähköpostin tai puhelimen välityksellä. Remontin suunnittelussa tähtäämme hyvin kattokohtaisesti räätälöityyn kokonaisuuteen, jossa ei turhia hankintoja ja työvaiheita tehdä. Samalla pidämme kuitenkin huolen myös siitä, että kaikki viat ja ongelmat tulevat laitetuiksi kuntoon, kun kattoa remontoidaan. Tarjouksemme on laadittu huolella juuri sinun kattoasi koskien. Se ei siis välttämättä ole suoraan vertailukelpoinen esimerkiksi naapurin kattoremontin hinnan kanssa, koska naapurin omakotitalon kattoremontti voi olla katon kunnosta ja rakennuksen koosta riippuen hyvinkin erilainen. Kattoremontti voi tarpeen mukaan olla osittainen, eli lähinnä vesikatteen vaihdon sisältävä kattotyö. Tai silloin, kun katossa on muutakin korjattavaa ja vaihdettavaa, voi omakotitalon kattoremontti olla ns. täydellinen. Tällöin korjaamme ja vaihdamme myös vesikaton alapuolisia kerroksia.

Meiltä tilattu omakotitalon kattoremontti on aina kattokohtaisesti suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus. Toimimme täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella ja työhömme sisältyy kattava työtakuu. Me toteutamme omakotitalosi kattoremontin suunnittelusta loppusiivoukseen ja jätteiden hävitykseen. Tähän väliin mahtuvat kaikki työvaiheet työmaan suojauksista purkutöihin, asennuksiin ja viimeistelyyn. Remontoimme kaikki katot, saat yhtä kattavaa palvelua tiilikattosi, peltikattosi tai vaikkapa huopakattosi remonttiasioissa. Tarjoamme kattavasti myös kaikki huollot ja korjaukset, joita nämä katot voivat käyttövuosien kuluessa kaivata. Meitä ei hidasta kattotyyppikään, kaikki omakotitalojen kattotyypit kuuluvat palveluvalikoimaamme harjakatosta pulpettikattoon, tasakatosta mansardikattoon jne. Omakotitalon kattoremontti lähtee aina käyntiin sinun yhteydenotostasi ja katon kunnon tarkistamisesta. Saat kattosi kuntokartoituksen osana kaikkia muitakin kattotöitä. Tutkimme työn ohessa katon kunnon kaikissa meiltä tilaamissasi töissä. Kattavaan tarkistukseen sisältyy vesikate kaikkine yksityiskohtineen, kattotuotteet sekä yläpohja, jos vain pääsemme sinne jotain reittiä pitkin kiipeämään.

Meillä teetetty omakotitalon kattoremontti oikeuttaa sinut hakemaan kotitalousvähennystä omassa henkilökohtaisessa verotuksessasi. Kotitalousvähennys kattaa asuinrakennusten kattoremontit hyvin, joitain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Tarkempia tietoja annamme mekin mielellämme, mutta aina ajantasaista tietoa kattoremonttien ja huoltojen kotitalousvähennyksistä antaa myös vero.fi -sivusto sekä verottajan palvelunumero. Mikäli omakotitalon kattoremontti vaatii rahoitusta, löydä yhden vaihtoehdon verkkosivujemme kautta, voit hakea sitä meistä riippumatta missä tahansa vaiheessa ja haluamallesi summalle.

Omakotitalon kattoremontti

Kattoremontin yhteydessä voimme suunnitella ja asentaa riittävän kattoturvan sekä toivomasi kattotuotteet

