Tiilikaton uusiminen
Tiilikaton uusiminen onnistuu meiltä minkä tahansa kattotyypit tai rakennuksen osalta. Saat meiltä uuden tiilikaton kerrostaloon, rivitaloon tai omakotitaloon. Uusimme tiilikatot myös mökeillä tai vaikkapa piharakennuksessa toiveesi mukaan modernista betonitiilestä tai perinteisemmästä, hieman hintavammasta savitiilestä. Meillä työt onnistuvat millä tahansa kattotyypillä. Katon malli ja jyrkkyys eivät ole esteitä, sillä kunnostamme muutenkin kaikenlaisia kattoja myös haastavissa kohteissa, kuten korkeissa rakennuksissa ja jyrkkäkattoisissa rakennuksissa.
Asiantunteva tiilikaton uusiminen on rakennuksesi etu. Vesikatteen ohessa jokainen tiilikatto tarvitsee hyvät rakenteet, toimivan aluskatteen sekä tuulettuvan rakenteen toimiakseen ihanteellisesti. Tämän kaiken saat meiltä kattotuotteiden tarkan asennuksen, toimivan sadevesijärjestelmän ja oikeaoppisen katon eristyksen ohessa. Me suunnittelemme ja toteutamme aina rakennuskohtaisen katon uusimisen. Kattoremontin laajuus sekä hinta riippuu hyvin pitkälle katon koosta ja sen kunnosta. Kunto määrittää tiilikaton uusimisen mittakaavan, eli sen, uusitaanko vesikatteen ohessa muutakin aluskatteesta kattorakenteisiin sekä eristeisiin. Tämän vuoksi me selvitämme remonttisuunnitelmaa ja tarjousta varten sekä sinun toiveesi, että kattosi kunnon. Toiveesi voivat vaikuttaa omalta osaltaan kokonaisuuteen. Ammattilaisina annamme oman näkemyksemme kattotöistä ja näin yleensä päästäänkin toteuttamaan sekä toiveesi että tekniset vaatimukset täyttävää kattoa. Toiveesi voivat käsittää jonkin tietyn katetuotteen, erilaisia katon asennustöitä aurinkopaneelista kattoikkunaan tai vaikkapa yläpohjan energiaremontin.
Meillä toimii avaimet käteen -palvelu ja takuutyö ihan aina eikä tiilikaton uusiminen ole tässä mielessä poikkeus. Avaimet käteen -palvelu tarkoittaa täyden palvelun kattourakointia. Huolehdimme kaikesta kaikissa kattotöissä, jotka meiltä tilaat. Palvelu sisältää tarvittavat työvaiheet, tekijät, tarvikkeet ja välineet. Työtakuumme on osoitus korkealaatuisesta työstä, johon panostetaan jokaisessa kohteessa. Kun tiilikaton uusiminen on tullut ajankohtaiseksi, saat meidät kiinni hyvin käytännöllisellä tarjouspyyntölomakkeella. Siinä on jo valmiiksi kaikki oleelliset kohdat, voit lisätä tarjouspyyntölomakkeelle myös kuvia katosta tai sen yksityiskohdista ja vioista. Saat meidät kiinni myös sähköpostilla, johon on myös mahdollista liittää kuvia ja sekin on lomakkeen tavoin käytössäsi ihan ympäri vuorokauden. Tietysti voit myös soittaa.
Tiilikaton uusiminen on sen verran suuri kattotyö, että saatuamme tarjouspyyntösi ja kuultuamme toiveesi, käymme yleensä tutkimassa katon kunnon paikan päällä. Kattoremonteissa tutkimus on mainio keino edesauttaa remonttisuunnitelman räätälöintiä sinun kattosi tarpeita vastaavaksi. Myös tarjous pitää helpommin paikkaansa, kun se perustu tosiasioihin sekä toiveidesi huomioimiseen ihan alusta saakka. Katon tarkistus kuuluu meillä muutenkin jokaiseen kattotyöhön, jonka meiltä tilaat. Vaikkapa katon puhdistuskäynnin yhteydessä tehty tarkistus on kattava ja se sisältää vesikatteen yksityiskohtineen, käymme läpi jiirit ja läpiviennit katteen pinnan ohessa. Tutkimme kattotuotteiden kunnon sadevesijärjestelmästä huoltoreitteihin ja lumiesteisiin. Mikäli yläpohjaan on pääsy, tutkimme senkin tarkistuksen yhteydessä. Näin katon kunto on selvillä ja mahdolliset korjaustarpeet raportoidaan sinulle aina hyvän tarjouksen kera.
