KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Peltikaton lisä kiinnitykset auttavat moniin peltikaton vaivoihin

Peltikaton lisäkiinnitykset voivat ratkaista yllättäviäkin ongelmia ja parantaa asumismukavuutta. Varmasti jokaisen maalaisjärkeen sopii se, että peltikate yleensä kiinnitetään ruoteeseen jonkinlaisilla kiinnikkeillä. Kiinnikkeet voivat hieman vaihdella katteen mukaan. Katetta läpäiseviä ruuveja, vanhemmissa katoissa katenauloja löytyy monilta katoilta ja varsinkin profiilipeltikatteissa ne ovat ainoa tapa kiinnittää kate ruoteeseen. Kone- ja lukkosaumakatteilla kiinnitykset eivät läpäise katetta vaan ne jäävät pellin saumoihin. Nämä ovatkin vuotovarmoja kattoja, koska ruuvinreikiä ei ole ja näin myös niiden vuodot jäävät täysin muiden kattojen murheiksi. Kattoalaa tuntemattoman voi kuitenkin olla vaikeaa hahmottaa, millainen merkitys riittävällä ja laadukkaalla kiinnityksellä on katon toimintaa ajatellen.

Varsinkin vanhemmat katenaulat ovat suoria ja kierteettömiä, niissä ei ole mitään estettä lähteä nousemaan ylöspäin katon eläessä. Peltikatteet tyypillisesti lämpöelävät, eli materiaali laajenee lämpötilan noustessa ja supistuu sen laskiessa. Liike on niin pientä, ettei sitä paljain silmin voi havaita. Vuosien ja vuosikymmenien saatossa se on kuitenkin melkoinen voima, joka pumppaa katenauloja ylös. Jos pelti pääsee liikkumaan, voivat kiinnittimien reiätkin avartua pikkuhiljaa moninkertaisiksi. Peltihän voi liikkua lämpöelämisen lisäksi myös mm. tuulen vuoksi. Mikäli pellissä on liian vähän kiinnikkeitä, pääsee se liikkumaan yhä enemmän ja enemmän. Jos kiinnikkeitä hajoaa ja irtoaa, käy sama homma.

Peltikattoa pidetään äänekkäimpänä kattona, sateenropina ja kohina ovat tietysti tuttuja, mutta katto voi myös kolista, paukahdella ja päästellä mitä ihmeellisimpiä ääniä myös tuulen ja lämpötilavaihteluiden vuoksi. Monia ääniä voi vaimentaa tekemällä peltikaton lisäkiinnitykset, korkea melutaso voi siis kertoa liian harvasta kiinnitysvälistäkin. Mikäli katon melutaso on uuvuttava ja sateenkin pitämä ääni ärsyttää niin muistathan, että meiltä saat myös äänieristeet peltikatollesi. Jatkossa katolle voi harkita asennettavaksi myös valmiiksi äänieristävällä pinnoitteella käsiteltyä peltikatetta.

Peltikaton lisäkiinnitykset voivat siis ratkaista monta ongelmaa, saat ne meiltä kaikille katoille riippumatta siitä, mikä rakennus, kattomalli tai kattojyrkkyys on kyseessä. Kunnostamme kiinnitykset ja vaikka koko katon myös haastavissa kohteissa, kuten korkeiden rakennusten tai jyrkkien kattojen osalta. Toimimme aina avaimet käteen -palvelun periaattein ja kattava työtakuu sisältyy kaikkiin tekemiimme korjauksiin, asennuksiin sekä remontteihin. Jos mielessäsi ovat peltikaton lisäkiinnitykset, saat asiantuntevaa apua Kattokorjaus Pro:lta, lähetä verkkosivuiltamme löytyvä tarjouspyyntölomake, sähköposti tai soita meille. Varsinkin silloin, kun katossa on ongelmia ja olet ottanut niistä kuvia, lomake ja sähköposti palvelevat parhaiten. Voit lähettää kuvat katon kunnosta ja yksityiskohdista tarjouspyynnön mukana. Niitä voi käyttää myös ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa vuoden jokaisena päivänä.

Katon ongelmista riippuu, kuinka prosessi lähtee etenemään. Yleensä kartoitamme ensin sinun ajatuksesi ja toiveesi kattotöiden suhteen. Suuremmissa töissä, kuten kattoremontin tapauksessa käymme tavallisesti tutkimassa katon kuntoa paikan päällä jonkun osaavan ja kokeneen kattoammattilaisemme silmin, jotta katon työt saadaan mitoitettua tarkkaan katon tarpeiden mukaan. Usein katon tarkistus kuitenkin onnistuu huolto- tai korjauskäynnin yhteydessäkin. Tällöin tutkimme vesikatteen yksityiskohtineen, kattotuotteet sekä yläpohjan käynnin yhteydessä. Jos muutakin korjattavaa löytyy, kuin alun perin tilaamasi työ, jätämme tarjouksen myös löytyneiden töiden hoitamisesta.