Omakotitalon kattoremontti on sangen usein se hetki, kun rakennuksen omistaja haluaa täyttää toiveensa katon suhteen. Kun töihin on kerran ryhdyttävä niin yhden urakan periaatteella voisi rakennusta parannella nykyiseen käyttöön ja omaan makuun sopivammaksi. Ja asennuttaa rakennusmääräykset täyttävän kattoturvakin samalla, jos vanha on ajalta ennen nykyisiä määräyksiä. Nämä ovat ihan hyviä ideoita. Kattoremontti on toden totta loistava hetki teettää erilaisia asennustöitä, parannuksia, katon muokkauksia ja päivittää kattoturvaakin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Silloin kun kattotuotteet ovat täysin käyttökelpoisia, voimme purkaa ne katolta remontin alussa ja asentaa ne lopuksi takaisin. Vanhoja kattotuotteita voi tarpeen mukaan täydentää tai rikkinäiset osat voi vaihtaa uusiin, käyttäen vanhoista tuotteista ehjät osat uudelleen. On tietysti täysin mahdollista uusia vaikkapa kaikki kattotuotteet remontin yhteydessä, jos vanhat eivät toimi kunnolla tai miellytä sinua. Katon yhtenäinen ja uusittu ilme voi joskus vaatia uusia kattotuotteitakin tai ainakin vanhojen puhdistusta ja kunnostusta. Meiltä tällainen räätälöinti onnistuu ja kuuntelemme toiveitasi tarkkaan.

Jokaisen katon pakolliseen varustukseen kuuluu jonkinlainen sadevesijärjestelmä, myös kattotikkaat maasta katolle pääsemiseksi ovat oleellisimmasta päästä rakennusten kattovarustelua. Aika paljon näiden jälkeen riippuukin katosta ja rakennuksesta. Jos rakennuksessa on esimerkiksi kaksi kerrosta, täytyy siitä löytyä myös pelastustikkaat eli palotikkaat. Niiden avulla ylemmän kerroksen ikkunan tai parven kautta on mahdillista pelastautua vaikkapa tulipalon sattuessa. Rakennusmääräysten mukainen kattoturva käsittää siis ainakin seinätikkaat ja pelastustikkaat, joista kummatkaan eivät ihan tarkalleen ottaen katolle sijoitu, mutta me asennamme molempia.

Katon ylitettyä tietyn jyrkkyyden, kuuluu rakennusmääräysten velvoitteisiin myös kattotikkaat eli lapetikkaat, joilla räystäältä päästään kipuamaan katon harjalle. Harjan suuntaisesti kulkevat huoltosillat johtavat katolla säännöllistä huoltoa vaativiin kohtiin, kuten vaikkapa savupiipulle. Näin katolle muodostuvat yhtenäiset ja turvalliset huoltoreitit katon huoltoja ajatellen. Samoja reittejä voi tietysti hyödyntää aivan kaikessa katon huollossa ja korjaamisessa. Nuohooja, aurinkopaneelin korjaaja, meidän lumenpudottajamme ja monet muut hyötyvät huoltoreiteistä. Niiden olemassaolo ja käyttökuntoisuus ovat rakennuksen omistajan vastuulla mutta meille voit surutta ulkoistaa katon huoltoreittien suunnittelun ja toteutuksen. Voit jättää myös huoltoreittien tarkistukset ja huollot meidän töiksemme koko katon elinkaaren ajan tilaamalla kattohuollot meiltä jatkossakin.

Pidämme huolen, että rakennusmääräykset täyttyvät ja kaikki asennukset on tehty huolella, tuotevalmistajien ohjeiden mukaisesti. Eri vesikatteille on omat asennusohjeensa ja kiinnittimensä mm. kattotikkaita ja huoltosiltoja varten. Kun kaikki on ohjeiden mukaan asennettu, pysyvät tuotteet hyvin kiinni, katto niiden ympärillä kestää ja saat pidettyä voimassa myös tuotevalmistajien usein pitkätkin tuotetakuut. Tuotetakuiden voimassaolon ehtona yleensä on valmistajan käyttötarkoituksen ja asennusohjeen noudattaminen sekä käyttövuosien aikana tuotteiden normaali huolto.

Kattoremontti on hyvä tilaisuus kuitenkin tehdä muutoksia kattoon. Jos haluat muokata katon mallia tai vaihdattaa katollesi eri vesikatteen niin nämäkin työt onnistuvat meiltä. Jos käsillä on täydellinen kattoremontti, on katon muokkaustyö vain yhden askelman päässä työn laajuutta ajatellen. Yleisellä tasolla vaikkapa tasakattoja muutetaan jyrkempään muotoon katon vedenpoiston ja huollon helpottamiseksi, kun suurempi kattoremontti on muutenkin käsillä. Voimme tehdä katon energiaremontinkin samalla kertaa. Pääosa tällaisista töistä vaatii ainakin toimenpidelupia, joiden hakemisessa autamme sinua, jos haluat.