Meillä teetetystä työstä voit useimmissa tapauksissa hakea kotitalousvähennystä omassa henkilökohtaisessa verotuksessasi ja silloin kun rahoitus tulee tarpeeseen, voit hakea sellaista esimerkiksi verkkosivujemme kautta.
Tiilikaton uusiminen Kattokorjaus Pro:n avaimet käteen -palveluna
Meillä kattoremontti hoituu täyden palvelun periaatteella, eli ns. avaimet käteen -palveluna. Tämä toimintatapa on sinulle helpoin mahdollinen. Ellet tiedä mitään katon uusimisesta niin se ei haittaa, sillä me huolehdimme puolestasi kaikesta tarvittavasta. Tarkistamme katon kunnon ja laadimme sitä vastaavan suunnitelman ja tarjouksen. Emme liioittele kattoremontin kokoa mutta emme myöskään arvaile katon kuntoa, kaikkia viat tulevat korjattua ja loppuun käytetyt materiaalit vaihdettua uusiin ja kestäviin.
Suoritamme katon uusimistyöt ja käytännössä ihan kaikki muutkin kattotyöt kaiken kattavana avaimet -käteen palveluna. Palvelumme kattaa siis aivan kaiken. Toteutamme kaikki työvaiheet asiantuntevasti ja pitkän kokemuksen turvin, suunnittelusta toteutukseen ja loppusiivouksesta jätteiden hävitykseen. Ihan ensimmäisenä tutkimme katon kunnon ja kartoitamme sinun toiveitasi kattosi uusimisen suhteen. Sitten teemme tarvittavia laskelmia sekä laadimme remonttisuunnitelman tarjouksineen. Kun olet hyväksynyt tarjouksen, autamme tarvittaessa sinut läpi mahdollisen rakennus- tai toimenpidelupaprosessin. Lupia ei läheskään aina tarvita, mutta jos tarvitaan, on avullamme prosessi kivuton ja luvat kunnossa, kun kattotyö alkaa. Tässä vaiheessa teemme myös tarvittavien materiaalien tilaukset sen mukaan, mitä olemme kanssasi mm. katetuotteeksi sopineet. Tiilikattoa uusiessa me huolehdimme myös siitä, että kattotiiliä tilataan kylliksi varastoon tulevien vuosien korjauksia varten, eli tämäkin seikka tulee kyllä menekkilaskelmissa huomioitua.
Varsinainen toteutusvaihe alkaa työmaan huolellisella suojauksella. Meidän jäljiltämme piha ei ole huonossa siivossa eikä tiilenmuruja kengänpohjissa vielä vuodenkin kuluttua. Työmaan riittävä suojaus auttaa myös loppusiivouksessa. Aika usein katon uusiminen siis käsittää purkutyötä, johon ryhdymme, kun työmaansuojaus on tehty. Jos kohteessa on käytettävä rakennustelineitä, hoidamme niidenkin kasaamisen esivalmistelutyönä. Sitten etenemme purkutyöhön, jonka jälkeen asennamme uutta materiaalia kaiken puretun tilalle. Kyseessä on hyvin kattokohtainen kokonaisuus, sillä kattoremontti voi käsittää katon kunnon perusteella mitä tahansa vesikatteen vaihdon ja käytännössä uuden katon rakentamisen välillä. Voimme vaihtaa vesikatteen, aluskatteen, katon puisia rakenteita, eristeitä jne. Varsinkin kattovuodon jälkeen meidän on vaihdettava lahonneet puuosat sekä veden pilaamat eristeet taataksemme uusitun katon toimintakunnon taas lähemmäs sadaksi vuodeksi. Pidämme erityisen huolen yläpohjan tuuletuksesta, aluskatteen oikeasta asennuksesta sekä läpivientien ja jiirien huolellisesta laatimisesta. Kun katto on uusittu, siivoamme työmaan huolellisesti sekä keräämme työmaansuojaukset pois. Lopputarkistuksen jälkeen lastaamme työssä syntyneet rakennus- ja purkujätteet kyytiimme ja kuskaamme nekin asianmukaiseen jatkokäsittelyyn puolestasi.
