KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Vesikourujen puhdistus Hämeenlinna – mitä sadevesijärjestelmälle kuuluu?

Hämeenlinnalainen, mitä kodin, mökin tai autotallin sadevesijärjestelmälle kuuluu? Olisiko jo aika puhdistaa vesikourut? Vesikourujen puhdistus on suositeltavaa ainakin kahdesti vuodessa ilman poikkeuksia.

Älä jätä rännien puhdistusta välistä yhtenäkään vuonna, sillä vain säännöllisestä putsauksesta on toivottua hyötyä. Kun työ tehdään säntillisesti joka kevät ja syksy, pääsee sadevesijärjestelmä kuivumaan nopeasti, eikä kärsi esimerkiksi ruosteen tai jään aiheuttamia vaurioita niin herkästi. Tietenkin myös tukokset ja niiden aiheuttamat haitat pysyvät minimissään.

Työ kannattaa kuitenkin delegoida ammattilaiselle, sillä rännien puhdistuksessa on yllättävän paljon huomioitavia asioita. Esimerkiksi sadevesijärjestelmän materiaali ja työturvallisuusasiat on otettava huomioon.

Mitä jos ottaisitkin meihin yhteyttä tältä samalta istumalta? Kattopalvelumme toimii koko Hämeenlinnan alueella ja lähiseudulla (esimerkiksi Tervakoskella, Parolassa, Hämeenkoskella, Rengossa ja Oitissa), ja tiimimme tekee vesikourujen puhdistustyöt rutiinilla kaikenlaisissa kohteissa.

Kilauta ainakin tarjouspyyntö sähköiseen postilaatikkoomme. Sen jälkeen voit vielä tehdä hintavertailua aivan rauhassa niin halutessasi!

Tarjouksemme sisältää kaiken rännien puhdistukseen tarvittavan työn, materiaalit ja kaluston. Työn osuus on kotitalousvähennyskelpoista kulua, ja kaupan päälle arvioimme katon ja sadevesijärjestelmän yleiskunnon veloituksetta. Kauttamme on myös saatavilla osamaksun mahdollistavaa rahoitusta, muuta pelkkään rännien puhdistukseen et sitä tarvinne.

Rännien ja sadevesijärjestelmien puhdistustyöt sekä muut kattotyöt tehokkaalta kattofirmalta

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Hämeenlinnan alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Hämeenlinnassa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Meiltä myös hämeenlinnalaiset taloyhtiöt saavat ammattitaitoista rännien puhdistuspalvelua hyvään hintaan

Kattopalvelumme ei ole pelkästään yksityishenkilöitä varten, vaan palvelemme mielellämme myös hämeenlinnalaisia taloyhtiöitä rännien puhdistusasioissa. Esimerkiksi rivitalon, kerrostalon tai luhtitalon vesikourujen puhdistus onnistuu meiltä ongelmitta.

Rännien puhdistustyöt kannattaa keskittää meille, sillä meillä on toimenpiteestä teräsbetoniakin vankempi kokemuspohja. Näin ollen pystymme lupaamaan laatua kerta toisensa jälkeen.

Kun taloyhtiönne ulkoistaa rännien puhdistustyöt meille, voitte luottaa myös siihen, ettei uutta firmaa tarvitse etsiä taas ensi vuonna. Takanamme on jo pitkä ura, mutta edessä vielä pidempi!

Ja mikä parasta: meiltä saa kaikki muutkin kattotyöt huoltomaalauksesta katon paikkaukseen. Tämä voi säästää taloyhtiöltänne pitkässä juoksussa huomattavia summia, sillä yhdessä nipussa kattotyöt hoituvat aina nopeammin ja edullisemmin.

Joko tehtäisiin parempaa tuttavuutta? Tavoitat asiantuntijamme kaikkina vuodenaikoina, ja vastaamme mielellämme myös mahdollisiin kysymyksiin esimerkiksi pidempiaikaiseen huoltosopimukseen liittyen.

Myös hämeenlinnalaiset yritykset ja julkinen sektori saavat meiltä ammattitaitoista kattopalvelua kohtuullisesti hinnoitellussa paketissa.

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus – näin vältät sudenkuopat!

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on kinkkistä hommaa. Vaikka kyseessä onkin vain hyvin paikallinen ongelma, on siinä otettava huomioon jopa enemmän asioita kuin vesikourujen puhdistuksessa.

Meillä on kuitenkin yksi hyvä vinkki, jonka avulla vältät sudenkuopat sadan prosentin varmuudella. Aikaa tai hartiavoimiakaan siihen ei juuri vaadita, ja se onnistuu mistä vain Hämeenlinnasta ja jopa Hämeenlinnan rajojen ulkopuolelta.

Kuulostaako uskomattomalta? Se on kuitenkin totisinta totta – otat vain yhteyttä rännimestareihimme, niin tukos hoituu pois päiväjärjestyksestäsi yhdellä viestillä tai puhelinsoitolla!

Kuten muistakin kattotöistä, meillä on tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avauksesta paljon kokemusta jo ennestään. Lisäksi meiltä löytyvät takakontista tukosten avaukseen tarvittavat välineet sekä turvavarusteet siltä varalta, että tukosta on lähestyttävä yläkautta. Näin ollen pystymme avaamaan kaiken tyyppiset tukokset ripeästi ja hellävaraisesti.

Käänny siis rohkeasti meidän puoleemme, kun kaipaat apua tukkeutuneiden syöksyputkien avaukseen, vesikourujen ja -katon puhdistukseen tai mihin tahansa muuhun kattotyöhön. Tavoitat asiantuntijamme kätevästi esimerkiksi alla olevaa painiketta näpäyttämällä. Tarjouksen pyydät näppärästi vaikkapa välipalaa syödessä!

Scroll to Top