Aluskatteen korjaus Hämeenlinna – Millaisia ovat aluskatteen tarpeet?
Vesikattoa tulee huoltaa säännöllisin väliajoin, oli se sitten peltikatto, tiilikatto tai vaikka huopakatto. Huoltojen avulla kate pysyy rasituksensietokykyisenä. Samalla tulee tehtyä katon kuntotarkastus. Tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen aina, kun teemme jonkin kattotyön Hämeenlinnassa, Akaassa, Asikkalassa, Hattulassa, Hausjärvellä, Hollolassa, Janakkalassa, Lopella, Padasjoella, Pälkäneellä, Tammelassa, Urjalassa tai Valkeakoskella. Kuntotarkastuksen jälkeen tiedämme, mitä katto tarvitsee, vai onko kaikki hyvin. Mahdolliset tarpeet voivat liittyä saumojen tiivistämiseen, rikkinäisten tiilien uusimiseen tai vaikka kattoikkunan uusimiseen.
Entä millaisia ovat aluskatteen tarpeet? Aluskate on vähään tyytyvä kumppani. Jos aluskate on valmistettu laadukkaasti ja se on asennettu oikein, voi se kestää seuraavaan kattoremonttiin asti ilman, että sille pitäisi tehdä yhtään mitään. On kuitenkin mahdollista, että Hämeenlinnassa tarvitaan peltikaton aluskatteen korjausta, ja asia kannattaakin käydä tarkastamassa puolen vuoden välein. Myös tiilikaton aluskatetta voi joutua korjaamaan, joten aluskatteen kunto kannattaa varmistaa normaalin kattotarkastuksen yhteydessä. Joskus aluskatteelta voidaan joutua poistamaan roskia. Jotta työtä ei enää tarvitsisi tehdä, voimme tiivistää katon harjan tuuletusaukot hengittävillä harjatiivisteillä.
Kesämökin, paritalon, omakotitalon, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon) tai jonkin muun kiinteistön aluskatteen korjaus voi tarkoittaa vaikkapa aluskatteen osittaista vaihtamista. Se on melko todennäköinen vaihtoehto, jos olet tilannut meiltä revenneen aluskatteen korjauksen. Jos kyse on vain aluskatteen reikien paikkaamisesta, teemme mahdollisesti jonkin muun korjausoperaation. Onko aluskatteesi huonossa kunnossa läpivientien osalta? Silloin voi olla vuorossa aluskatteen ylösnostojen korjaus.
Meihin voi luottaa myös silloin, kun tarvitsee pahvisen aluskatteen korjausta, eikä aluskatteen korjauksen hinta ole milloinkaan liian suuri. Laskemme hinnan heti kun tiedämme, mitä aluskatteesi tarvitsee, ja hinta on valmiiksi tingitty. Niin aluskatteen läpivientikappaleiden asentamisen kuin kaikki muutkin kattotyömme voi maksaa partnerimme tarjoamalla luotolla, ja kotitalousvähennystäkin on mahdollista saada. Kaikenlaiset kattohuollot ja katonkorjaukset oikeuttavat hakemaan tuota verovähennystä, jos on liikkeellä yksityisasiakkaana. Ajankohtaista lisätietoa kotitalousvähennyksestä löytää – mistäpäs muualta kuin – Verohallinnon verkkosivuilta.
Aluskatteen kunnostus sekä muut kattotyöt kokenein ottein
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Hämeenlinnan alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä Hämeenlinnassa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Aluskatteen osittainen uusiminen Hämeenlinnassa auttaa pitämään kattorakenteet kuivina kesällä
Niin kerrostalon, rivitalon, omakotitalon, kesämökin kuin muidenkin rakennusten katot kannattaa tarkastaa heti talven jälkeen. Katon kunto on hyvä tarkastaa heti, kun katolla ei enää ole lunta. Näin talven aikana mahdollisesti sattuneet vauriot saadaan kuntoon hyvissä ajoin ennen kesää – kesää, mikä saattaa olla hyvinkin runsassateinen.
Katto voi vuotaa sateella, jos kaikki saumat ja läpiviennit eivät ole tiiviitä, tai jos katossa on jonkin reikä tahi repeämä. Peltikaton ruostevauriot ja huopakaton ilmakuplat voivat kehittyä vuotaviksi vauriokohdiksi, joten niihin kannattaa puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Talven jäljiltä katolla voi olla rikkinäisiä tiiliä, ja ne kannattaa uusia saman tien, sillä muuten katto voi alkaa vuotaa.
