Aluskatteen korjaus Helsinki – Kaksi syytä aluskatteen paikkaamiselle pääkaupunkiseudulla
Artikkelin nimi on ”Kaksi syytä aluskatteen paikkaamiselle pääkaupunkiseudulla”, mutta nämä samat seikat pätevät muuallakin kuin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Sipoossa. Peltikaton ja tiilikaton aluskatteen korjaus on sen verran tärkeä kattotyö, ettei sitä kannata jättää tekemättä missään päin Suomea.
Aluskatetta tuskin kannattaa uusia, jos on kyse vain väärin asennetusta aluskatteesta tai esimerkiksi lintujen tekemistä tuhoista. Tiilikaton tai peltikaton aluskatteen korjaus Helsingissä on paljon helpompaa ja edullisempaa. Yleisesti ottaen omakotitalon, paritalon tai esimerkiksi kesämökin aluskatteen korjaus ei ole mitenkään helppoa, mutta kun teetät esimerkiksi aluskatteen osittaisen vaihdon meillä, sujuu työ kuin tanssi. Korjaamme sujuvasti ja aukottoman asiantuntevasti myös taloyhtiöiden – eli rivitalojen ja kerrostalojen – sekä muiden kiinteistöjen aluskatteet.
Revenneen aluskatteen korjaus, aluskatteen reikien paikkaus tai aluskatteen ylösnostojen korjaus saa aluskatteen toimimaan oikealla tavalla. Aluskatteesta ei ole suurtakaan hyötyä katon vesivahinkojen torjunnassa, jos aluskate on rikki tai jos sitä ei ole asennettu oikein peltikaton, huopakaton tai tiilikaton läpivientien kohdalta. Aluskatteen ainoa tehtävä on suojata kattorakenteita kosteudelta ja kosteuden aikaansaamilta vaurioilta. Aluskate suojaa puurakenteita ja yläpohjan eristeenä toimivia villoja sekä kattovuodoilta että asunnon sisältä karkaavasta lämmöstä tiivistyvältä kondenssivedeltä. Jos aluskatetta ei olisi, voisi vähäinenkin määrä kosteutta saada aikaan katon vesivahingon.
Aluskatteen korjauksen hinta on usein varsin mitätön summa siihen nähden, mitä kattovuoto ja katon vesivahinko voivat aiheuttaa, jos aluskate ei toimi. Myös kondenssivesi voi tehdä pahaa jälkeä katon alla, jos aluskate ja ilmanvaihtokanavat eivät saa ohjattua sitä ulos.
Kun tilaat pelti- tai tiilikaton aluskatteen tiivistyksen meiltä, et maksa liikaa tästä(kään) kattotyöstä. Maltamme hinnoitella kaikki kattotyömme kohtuullisesti, ja yksityisasiakkailla on mahdollisuus kotitalousvähennykseen. Tuota verovähennystä on helppo hakea, koska antamamme lasku on selkeä (ja siitä käyvät ilmi kaikki tarvitut tiedot) ja koska kotitalousvähennystä voi nykyään hakea verkossa.
Aluskatteen kunnostus sekä muut kattotyöt kokenein ottein
Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.
Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.
Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.
Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!
Aluskatteen osittainen uusiminen Helsingissä ratkaisee piipun juuren luota löytyvät pulmat
Sitä tahtoo, että katto pysyy tiiviinä ja pitkäikäisenä. Tämä toive voi kuitenkin romuttua, jos kattovuoto pääse kastelemaan katon alta löytyvät rakenteet. Kattovuodosta voi selvitä kuivin jaloin ja kevein kustannuksin, jos muistaa yhden tärkeän jutun. Millainen viisasten kivi on kysymyksessä? Onko sen toteuttaminen käytännössä vaikeaa?
Helpotukseksesi voimme kertoa, että katon kuntoa voidaan ylläpitää tarkastamalla se aina puolen vuoden välein. Ensimmäisen kerran katon kunto kannattaa tarkastaa keväällä, toisen kerran loppusyksystä, eikä pidä unohtaa katon alla käymistä – kerromme kohta, miksei.
