KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Vesikourujen puhdistus Fiskars – Sadevesijärjestelmän toimivuus ensiarvoisen tärkeää

Fiskars eli Fiskari on kenties vain pikku kylä, mutta vesikourujen puhdistusta kaipaavia rakennuksia on yllättävän paljon. On omakotitaloja piharakennuksineen, seuratalo sekä ruukki ja paljon muuta.

Kaikki sadevesijärjestelmällä varustetut rakennukset ja rakennelmat hyötyvät siitä, että ränneihin kertyneet roskat poistetaan säännöllisesti. Puhdistuksen ansiosta sadevesijärjestelmä pystyy palvelemaan mahdollisimman pitkään ja tehokkaasti.

Onneksi yhdenkään fiskarilaisen ei kuitenkaan tarvitse käyttää omaa vapaa-aikaa tai hartiavoimia rännien ruoppaukseen. Kattopalvelumme kautta rännien puhdistustyöt voi tilata kohteeseen kuin kohteeseen – vuodesta toiseen! Palvelemme myös muualla Raaseporin kunnan alueella sekä Hangossa, Kemiönsaaressa, Salossa, Inkoossa ja Lohjalla.

Pitkällä kokemuksella teemme työt ammattitaitoisesti, kustannustehokkaasti ja tietenkin turvallisesti. Pihankin lupaamme jättää siistiksi!

Mikä parasta, pidämme myös silmällä muita huollon ja korjauksen tarpeita katolla ja sadevesijärjestelmässä. Tieto esimerkiksi alkavasta vuodosta voi säästää sievoisen summan.

Jotta asiat eivät menisi tarpeettoman monimutkaiseksi, voimme tehdä samalla tarjouksen muistakin suosittelemistamme kunnossapitotöistä. Kattotuotteiden uusiminenkin onnistuu, jos vaikkapa lumi on vääntänyt lapetikkaat solmuun.

Ota siis yhteyttä, kun vesikourujen puhdistus on taas ajankohtaista! Suosittelemme askaretta tehtäväksi joka kevät ja syksy katon kausihuollon yhteydessä.

Meiltä saat myös muut kausihuoltoon kuuluvat kattotyöt, kuten vesikaton puhdistus.

Rännien ja sadevesijärjestelmien puhdistustyöt sekä muut kattotyöt Fiskarsissa tehokkaalta kattofirmalta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Fiskarsin alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Fiskarsissa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Kun rännien puhdistus ei enää riitä, meiltä saat myös muut sadevesijärjestelmän kunnossapitotyöt Fiskarsissa

Kuten sanottu, jokainen fiskarsilainen sadevesijärjestelmä nauttii rännien puhdistuksesta. Se pitää muun muassa ruosteen ja tukokset loitolla erittäin tehokkaasti.

Hamaan tappiin asti sadevesijärjestelmä ei kuitenkaan jaksa palvella pelkän putsauksen voimalla. Lisäksi voidaan tarvita maalausta, eikä kaadon säätäminen tai otsalautojen (eli vesikourujen kiinnityspisteinä toimivien lautojen) uusiminenkaan ole harvinaista.

Ennen pitkää korjaustakin voidaan tarvita. Esimerkiksi vuotavien rännien tai ruostevaurioiden korjaus tai irti revenneen rännin kiinnitys takaisin paikoilleen ovat varsin yleisiä sadevesijärjestelmän kunnostustöitä Fiskarsissa.

Onneksi et joudu kääntymään muiden firmojen puoleen yhdenkään sadevesijärjestelmän kunnossapito- tai kunnostustyön tiimoilta. Meiltä kotisi, kesämökkisi tai vaikkapa autotallisi sadevesijärjestelmä saa osaavaa palvelua elinkaarensa kaikissa vaiheissa!

Olemme sadevesijärjestelmäsi mukana jopa sen viimeisellä matkalla, kun huollot ja korjaukset eivät enää saa sitä elpymään. Puramme vanhan sadevesijärjestelmän pois, toimitamme asianmukaiseen loppusijoituskohteeseen ja asennamme uuden tilalle.

On tosin sanottava, että meille sadevesijärjestelmän uusiminen on viimesijainen vaihtoehto. Paljon mieluummin pidämme siitä huolta huoltamalla ja korjaamalla, sillä kunnossapito on edullisempaa ja kuormittaa luontoakin huomattavasti vähemmän. Ehkä olisikin jo aika tilata rännien seuraava kausipuhdistus?

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus purkaa sadevesijärjestelmään muodostuneen ruuhkan

Kävikö niin, että sadevesijärjestelmä meni tukkoon? Otetaanpa tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus agendalle mitä pikimmiten!

Tilanne on vähintäänkin kiusallinen, sillä todennäköisesti sade- ja sulamisvedet valuvat katolta alas miten sattuu. Etenkin räystään reunan ollessa lähellä seinää, saa julkisivu takuulla osakseen normaalia enemmän kosteusrasitetta. Ajan kanssa voi ilmaantua hometta, lahovaurioita tai pakkasrapautumaa seinän materiaalista riippuen.

Pian sokkelikin voi olla hätää kärsimässä. Yksi sadevesijärjestelmän tehtävistä on nimittäin ohjata sade- ja sulamisvedet pois kiinteistön välittömästä läheisyydestä, ettei sokkelin juureen muodostuisi uima-allasta. Kosteana vellova liejukko ei tee talon perustuksille ainakaan hyvää, vaikka tarkkaa tapahtumaketjua onkin mahdotonta ennustaa.

Jos räystäältä ei valu Niagaran putousta, ei silloinkaan välttämättä olla selvillä vesillä. Voi olla, että vedet patoutuvat katolle parasta aikaa. Siinä tapauksessa katon vuotoriski kasvaa hetki hetkeltä.

Älä siis arkaile ottaa meihin yhteyttä, jos tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on tarpeen. Kattopalvelumme on käytettävissäsi ympäri vuoden Fiskarsissa ja Fiskarsin lähialueilla!

Kattotöiden lisäksi kauttamme on saatavilla osamaksun mahdollistavaa rahoitusta. Tilipäivää tai veronpalautuksia ei siis tarvitse jäädä odottelemaan, vaikka Matti olisi eksynyt kukkaroosi.

Scroll to Top