Avaimet käteen -palvelumme kattaa myös kaiken muun, eli osaavan ja riittävän työvoiman sekä tarvittavat erityisosaajat, et joudu etsimään millekään työvaiheelle tekijää. Huolehdimme kaikista työssä vaadittavista tarvikkeista, oli kyse sitten vesikatteesta, aluskatteesta, läpivientien tiivisteistä, nauloista tai tiivisteaineesta niin me pidämme niistä huolen. Menekkilaskemat, hankinnat ja tilaukset sekä toimitukset kohteeseen ovat osa meidän työtämme. Samoin työvälineistä perustyökalut, erikoistyökalut, jopa tarvittavat rakennustelineet tai henkilönostin hoituvat toimestamme työmaalle aina kun niitä tarvitaan. Et siis joudu itse myöskään ostamaan tai vuokraamaan työvälineitä.
Uuden tiilikaton hinta
Jos haluat tietää hinnan oman tiilikattosi uusimiselle tai katon asennuttamiselle vaikkapa uudiskohteeseen, pyydä tarjous. Laskemme täysin sinun kattosi pohjalta hinnan, joka kattaa kaiken, mutta jossa et joudu myöskään maksamaan mistään ylimääräisestä. Hintaa kysytään usein ihan suoraan mutta vastauksen antaminen vaatii sitä, että tiedämme katosta tarvittavat asiat. Lopullinen hinta lasketaankin aina yksilöllisesti katon mukaan. Kartoitamme toiveesi ja katon kunnon tarkan tarjouksen laatimiseksi.
Joskus esimerkiksi vesikate on kulunut jostain syystä siihen kuntoon, ettei sen pinnoitus ole enää kannattavaa mutta katto on kuitenkin säästynyt muilta vaurioilta. Tällöin voimme vaihtaa pelkän vesikatteen, emmekä puutu katon alapuolisiin rakenteisiin ollenkaan. Tällöin remontti on osittainen ja tiilikaton uusiminen käsittää lähinnä vesikatteen uusimisen. Työ on aika nopeaa verrattuna moniin laajempiin kattoremontteihin, eikä materiaalikulujakaan tule kuin vesikatteen osalta. Tällainen osittainen kattoremontti on siis edullinen tiilikattoremontti, silloin kun katon kunto sen mahdollistaa. Mikäli katto on kuitenkin laajemman remontin tarpeessa, on suoritettava ns. täydellinen kattoremontti. Tällöinkin katon kunto vaikuttaa hyvin paljon remontin mittakaavaan, tavallisesti tällaisessa remontissa uusitaan ainakin vesi- ja aluskate sekä jonkin verran katon puuosia, ehkä parannellaan eristystäkin. Voimme määrittää tällöin kunkin katon todelliset korjaustarpeet tutkimalla katon kunnon ja mitoittamalla remontin sen mukaan. Emme korjaa turhaa mutta emme myöskään jätä korjaamatta vialla olevia asioita.