Voit teettää meillä kattoremontin yhteydessä myös muita hyödyllisiä tai asumismukavuutta parantavia asennustöitä. Aurinkopaneelit, kattoikkunat, kattovalokuvut ja huoltoluukut onnistuvat. Samoin katon suojapellitykset ja savupiipun työt. Älä epäröi kysyä lisää, jos jokin katon asennustyö on mielessäsi ja muista, että saat meiltä kaikki asennukset myös erikseen. Kattoremontti ei ole pakollinen minkään näiden asennustöiden suhteen.

Monia kiinnostaa ensimmäisenä se, paljonko omakotitalon kattoremontti maksaa?

Täysin luonnollinen kysymys mutta siinä mielessä hankalahko, ettemme tässä vaiheessa tiedä katostasi vielä yhtään mitään. Useampi asia vaikuttaa omakotitalon kattoremontin kulujen muodostumiseen ja tarvitsemmekin hieman lisätietoa, voidaksemme määrittää juuri sinun kattosi remontoinnin hinnan. Voisikin sanoa, että omakotitalon kattoremontti maksaa katosta riippuen aika vaihtelevia summia. Ihan suupiirteisen hintaluokan saat käsille kattolaskurillamme mutta tarkan, kattokohtaisen hinnan voimme antaa vain tutustuttuamme kattoosi hieman lähemmin. Pyydä siis tarjous, selvitämme toiveesi ja kaikki kattoremontin hintaan vaikuttavat tekijät juuri sinun kattosi osalta. Tarjouksemme on yleensä hyvin tarkka ja se sisältää aivan kaiken, mitä kattosi remontti vaatii.

Mikä kaikki sitten kattoremontin hintaan vaikuttaa? Katon koko on yksin ensimmäisistä tarvittavista muuttujista, sillä katon neliömäärä vaikuttaa sekä työtuntien määrään että tarvikkeiden menekkiin. Toinen hyvin oleellinen muuttuja on katon kunto. Jos katto on hyvin heikossa kunnossa, on työtä paljon. Työskentely voi olla haastavaa ja uutta materiaaliakin tarvitaan yleensä paljon. Silloin kun katto on kaikin puolin hyvässä kunnossa, mutta sen kate on kulahtanut, on katon remontointi suhteessa hyvin kevyt, nopea ja edullinen työsarka. Tällöin osittainen kattoremontti riittää mainiosti. Näiden kahden ääripään väliin mahtuu paljon erilaisia versioita kattoremontista riippuen siitä, vaatiiko myös aluskate, aluslaudoitukset, tuuletusrimat ja ruoteet vaihtoa. Myös katon eristyksiin puuttuminen vaikuttaa työn määrään. Työn haastavuuteen vaikuttavat lisäksi katon jyrkkyys, rakennuksen korkeus ja joskus myös rakennuksen haastava ympäristö. Eli jotkin tekijät vaikuttavat lähinnä työnopeuteen. Vaikkapa rakennustelineet tai henkilönostin voivat olla välttämättömiä apuvälineitä katon remontin tekemisessä mutta niiden kasaamiseen ja liikutteluun kuluva aika on muistettava huomioida suunnitelmissa.

