KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Palahuopakaton huolto ja korjaus pitävät katon toiminnassa

Palahuopakaton huolto ja korjaus ovat melko saman tyyppisiä töitä, kuin muidenkin huopakattojen työt. Kaikkien huopakattojen huolto on ensi sijassa katon puhtaanapitoa, varsinkin uusi katto kaipaa lähinnä puhdistusta sekä runsaslumisina talvina lumenpudotuksia pärjätäkseen hyvin. Huoltotöiden yhteydessä katon tarkistaminen on hyvä rutiini, sillä vikoja on mahdollista varsinkin rutiinihuoltojen yhteydessä löytää varhain. Sanomattakin lienee selvää, että vasta vähän aikaa sitten alkaneen kattovuodon kukistaminen käy helposti ja on edullisempaa, kuin pitkään kattoa turmelleen vuodon jälkien korjaaminen. Palahuopakaton huolto ja korjaus toimii parhaiten, kun kaikkiin käynteihin yhdistetään myös katon kunnon tarkistus.

Me tarjoamme kaikkia palahuopakaton huoltoja, joiden avulla voimme varmistaa, että kattosi toimii ja kestää. Toteutamme kaikki katon elinkaaren varrella kaipaamat huollot puolivuosittaisesta katon ja vesikourujen puhdistuksesta tarvittaessa tehtäviin lumenpudotuksiin sekä jäiden sulatuksiin. Saat meiltä myös katon ikääntyessä yhä tarpeellisemmat sammaleenpoistokäsittelyt ja katon pinnoitustyöt. Palahuopakaton huolto käsittää usein puhtaanapitoa niin roskasta kuin lumesta ja jäästäkin. Lisäksi erilaiset katteen siivoa ja kuntoa parantavat käsittelyt ovat huopakatoilla tarpeen. Sinänsä palahuopakatto ei muista huopakatteista eroa, sillä sitä huolletaan hyvin samalla tavalla, kuin bitumikermejä ja kolmiorimakatteitakin. Niissä kaikissa on karheahko sirotepinta, joka käytössä kuluu. Kuluminen alkaa aiheuttamaan katteen jouston häviämistä ja vauriot tulevat yhä yleisemmiksi. Huollot tähtäävät katteen toimintakunnon ylläpitämiseen ja palauttamiseen.

Kun palahuopakaton korjaus on käsillä, teemme lujalla osaamisella erilaiset katon vuotokorjaukset saumaamalla katesaumat, korjaamalla jiirit sekä tiivistämällä katon läpiviennit kuntoon. Korjaamme myös sadevesijärjestelmän ja yläpohjan vikoja aina kun näille töille on tarvetta. Työt onnistuvat kaikissa kohteista, huollamme ja korjaamme palahuopakattoja ns. vaikeissakin kohteissa, kuten vaikkapa jyrkillä kattomalleilla tai korkeissa rakennuksissa. Palvelumme kattavat kaikki rakennustyypit omakotitalosta autotalliin ja rivitalosta varastohalliin tai kesämökkiin. Palahuopakatteita käytetään monissa erilaisissa rakennuksissa mutta meiltä löytyy osaamista ja kalustoa kaikkiin mahdollisiin kohteisiin.

Palahuopakaton huolto ja korjaus sujuu meillä kokonaisvaltaisella otteella. Huolehdimme jokaisessa kattotyössä aivan kaikesta tarvittavasta. Avaimet käteen -palvelu ja takuutyö ovat meillä voimassa kattoremonttien lisäksi myös palahuopakaton huolloissa ja korjauksissa. Toimimme kaikissa kattotöissä täyden palvelun periaatteella, huolehdimme kaikesta tarvittavasta kuten osaavasta työvoimasta, huoltoon tai korjaukseen tarvittavista välineistä sekä tarvikkeista. Sekä tietysti kaikista työvaiheista unohtamatta loppusiivousta ja työssä syntyneiden jätteiden hävitystä.

