KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Rännien sulatus ja kattojäiden poisto ympäristö- ja kattoystävällisellä vesihöyryllä

Kattojäiden ja rännien jään sulatus on talvikauden työ katolla. Varsinkin kevättalvella sääolosuhteiden, mutta myös talven kylmimpään aikaan katon lämpövuotojen vuoksi voi katolle ja varsinkin räystäille muodostua jäämuodostelmia. Pyrimme selvittämään syyn jään muodostumiselle. Aina kun on syytä epäillä, että katossa on lämpövuoto, tutkimme kattoa tarkemmin. Pystymme korjaamaan tilanteen käytännössä aina, tällöin katon jääongelma helpottavat ja katto pysyy paremmassa kunnossa jatkossakin. Myös rännit kiittävät, ylhäältä tippuva jää ei aiheuta enää ongelmia tippuessaan alas jne. Aina jään muodostumiselle ei kuitenkaan löydy yhtä selkeää syytä, toisinaan talvi on vain sellainen, että kaikki lumi näyttää muuttuvat jääksi ja silloin kevät lopulta ratkaisee jään aiheuttajan.

Miksi rännit sitten pitäisi sulattaa? Jos jäätä on vain vähän, tuskin edes huomaat sitä, eikä muutamasta pienestä kevätauringon sulattaman lumen muodostamasta jääpuikosta suurta haittaa olekaan. Ongelmia alkaa muodostua, kun jään määrä lisääntyy. Painava jää irrottaa räystäskourujen kiinnittimiä, vääntää rännin kaadon ja hajottaa saumat, mutta tukkii myös sulamisvedelle suunnitellun reitin. Toisinaan vesi sitten jään seurauksena päätyy aivan vääriin paikkoihin, aiheuttaen kosteusongelmia niin rakenteissa kuin pihassakin.

Vesihöyry on mainio tapa jään poistamiseen, se on rakenteille ja materiaaleille hellävaraista. Niin katto kuin sadevesijärjestelmäkin hyötyvät jään poistamisesta mutta väärillä menetelmillä niille on madollista aiheuttaa paljon vahinkoa. Varsinkin kaikenlainen rännien tai katolla olevan jään hakkaaminen ja takominen tekee rumaa jälkeä katteen pintaan ja sadevesikouruihin. Jälkimmäiset irtoilevat kiinnikkeistään ja saumoistaan, lommoontuvat ja niiden pinnoite hajoaa aiheuttaen pian ruostetta. Höyrystä ei tule mitään ongelmia, ei lommoja tai melua, ei pinnoitteensa menettäneitä katteita tai räystäskouruja. Vesihöyry muodostuu puhtaasta vedestä eikä meillä käytetä prosessissa mitään kemiallisia aineita, katon ja rännien lisäksi luonto kiittää. Katon ja rännien sulatus höyryllä on paras tapa toimia.

Katon ja rännien sulatus höyryllä suojelee katon ja sadevesijärjestelmän rakenteita ja materiaaleja. Jos jäätilanne on hankala, tarvitset apua. Meidät saat kätevästi kiinni verkkosivujemme tarjouspyyntölomakkeella, sekä sähköpostilla ja puhelimitse. Katon ja rännien sulatus höyryllä tehdään toimestamme avaimet käteen -palveluna, jos suoritamme samalla esimerkiksi rännin korjaustyöitä, niin saat myös työtakuun. Saat samalla reissulla myös katon ja sadevesijärjestelmän kunnon tarkistuksen, meillä ne kuuluvat automaattisesti ja ilmaiseksi kaikkiin meiltä tilattuihin töihin. Jos jotain korjattavaa löytyy, jätämme korjausehdotuksen sekä tarjouksen.

