Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Turku – Meiltä pikaista palvelua kattotiivistysten tiimoilta
Onko myrsky rikkonut saunamökin, paritalon, karjasuojan, piilopirtin tai vaikka omakotitalon ulkorakennuksen huopakaton? Kenties tuuli on repinyt vuotia tai irrottanut osan kattoturvatuotteista. Pahimmillaan on käynyt niin, että pihalla kasvanut – todennäköisesti laho – puu on kaatunut katolle.
Ehkä talvi on aiheuttanut tarpeen huopakaton tai palahuopakaton korjaukselle ja paikkaukselle? Jos katolla on ollut paljon lunta, vettä ja jäätä, ovat katon saumat saattaneet alkaa vuotaa. Lumen paino voi saada myös huopakaton kattoikkunan, kattoluukun tai jonkin muun läpiviennin vuotamaan Turussa.
Huopakattokin kuluu vuosien mittaan. Palahuopakatto, kolmiorimahuopakatto tai tiivissaumakatto voi tarvita myös reikien paikkausta, kuluneiden jiirien tiivistystä vai vaikka haurastuneiden tiivisteiden uusimista – näin voidaan estää se, että huopakatto alkaa vuotaa esimerkiksi antennin juuresta tai savupiipun kohdalta Turussa, Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Mynämäellä, Naantalissa, Nousiaisissa, Paraisilla, Pöytyällä, Raisiossa tai Ruskossa.
Kaikki huopakaton korjaukset kannattaa tilata meiltä, koska siten saat ne a) nopeasti b) asiantuntevasti ja c) edullisesti. Samalla saat ilmaisen kattotarkastuksen, mikä auttaa sinua pitämään kattosi vieläkin paremmassa kunnossa. Kattotarkastus kertoo, onko katolla muita vaurioita, onko jotain kohtaa paikattava jo ennakoivasti ja onko tarvetta jollekin kattohuollolle. Kattohuollot lisäävät tasakaton, aumakaton, pulpettikaton, harjakaton ja esimerkiksi mansardikaton rasituksenkestävyyttä, joten niiden avulla voidaan välttää monet kulumisesta syntyvät vauriot.
Ota yhteyttä ja pyydä oivallinen tarjous pian aloitettavasta kattotiivistyksestä! Olipa kyse vuotavan huopakaton korjaamisesta, kattoreikien paikkaamisesta, lahonneiden räystäskourujen uusimisesta tai vaikka kattoikkunan uusimisesta, voi yksityisasiakas hakea lopuksi kotitalousvähennystä. Kattotöiden rahoitusta kannattaa hakea jo ennen kattokorjauksen aloittamista, ja tämä työvaihehan hoituu mitä yksinkertaisimmalla tavalla – voit hakea luottoa verkossa, ja pääset oikeaan verkkopalveluun klikkaamalla kotisivuillamme olevaa linkkiä. Rahoitusta ei myönnetä meidän toimestamme, sillä lainoista vastaa rahoitusalalla toimiva yhteistyökumppanimme.
Huopakaton korjaustyöt sekä muut kattotyöt kattoalan ykkösiltä
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Huopakaton halkeamien, kuprujen, ilmataskujen ja ryppyjen korjaus – Miltään vauriolta ei kannata sulkea silmiään
Tiedämme, ettei miltään vauriolta kannata sulkea silmiään. Siksi tarkastamme kattosi aina erittäin huolellisesti antaaksemme tarjouksen kaikista mahdollisesti tarvituista korjauksista, paikkauksista ja tiivistyksistä Turussa. Esimerkiksi kaikki halkeamat kannattaa korjata heti, sillä katto voi alkaa vuotaa, jos vesikate ei ole aivan tiivis. Myös reiät kannattaa kunnostaa saman tien. Asiantuntijamme huomaavat myös ilmataskut ja rypyt. Ne kannattaa tasoittaa, jotta katon tilanne ei muuttuisi huonommaksi. Kattotarkastuksen aikana tarkastamme myös läpivientien tiivisteiden ja suojapellitysten kunnon sekä sen, vetääkö sadevesijärjestelmä ongelmattomasti. Mahdollisuuksien mukaan käymme myös kattosi alla tarkastamassa laudoitusten, villojen ja muiden yksityiskohtien kunnon.
Katon kuntotarkastuksesta ei tarvitse maksaa mitään, jos teetät samalla jonkin muun kattotyön, kuten vaikkapa puolivuosittaisen kattopuhdistuksen.
Miten huopakaton tai palahuopakaton korjauksien ja paikkauksien hinnat Turussa oikein lasketaan?
Annamme kaikista huopakatto- tai palahuopakattokorjauksistasi hyvän tarjouksen. Se, mitä huopakaton tiivistys tai palahuopakaton paikkaus Turussa maksaa, lasketaan paikan päällä. Tulemme siis ihan ensimmäiseksi tarkastamaan katon ja kattorakenteiden kunnon. Tämän tarkastuksen perusteella tiedämme, mitä meidän on tehtävä, kauanko siihen menee ja kuinka paljon tarvitaan uusia materiaaleja (jos niitä edes tarvitaan).
Katon korjauksen hintaan vaikuttavat muun muassa korjattavan alueen pinta-ala ja se, onko alueella ilmanvaihtohormeja tai muita läpivientejä. Myös kattokaltevuus ja talon korkeus vaikuttavat siihen, kuinka kauan katon korjaamiseen menee aikaa, ja mikä sen loppusumma on.
Ehkä kattoa pitäisi samalla huoltaa jollain tapaa? Silloin sisällytämme kattohuollon antamaamme tarjoukseen, jotta voisit saada bitumikattosi kerralla kuntoon.