Katon koon ohessa sen yksityiskohtien määrä vaikuttaa työn vauhtiin, myös hieman materiaalimenekkiin. Vaikkapa läpiviennit voivat vaatia omia tiivisteitään ja läpivientien tekemiseen me varaamme aina riittävän työajan. Ne ovat melko riskialttiita kohtia katossa ja hyvin tehdyt läpiviennit ovat hyvä perusta uusitulle katolle. Myös jiirien, lippojen ja muiden yksityiskohtien määrä huomioidaan tekemässämme laskelmassa. Vesikate vaikuttaa jonkin verran niin purku- kuin asennusvaiheessakin sillä erilaisten katteiden irrottamiseen ja asentamiseen menee hyvin erilaisia aikoja, tarvikkeiden hinnatkin vaihtelevat melko paljon. Sitten laskemme mukaan vielä katon asennustyöt ja asennettavien tuotteiden hinnat. Kattoturva lumiesteistä tikkaisiin ja huoltosiltoihin, toivomasi lisäasennukset kattoikkunoista pieneläinesteisiin ja aurinkopaneeleihin ovat mukana tarjouksessamme. Unohtamatta sadevesijärjestelmää. Kuten huomaat, muuttujia on aika monta ja tällaisen listauksen muuttaminen idioottivarmaksi ja helppokäyttöiseksi hinnastoksi on hyvin hankalaa. Vaikkapa vesikatetuotteita on markkinoilla satoja, jo pelkät vesikatevaihtoehdot lisättynä hinnastoon tekisivät siitä satoja kohtia sisältävän hirviön. Puhumattakaan kaikista ristiin vertailtavista tekijöistä.

Onkin kaikkein järkevintä luottaa ihmisen järkeen, suunnittelukykyyn ja laskutaitoon. Me tarkistamme kattosi kunnon ja kartoitamme sinun toiveesi, näin tarjouksemme perustuu tosiasioille ja saat unelmiesi katon samalla kertaa. Tarjouksemme pitävät yleensä hyvin paikkaansa, koska teemme huolelliset pohjatyöt ja huomioimme työhön vaikuttavat muuttujat. Laskelmamme kattaa kaikki työvaiheet, tarvikkeet, työntekijät ja työvälineet unohtamatta edes rakennusjätteiden hävittämistä. Jos päätät pyytää useampia tarjouksia niin varmista, että ne ovat vertailukeloisia, eli perustuvat kaikki katon huolelliseen tarkistamiseen paikan päällä. Varmista myös se, että hinta oikeasti sisältää aivan kaiken etkä huomaa olevasi itse myöhemmin roskakuskina ja timpuria palkkaamassa.

Omakotitalon kattoremontin talvella — kyllä onnistuu!

Aina välillä saamme tiedusteluita siitä, että onko kattoa mahdollista remontoida talvella ja jos on, millaisia haittoja se aiheuttaa vaikkapa remontin aikana asumiseen. Toiset taas mieltävät mahdolliseksi kattoremontin ajankohdaksi vain kesän, jolloin kaikki muutkin ovat teettämässä kattoremonttia. Voimme tehdä omakotitalon kattoremontin tai minkä tahansa muunkin rakennuksen kattoremontin ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Kyllä, rakennus on täysin käyttökelpoinen koko kattoremontin ajan, jos se meistä on kiinni.

Voisimme jopa väittää, että vastoin yleistä luuloa talvi on mitä mainioin ajankohta teettää omakotitalon kattoremontti. Pakkasella ilma on kuivaa, työvaatetusta voimme lisätä pakkasasteiden mukaan ja maakin on kätevästi jäässä. Sinun kannaltasi mietittynä hyviin puoliin lukeutuu myös se, että talvi ei ole kattoremontoinnin kiihkeintä sesonkia, saat varmasti paremman tarjouksen ja mieluisamman ajankohdan valittua, kun ryhdyt teettämään remonttia talvella. Joskus remontti tulee ajankohtaiseksi myös suunnittelematta. Jos vaikkapa talvimyrsky runnoo kattoa tai lumi repii katteen mennessään, hajottaen läpiviennit ja rännit niin eihän kattoa siinä kunnossa voi jättää kesää odottamaan. Oli remontti sitten akuutti tai suunniteltu niin me otamme sen kyllä tehtäväksemme vuodenajasta riippumatta. Meidän palveluihimme lukeutuvat mm. lumenpudotukset, joten ei ole mikään ongelma töiden aluksi tyhjentää kattoa sinne kertyneestä lumesta. Kun maa on jäässä, nurmikkoon ei jää jälkiä vaikkapa rakennustelineistä ja meidän työmme on tällaisten asioiden suhteen talvella hyvin yksinkertaista. Vähemmän varottavaa ja suojattavaa, kun lumi ja jäätynyt maa hoitavat osan hommasta kuin itsestään.