Meillä teetetty työ oikeuttaa hakemaan kotitalousvähennystä omassa henkilökohtaisessa verotuksessa, sitä voi hakea lähes kaikista kattotöistä. Ihan tarkat vuosittaiset tiedot ja lisäohjeet löytyvät veroilmoituksen ohesta. Mikäli tarvitset rahoitusta katon töiden teettämiseen niin verkkosivujemme kautta löydät yhden varteenotettavan vaihtoehdon. Hae sitä, kun sinulle sopii ja sille summalle kuin tarvitset.

Peltikaton lisäkiinnitys

Uudenaikaiset kateruuvit vanhojen kiinnitysnaulojen tilalle

Jos peltikatolta löytyy yhä nauloin toteutettu kiinnitys, tilannetta on syytä tarkastella kriittisesti. Onko nauloja hävinnyt ja kohonnut pois paikoiltaan? Onko kiinnitysjärjestelmä vaatinut jo huoltokäyntejä? Naulat eivät ole luotettavin mahdollinen kiinnitysmenetelmä ja monet katenauloin toteutetut peltikatot ovat jo kattokannan vanhemmasta päästä. Nauloja suosittiin aiemmin lähinnä silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ollut vielä saatavilla. Silloin ne olivat siis tavallaan paras vaihtoehto, koska mitään muuta ei ollut saatavilla. Parempi kuin ei mitään.

Sittemmin markkinoille on tullut hyvä valikoima kateruuveja, jossa ruuvin ohessa on valmiiksi myös tiivisteosa. Naulojen heikkous on ollut aina se, että siinä ei ole kierteitä tai muuta estettä irrota, jos niikseen tulee. Naula nousee katosta ylös, koska katto lämpöelää, tuuli riepottaa peltejä ja pellit liikkuvat. Mitä enemmän nauloja puuttuu, sitä enemmän pelti liikkuu ja sitä suuremmassa vaarassa myös loput naulat katolla ovat. Kiinnikkeet eivät siis ole aivan vähäpätöinen asia katon toiminnan kannalta. Mikäli katenaulat ovat irtoilleet ja aiheuttavat jatkuvaa murhetta, me vaihdamme vanhat kiinnitysnaulat laadukkaisiin kateruuveihin. Kiinnikkeidenvaihto ratkaisee niiden irtoamiseen liittyvät ongelmat tehokkaasti, sillä kierteelliset ruuvit eivät ihan tuosta vaan nouse ylös ja lähde omille teilleen. Samalla voimme tehdä peltikaton lisäkiinnityksetkin, eli lisätä kiinnikkeiden määrää alkuperäisestä.

Ongelma ei siis ole ylittämätön, katteen kiinnikkeet on täysin mahdollista vaihtaa uusiin. Peltikatoilla hyvin tavallinen korjaustyö on vaihtaa katenaulat uudenaikaisiin tiivisteellisiin ruuveihin. Se on hyvä tapa pitää katto paremmassa kunnossa, jos kattopellit ovat vielä hyvässä kunnossa. Jos katto on remonttikunnossa jo muutenkin, niin silloinhan katolle tulee automaattisesti jo ruuvit, sillä nauloja ei käytä enää kukaan itseään kunnioittava katon asentaja. Voimme vaihtaa myös kateruuvit uusiin, joskus niiden tiivisteet hajoavat olosuhteiden rasituksessa tai varsinkin varhaisempien mallien ruuveissa. Kiinnikkeiden lisääminen on toisinaan tarpeen. Voimme laittaa uudet kiinnikkeet puuttuvien tilalle tai yksinkertaisesti tehdä lisää kiinnityksiä, jos niitä on ollut liian harvassa ja katto on ollut meluisa tai ruuvienreiät ovat avartuneet. Jos näin on jo päässyt käymään, on reikä mahdollista peittää suuremman tiivisteen omaavalla ruuvilla. Tarvittaessa suurempi ruuvikin ottaa paremmin kiinni ruoteeseen. Kiinnikkeitä on siis mahdollista uusia monin eri tavoin katon toimintakunnon ylläpitämiseksi.

Ihan vastaavasti saat meiltä tarvepohjaisesti ja katon kunnon mukaan räätälöitynä kokonaisuutena kaikki peltikatto huollot ja korjaukset. Kiinnikehuolto on erityisesti peltikaton huoltotyö, vastaavasti katon huoltomaalaus on katespesifi kattohuolto. Huopa- ja tiilikatteet vastaavassa tilanteessa käsitellään erityisellä pinnoiteaneella ja peltikaton pinnoitus tapahtuu huoltomaalauksella. Myös huoltomaalaus on kattokohtainen työ siinä mielessä, että katon pinnoitteet voivat olla uusimisen tarpeessa hyvin eri vaiheissa. Jonkinlaisen vahingon kärsinyt tai huoltamatta jäänyt katto voi vaatia pinnoituksen paljon aiemmin, kuin kohtuudella huollettu peltikatto keskimäärin jne. Maalauksen pohjatöiden määrä vaihtelee paljon katon mukaan. Suhtaudummekin jokaiseen kattoon yksilönä ja suhteutamme työt katon tarpeiden sekä sinun toiveidesi mukaan. Periaate takaa sen, että kattosi viat tulevat korjattua, mutta et maksa töistä ja tarvikkeista, joita kattosi ei tarvitse.

