KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Varkaus – meiltä apu, kun kattosi sitä eniten tarvitsee

Toisinaan erilaiset huopakattojen viat ja vaikeudet vaivaavat myös Varkaudessa. Tällöin ei kannata jäädä odottelemaan muutosta mihinkään suuntaan, vaan huolehtia siitä, että katto tulee kuntoon ennen seuraavia sateita tai kevään loskasäitä. Varkaudessa parhaat muutoksentekijät katollesi saat meiltä Kattokorjaus Prolta. Meiltä hoituu huopakaton tai palahuopakaton korjaus ja paikkaus vuotojen sekä muiden vaivojen yllättäessä.

Huopa on kestävä katemateriaali, mutta toisinaan sekin kärsii vaurioita. Huopakaton vuoto saattaa yllättää. Syynä saattaa olla esimerkiksi saumoistaan hapertunut läpivienti, reikäinen kate, viallinen jiiri, tiivistämättä jäänyt antennin juuri, viallinen ilmanvaihtoputki, rapautunut savupiippu tai vanha kattoikkuna. Toisinaan vuotopaikasta kosteus löytää tiensä syvällekin rakenteisiin, missä se on saattanut esimerkiksi kastella villaeristeet tai aiheuttanut puuosien lahoamista. Pitkään pinnan alla muhinut kosteus voi aiheuttaa tulevaisuudessa vakaviakin kosteusongelmia. Jos koko vaivaan viitataan vain kintaalla, voi koko rakennus muuttua jopa asuinkelvottomaksi.

Kun me Kattokorjaus Prolla puutumme peliin ajoissa, vältytään vaurioiden etenemiseltä katastrofaalisiksi. Meiltä saat sekä vuotopaikkaukset että pohjatyöt katolle, jossa kosteus on tehnyt jo tuhojaan. Tarvittaessa siis vaihdamme myös kastuneet villat ja homeiset puuosat, minkä lisäksi jäljitämme vuodon syyn ja korjaamme vuotokohdan niin, että katto kestää taas seuraavien vuodenaikojen koettelemukset. Varkauden lisäksi toimimme myös muilla lähipaikkakunnilla kuten Rantasalmella, Joroisessa, Pieksämäellä, Leppävirralla sekä Vehmersalmella.

Huopakaton korjaustyöt sekä muut kattotyöt kattoalan ykkösiltä

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt Varkauden alueella varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä Varkaudessa ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Huopakaton halkeamien, kuprujen, ilmataskujen ja ryppyjen korjaus Varkaudessa ja lähipaikkakunnilla aina alansa osaavimmilta ammattilaisilta

Varkauden maantieteellinen sijainti tarkoittaa usein runsaslumisia talvia, kuumia kesähelteistä sekä esimerkiksi myrskyisiä syksyjä. Kattojen kannalta tämä merkitsee sitä, että toisinaan kinokset painavat lappeita ja tuuli viskoo oksia. Vahingoiltakaan ei voida aina välttyä. Huopakatolla ympäristön kulutus näkyy usein eri tavalla kuin esimerkiksi peltikatolla. Siinä missä pelti ruostuu, huopa kärsii esimerkiksi erilaisista halkeamista, kupruista, ilmataskuista sekä rypyistä, jotka eivät vielä välttämättä merkitse vuotoa, mutta voivat sellaisiksi ajan kuluessa kehittyä. Älä siis jätä haljennutta tai ryppyyntynyttä katetta oman onnensa nojaan.

Kuten jo todettu, ympäristö on usein yksi kattoa kuluttavista tekijöistä. Myös aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Vanhasta huopakatosta katoaa usein sen kimmoisuus. Kuprut, rypyt sekä halkeamat saattavatkin johtua siitä, ettei huopa enää jousta ja palaudu muotoonsa samalla tavalla kuin ennen. Ilmataskujen taustalla on puolestaan usein kermikerrosten väliin syystä tai toisesta tunkeutunut kosteus. Huovan alla se höyrystyy, laajenee ja pullistaa katetta. Toisinaan taas syypää vaikkapa katon halkeamaan on lappeelle myrskyn kaatama puu tai lumikinoksen alas kiskaisema kattotuote. Joskus myös rakennusvaiheessa ja huoltojen yhteydessä sattuu esimerkiksi kokemattomille tekijöille virheitä, jotka voivat olla katteelle kohtalokkaita.

Varkaudessa, lähipaikkakunnilla tai hieman kauempanakin avun kaikenlaisiin huopakaton ongelmiin saa helposti Kattokorjaus Prolta. Me olemme niitä alamme osaavimpia tekijöitä, joilta löytyy roimasti kokemusta sekä rautaista ammattitaitoa, joiden avulla homma kuin homma saatetaan loppuun tyylikkäästi. Priorisoimme aina katon kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä asiakastyytyväisyyttä kaikessa työskentelyssämme emmekä tingi laadusta. Voit siis luottaa, että oli katon vaiva millainen tahansa, apu löytyy aina yhden katon alta.

Tee katollesi palvelus ja tilaa meiltä myös kattohuollot Varkaudessa

Kun olet laittanut vuotavan tai haljenneen huopakattosi kuntoon Varkaudessa, tee sille palvelus ja tilaa ammattilaiselta myös säännölliset kattohuollot. Huollattamalla kattoasi riittävän usein voit nimittäin ennaltaehkäistä monia ongelmia. Näin vuodot eivät pääse valloilleen tai esimerkiksi herkkä sirotepinta kulumaan.

Meiltä Kattokorjaus Prolta saat monenlaisten korjaustoimenpiteiden lisäksi myös värisuoran erilaisia huoltoja. Suosittelemme jokaiselle katolle sen iästä huolimatta puolivuosittaisia perushuoltoja, joihin kuuluvat meillä muun muassa lappeiden ja rännien puhdistus roskista, kattotuotteiden kiinnityksen varmistus, läpivientien tiiveyden tarkastus sekä yläpohjaan kurkistaminen erilaisten vuotovaurioiden paikantamiseksi. Ei kuulosta ehkä paljolta, mutta esimerkiksi lappeet puhdistamalla ehkäisee sammalta valtaamasta kattoa tai rännit tyhjentämällä lehdistä välttää niiden tukkeutumisen. Kun kattotuotteet sekä läpiviennit katsastetaan riittävän usein, voidaan varmistua siitä, että ne kestävät raskaslumisemmankin talven yli, eivätkä esimerkiksi tikkaat putoa kinoksen mukana alas. Yläpohja on puolestaan usein ensimmäinen paikka, jossa mahdolliset vuodot havaitaan, joten sinne kurkistamalla saattaa löytää myös ne vuodot, jotka olisivat muuten ehkä jääneet huomaamatta

Perushuolloilla pääsee pitkälle, mutta niiden lisäksi voimme toteuttaa tarpeen mukaan myös muita huoltoja, kuten sammaleentuhokäsittelyn tai huopakatteen uudelleenpinnoituksen. Talvella meidät voi kutsua katolleen esimerkiksi lumenpudotushommiin tai sulattamaan jäät vesikouruista ympäristöystävällisesti. Toisin sanoen meiltä saat kaiken, mitä kattosi Varkaudessa kaipaa.

Scroll to Top