Se, mitä tulee rakennuksen käyttöön remontin aikana, koskee usein lämpöhävikkiä. Pelätään, että talo kylmenee niin ettei siellä voi olla remontin aikana. Katto on onneksi sellainen osa rakennusta, ettei se ihan hetkessä saa taloa kylmäksi remontinkaan aikana. Välipohja antaa ensinnäkin suojaa, toiseksi läheskään aina kattoremontissa ei tarvitse purkaa koko kattoa ja eristeitä pois. Pelkkä vesikate ei lämpöä eristä, joten sen purku ei sisätilojen lämpötiloissa vaikuta. Jos vaihdamme eristettä, voimme kylmemmillä säillä toimia eräänlaisen lohkoperiaatteen turvin, eli irrottaa vain osan eristeestä kerrallaan ja asentaa uutta tilalle ja siirtyä vasta sitten seuraavaan kohtaan. Kattoremontti ei myöskään kestä kovin pitkään, joten mahdolliset haitat, kuten lisääntynyt liikenne pihassa, jonkinlainen melu työaikaan jne. ovat lopulta lyhytaikaisia vaivoja.

Meille turvallinen työskentely talvella ei yleensä ole este, kaikilla työntekijöillä on asianmukainen työvaatetus, jalkineet ja henkilökotaiset turvavarusteet sekä osaamista niiden käyttöön. Kesähelteellä työskentely voi olla jopa tukalampaa, kun suojavarustusta ei voi vähentää katon lämpötilan ryhtyessä saunan kanssa kilpasille. Talvella voimme lisätä vaatetta ja vaihtaa käyttöön kylmimpien säiden käsineet ja takit. Onhan se totta, että ihan jokaista kattotyötä ei pakkasten paukkuessa voi tehdä, varsinkin erilaiset nestemäisessä muodossa olevia aineita sisältävät työt ovat vaikeita. Eli katon pesu, maalaus, pinnoitukset ja sammaleentuhokäsittelyt eivät paukkupakkasilla suju, sillä aineet jähmettyvät ja jäätyvät. Näitä ei kattoremonteissa useimmiten tarvitakaan. Jotkin huopakatteiden työt voivat olla mahdottomia kovimmilla pakkasilla, mutta näissä poikkeustapauksissa keskustelemme vaihtoehdoista ja aikataulusta kanssasi jo suunnitteluvaiheessa.

Kattoremontista tasaiseen huoltokiertoon ja pitkäikäiseen kattoon

Kun kattosi on toimestamme remontoitu viimeisen päälle hyvin, saat remontin jälkeen meiltä säännölliset kattohuollot ja kunnostukset sekä kaikki tarvittavat katon korjaustyöt. Huollamme ja korjaamme kaikkia katetyyppejä ja kattomalleja rakennuksen koosta piittaamatta. Paneudumme katon huoltoon aina kyseisen katteen vaatimilla välineillä, menetelmillä ja aineilla. On tärkeää huoltaa kattoa oikein, jotta katon parhaaksi suunnatut toimet eivät turhaan kuluttaisi mm. vesikatetta tai hajottaisi sen saumoja ja läpivientejä. Vaikkapa katon puhdistus täytyy aina hoitaa oikeilla menetelmillä suhteessa vesikatteeseen. Kevät- ja syyshuoltoihin meillä kuuluu esimerkiksi katon puhdistus irtoroskasta. Huopakaton sirotepinta on herkempi eikä se kestä kovaa mekaanista kulutusta. Puhdistamme kaikki huopakatteet ilmapuhalluksella, joka irrottaa tehokkaasti katteen pintaan kerääntyneen roskan ja auttaa irrottamaan myös pintasammalia, jos kate on alkanut sammaloitumaan. Vain äärimmäisissä tapakissa turvaudumme erittäin pehmeään harjaan, mutta yleensä huopakatteiden puhdistuksessa toimii ilmapuhallus vallan mainiosti. Tiili- ja peltikatteet kestävät vähän paremmin mekaanistakin puhdistamista mutta kyllä niidenkin pinnoitteet saa raavittua pilalle katuharjalla. Eli näissäkin katteista harjan pehmeys on ratkaiseva tekijä katteen pinnoitteen säilymisen kannalta.