Katon kattava tarkastus kuuluu myös peltien kiinnityskorjauksiin

Meillähän katon tarkastus kuuluu kaikkiin tilattuihin töihin automaattisesti ja ilmaiseksi. Tutkimme kattosi kokonaistilanteen siis aina, kun sinne kiipeämme. Katon kiinnikehuolto voi olla seurausta jonkin muun kattohuollon tai korjauskäynnin havainnoista. Tällöin työhön on päädytty kattotarkistuksen löytöjen kautta. Olemme käyneet tekemässä esimerkiksi läpiviennin korjauksen ja tutkineet katon, havainneet kiinnikkeiden huonon tilanteen ja keskustelleet asiasta kanssasi. Tällöin jätämme korjausehdotuksen sekä tarjouksen löydetyistä korjaustarpeista sekä sovimme toisen korjauskäynnin niiden hoitamiseksi kuntoon.

Tarkistamme kattosi kunnon myös silloin, kun saavumme kiinnikkeitä uusimaan. Tarkistus on tarpeen varsinkin siinä tapauksessa, että tilaat meidät suoraan kiinnikeitä uusimaan tai edellisestä käynnistämme on jo vähintään puoli vuotta. Mikäli edellinen käynti on parin viikon takaa niin siinä ajassa katolle ei yleensä ehdi tapahtua mitään radikaalia mutta todennäköisesti silmäilemme silti ympärillemme varmistuaksemme asiasta.

Meillä katon tarkistus sisältyy kaikkiin kattotöihin, jotka meiltä tilaat. Se on osa täyden palvelun avaimet -käteen konseptiamme. Katon kuntokartoitus, kattava työtakuu sekä kattotöistä kaikkine työvaiheineen, tekijöineen ja tarvikkeineen huolehtiminen kuuluvat konseptiimme. Katon tarkistus takaa sen, että tiedät missä kunnossa kattosi todellisuudessa on. Jos siellä on korjattavaa, niin tiedät siitä. Tiedät myös sen, mitä korjaukset kustantavat, sillä jätämme korjausehdotuksen ohessa tarjouksemme vikojen laittamisesta kuntoon. Sinä tietysti päätät aina siitä, mitä korjauksia ryhdytään tekemään ja milloin. Emme esimerkiksi sopimatta korjaa ja sitten laskuta töistä. Työhön ryhdytään yhteisymmärryksessä. Tietysti osa korjauksista ovat sellaisia, että niitä olisi syytä tehdä niin pian kuin mahdollista. Jos löydämme kattovuodon niin kerromme sen olevan kiireellinen korjaus. Mitään vikoja tai huoltotarpeita ei kannata unohtaa. Esimerkiksi peltikaton maalaus on mahdollista tehdä keväällä, kun lämpötila alkaa sen verran nousta, että työ onnistuu hyvin. Näin on järkevää toimia, vaikka maalaustarve kävisi ilmi jo myöhään syksyllä tehdyn syyshuollon yhteydessä.

Tarkistuksessa käymme läpi katon kokonaisvaltaisesti. Katolla käymme läpi vesikatteen kunnon sekä sen pinnoitteen tilanteen. Kaikilla katoilla, joilla on käytössä kateruuvit, tutkimme kiinnikkeiden tilanteen eli katteen kiinnitykset. Käymme läpi myös katteen saumaukset ja jiirirakenteet eli sisätaitteet. Yksi erittäin tärkeä tarkistuskohde jokaisella kattokäynnillä ovat läpiviennit. Kaikki kattorakenteet läpäisevät savupiiput, tuuletusputket, kattoikkunat ja vastaavat muodostavat yhden tavallisimmista katon vuotoriskeistä ja niiden tiiveyden tarkkailu kannattaa aina. Tarkistamme räystäskourut ja syöksyt, niissä tärkeitä kohtia ovat kiinnitykset ja yleiskunto, ränneissä myös kaadon oikea kulma. Tutkimme aina myös muiden kattotuotteiden tilanteen, käymme läpi tikkaiden ja huoltosiltojen kunnon ja varsinkin niiden kiinnitykset.

Tämän jälkeen käynti yläpohjassa kuuluu asiaan, jos sinne on mahdollista päästä. Yläpohjassa silmäilemme merkkejä vuodoista, aluskatteen ja eristeiden kunnon sekä katon tuuletuksen tilanteen. Jos yläpohja vaatii kunnostusta esimerkiksi lisäeristyksen tai tuuletuksen parantelun muodossa, ne onnistuvat kyllä. Jätämme kaikista löytämistämme korjaustarpeista tarjouksen, tiedät sekä katon kunnon, viat että niiden korjausten kustannukset käyntimme jälkeen. Jos katto on kunnossa, kerromme senkin.

Scroll to Top