Yhteydenotto onnistuu tarjouspyyntölomakkeella, sähköpostilla tai soittaen. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ovat käytössäsi vuorokauden ympäri kaikkina päivinä, niihin voi lisäksi liittää kuvia. Kaikki yhteydenottotavat tavoittavat hyvin ja varmasti. Tarjouspyynnön saatuamme selvitämme tarpeen mukaan lisätietoja katon tilanteesta sekä tietysti sinun toiveitasi katon töiden suhteen. Joissain varsinkin suuremmissa kattotöissä käymme mahdollisella tarkistuskäynnillä jo tarjouspyyntösi saatuamme. Huolloista sellainen voi olla tarpeen katon pinnoituksen suunnitteluvaiheessa. Useimmissa muissa töissä voimme tehdä katon tarkistuksen silloin, kun saavumme töihin. Meillä katon tarkistus kuuluu jokaiseen tilaamaasi kattotyöhön ja se sisältää kaiken oleellisen vesikatteesta yläpohjaan. Unohtamatta katon yksityiskohtia kattotuotteista läpivienteihin. Myös sadevesijärjestelmä lukeutuu meillä palahuopakaton huolto- ja korjaustöihin.

Kotitalousvähennystä voi hakea lähes kaikesta meillä teetetystä työstä, sitä voi hakea omassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessa. Muista myös rahoitus, jota voit tarpeen mukaan hakea verkkosivujemme kautta oman aikataulusi ja tarpeidesi mukaan.

Palahuopakaton huolto ja korjaus
Huollettu ja ehjä palahuopakatto näyttää hyvältä ja kestää.

Palahuopakaton huolto kaksi kertaa vuodessa

Huopakattoja tulisi huoltaa säännöllisesti, ne tarvitsevat myös puhdistusta, sillä niillä on melko voimakas taipumus sammaloitua. Monia kattoja huolletaan vähänpuoleisesti, huopakatteet hyötyvät säännöllisestä puhtaanapidosta jo uutena. Moni katto kaipaisi puhdistusta ja tarkistusta puolen vuoden välein. Varsinkin käyttövuoien kertyessä pikkuhiljaa mittariin katteen kunto alkaa heikentyä pinnoitteen kuluessa. Palahuopakatolla puhdistus onkin yksi tärkeimmistä huoltotöistä, sillä roskaantuminen nopeuttaa katteen kulumista. Roska jää helposti karheahkolle katteelle ja se sitoo itseensä vettä. Roskan alta vesi ei pääse haihtumaan ja se hautoo katetta, jonka kuuluisi päästä välillä kuivumaan.

Toinen roskan aiheuttama tai ainakin edesauttama ongelma on sammaloituminen. Sammal ei ehjälle ja hyväkuntoiselle katteelle kovin helpolla pääse kasvamaan. Kun uuden katteen pinnalla on märkää, maatuvaa roskaa niin tuulen kuljettamat sammaleenitiöt saavat loistavan tilaisuuden laskeutua ja itää. Kun kate kuluu sammal ja jäkälä pystyvätkin jo pureutumaan itse katteeseen ja pahentamaan sen eroosiota. Kun sammal kasvattaa juurensa katteen sisään se vääjäämättä edesauttaa vedenkin pääsyä katteen sisään. Vesi jäätyy ja sulaa laajentuen ja supistuen, mikä aiheuttaa katteelle kovaa rasitusta. Ellei kattoa pidetä puhtaana, sammalta poisteta ja katetta pinnoiteta ajoissa uusiksi, edessä on todennäköisesti katteen uusiminen tai kokonainen kattoremontti. Palahuopakaton huolto on kuitenkin yksinkertainen keino hidastaa katteen kulumista, sammaloitumista ja lykätä kattoremonttia.

Samalla kun puhdistamme katteen, tyhjennämme myös rännit niihin kertyvästä roskasta. Vesikourut voivat tukkeutua roskan vuoksi ja aiheuttaa monenlaista vaivaa. Ränneissä oleva vesi voi jäätyä aiheuttaen vaurioita räystäskouruun, sen kiinnityksiin ja pilaten sen kaadon. Omat ongelmansa syntyvät, kun vesi tulvii tukkeutuneen rännin äyräiden yli tai keväällä kun sulamisvesi ei pääse jäätyneen rännin kautta ulos. Toisinaan seurauksena on julkisivun kosteusvaurioita mutta myös tulvimista rakennuksen ympäristössä, koska vesi ei pääse sille suunniteltua väylää pitkin oikeisiin kohtiin pihassa. Vaivat voivat siis olla moninaisia ja toisinaan vaikea yhdistää mm. rännin ongelmiin. Sadevesijärjestelmän kuntoa on aivan yhtä helppo ylläpitää, kuin katonkin. Roskat pois ja tarkistus, viat kuntoon ja taas jaksaa!