Katon hintaan vaikuttaa kate, erilaisilla tiilikatteillakin on omat neliöhintansa, joten katetuotteen valinta ja katon koko antavat jo suuntaviivoja materiaalikuluille. Savitiilikate on betonitiilikatetta hintavampi. Materiaalikuluihin vaikuttavat luonnollisesti myös katon kunnosta riippuvat korjaukset. Jos tarvitaan aluskatetta, puumateriaalia, eristettä, uusia kattotuotteita tai muita tarvikkeita, vaikuttavat ne katon koon ja kunnon mukaan loppusummaan. Työn määrään vaikuttavat ihan vastaavat asiat, sekä katon yksityiskohtien, kuten jiirien, läpivientien ja vastaavien asennustöiden määrä. Selvitämme siis mm. savupiipun, ilmastointiputkien, jiirirakenteiden määrän kattoa tarkistaessamme. Samoin muut työn sujuvuuteen vaikuttavat seikat, kuten katon jyrkkyyden ja rakennuksen sijainnin. Kattotöiden sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa sellaiset seikat, että lähiympäristö on vaikeakulkuinen, tai se, ettemme pääse lähelle tarvikkeiden kanssa muuten kuin miesvoimin. Me huomioimme tarjouksessamme aina kaikki tällaiset seikat ja yllätyksiä pääsee harvemmin syntymään. Jos jotain yllättävää, esimerkiksi aikatauluun vaikuttavaa tulee vastaan, saat siitä aina tiedon.
Myös sinun toiveesi voivat vaikuttaa loppusummaan, katon uusimisen yhteydessähän on mahdollista tehdä vaikkapa asennustöitä tai yläpohjan eristeremonttia, nämä toiveet kannattaa ottaa puheeksi jo tarjouspyynnön yhteydessä, jotta voimme ne huomioida alusta saakka. Usein erilaisten muutos- ja asennustöiden teettäminen onkin edullista kattoremontin yhteydessä, koska erillisiä käyntejä ei tarvita ja työ sujuu jouhevasti katon valmistuessa.
Kun pyydät meiltä tarjouksen, se käsittää aina kaiken mitä katon uusiminen vaatii. Et joudu maksamaan muita maksuja, sillä me huolehdimme työvoimasta, tarvikkeista ja välineistä, jopa jätteiden hävityksestä osana tilaamasi kattotyötä. Katon hinta voi olla tapauskohtainen, mutta näin varmistamme sen, että saat aina kattosi tilanteeseen riittävää palvelua etkä joudu maksamaan turhasta.
Uuden katon huolto kannattaa
Tiilikatto on tyylikäs, pitkäikäinen ja kohtuullisen hintava katto. Investoinnista kannattaa pitää huolta, kun sellainen on tehty. Älä siis jätä uutta kattoa selviämään omin voimin ja kulumaan loppuun ennen aikojaan. Tiilikaton perushuolto on melko kevyttä ja nopeaa mutta se auttaa kattoa selviämään paremmassa kunnossa ja pidempään. Huolto auttaa sekä puhtaanapidon että tarkistuksen kautta, sekä sitä kautta ajoissa löytyvien ja korjattavien vikojen myötä. Säännöllinen kattohuolto toimii siis parin eri toimenpiteen avulla tehokkaasti katon käyttökuntoa ylläpitävänä toimintana.
Uuden katon huolto voi tuntua turhalta, kattohan on ihan kunnossa ja siisti. Mutta jos sen haluaa pitää sellaisena niin sen kuntoa on syytä myös ylläpitää. Osaavimmat hoitavat kattoa itsekin, mutta tiilikatto ei ole aina helppokulkuisin katto. Jos sen malli on jyrkkä, on katolla liikkuminen jo itsessään haastavaa. Varomaton katolla liikkuminen voi vaaratilanteiden ohessa hajottaa myös katetta turhaan, joten ei ole ihme, että yhä useammat huollattavat kattonsa nykyään ammattilaisilla. Meiltä saat kaikki kattopalvelut, myös uusitun katon tarvittavat huollot koko sen uuden elinkaaren ajan. Huolehdimme aina hyvästä työturvallisuudesta riippumatta siitä minkä mallinen katto on kyseessä. Työt suoritamme kattoa suojellen, kate esimerkiksi puhdistetaan pehmeällä harjalla, joka ei kuluta sen pinnoitetta turhaan. Tarpeen mukaan myös pesemme kattoa, se ei kuitenkaan ihan jokaisella käyntikerralla ole tarpeen.