Kattoremontin tapauksessa käymme todennäköisesti tutkimassa katon kuntoa jo tarjouspyyntösi saatuamme. Muissa töissä tarkistus sujuu tavallisesti samalla käynnillä, kun käymme kattoasi huoltamassa tai korjaamassa. Jäänsulatustöissä on luontevaa tutkia jään mahdollisesti aiheuttamat vauriot katolla ja sadevesijärjestelmässä sekä tutkia mahdolliset lämpövuodotkin jään syntysyyn selvittämiseksi. Meillä katon tarkistus kattaa kuitenkin koko katon vesikatteesta läpivienteihin ja kattotuotteista yläpohjaan. Pienempiä korjauksia voimme usein hoitaa huoltokäynninkin yhdessä, varsinkin hajonnut ränni tai jään vuoksi vuotava katto on laitettava hyvin nopeasti kuntoon lisävaurioiden ehkäisemiseksi. Toimintamme riippuu siitä, kuinka haluat korjauksista sopia. Tavallisesti jätämme korjausehdotuksen mahdollista korjaustyöistä ja hyvän tarjouksen niiden hoitamisesta. Muista kotitalousvähennys, jonka voit hakea omassa veroilmoituksessasi meillä teetetystä työstä. Jos tarvitset kattotöihin rahoitusta, tutustu ihmeessä verkkosivujemme kautta löytyvään rahoitusvaihtoehtoon!

Rännien ja vesikourujen sulatus

Umpeen jäätynyt ränni on syytä ottaa vakavasti, ettei satu kosteusvaurioita

Pahimmassa tapauksessa tukkoon jäätynyt ränni johtaa rakennuksen kosteusvaurioihin, koska vesi ei pääsee tarkoitettua reittiä pitkin pois rakennuksen pinnoilta vaan valuu, minne pääsee. Joskus vesi löytää reitin julkisivua pitkin. Joskus onnekkaammassa tapauksessa vesi vain valuu jäätyneen rännin yli, mutta voi silloinkin maahan päätyessään aiheuttaa melkoisen järven vaikeaan paikkaan pihassa. Useinhan tämä tilanne iskee todellisuuteen kevättalvella ja pakkasten hellittäessä, kun tulee sulakeli. Katolla oleva lumi sulaa nopeasti suhteessa alempana ränneissä sijaitsevaan veteen, joka on jäätynyt tiiviiksi ja painavaksi möykyksi.

Yksi ongelma on juurikin se, että jää on painavaa ja jäätyessään vesi laajenee aiheuttaen varsinkin rännin sisällä melkoisen paineen ulospäin. Jäätyessään laajenevan veden ja jään painon vuoksi ränni voi kärsiä eri tavoin. Rännin kiinnitykset pettävät, sen sauma aukeaa, ränniin tulee lommoja ja kaatokin vääntyy pilalle. Akuutimpi ongelma usein on kuitenkin sulamisvesi, joka ei jään vuoksi pääse räystäskourun ja syöksyn kautta poistumaan katolta. Katolla oleva lumi sulaa ja valuu vetenä alaspäin, varsinkin kevätauringon myötä ongelma on ilmeinen. Tiivis jää alhaalla rännissä ei sula läheskään samaan tahtiin, kuin kevyempi lumi auringossa katon harjalla. Vesi valuu kuitenkin alaspäin ja etsii tiensä muuta reittiä pitkin kohti maata. Joskus vesi aiheuttaa paljon vaivaa, jopa julkisivun kosteusvaurion, laho- ja homeongelmia niin seinä- kuin kattorakenteisiinkin. Joskus jää johtaa veden todella vääriin paikkoihin eikä sitä heti edes huomaa. Pahoin jäätynyt sadevesijärjestelmä voi aiheuttaa myös pihan tulvan, kun vesi ei päädykään suunniteltuihin kohtiin rakennuksen ympäristössä. Piha ja kulkureitit voivatkin muuttua luistinkentäksi muutamassa päivässä.