Tarjoamme palahuopakatoille kaksi kertaa vuodessa tehtäviä kausihuoltoja. Keväthuolto ja syyshuolto ovat hyvä keino pitää katto ja rännit siisteinä sekä toimivina. Keväällä huoltokerta ajoittuu lumenlähdön jälkeiseen aikaan ja syksyllä lehtienlähdön ja lumentulon väliseen aikaan. Syksyllä katto roskaantuu eniten, sillä silloin puista irtoavat lehdet mutta keväälläkin katolta ja varsinkin ränneistä voi löytyä odottamaton määrä roskaa. Syksyllä varmistamme, että rännit ja katto ovat kunnossa tulevaa talvea ajatellen. Keväällä selvitämme, tekikö talvi tuhoja niihin ja tarpeen mukaan laitamme paikkoja kuntoon. Voimme kunnostaa katteen saumauksia sekä tiivistä läpivientejä. Rännit voimme kiinnittää uudestaan ja varmistaa niiden kaadot oikeisiin kulmiin. Suuremmista löytyneistä korjaustarpeista jätämme kuitenkin aina tarjouksen sekä korjausehdotuksen, pikkuvikoja on helppo laittaa huollon yhteydessäkin kuntoon. Näihin kausihuoltoihinkin sisältyy katon huolellinen tarkistaminen sekä käynti yläpohjassa, näin katon vauriot löytyvät ajoissa eivätkä ikinä edes ehdi kasvaa suuriksi, kalliita korjauksia vaativiksi ongelmiksi.

Sammaleenpoisto on tärkeä huopakaton huolto

Harmittoman oloinen sammal on vaikeampi paikka huopakatolle, se tuhoaa katteen pinnoitetta ja kasvattaa juuret joka koloon. Palahuopakatteessa on runsaasti saumakohtia, joihin sammal pääsee pureutumaan kattoa vallatessaan. Sammal vaatiikin lopulta sammaleenpoistoa, kun sitä alkaa katolle kasvamaan. Alkuvaiheessa sammalta poistetaan rutiinihuolloissa kuten katolle kertyvää irtoroskaakin. Katon puhtaanapito alusta saakka hidastaa sammaloitumista, mutta sammalta on hyvin vaikeaa pitää kokonaan poissa. Jossain vaiheessa sitä ilmestyy lähes kaikille katoille, vaikka niitä puhdistettaisiin ja huollettaisiin säännöllisestikin. Katehan kuluu vääjäämättä pikkuhiljaa, huoltamatta nopeammin ja huollettuna hitaammin, lopulta se on kuitenkin aina vastassa ja näin sammalkin saa tilaisuutensa.

Kun sammal pääsee pureutumaan katteeseen, siitä on jo melko vaikeaa päästä eroon, sammaleenpoisto kannattaa toteuttaa nopeasti, jos katto alkaa sammaloitua. Pelkkä katon puhdistus näkyvästä sammaleesta auttaa mutta pikkuhiljaa se kasvattaa juuria, joista ei pääse eroon millään tavallisimmilla huoltokeinoilla. Tällöin katto vaatii sammaleenpoistokäsittelyn, joka tuhoaa katteen sisään kasvaneet juuretkin. Juurista äärimmäisiin oloihin sopeutunut sammal ja jäkälä kasvavat nopeasti takaisin. Tämän vuoksi katto usein tuntuukin sammaloituvat aina vain nopeammin uudestaan, kun sammaleet on katolta poistettu.

Tilanteen ratkaisee tehokkaasti huopakatteelle suunniteltu sammaleenpoistokäsittely, jonka voi jatkossa uusia muutaman vuoden välein, jos on tarvetta. Sammaleenpoistokäsittely tuhoaa sammaleen juuret katteen sisältäkin. Jos katolle ilmestyy käsittelyn jälkeen uutta sammalta, se on joutunut aloittamaan kasvunsa ihan alusta, eli tuulen tuomista itiöistä lähtien. Käsittelyn jälkeen sammal pysyy jonkin aikaa poissa ja siihenkin pätevät samat neuvot kuin aiemminkin. Roskaantuminen nopeuttaa katon uudelleensammaloitumista ja sitä voi hidastaa puhdistamalla kattoa säännöllisesti. Katteen uudelleenpinnoitus voi kuitenkin olla tarpeen myös sammaloitumisen ehkäisemiseksi, sillä kulunut kate on helppo kasvupaikka erilaisille kasvustoille. Sammaleenpoistokäsittely on tarpeen usein myös ennen katteen uudelleenpinnoitusta, jotta sammal saadaan kokokaan pois ja pinnoitustyö onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla.