Katon puhtaanapito on tärkeää, tärkeämpää kuin moni kuvittelee. Roska rapauttaa katteen ennen aikojaan, sillä se sitoo kosteutta, joka ei pääse valumaan tai haihtumaan pois katolta. Mitään katetta ei ole tarkoitettu kestämään ihan jatkuvaa kosteutta, vaan niiden tulisi päästä kuivumaan välillä. Katteen pinnoite kuluu, tiili- ja huopakatoilla roskaantuminen ja roskan sitoma kosteus edesauttavat myös sammaloitumista. Sammal tuhoaa katetta yhä nopeammin ja syvemmältä, joten senkin poistotyö on hyvin tärkeää katon hyvinvoinnin kannalta. Alkuvaiheessa sammalta voi irrottaa harjaamalla mutta lopulta se kasvattaa juurensa katteen sisään ja juuria ei harjalla pois saa. Tällöin hoidamme tiilikattoa sammaleentuhoaineella sekä katteen suojakäsittelyllä, eli uudelleenpinnoituksella. Sammalkäsittely on mahdollista uusia 2-5 vuoden välein, kun katolle sammalta alkaa ilmestyä. Toki kate on mahdollista käsitellä lyhyemmäksi ajaksi sammalta torjuvilla pinnoitteilla ja varsinainen uudelleenpinnoitus tehdään noin 30 vuoden kuluttua katteen asennuksesta. Tarkka pinnoitusajankohta riippuu hyvin pitkälle katosta ja sen kunnosta.
Vaikkapa kevät ja syyshuollot ovat mainio rutiini katon kunnon ylläpitämiseksi. Kausihuoltoihin sisältyy katon harjaus puhtaaksi irtoroskasta sekä rännien tyhjennys. Me myös tarkistamme kattosi jokaisen huoltokerran yhteydessä. Kattava tarkistus käsittää niin katon päällisen puolen kuin käynnin yläpohjassakin. Tarkistamme ja vaihdamme hajonneet kattotiilet, katon saumat, jiirit. Myös läpiviennit vaativat tarkistuksen ja toisinaan myös tiivistystä. Kattotuotteissa, kuten lumiesteissä, huoltosilloissa ja tikkaissa käymme läpi niiden kunnon ja kiinnitykset. Ränneissä myös kaadon tarkistukset ja korjaukset kuuluvat usein asiaan. Syyshuollossa nämä toimenpiteet varmistavat, että katto kestää tulevan talven rasitteet ja keväthuollossa varmistamme, ettei katto ole talvella vaurioitunut. Lumi on katolle aina rasite, mitä enemmän lunta, sitä suurempi riski erilaisille vaurioille ja ongelmille on. Tiilikatto on painava, joten sitä täytyy huoltaa myös lumenpudotuksin, jos kohdalle runsaslumisia talvia osuu. Saat meiltä tarvittaessa myös jäänsulatukset niin katolle kuin ränneihin, ne hoituvat katto – ja ympäristöystävällisellä vesihöyryllä.
Katon puhtaanapito siis ehkäisee katon kulumista ja sammaloitumista. Sammaleenpoisto hidastaa katteen rapautumista tehokkaasti ja pinnoituksilla katteen säänsuoja saadaan palautettua, samalla myös sammaleen taival katolla vaikeutuu ja katto säästyy tuhoilta ainakin jonkin aikaa. Säännöllinen katolla käynti toimii tarkistustenkin ansiosta, voimme löytää monet viat hyvissä ajoin ja laittaa ne kuntoon ennen kuin katto on pahoin vaurioitunut ja remonttikunnossa. Katon lumityöt ja jäänsulatukset toimivat vaikeina talvina katon suojelemiseksi.