Kevättarkastuksen yhteydessä tarkastamme myös aluskatteen kunnon, sillä ehjä aluskate voi pelastaa tilanteen, vaikka katto vuotaisi jonkin yllättävän sattuman seurauksena. Aluskate voidaan paikata tai uusia osittain (esimerkiksi joidenkin läpivientien kohdalta). Kun aluskate on priimakunnossa, ohjaa se mahdolliset vuotovedet pois katon alta, ennen kuin puurakenteet kastuvat ja lahoavat. Aluskate suojaa myös yläpohjan eristeitä, mitkä voivat homehtua pian kastumisensa jälkeen.
Koko aluskatetta ei tarvitse uusia, vaikka siinä olisi useampi vauriokohta. Ammattilaisemme tietävät, että aluskatteen osittainen uusiminen viemärintuuletusputken, kattoluukun, kattovalokuvun tai vaikkapa jiirin (eli sisätaitteen) kohdalta on paljon kustannustehokkaampaa. Kun työ tehdään harjaantuneiden ammattilaistemme toimesta, kaikki etenee sujuvasti kohti äärimmäisen luotettavaa lopputulosta.
Jotta tiilikaton tai peltikaton aluskatetta voitaisiin uusia osittain esimerkiksi kattoikkunan tai savupiipun kohdalta Hämeenlinnassa, on vesikatetta jonkin verran avattava. Irrotamme siis muutamat tiilet tai kattopellit, jotta voimme tehdä tarvittavat työt. Aluskatettahan ei voida korjata alakautta, joten vesikaton avaaminen on välttämätöntä. Meiltä tämäkin työvaihe sujuu varmoin ottein ja ilman turhia viivästyksiä. Kun aluskate on saatu kuntoon, asennamme kattotiilet tai kattopellit takaisin paikoilleen. Samalla kertaa voidaan hoitaa vaikka piipun pellitys, sillä senkin toteuttaminen edellyttää vesikaton purkamista piipun ympäriltä. Kattopeltiseppämme suojaavat piiput pellittämällä ne mittojen mukaan – lopputulos on kaunis, ja näin saadaan suojattua piippu pakkasrapautumiselta ja piipunjuuri vesivuodoilta.
Aluskatteen korjaus jiirin, eli sisätaitteen, savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpiviennin kohdalta onnistuu myös syksyllä
Kattotyöt ovat vähemmän sidottuja vuodenaikaan kuin moni kuvittelee. Esimerkiksi kattoremontti voidaan tehdä myös talvella, vaikka kesä onkin kattosaneerausten sesonkiaikaa. Katto voidaan myös korjata talvella, sillä meiltä hoituu tarvittaessa myös lumenpudotus (jäänsulatuksesta puhumattakaan). Aluskatteen korjauskin voidaan tehdä melkein milloin vain – esimerkiksi syksyllä.
Kaikki katot kannattaa tarkastaa syksyn lopussa, sillä vesikate, aluskate tai kattotarvikkeet voivat tarvita jonkinlaista kunnostamista ennen talvea. Kun tarvittavat toimenpiteet tehdään viivyttelemättä, saadaan katto kestämään paremmassa kunnossa kevääseen saakka.
Kattotarkastuksen aikana on hyvä käydä myös katon alla, jos sinne pääsee purkamatta rakenteita. Jos välikatolle ei muistettaisi mennä, voisivat likaiset eristeet jäädä vaihtamatta ja katon IV-työt tekemättä. Myös aluskatteen taitekohtien korjaus voisi lykkääntyä Hämeenlinnassa.
Jos aluskatetta ei korjata läpiviennin tai esimerkiksi jiirin (eli sisätaitteen) kohdalta, ei aluskate anna riittävän hyvää suojaa mahdollisilta kattovuodoilta. Jos aluskatetta ei korjata viemärintuuletusputken, kattoluukun tai kattoikkunan kohdalta, voi talvella mahdollisesti alkava kattovuoto kastella kattorakenteet ja yläpohjan eristeet. Lumen paino voi saada katon vuotamaan talvella, koska jokin liitoskohta voi pettää raskaan taakan alla. Silloin vesikatteen ja lumen välissä oleva sulamisvesi voi päästä kastelemaan yläpohjarakenteet.
Jos sulamisvesi ei pääse poistumaan katolta jään takia, on kattovuoto vieläkin todennäköisempi. Katto voi vuotaa myös keväällä, sillä katolta itsekseen putoavat lumikinokset voivat irrottaa kattoturvatuotteita mukaansa. Silloinkin tarvitaan aluskatetta, minkä ansiosta katon korjaaminen keväällä on helpompaa ja huokeampaa. Vaikka emme liioittele kattotöitä hinnoitellessamme, vaikuttavat katon alta löytyvät kosteusvauriot kattokorjauksen loppusummaan. Jos kosteusvaurioita ei ole, maksaa katon paikkaaminen vähemmän.