Jään höyrysulatus on erityisen hyvä tapa ratkaista ongelma sen hellävaraisuuden ansiosta. Ei hajonneita rakenteita, kulutusta pinnoille tai rasitetta materiaaleille. Vaikeina jäätalvina kesän odottelukaan ei ole katon ja varsinkaan rännien kannalta ihanteellisin tapa toimia. Jää ehtii tehdä tuhoa ja vuosi toisensa perään metristen jääpuikkojen roikkuessa tasaisena nauhana se väsyttää viimeistään rännien kiinnikkeet, räystäslaudat ja muut rakenteet. Edessä voi olla korjaustöitä, jopa sadevesijärjestelmän ja räystäslautojen uusiminen. Jään poistoyritykset työkalujen, hakkaamisen ja kolistelun avulla ei yleensä auta, ellei jää käytännössä ole jo sulanut hyvin ohueksi. Siitä huolimatta voimakeinot aiheuttavat tuhoa sadevesijärjestelmään. Eli jäänlähtö on hyvin epävarmaa mutta vauriot ovat hyvin todennäköisiä tällaisiin menetelmiin turvautumalla.

Meiltä löytyy höyrysulatusjärjestelmä, jonka teho riittää pitkienkin rännien ja syöksyjen sulattamiseen. Kotikonstein höyryä on vaikea saada aikaan tarpeeksi. Ränniä ei oikein voi millään polttimellakaan ryhtyä kuumentamaan jäidenlähdön toivossa, ettei satu tulipaloa. Liekillä kuumentaessa jälki on kuitenkin nokista eivätkä materiaalit tulella kuumentamisesta yleensä paremmiksi muutu. Käytössämme oleva tehokas höyrysulatin hoitaa homman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Toki jään sulaminen pienen hetken vie, ei se ole puolessa tunnissa rännejä täyttänytkään. Mutta yleensä katon ja rännien jääongelmat saadaan kyllä haltuun kertakäynnillä, ellei kohde ole poikkeuksellisen laaja. Suihkutamme kuuman vesihöyryn kohti jäätynyttä kohtaa, joka sulaa nopeasti. Sitten siirrymme eteenpäin, kunnes kaikki haittaava jää on saatu pois.

On kuitenkin muistettava, että jäänsulatus ratkaisee jääongelman vain sillä hetkellä. Jäätä voi muodostua uudestaan samoista syistä, kuin sitä on alun perin katolle tai ränniin tullut. Tämän vuoksi pyrimmekin aina ratkomaan mm. katon lämpövuodot. Lisäksi voimme asentaa sulanapitokaapelit sadevesijärjestelmään jään pitämiseksi poissa jatkossakin. Keinoja kyllä löytyy! Yksi hyvä tapa edesauttaa rännien pysymistä sulana on myös katon syyshuolto ja rännejä tukkivan lehtimassan poistaminen jo ennen talvea. Meiltä saat myös kattavat syyshuollot kaikille katoille ja sadevesijärjestelmille. Sulatamme jäät, etsimme ja korjaamme lämpövuodot sekä asennamme sulanapitokaapelit ihan kaikkiin kohteisiin kerrostalosta rivitaloihin ja omakotitaloihin. Kaikkiin kohteisiin mukautuva kalusto ja osaavat työntekijämme odottavat!

Höyrysulatus sopii moniin kohteisiin, saat meiltä katon ja rännien ohessa vaikkapa ojarummut sulatuksenkin

