KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Vesikourujen puhdistus Hausjärvi – vapaa-ajalla on hauskempaakin tekemistä!

Vesikourujen puhdistus Hausjärvellä on tarpeen kahdesti vuodessa, mutta se on kaikkea muuta kuin hauskaa puuhaa. Hikihän siinä tulee ja päätä pakottaa tikkailla keikkuessa. Tai jos työt tekee maasta käsin, ovat hartiat seuraavana päivänä jumissa kuin ruosteinen sarana.

Onneksi on olemassa eräs hyvin vaivaton ja nopea keino hoitaa vesikourujen puhdistus pois päiväjärjestyksestä työnjäljestä tinkimättä – delegoi askare kattopalvelumme kokeneille rännimestareille!

Meiltä saat käyttöösi kokemuksen parkitsemat rännimestarit osoitteeseen kuin osoitteeseen Hausjärven alueella. Tarvittaessa kurvaamme mielellämme myös Hyvinkäälle, Hämeenlinnaan, Hollolaan, Janakkalaan, Kärkölään, Mäntsälään tai vaikkapa Riihimäelle.

Rutiinilla työt hoituvat sujuvasti ja kustannustehokkaasti sadevesijärjestelmän ominaisuuksista riippumatta. Lupaamme ensiluokkaisen puhdistustuloksen.

Hinnat laskemme toimeksiantokohtaisesti, mutta laskusta ei kannata murehtia. Rännien puhdistus on pieni sijoitus hyötyihinsä nähden.

Tietysti työmme kelpaa myös kotitalousvähennykseen. Vähennyksestä voi olla tuntuvaa taloudellista etua etenkin siinä tapauksessa, että rännien puhdistus tehdään osana isompaa savottaa (esimerkiksi katon kausihuoltoa).

Kaikesta huolimatta voit toki maksaa laskumme kauttamme saatavilla olevalla rahoituksellakin. Rahoituksen avulla voit jakaa loppusumman kätevästi pienempiin eriin.

Pyydä siis tarjous vesikourujen puhdistuksesta ja muista ajankohtaisista kattotöistä vaikkapa tältä samalta istumalta! Kaupan päälle saat katon yleistarkastuksen.

Rännien ja sadevesijärjestelmien puhdistustyöt sekä muut kattotyöt Hausjärvellä tehokkaalta kattofirmalta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Hausjärven alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Hausjärvellä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Kaikki hausjärveläiset sadevesijärjestelmät nauttivat rännien säännöllisestä puhdistuksesta

Kuten sanottu, rännien puhdistus Hausjärvellä on syytä tehdä pariin otteeseen vuosittain. Ota rutiini haltuun heti sadevesijärjestelmän asennusvuodesta alkaen, niin voit säästää vuosien varrella rahat vaikkapa uuteen televisioon tai polkupyörään!

Rännien säännöllinen puhdistus ehkäisee esimerkiksi tämän tyyppisiä ongelmia ja niistä aiheutuvia laskuja:

  • Sadevesijärjestelmän ruostevauriot ja vuodot
  • Sadevesijärjestelmän tukkeutuminen
  • Sadevesijärjestelmän jäätyminen
  • Vesikourun irtoaminen räystäästä
  • Kaadon vääntyminen väärään kulmaan
  • Otsalautojen homehtuminen ja lahoaminen

Sadevesijärjestelmän ohella myös julkisivu, sokkeli ja katto pysyvät terveempinä rännien puhdistuksen ansiosta. Esimerkiksi pakkasrapautumat ja kattovuodot pysyvät paremmin loitolla, kun sade- ja sulamisvedet juoksevat katolta alas sujuvasti niille tarkoitettuja reittejä pitkin.

Älä siis kysy itseltäsi, miksi rännien puhdistus kannattaa – vaan ennemmin, miksi se ei kannattaisi. Jokaisen hausjärveläisen talonomistajan ja taloyhtiön on järkevää panostaa rännien puhdistukseen ilman kysymysmerkkejä. Sama koskee Hausjärven kuntaa!

Jos rännien puhtaanapito aiheuttaa liikaa päänvaivaa, mitä jos vaihdettaisiin kourut saumattomiin tai raidattomiin? Myös sopiva pinnoite ja kourujen ulkopuoliset kiinnikkeet auttavat sadevesijärjestelmää pysymään puhtaana. Kysy lisää hyviä vinkkejä asiantuntijoiltamme!

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ”korjaa” tukkoon menneen sadevesijärjestelmän

Jos sadevesijärjestelmä menee tukkoon, korjaa tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus tilanteen. Ota yhteyttä kattopalveluumme, niin laitetaan tukokselle luu kurkkuun mitä pikimmiten!

Varsinaisesta korjaustoimenpiteestä ei tosin ole kyse, sillä tukossa oleva sadevesijärjestelmä ei ole rikki. Se on vain hetkellisesti lamautunut. Jos tukos avataan nopeasti, ei korjattavaa (esimerkiksi ruostevaurioita) välttämättä ehdi ilmaantua.

Toisaalta toimenpide ei kuitenkaan kuulu sadevesijärjestelmän normaaliin huolto-ohjelmaan. Huoltamalla tukoksia pyritään päinvastoin ennaltaehkäisemään.

Esimerkiksi rännien puhdistus ehkäisee tukosten muodostumista erittäin tehokkaasti. Myös kaadon säätäminen ja sadevesijärjestelmän huoltomaalaus ehkäisevät osaltaan tukosten muodostumista.

Kattopalvelustamme saat joka tapauksessa osaavan avun, olipa tiedossa sitten vesikourujen puhdistusta, tukkeutuneen syöksyputken avaus, kaadon säätäminen, vuotavan rännin paikkaus tai vaikkapa sadevesijärjestelmän huoltomaalaus. Kerro meille rohkeasti sadevesijärjestelmäsi tarpeista!

Meiltä myös uudet sadevesijärjestelmät sekä sulanapitokaapelit takuutyönä asennettuna kaikkiin kohteisiin Hausjärvellä ja Hausjärven lähialueilla. Sulanapitokaapeleilla pidät sadevesijärjestelmän vetovoimaisena helposti ja edullisesti keskellä kylmintä talveakin.

Scroll to Top