Käytännössä palahuopakaton sammaleenpoistokäsittely lähtee käyntiin katon puhdistuksella. Puhdistamme katon ilmapuhalluksella, jonka avulla poistamme irtoroskat ja pintasammaleet. On tärkeää puhdistaa katto, jotta sammaleenpoistoaine pääsee imeytymään hyvin katteen kaikkiin kohtiin. Varsinkin kaikkein herkimmin roskaantuvat kohdat katteella ovat yleensä kuluneimpia ja pahiten sammaloituneitakin ja roskan poistaminen niistä tehostaa sammaleenpoistokäsittelyn tehoa.

Kun katto on siivottu, levitämme aineen joko telalla tai ruiskulla. Valitsemme sopivimman menetelmän aina kattokohtaisesti. Aine tuhoaa sammaleen ja jäkälän juuret sekä itiöt mutta ei vaikuta muihin kasveihin tai eläimiin. Aine on biohajoavaa, joten sen voi yleensä jättää katolle vaikuttamaan rauhassa ja antaa sateen huuhdella sen pois. Jos katetta kuitenkin ollaan uudelleenpinnoittamassa käsittelyn jälkeen, katto voi vaatia pesun. Tällöin katon vedenpitävyyden varmistaminen on tietysti erittäin oleellista välittömästi katon alkusiivouksen jälkeen. Samalla katolta saadaan kaikki lika pois ja pinnoitusjälki on tasaista ja kestävää. Sammaleenpoistokäsittely on kuitenkin mahdollista tehdä tarpeen mukaan myös ilman pinnoituskäsittelyä, huoltoon sisältyy katon siivous, huolellinen tarkistus sekä pinnoitustyö. Samalla katon vikoja ja vaurioita on mahdollista laittaa kuntoon ja pitää katto kaikin puolin paremmassa kunnossa.

Lumenpudotus on tärkeä palahuopakaton talvihuolto

Huopakatteiden pinnat ovat karheita ja lumi pysyy katolla hyvin tehokkaasti. Tämä ominaisuus vähentää kyllä riskejä katon vaurioille, jos ajatellaan tuhoja, joita katolta itsestään alas tuleva lumi voi aiheuttaa. Mutta katolle kertyvä lumitaakka voi olla kohtalokas ja vaurioittaa palahuopakattoa eri tavoin. Muiden huopakattojen tavoin se voikin tarvita apua runsaslumisina talvina niin lumen kuin jäänkin vuoksi. Kattokorjaus Pro tarjoaa lumenpudotusta ja jäänsulatusta aina kattoa suojellen. Pidämme huolen siitä, etteivät katteen pinnoite tai katon rakenteet vaurioidu suorittamissamme talvihuolloissa, riski on talvella korkeampi, sillä lumi peittää katon pinnan ja jäätäkin voi olla. Lumityöt ovat myös fyysisesti vaativia, niissä piilee aina tapaturmariskejä, tämän vuoksi meillä jokainen lumitöihin tuleva työntekijä on sekä koulutettu että varustettu toimimaan äärimmäisissä olosuhteissa katolla. Näin työ sekä sujuu, että on turvallista.

Huopakatto on itse melko kevyt, toisin kuin esimerkiksi tiilikatot. Usein se ei ole ihan ensimmäisenä riskiryhmässä, kun lunta alkaa tulla. Huopakatto kuitenkin kerryttää lunta pinnoilleen, lumi harvoin missään vaiheessa katolta tulee pois muuten kuin sulamalla. Katolle voi siis kertyä melkoinen taakka lunta talven mittaan ja se aiheuttaa kevyellekin katolle riskejä. Pahimmillaan katto notkahtaa lumikuorman alla. Uusi katto ehkä pärjää mutta toistuvat runsaat lumikuormat heikentävät katon rakenteita, kunnes jokin kohta lopulta pettää ja katto notkahtaa tai siihen tulee muu vastaava vaurio.