Aluskate kannattaa paikata kattovalokuvunkin kohdalta. Kattovuoto ei nimittäin ole ainoa syy kattorakenteiden kastumiselle. Katon alle voi syntyä kosteusvaurioita myös kondenssiveden takia. Kondenssivettä syntyy rakennuksen sisältä karkaavasta vesihöyrystä ja lämmöstä. Mitä hitaammin ilma vaihtuu katon alla, sitä todennäköisemmin kosteus ja lämpö voivat tiivistyä kondenssivedeksi.
Kondenssiveden aiheuttamia pulmia ehkäistään parantamalla välikaton tuulettumista, ja tässä voi auttaa vaikkapa alipainetuuletin. Myös riittävät eristeet ja kunnolliset höyrynsulut ovat tarpeen, jotta kattorakenteet voisivat pysyä kuivina ja terveinä. Aluskatettakin tarvitaan, sillä se auttaa ylimääräisen kosteuden ohjaamisessa pois omakotitalon tai vaikka rivitalon katon alta.
Paras aluskate on ehjä aluskate, kuten vaikkapa savupiipun kohdalta korjattu aluskate. Tilaamalla aluskatteen korjaukset Hämeenlinnaan meiltä voit luottaa siihen, että aluskate on juuri sellaisessa kunnossa, kuin sen pitää olla.
Aluskatteen paikkaus Hämeenlinnassa on yhdistettävissä moniin toimenpiteisiin
Tiilikaton aluskatteen paikkaus voi johtua vaikkapa siitä, että liiallinen kosteus on kuluttanut aluskatetta, ja siihen on syntynyt vaurioita. Ylenpalttinen kosteus voi johtua vaikka aluskatteelle päätyneistä roskista, mitkä estävät aluskatetta kuivumasta tarpeeksi nopeasti. Kosteusrasituksen alkuperä voi olla myös kattovuodossa. Me paikkaamme aluskatteen tilanteen edellyttämällä tavalla, jotta se voisi pysyä toimintakunnossa aina tiilikattoremonttiin asti.
Peltikaton aluskatteen paikkaus Hämeenlinnassa voi johtua esimerkiksi asennusvirheistä. Jos aluskate on vedetty liian tiukalle, voidaan joutua paikkaamaan revennyttä aluskatetta. Mikäli aluskatteen läpiviennit on toteutettu väärin, paikkaamme aluskatteen läpiviennin – esimerkiksi viemärintuuletusputken, kattoluukun tai savupiipun – kohdalta.
Sekin on mahdollista, että lintu on käynyt nokkimassa aluskatetta, tai että aluskate on kerännyt vettä ja vaurioitunut vesimassojen painon takia. Aluskatetta ei siis tulee vetää liian tiukalle, muttei sitä saa jättää roikkumaankaan, jottei siihen muodostu vesipusseja.
Samalla kun paikkaamme aluskatteen kattovalokuvun tai vaikka kattoikkunan kohdalta, voimme tehdä monia muitakin kattotöitä Hämeenlinnassa. Koska tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattotöiden yhteydessä, olemme kartalla kattosi huolto- ja paikkaustarpeista.
Jotta ulkokatto pysyisi mahdollisimman tiiviinä, voi jokin sauma kaivata tiivistämistä tai jokin reikä paikkaamista. Läpivientien kunto tulee tarkastaa usein, sillä ne voivat tarvita korjausta. Kattotarkastajan tulee muistaa tarkastaa myös kiinnikkeiden kunto, sillä esimerkiksi lumiesteet voivat irrota paikoiltaan, jos niiden kiinnikkeet ovat päässeet löystymään. Mikäli peltikaton naulat törröttävät, voi katto alkaa vuotaa – tai tuuli voi irrottaa kattopellit. Ruuvit pitävät kattopellit paremmin omilla paikoillaan, mutta ruuvitkin voidaan joutua uusimaan, sillä niiden tiivisteet hapertuvat vuosien saatossa.
Omakotitalon, kerrostalon tai vaikkapa huvilan katto voi tarvita myös jotain huoltoa, kuten sammaleentuhokäsittelyä tai huoltomaalausta. Huollettu katto voi kestää pidempään kuin katto, mikä on jätetty yksistään säiden armoille.
Aluskatteen paikkaamisen yhteydessä voimme toteuttaa myös vesikourujen puhdistuksen, räystäslautojen maalaamisen, otsalautojen uusimisen, piipun pellittämisen, lumiesteiden asentamisen tai vaikka yläpohjan lisälämmöneristyksen. Kerromme sinulle kattosi tarpeista ja siitä, miten edullisesti voimme laittaa talosi katon kokonaisvaltaisesti hyvään kuntoon. Tiesithän, että kattotarkastus on ilmainen aina, kun tilaat meiltä jonkin kattotyön – oli se sitten vaikkapa katon syyshuolto?