Vaikka pääosa sulatustöistämme liittyy rakennuksen kattoon ja sadevesijärjestelmään, niin höyry on hyvin käyttökelpoinen väline kaikkiin jäänsulatustöihin. Voimme hoitaa vaikkapa tierummun eli ojarummun avauksen höyrysulatuksella, jos sellainen ongelma on pihapiiriin ilmestynyt. Toisinaanhan talvi on sellainen, että kaikki lumi sulaa ja jäätyy moneen kertaan, katto, rännit ja piha ovat kirkasta jäätä täynnä. Pikkuhiljaa vesi sitten valuu pihaojaan, joka ihan samalla logiikalla jäätyy kuin rännitkin. Kun vesi ei pääse rännin tai ojan kautta poistumaan kuten on suunniteltu, tulvii se yli. Jos oja on lähellä rakennusta niin kivijalka ja kellari ovat nopeasti vaarassa veden vallatessa pihaa päivä päivältä laajemmin. Ojarummun avaaminen höyryllä tyhjentää pihan ja kulkureitit hetkessä ylimääräisestävedestä. Osa vedestä on mitä todennäköisimmin peräisin juuri sinun katoltasi. Jos rännit ovat olleet jäässä, on täysin mahdollista, että vesi on kertynyt ihan eri paikkoihin kuin piti. Eli jonnekin muualle, kuin rakennusta, sadevesijärjestelmää, pihaa ja pihan salaojitusta suunnitellessa veden on suunniteltu menevän. Jos piha on jäässä, voi salaojituskin olla jäässä eikä sekään vedä, kuten kuuluisi. Sitä on hankalampi höyrysuihkulla sulatella maan uumenista mutta muuten voimme usein auttaa akuuttia tilannetta pihassakin.

Käyttämämme höyrysulatus toimii siis hyvin erilaisissakin kohteissa. Voimme sulattaa sen avulla jään katteen pinnalta tai vaikkapa läpiviennin ympäriltä. Sen avulla saamme sulatettua auki räystäskourut ja syöksyt, jos ne ovat jäätyneet umpeen. Voimme sulattaa myös rakennuksen lähellä olevan ojarummun tai vaikka kaikki nämä kohdat samalla käynnillä, jos käsillä on erityisen hankala jäätalvi. Tarjoamme talvisin myös lumenpudotuspalveluita ja se voi ratkaista ennakkoon myös katon ja pihan jääongelmia. Jos siis alkaa näyttämään, että lunta tulee runsaasti ja lämpötilat sahaavat pakkasen ja lämpimän puolella, voit hyvin helpottaa rakennuksen tilannetta jo ennakkoon teettämällä turvalliset ja suunnitelmalliset lumenpudotukset hieman aiemmin talvella. Näin voit välttyä myös itsestään katolta alas pyrkivän lumikuorman tekemiltä tuhoilta niin katolla kuin alhaalla räystään allakin.

Pieni ennakointi auttaa usein asiaa, mutta ymmärrämme, että toisinaan tilanne eskaloituu hyvin nopeasti, päivässä tai parissa. Tällöin voi olla, että alueella syntyy pienoinen ruuhka. Aivan kuten lumenpudotustenkin kanssa käy helposti silloin, kun sääolosuhteet muuttuvat nopeasti ja kattojen riskitilanne kasvaa jopa yhdessä yössä. Tällöin kannattaa tarttua puhelimeen tai lähettää tarjouspyyntö lomakkeen tai sähköpostin kautta pikimmiten. Pyrimme aina toimimaan tilanteen vakavuuden mukaan nopealla aikataululla. Samahan pätee vaikkapa kattovuotoon, yritämme päästä paikalle nopeutetulla aikataululla, jotta ainakin ensisuojaus saadaan tehtyä ja vuoto pysäytettyä. Tilanteesta sitten riippuu, saammeko sen samalla käynnillä kuntoon vai tarvitaanko jatkotoimenpiteitä. Vaikkapa jään hajottama läpivienti tai ränni saadaan usein kohtuullisella vaivalla kuntoon, mutta jos katto on ehtinytkin vuotaa jo pidempään ja asia paljastuu jäänsulatustyön yhteydessä, arvioimme tilanteen tapauskohtaisesti. Sitten keskustelemme kanssasi tilanteesta ja katon kuntoon laittamisesta. Töihin ryhdymme, kun yhteisymmärrys on syntynyt, tarvittavat tarvikkeet on hankittu jne.

Scroll to Top