Huopakatteet voivat lumen vuoksi myös vuotaa, tämäkin riski on huomattavasti pienempi uudella ja hyvin huolletulla katolla. Katon ikääntyessä ja kuluessa vaurioriski nousee muutenkin. Jos katto jää syksyllä huoltamatta, voi katon ja lumikuorman väliin tihkunut sulamisvesi puskea aukeamassa oleviin saumoihin ja huonokuntoisiin läpivienteihin puhkoen ne. Syntyy kattovuotoja eikä ole tavatonta, että niitä tulee kerralla enemmänkin, jos katto on siinä kunnossa. Lumi voi aiheuttaa katteeseen myös kuoppia ja repiä auki katteen pullistumia, aiheuttaen niidenkin kautta lopulta kattovuotoja. Lumi voi siis aiheuttaa palahuopakatolle monen näköisiä tuhoja, ikääntyvät ja huonokuntoiset katot ovat aina suurimmassa riskiryhmässä mutta uudemmankin katon talvihuolto kannattaa, sille se auttaa kattoa pitämään pintansa pidempään.

Vaikka uusi katto ei näkyvämmin lumesta kärsiikään niin ikääntyessään menneidenkin vuosien taakat painavat vaakakupissa. Pahimmillaanhan katolla on tonneittain lunta. Me huolehdimme lumitöitä pitkällä kokemuksella. Varmistamme ettei kate vaurioidu eikä mitään jää alle, kun tiputamme lunta. Riippuukin hyvin paljon kohteesta, millaisella miehityksellä ja varustuksella liikkeelle lähetään. Tässäkin asiassa toimimme kattokohtaisen tarpeen mukaan, kaikki toimii etkä maksa turhasta.

Toinen talvikauden tärkeä huoltotyö on jäänsulatus. Sulatustyötä voi olla niin katteella kuin sadevesijärjestelmässäkin. Oli jäätä missä tahansa, sitä ei kannata alkaa hakkaamaan irti millään työkaluilla, sillä katto ja varsinkin rännin vaurioituvat herkästi, vaikka jää ei välttämättä häviä mihinkään. Meiltä saat hellävaraisen höyrysulatuksen, joka ei kuluta kattoa tai hajota rännejä. Mikäli on syytä epäillä katon lämpövuotoa jään aiheuttajaksi niin tutkimme ja tarvittaessa korjaamme senkin kuntoon. Jäätä voi kuitenkin muodostua sääolosuhteiden vuoksi, eikä tilanne ratkea muuten kuin kevään tai ihmisvoimin tehdyn jäänsulatuksen avulla, kunnes kesä taas koittaa.

Kaikilla huopakatoilla saumojen tiivistys sekä läpivientien kunnostus ehkäisevät kattovuotoja

Katon vedenpitävyydestä huolehtiminen pelastaa katon kosteusvauriolta, lahoamiselta, homeelta ja laajoilta remonteilta. Kaikkien kattojen pahimpiin vihollisiin lukeutuvat kattovuodot, joita syntyy rakennusvirheiden, katon kulumisen sekä erilaisten vahinkojen seurauksena. Vaikka katto tehtäisiin ja remontoitaisiin viimeisen päälle hyvin, vuotoja voi silti syntyä varsinkin ajan kuluessa. Huopakatto voi monien muiden kattojen tavoin vuotaa mm. katteen saumoista, läpivienneistä ja jiireistä. Kate voi myös vaurioitua niin että se vuotaa, varsinkin aluskatteen puuttuessa erilaiset vesikatteen vauriot synnyttävät helposti kattovuotoja.

