KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus

Myrskyvaurioiden korjaus ja lumivaurioiden korjaus lukeutuvat akuuteimpiin katon korjaustilanteisiin. Myös kattovuotoihin on syytä puuttua heti, kun niitä havaitaan. Myrskyn ja lumen tekemien tuhojen laajuus voi olla epäselvä ennen kuin katto päästää tarkistamaan, tämän vuoksi niihin on syytä suhtautua vakavasti ja tarttua toimeen vahinkojen kartoittamiseksi ja korjaamiseksi mahdollisimman pian. Näin katto ei ehdi vaurioitua yhtään enempää mm. rakenteisiin mahdollisesti vuotavan veden vuoksi. Aina myrsky tai katolta itsestään alas lähtevä lumikaan ei katso, onko kyseessä uusi katto vai vanha. Hyväkuntoinen eli uusi tai hyvin pidetty katto kyllä kestävät paremmin erilaisia rasitteita ja vahinkoja, mutta katto voi hajota myrskyn kourissa tai tonnien lumitaakan rymistäessä alas katolta riippumatta sen iästä tai katteen materiaalista.

Aina tarvittaessa raivaamme katolta sinne kaatuneen puun ja tuulen repimät oksat. Voimme tehdä tarkan dokumentaation katon tuhoista vakuutusyhtiötä varten. Eli kuvaamme ja listaamme kattoon vahingon vuoksi syntyneet vauriot ja teemme raportin sen korjaamiseksi vaadittavista toimenpiteistä sekä kustannuksista. Tämä helpottaa sinun työtäsi vakuutusten hakemisessa ja yleensä pääsemmekin välittömästi hoitamaan katon ensisuojausta jopa korjauksia riippuen tietysti siitä, kuinka suuria vaurioita kattoon tuli. Jos edessä on täysi kattoremontti, työtä ei välttämättä ole mahdollista aloittaa saman tien, mutta tekemämme raivaus ja suojaus kuitenkin helpottavat katon tilannetta ensihätään. Saat vakuutusprosessin käyntiin, ja tarvittaessa tilaamme tarvikkeet sekä sovimme jatkotoimista. Jos katto on sillä kertaa selvinnyt lähinnä säikähdyksellä, voimme korjata pienemmät vauriot ja tarkistaa sekä siivota katon. Tällöin voit olla hyvillä mielin, kun tiedät ettei katolla ole mitään isompaa meneillään myrskystä ja lumesta huolimatta. Pienetkin vauriot kannattaa kyllä hoitaa kuntoon, jotta ne eivät ehdi pahentua ja laajentua.

Avaimet käteen -palvelu ja takuutyö kattavat meillä niin akuutit kuin kiireettömämmätkin kattotyöt. Myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus, kattohuollot ja -remontit, paikkaukset ja kaikki muutkin kattotyöt kuuluvat niiden piiriin. Saat meidät kiinni soittamalla mutta myös tarjouspyyntölomakkeella tai sähköpostilla, kaikki nämä tavoittavat meidät nopeasti. Kun saavumme paikalle, työ alkaa yleensä katon kunnon tarkistamisella ja dokumentaatioilla, jota tarvitaan vakuutusyhtiötä varten. Tämän jälkeen yleensä tiedämme jo tarkkaan katon vauriot ja voimme laskea korjauksen kulut eli antaa tarjouksemme. Meillä katon tarkistus kuuluu jokaiseen kattotyöhön, jonka meiltä tilaat. Myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus vaatii tarkistusta monista eri syistä, mutta toimimme samoin myös muissa tilaamissasi kattotöissä korjauksista huoltoihin. Kattoremontin tapauksessa kartoitamme katon kuntoa tarvittaessa jo tarjouspyyntövaiheessa. Tarkistus on kattava ja siihen sisältyy niin vesikate kuin yläpohjakin, unohtamatta sadevesijärjestelmän ja muiden kattotuotteiden sekä läpivientien tarkistusta.

Vaikka hädän hetkellä voi tuntua merkityksettömältä miettiä verotusta, voi kotitalousvähennys olla myöhemmin mukava saada. Voit hakea sitä meillä teetetyistä kattotöissä omassa veroilmoituksessasi. Rahoitus voi olla enemmän kuin tarpeen erilaisissa yllättävissä vahingoissa. Vaikkapa myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus voi lohkaista talouskassasta osuuden, johon ei ole varautunut. Rahoitus antaa apua hädän tullen, sillä kulut on mahdollista jakaa pienempiin osiin. Voit hakea rahoitusta katon töihin täysin itsenäisesti meidän työvaiheistamme riippumatta, päätökset tulevat nopeasti.

