Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Kirkkonummi – Ammattitaitomme ansiosta kattosi lakkaa vuotamasta
Ei ole yhdentekevää, kuka kattosi korjaa, sillä kattokorjaus vaatii ammattitaitoa, perehtyneisyyttä ja perusteellisuutta. Kannattaa pelata varman päälle ja tilata huopakaton tai palahuopakaton korjaukset sekä paikkaukset aina meiltä. Korjaamme Kirkkonummella, Espoossa, Vihdissä, Siuntiossa tai Inkoossa sijaitsevien omakotitalojen, mökkien (niin kesämökkien kuin saunamökkienkin), autotallien, saunarakennusten, paritalojen ja ulkorakennusten huopakatot kiistattomalla ammattitaidolla. Paikkaamme myös palahuopakatot ja kolmiorimahuopakatot.
Koska kattokorjaus Kirkkonummella tapahtuu harjaantunein ottein, lakkaa huopakatto saman tien vuotamasta piipun juuresta tai esimerkiksi TV-antennin kohdalta. Emme tyydy tekemään vain meiltä tilattuja kattotöitä, kuten korjaamaan huopakaton vuotavaa kattoikkunaa tai kattoluukkua. Teemme joka kerta ilmaisen kattotarkastuksen, jotta voisimme muodostaa kokonaiskuvan bitumikaton kunnosta, ja välittää havaintomme asiakkaalle. Kattotarkastus voi paljastaa yhtä ja toista. Se voi kertoa, että huopakatto vuotaa myös viemärintuuletusputken kohdalta – silloin tarjoamme tuonkin huopakaton vuotavan läpiviennin korjaamista, jotta kattorakenteet välttyisivät kastumiselta.
Katon kunnon tarkastus voi kertoa myös siitä, että jos kattoa ei pikapuoliin huolleta tai tiivistetä ennaltaehkäisevästi, voi huopakatto alkaa vuotaa katon IV-putken tai esimerkiksi sisätaitteen (eli jiirin) kohdalta. Kerromme asiakkaalle katon kaikista tarpeista otollisen tarjouksen kera, joten teemme kaikkemme saadaksemme huopakaton kerralla huippukuntoon.
Edullisiin tarjouksiimme, joissa ei ole ilmaa, on ilo tarttua. Myös mahdollisuus joustavaan takaisinmaksuun yhteistyökumppanimme tarjoaman rahoituksen avulla ilahduttaa, eikä sekään ole missään tapauksessa surullinen uutinen, että Verohallinnolta voi hakea kattotöistämme kotitalousvähennystä.
Huopakaton korjaustyöt sekä muut kattotyöt kattoalan ykkösiltä
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Huopakaton halkeamien, kuprujen, ilmataskujen ja ryppyjen korjaus – Katon ylläpidossa pienilläkin asioilla on suuri merkitys
Huopakaton rasituksensietokyky ei pysy yllä kovin kauaa, jos kattoa ei huolleta. Tilaa meiltä katon kevät- ja syyshuollot sekä muut kattohuollot, joiden avulla huopakatto voi suojata rakennustasi jopa 40 vuoden ajan. Jokaisen huoltotoimenpiteen yhteydessä tarjoamamme kattotarkastus kertoo, tarvitseeko kattoa myös korjata jostain kohtaa.
Voi olla, että katossa on reikä, tai että jokin huopapaanu on irtoamaisillaan. Kuivuneeseen huopavuotaan on voinut syntyä halkeama. Jokin sauma voi repsottaa, jos sammaleiden juuret ovat puskeneet siitä läpi. Katossa voi olla myös ilmataskuja, ryppyjä tai venymiä, joihin kannattaa puuttua ennen tilanteen pahenemista. Ehkäpä jokin kattotarvike on irtoamaisillaan? Kiinnikkeet kannattaa pian kiristää tai uusia, sillä muuten tarvike saattaa pudota ja kate vaurioitua.
Kesämökin, omakotitalon tai esimerkiksi ulkorakennuksen huopakaton ylläpidossa pienillä asioilla on suuri merkitys. Jätä kattotyöt Kirkkonummella meille, jotka olemme tämän faktan sisäistäneet, ja jotka teemme kaikkemme kattosi pitämiseksi hyvässä kunnossa. Paikkaamme huolellisesti kaikki reiät ja vuotavat jiirit, tasoitamme ilmakuplat ja kiinnitämme huomiota myös katon varusteisiin.
Huopakaton kattoluukun vuotaminen Kirkkonummella havaitaan kattotarkastuksessa
Huopakatto ei välttämättä kestä 40 vuotta. Palahuopakatonkin kunto voi romahtaa ennen katon 30-vuotispäivää. Jotta kaikki ongelmat saataisiin pois päiväjärjestyksestä heti kättelyssä, kannattaa katon kuntoa seurata tiiviisti. Katto on hyvä tarkastaa jokaista yksityiskohtaa myöten kaksi kertaa vuodessa.
Ensimmäinen kattotarkastus kannattaa tehdä aikaisin keväällä. Kevättarkastus voi kertoa esimerkiksi siitä, että huopakaton kattoluukku vuotaa altistuttuaan liikaa lumen ja veden aiheuttamalle paineelle. Jos vuotokohta saadaan kunnostettua pikaisesti, voidaan välttyä katon vesivahingolta, eli toisin sanoen katon alla olevien rakenteiden kastumiselta ja vaurioitumiselta.
Seuraavan kerran bitumikaton ehjyys ja tiiviys kannattaa varmistaa syksyllä. Ehkä jokin reikä tai sauma kannattaa tiivistää ennen talvea? Ovatko kattokaivot puhtaat, jotta ne eivät jäädy talvella – katolle jumiin jäävä sulamisvesihän voisi saada tasakaton vuotamaan Kirkkonummella? Kattotarkastuksen saa ilmaiseksi esimerkiksi huopakaton syys- tai keväthuollon yhteydessä.