Palahuopakatto on helppo pitää vesitiiviinä, mutta se vaatii säännöllistä katon tarkistamista. Kun katolla käydään tarpeeksi usein ei vuotoja oikeastaan pääse edes syntymään. Jos pääsee, ne on mahdollista korjata hyvin varhaisessa vaiheessa, ennen kuin katto on ehtinyt suuremmin vaurioitua. Palahuopakaton huolto pari kertaa vuodessa on hyvä rutiini myös vuotojen ehkäisemiseksi. Sen lisäksi että katto pysyy siistinä, myös pinnoite kuluu hitaammin puhtaanapidon ansiosta. Kun huollamme kattoasi vaikkapa keväällä ja syksyllä, me tutkimme kattosi kunnon joka käynnillä. Katon tarkistus kuuluu asiaan kaikissa meiltä tilaamissasi kattotöissä. Jos kattoa huolletaan vaikkapa puolen vuoden välein, eivät alkaneetkaan vuodot ehdi kasvaa kovin suuriksi. Monet katteen vauriot, kuten aukeavat saumat saamme kuntoon usein jo ennen kuin ne todellisuudessa ehtivät edes vuotaa. Säännöllinen huolto auttaa ehkäisemään ennalta vuotoja.

Jos kattoon vuotokohta syntyy, me korjaamme sen. Voimme tiivistää ja paikata katteen saumat sekä paikata reiät paikkapaloin tai massaamalla. Jos katteeseen syntyy laajempi vaurio esimerkiksi jonkin vahingon seurauksena, voimme kunnostaa katetta hieman laajemmallakin uudella katepalalla. Valitsemme sopivimman paikkausmenetelmän katon tilanteen mukaan, esimerkiksi vaurion koko ja syy vaikuttavat siihen, kuinka me korjaamme sen. Voimme tiivistää läpiviennit. Jos läpivienti on ehtinyt vuotaa, voimme korjata kattoa läpiviennin ympäriltä laajemminkin. Myös paikallisemman lahovauriokorjaukset onnistuvat. Usein paras ja järkevin korjaustapa löytyy katon kuntoa tutkimalla, jos katto on kyllin hyvässä kunnossa paikalliset korjaukset ovat usein riittäviä. Mikäli kate on kauttaaltaan huonossa kunnossa ja paikattavaa on paljon, on parempi ryhtyä miettimään jo kattoremonttia. Tällöinhän katteen pinnoittaminenkin on usein turhan työläs ja hintava operaatio suhteessa työstä saataviin hyötyihin. Mikäli katto on kyllin hyvässä kunnossa, sen pinnoittaminen on kannattavaa. Me tarkistamme katon myös ennen pinnoitustyötä ja korjaamme kaikki vuodot ja vauriot parhaan lopputuloksen varmistamiseksi.

Katteen kuluminen voi aiheuttaa monia erilaisia vaurioita katteeseen ja ne ovat vaarassa vuotaa. Katteen saumaukset voivat aukeilla, kun kate menettää pikkuhiljaa joustavuuttaan katteen pinnoitteen kuluessa pois. Samasta syystä kate voi revetä ja siihen voi syntyä erilaisia muutoksia. Huopakatteilla erilaiset pullistumat ja kuopatkin ovat yleisiä, myös ne voivat vuotaa hajotessaan mm. lumen vuoksi tai muutenkin. Katteen muutoksiin onkin syytä suhtautua varauksella ja tilata niiden korjaukset, heti kun sellaisia katolla havaitaan. Voimme leikata pullistumat auki ja paikata kohdan ennen kuin kate itsestään hajoaa ja katto vuotaa. Saat meiltä asiantuntevasti kaikki palahuopakaton korjaukset ennaltaehkäisevistä toimista vaurioiden korjauksiin sekä vuotokorjauksiin, jos sellainen pääsee kattoon syntymään.

Kattoturvatuotteiden läpi käyminen sekä niiden kiinnitysten tarkistus on osa huoltorutiinia

Kun katolle on asennettu asianmukaiset turvavarusteet, täytyy niiden kuntoa, toimivuutta ja varsinkin kiinnityksiä ylläpitää jatkossakin. Sama pätee tietysti itse kattoonkin. Huolto on tarpeen ja kun säännöllinen huoltorutiini sekä tarkistaminen aloitetaan jo katon ollessa uusi, ongelmilta voi välttyä tehokkaasti. Näin katto saadaan pidettyä turvallisempana ja toimivampana. Kattotuotteiden kiinnitykset voivat löystyä ja se lieneekin yksi tavallisimmista kaikkia kattotuotteita koskevista ongelmista. Kiinnitysten löystyminen voi aiheuttaa vaurioita itse katolle mutta myös vaaratilanteita katolla, jos vaikkapa kattotikkaat tai huoltosilta pettävät katolla töissä olevan ihmisen jalkojen alla. On tärkeää pitää huolta siitä, että kattoturva on kunnossa ja kunnolla kiinni katossa. Rakennuksen omistaja on niistä vastuussa, meiltä voit onneksi tilata kaikki kattotuotteiden asennuksiin, korjauksiin ja huoltoihin liittyvät palvelut.