Myrsky- ja lumivaurioiden korjaus

Lumi repii alas katolta rännit ja kattotuotteet

Pahimmillaan katolta liikkeelle lähtevä lumi irrottaa kattotuotteita, jotka tulevat lumen mukana alas katolta. Katto voi kärsiä ainakin paikallisesti vakavia vaurioita, harvemmin koko katto tuhoutuu, sillä hyvin harvoin kaikki kattotuotteet lähtevät kerralla irti. Paikalliset vauriot voivat kuitenkin vaatia korjauksia katteeseen ja kattotuotteisiin. Oikeastaan mikään muu ei kattotuotteita yhtä usein tuhoa ja irrota, kuin lumi. Tietysti kaatuvan puun alle jäädessään ne murskautuvat kuten muukin katto. Tai silloin, kun katto ja kattotuotteet ovat muutenkin heikossa hapessa, voi niille sattua ja tapahtua jo silloin, kun joku yrittää esimerkiksi käyttää kattotikkaita eivätkä ne kestäkään ihmisen painoa. Tämä on äärimmäisen ikävät tilanne ja rakennuksen omistaja on yksin vastuussa tapaturmista, joita kattoturvan laiminlyönti aiheuttaa.

Lumi aiheuttaa rasitetta kattotuotteille katolla ollessaan. Jos lunta on runsaasti, kasautuu se kattotuotteiden päällä ja varsinkin silloin kun lumi alkaa liukua katteen pintaa alaspäin, päätyy lumikuorma ikään kuin nojailemaan kattotuotteita vasten. Tikkaita ja huoltosiltoja ei varsinaisesti ole tarkoitettu pitelemään lunta paikoillaan, lumiesteet ovat. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että kaikki kattotuotteen on ensinnäkin asennettu oikein. Toiseksi, niiden kunnosta täytyy huolehtia, siinä missä katonkin kunnosta. Toisaalta, jos itse katto on hyvin huonossa kunnossa, kattotuotteet voivat irrota myös katon huonokuntoisuuden vuoksi. Katto on kokonaisuus, jossa eri osat vaikuttavat toisiinsa. Kattoturva pitää katon paremmassa kunnossa ja katolla työskentelevät turvassa, kattoturva pysyy paremmin paikoillaan, kun katto on kunnossa ja niin edelleen.

Katolta itsestään alas lähtevä lumi voi repiä tuuletusputkia, hajottaa läpivientejä, irrottaa suojapellityksiä ja rapauttaa savupiippua sekä kuluttaa katteen pintaa turhaan. Viimeisenä se nykäisee räystäällä vielä ränninkin irti. Korjattavaa voi olla enemmän kuin toivoisi mutta katto on laitettava kuntoon. Soita apuun Kattokorjaus Pro, me huolehdimme kattosi kokonaisvaltaisesta kunnostuksesta ja huollosta niin, ettei mitään jää laittamatta kuntoon. Toisaalta emme myöskään puutu niihin asioihin, jotka ovat kunnossa. Kaikkea sitä, mikä voi tippuvan lumen ja jään alle jäädä emme voi korjata. Mitä jos pidettäisiinkin huoli siitä, että lumiesteet pitävät ja katto on kunnossa, kun talvi saapuu? Saat meiltä asiantuntevan syyshuollon sekä tarvittavat korjaukset jo ennakoiden. On edullisempaa siivota ja kunnostaa katto syksyllä, kuin korjata lumen tekemiä tuhoja sitten kevättalvella. Tarjoamme katollesi asiantuntevia kevät- ja syyshuoltoja, joiden avulla voit varmistaa katon olevan siisti ja kunnossa aina vaihtuvan vuodenajan kynnyksellä. Tietysti saat meiltä aina myös asiantuntevat korjaukset, jos katolle vahinkoja kuitenkin sattuu.

Syyshuolto on ihanteellista teettää silloin, kun puista on tippunut lehdet mutta lunta ei ole vielä tullut. Syyshuollossa tärkeää on puhdistaa katto ja tyhjentää rännit, mutta tarkistaa myös katon kunto. Voimme tehdä tarvittaessa paikkauksia, läpivientien ja saumojen kunnostusta sekä huolehtia, että kattotuotteet ovat kunnolla kiinni. Keväällä puolestaan käymme katon kunnon läpi talven jäljiltä, tällöin riittää, että katto on lumeton. Tukimme kuinka kate, katon yksityiskohdat sekä kattotuotteet selvisivät talvesta sekä puhdistamme katon. Rutiininomainen huoltaminen auttaa kattoa pysymään pidempään ja paremmassa kunnossa. Se auttaa sinua myös minimoimaan katolle aiheutuvia vaurioita, jos kohdalle osuu runsaslumisempia talvia tai vaikkapa jään kannalta haastavampi talvi.