Puhdistustyön tärkein päämäärä on poistaa katteen pinnalta vettä sitova ja katetta kuluttava roskamassa. Kausihuolloissa puhdistuksemme etenee myös räystäskouruihin, joihin kertyy ärsyttävän helposti roskaa. Ränneissä roska kuluttaa pinnoitetta ja estää vettä valumasta pois, kuten kuuluisi. Tukkeutunut räystäskouru voi aiheuttaa paljon vaivaa mm. jäätymällä ja hajoamalla. Painava jää myös vääntää rännin kaadon pilalle ja keväällä kun katolla oleva lumi alkaa sulaa on ränni yhä ihan umpijäässä eikä vesi pääse pois oikeaa reittiä. Seurauksena voi olla jopa julkisivun kosteusvaurio ja paljon muita ongelmia. Katon ja rännien puhdistus on jo itsessään eritäin tehokas tapa pitkittää katon käyttöä ja pitää vaivoja kurissa. Usein puhdistusten todellinen teho alkaa näkyä vasta käyttövuosien kuluessa. Uusikin katto hyötyy puhtaanapidosta, sillä vesikate alkaa kulumaan siitä hetkestä lähtien, kun se katolle säiden ja lämpötilavaihteluiden armoille asennetaan.

Kausihuoltojen toinen tehokkuuden salaisuus on kattotarkistus, joka meillä sisältyy kaikkiin huoltoihin. Kuntotarkistuksemme kattaa katon ulkopinnan, kuten vesikatteen, läpiviennit, katteen saumat ja jiirit sekä kaikki kattotuotteet. Käymme myös yläpohjassa aina kun sinne on mahdollista kiivetä, koska yläpohja kertoo paljon katon kokonaistilanteesta. Se paljastaa helpommin kattovuodot jopa ihan alkuvaiheissa. Kun katon kunto on selvillä ja vikoja päästään korjaamaan niiden ollessa vielä pieniä, katto pysyy paremmassa kunnossa ja kulutkin matalla. Säännöllinen huolto ja tarkistus ehkäisee tehokkaasti katon ongelmia.

Ihan perustason ylläpitohuoltojen, kuten kevät- ja syyshuoltojen sekä vuosihuoltojen lisäksi uusikin katto voi tarvita lumenpudotuksia. Uusi katto kestää hyvin lumitaakkoja, mutta ennaltaehkäisevässä mielessä uuden katon lumityöt ovat tehokas tapa pitää tulevienkin vuosien ja vuosikymmenten vaivat poissa. Rakenteet väsyvät ja pienetkin vauriot jäävät kytemään taas seuraavaan runsaslumiseen talveen asti, vuosi toisensa perään. Lopulta kattoon voi ilmestyä notkelmia ja kuoppia. Ikääntyessään katto kuin katto muuttuu riskialttiimmaksi lumitaakkojen alla, sillä myös kate alkaa kärsimään lumen vuoksi. Kun kate on kulunut, voivat esimerkiksi kattotiilet hajota ja huopakatteen saumat aueta lumikuorman puristuksessa. Turvallisten ja hallittujen lumenpudotusten ohessa tarjoamme myös jäänsulatuspalveluita. Varsinkin räystäillä voi olla runsaita jäämuodostelmia, jotka ovat turvallisinta sulattaa pois vesihöyryllä.

Myöhemminhän katto voi vaatia myös erilaisia pesuja, sammaleenpoistokäsittelyitä, pinnoituskäsittelyitä ja peltikatto maalaustakin. Tyypillisesti näiden töiden vuoro tulee vasta 10-20 vuoden kuluttua katteen asentamisesta. Riippuu paljon katteesta ja katon huollostakin, millaisia huoltoja ja missä vaiheessa niitä tehdään. Peltikatto ei esimerkiksi sammaloidu, kuten muut katot eikä se vaadi sammaleen juuria tuhoavaa käsittelyä, kuten huopa- ja tiilikatteet. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi pitää, että noin katteen käyttöiän puolivälissä pinnoitetaan ja 10-20 käyttövuoden välein huoltomaalataan.

Scroll to Top