Tarkistamme kattotuotteiden kunnon, kiinnitykset ja riittävyyden jokaisen katolla käynnin yhteydessä. Jos katto on malliltaan jyrkempi, ovat kattoturvatuotteet kuten seinätikkaat, kattotikkaat ja huoltosillat sekä jonkinlainen lumiestekin pakollisia kattovarusteita. Niistä määrätään rakennusmääräyksissä. Sangen usein palahuopakatto ylittää tuon rakennusmääräysten jyrkkyysrajan, jonka jälkeen kattoturva on löydyttävä riippumatta vesikatteen laadusta tai muista muuttujista. Kun riittävä kattoturva on asennettu, sen kunnosta on huolehdittava, jotta tuotteet pysyvät käyttökelpoisina ja turvallisina. Henkilövahinkojen lisäksi itse kattokin voi vaurioitua kattotuotteen irrotessa katolta. Se voi repiä katetta ja jos käy niin huonosti, että lumi huopakatolta lähtee itsestään liikkeelle, mukana tulevat kattotuotteet kylvävät mennessään tuhoa maahan asti. Tällaisia ongelmia on kuitenkin täysin mahdollista ehkäistä pitämällä kattoturva kunnossa.

Tietysti myös muita kattotuotteita täytyy huoltaa ja tarpeen vaatiessa korjata. Pakollisen kattoturvan lisäksi katolle on mahdollista asentaa muutakin varustusta, kuten kattoikkunoita, kattovalokupuja ja huoltoluukkuja, jotka kaikki vaativat läpiviennin. Ne eivät yleensä irtoa katolta mutta voivat kyllä vuotaa niin läpiviennistä kuin itse kattotuotteen aukeavan osan tiivisteistäkin. Kaikkien tällaisten kattotuotteiden osalta niiden vesitiiveyden tarkkailu on katon kunnon kannalta hyvin oleellista. Katolle on mahdollista asentaa minimivaatimuksia laajemmin mm. lumiesteitä ja usein niistä onkin iloa mm. kattoikkunaa tai aurinkopaneelia suojaamassa. Vapaavalintaisiin kattotuotteisiin lukeutuvat myös aurinkopaneelit. Niiden kiinni pysyminen katossa on hyvin tärkeää, sillä tippuessaan aurinkopaneeli olisi mennyttä ja tuho katollakin melkoinen.

Myös sadevesijärjestelmä kuuluu kattotuotteisiin, siitä ei niinkään määrätä rakennusmääräyksissä mutta käytännössä jonkinlainen vedenpoistosysteemi on pakollinen osa kattoa. Meillä sadevesijärjestelmän puhdistus ja sen kunnon tarkistus kuuluvat asiaan kaikissa rutiinihuolloissa, kuten kevät- ja syyshuolloissa. Sadevesijärjestelmän tukkeutuminen on hankala ongelma mutta helppo ehkäistä ennalta pitämällä rännit puhtaana. Rännien kiinnitykset sekä saumaukset ja kaadot kuuluvat tarkistuslistaamme ja voimme niitä korjata tarpeen mukaan. Me myös uusimme sadevesijärjestelmäsi remontin yhteydessä tai erikseen, jos vanha sadevesijärjestelmä on romuttunut vaikkapa lumen vuoksi tai muuten tullut tiensä päähän. Se on oleellinen osa rakennuksen vedenpoistoa eikä sen kuntoa voi päästää rapistumaan, huolto on ihan yhtä tarpeen kuin muillakin kattotuotteilla ja katolla.