Myrsky hajottaa kattoa kaatamalla puita, runnomalla tiiliä ja repimällä kattopeltejä

Myrskyjä voi tulla vastaan mihin vuodenaikaan tahansa, meillä on syysmyrskyjä, talvimyrskyjä ja kevätmyrskyjä sekä kesäisin erilaisia ukkosmyräköitä ja trombeja. Mikään niistä ei ole katolle erityisen hyvä tai helppoa, vaurioita voi tulla joko niin että tuuli repii vaikkapa peltikatetta ja kattotiiliä irti katosta. Huopa on niin sitkaasti kiinni pohjassaan, että se ei lähde tuulenpuuskissa irtoilemaan. Tavallisia vaurioita ovat myös sellaiset, joissa tuuli heittelee katolle tavaraa tai katkoo puita ja isoja oksia katon päälle. Vahingot voivat olla mittavia riippuen tuulen voimakkuudesta mm. siitä, osuuko kaatuva puu tai iso oksa suoraan katolle. Pahimmillaan katto kärsii erilaisia vaurioita riippumatta siitä, minkä ikäinen katto, millaisesta rakennuksesta, kattomallista tai katetyypistä on kyse. Talvella myrskyn tuhovoimaa voi lisätä katon runsas lumitaakka, kun katto on jo valmiiksi ahdingossa ylimääräisen painon alla. Jos myrskyyn liittyy rankkaa sadetta, on kattovuodon riski ilmeinen, jos katto vaurioituu. Katolle ei ole turvallista kuitenkaan kesken myrskyn kiivetä, vaikka epäilisi katon vaurioituneen.

Jonkin verran katon tilannetta voi kuitenkin helpottaa ja auttaa sitä kestämään paremmin erilaisia rasitteita, kuten myrskyä. Hyvin tehty ja ehjä katto kestää ja toimii paremmin. Lisäksi keskustelu vakuutusyhtiön kanssa voi olla paljon helpompi, kun käy ilmi, että katto on ollut vahinkojen syntyessä kunnossa. Vaikka vahingoita ei välttyisi kokonaan, voi hyvin huollettu katto kuitenkin pärjätä paljon pienemmillä vaurioilla ja näin myös korjauksilla sekä kuluilla, kuin huonokuntoinen virkaveljensä. Myös lumen rasitteita voi helposti keventää pitämällä katto ensinnäkin hyvässä kunnossa ja toisaalta sitten lunta pudottamalla ehkäistä lumen painon aiheuttamia vaurioita sekä sen katolta tippumisesta seuraavia tuhoja. Rakennuksen omistajan ei tarvitse seurata vierestä katon tuhoa, vaan hän voi monissa asioissa aktiivisesti toimimalla vaikuttaa katon pärjäämiseen ja sen kärsimien tuhojen vakavuuteen. Vahingon sattuessa pikainen katon tarkistukseen ja korjauksiin ryhtyminen minimoi vielä vahinkojen laajuutta.

Monikaan ei osaa hoitaa kattoaan nykyään itse eikä se ole tarpeenkaan. Kätevimmät ehkä putsaavat ja huoltavat kattoja ominkin voimin. Kattavia, asiantuntevia ja kohtuuhintaisia palveluita on kuitenkin saatavilla niin katon kuntoa ylläpitäviin huoltoihin, kuin katon vaurioiden korjaamiseenkin. Harvoilla osaaminen kuitenkaan yltää yhtään vaativampiin kattotöihin, ellei itseltä löydy rakennus- ja kattoalan koulutusta tai kokemusta. Se ei ole ongelma, sillä Kattokorjaus Pro tarjoaa kaiken kattavan kattohuollon, kaikki tarvittavat korjaukset, myrsky- ja lumivahinkojen saneeraukset sekä kattoremontit kaikille katoille. Ellei katolla kiipeily kiinnosta, siihen ei ole aikaa tai osaamista niin saat pidettyä katon kunnossa ja toimivana tilaamalla meidät hoitamaan kattosi työt. Usein on jopa varmempaa ja turvallisempaa tukeutua ammattilaisen osaamiseen ja kalustoon. Meillä on varmuutta katolla kiipeilyä vaativiin töihin mutta myös riittävä turvavarustus, jopa henkilönostin, jos sitä tarvitaan katon tutkimiseksi ja kunnostamiseksi.

Lumi- ja myrskytuhot vakuutuksissa -Korvaako vakuutus?

Se että korvaako vakuutus katon kokemia tapaturmia alkaa usein kiinnostaa siinä vaiheessa, kun jotain sattuu. Valitettavan usein käy kuitenkin ilmi, että eipä kiinnosta. Suurin osa vakuutuksista rajaa lähtökohteisesti korvaustensa ulkopuolelle erilaiset lumen tekemät tuhot. Myrskyvaurioita korvataan tietyin ehdoin, esimerkiksi katolle kaatuneen puun tekemiin tuhoihin voi saada paremmin korvausta, kuin katolta itsestään liikkeelle lähteneen lumen tekemiin tuhoihin. Suosittelemme tutustumaan vakuutuksen ehtoihin jo ennen kuin mitään sattuu, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Valitettavan usein vakuutusyhtiöiden linja on lumivahinkojen suhteen sangen yhteneväinen. Eli edes vaihtamalla vakuutusyhtiötä, ei lumivahingoille saa yleensä kovin paljon parempaa kattavuutta. Jos katto hajoaa lumen tai jään vuoksi, katolta tippuva lumi tai jää tekee vahinkoa omaisuudelle tai ihmisille niin yleensä vakuutusyhtiön linja on armoton. Tämän vuoksi katon kunnosta ja toimivasta kattoturvasta, kuten lumiesteistä huolehtiminen kannattaa. Ehkäise siis ennalta lumivahingot niin vakuutuksen korvaavuudella ei ole merkitystä. Katolle kertyvän lumen määrään jokainen voi itse vaikuttaa. Samoin siihen, missä kunnossa katto on ja siihen, löytykö lumiesteitä ja missä kunnossa ne ovat. Voikin olla edullisempaa hoitaa mahdolliset ongelmat ennakoivasti, kuin korjata sitten vaurioita omin varoin vakuutusyhtiön todettua, että ei kiitos.

Myrskyihin ei voi samalla tavalla varautua, vaikka kattoa pitäisi kunnossa se voi silti vaurioitua, jos sen päälle kaatuu puu. Tämänkin vuoksi useimmat vakuutukset korvaavat tämän tyyppisiä vahinkoja. Yleensä korvausta haetaan sen henkilön kotivakuutuksesta, jolle vahinko tapahtuu eli jonka katolle puu kaatuu. Jos puu on omalla tontilla ja lahonnut niin se todennäköisesti vaikuttaa vakuutusyhtiön intoon korvata vahinkoja. Oman tontin puut kannattaa pitää kunnossa ja kaadattaa lahot yksilöt, jotka voisivat kaatuessaan yltää minkään rakennuksen katolle -oman tai naapurin. Vakuutuksen suhteen tilanne voikin jo olla hieman mutkikkaampi, jos katolle kaatuu laho puu naapurista. Näissäkin asioissa vakuutusyhtiöiden käytännöt voivat kuitenkin vaihdella sekä vahinkojen selvityksen että korvausten määrien ja suoritusten muodossa. Kehotamme tutustumaan oman vakuutuksen ehtoihin ja pitämään katon kunnossa sekä kaadattamaan huonokuntoiset pihapuut ajoissa. Vahingot pysyvät näin aina mahdollisimman pieninä, ellei niitä voi välttää omilla toimilla kokonaan.

Meillä kaikkiin kattohuoltoihin ja korjauskäynteihin kuuluu katon kuntokartoitus. Kattosi ongelmat ja viat ovat vähintäänkin tiedossasi, jos se on meistä kiinni, niin myös laitettu pian kuntoon. Samalla silmäilemme myös rakennuksen ympäristöä ja listaamme mahdolliset riskitekijät raporttiimme. Jos silmiimme osuu uhkaavia elementtejä, kuten lahonpuoleinen pihapuu, kirjaamme sen ylös. Syyshuoltomme on mainio keino pitää katto kunnossa tulevan talven rasitteita vastaan ja keväthuolto puolestaan mahdollisten talven tekeminen vikojen korjaamiseen. Yleensä vakuutusyhtiöt suhtautuvat suopeammin korvaushakemuksiin, kun kattoa on pidetty kunnossa, lumenpudotukset on tehty ajallaan jne. Tällöin on selvää, ettei rakennuksen omistaja yritä maksattaa laiminlyömänsä katon remonttia vakuutusyhtiöillä, vaan on huolehtinut itse rakennuksestaan, kuten kuuluukin ja tehnyt voitavansa myrskyn ja lumen tuhojen ehkäisemiseksi.

Scroll to Top