Kun kate kuluu, se vaatii uudelleenpinnoituksen tai huovan uusimisen

Huopakaton uudelleenpinnoitus tai uuden huovan vaihto ovat edessä katteen pinnoitteen kuluessa ja katon ikääntyessä. Lopultahan kattoremontti on aina edessä, riippuu kuitenkin katosta, missä vaiheessa näin käy. Ihanteellisessa tapauksessa kattoremontti on vastassa vasta katteen tyypillisen käyttöiän täyttyessä, huopakatteilla siis noin 40 käyttövuoden kuluttua. Tämä keskimääräinen käyttöikä vaihtelee hieman eri katteiden välillä, mutta kaikkein eniten katteen kestoon kuitenkin vaikuttaa se, kuinka siitä huolehditaan. Tietysti myös katon kokemat tapaturmat, kuten myrskytuhot vaikuttavat eikä niille aina voi mitään. Hyväkuntoinen katto kestää paremmin kaikkia rasitteita mutta jos katolle vaikkapa kaatuu puu, on tilanne vaikea uudella ja hyvin pidetyllekin katolle.

Ideaalitapauksessa katto tehdään hyvin eikä siinä ole rakennus- ja asennusvirheitä. Katosta huolehditaan alusta saakka, eli sitä puhdistetaan ensin irtoroskasta ja myöhemmin myös sammalista. Tarpeen mukaan tehdään sammaleenpoistokäsittelyitä ja kate pinnoitetaan uudelleen ajoissa. Pinnoituksen teettämistä ei kannata lykätä liian pitkälle, koska aika usein pinnoituksen asemesta on tehtävä jo katteen vaihto, jos se jää venymään liian pitkään. Tai silloin, kun katto on vain jäänyt huoltamatta ja kuluu loppuun ennen aikojaan, sitä ei pysty enää pinnoitteella pelastamaan. Ajoissa tehtynä pinnoitus voi kuitenkin tuplata palahuopakatonkin elinkaaren. Tällöin se on hyvin kannattava toimenpide. Kun työ tehdään ajoissa, ei katto pääse kovin huonoon kuntoon, pohjatyöt ovat kohtuulliset ja pinnoitustyö tässäkin mielessä kannattavaa.

Huopakatteiden pinnoitus- eli suojakäsittelyt uusivat katteen pinnoitteen, käsittely siis uudistaa katteen vedeneristyskyvyn ja antaa suojaa mm. auringon UV-säteilyä vastaan. Kate kestää paremmin muitakin rasitteita ilmansaasteista mekaaniseen kulutukseen. Katteen pinnoite auttaa kattoa taas mukautumaan katon lämpöelämiseen, jolloin katteen saumat pysyvät paremmin kiinni eikä kate niin herkästi repeä tai muuten vaurioidu. Pinnoitus siis auttaa kattoa pysymään taas paremmassa kunnossa ja tekemään työnsä. Pinnoituksen jälkeen kate on myös puhdas sammaleesta ja hylkii uusia kasvustoja. Sammaleen on vaikeampi juurtua uudestaan pinnoitetulle katteelle, joten tässäkin mielessä työ on kannattavaa.

Aloitamme pinnoitustyön katteen perinpohjaisella puhdistuksella, ensin irtoroskat sitten sammaleenpoistokäsittely sekä pesu. Varmistamme ennen pesua katon vedenpitävyyden, tarvittaessa tiivistämme ja paikkaamme kattoa. Kun katto on siisti ja ehjä, suoritamme pinnoitustyön katteelle valitulla parhaalla aineella sekä menetelmällä. Tämän jälkeen katto on taas täydessä toimintavalmiudessa ja täysin ehjä. Se myös näyttää siistiltä ja hyvältä, ikään kuin pienenä bonuksena teknisen toimivuuden varmistamisesta.

Jos kate on jo pinnoitettu tai pinnoitustyö ei enää katon kunnon vuoksi ole kannattavaa, katteen uusiminen ratkaisee katon ongelmat tehokkaasti. Jos katto ei ole vuotanut, voi olla mahdollista puhdistaa ja tasoittaa kate huolellisesti, jonka jälkeen voimme asentaa uuden katteen suoraan vanhan päälle. Toisinaan joudumme kuitenkin purkamaan vanhan katteen pois ennen uuden asentamista. Tällöinkin pärjätään toisinaan osittaisella kattoremontilla, eli pelkän vesikatteen uusimisella. Tarpeen mukaan suoritamme kuitenkin täydetkin kattoremontit, tärkeintä on saada katto kuntoon. Jos se on vuotanut voi katon laajempikin palahuopakaton korjaus olla pakollinen toimenpide rakennuksen pitämiseksi käyttökunnossa.

Scroll to Top