Kattotarkastuksen tekemisestä olemme tehneet todella helppoa. Olemme päättäneet, että tarjoamme katon kunnon tarkastuksen kaupan päälle aina, kun teemme jonkin kattotyön. Tilasitpa aluskatteen osittaisen uusimisen viemärintuuletusputken kohdalta tai vaikka katon harjauksen, saat kattotarkastuksen ilman eri veloitusta! Sinun ei siis tarvitse laittaa tikkua ristiin saadaksesi selvyyden katon kunnosta ja sen mahdollista korjaus- tai huoltotarpeista.
Kattotarkastuksen jälkeen saatat saada tarjouksen esimerkiksi piipun juuren korjaamisesta, rikkinäisten tiilien vaihtamisesta tai huopakaton rasituksenkestävyyden parantamisesta kattopinnoituksen avulla. Kaikki näiden kaltaiset toimenpiteet parantavat katon tiiviyttä ja sen kykyä kestää erilaisia rasituksia.
Katon kunnon tarkastuksen aikana pitää käydä myös katon alla, jos se suinkin on mahdollista. Katon alle pitää mennä, koska aluskate voi olla joko väärin asennettu tai jotenkin vaurioitunut. Kattotarkastuksen ansiosta aluskatteen kunnostustarpeista saadaan tieto mahdollisimman nopeasti. Anna meidän tehdä Helsingissä esimerkiksi aluskatteen osittainen uusiminen läpivientien kohdalta, niin tulevaisuudessa mahdollisesti alkavat kattovuodot eivät aiheuta katon vesivahinkoa, ennen kuin ne ehditään korjata.
Katon alla käyminen paljastaisi myös katon tuuletuksessa esiintyvät puutteet. Katon allahan voi olla kosteusvaurioita, vaikka ulkokatto ei vuotaisi tipan tippaa. Silloin lahovaurioiden takana on lämpimästä ilmasta tiivistyvä, eli niin sanotusti kondensoituva, vesi.
Aluskate voidaan uusia osittain esimerkiksi kattoluukun, kattovalokuvun tai kattoikkunan kohdalta. Aluskate voidaan uusia osittain myös esimerkiksi savupiipun kohdalta – jatkossa ei tarvitse pelätä, että piipun juuresta katon alla pääsevä vesi kastelisi kattorakenteet! Aluskatteen korjaaminen piipun juuresta ei kuitenkaan poista tarvetta korjata myös piipun ja vesikatteen liitosta. Sen suojana on todennäköisesti juuripellitys tai piipunpellitys. Piipunpellitys antaa paremman suojan kosteudelta kuin pelkkä juuripellitys, joten anna kattopeltiseppiemme pellittää koko piippu, jos sitä ei ole vielä tehty.
Voimme uusia aluskatteen osittain myös jiirin, eli katon sisätaitteen, kohdalta. Jos katon läpiviennit ovat suhteellisen tavallisia paikkoja kattovuodolle, niin ovat myös katon jiirit. Toimivan jiirirakenteen toteuttaminen ja jiirin tarkastaminen kaksi kertaa vuodessa ovat parhaat tavat välttyä siltä, että huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa jiirin kohdalta.
Aluskatteen korjaus jiirin eli sisätaitteen, savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpivientien kohdalta Helsingissä on tarkkaa puuhaa
Missään kattotyössä ei kannata hosua, sillä erilaisten kattotöiden onnistuminen (tai onnistumatta jääminen) vaikuttaa paljon siihen, vuotaako katto vai ei. Jätä kaikki rivitalon, paritalon, autotallin tai muun ulkorakennuksen, kerrostalon tai vaikka rantamökin kattotyöt meille, niin kokonaisuus on aina yhtä onnistunut. Katto on tiivis ja toimiva, ja kattorakenteita on suojaamassa ehjä aluskate.
Aluskate onkin hyvin tärkeä peltikaton, tiilikaton tai huopakaton tulevaisuuden näkymien kannalta. Jos aluskate on rikki tai sitä ei ole osattu asentaa oikein, ei aluskatteesta ole ehkäisemään katon vesivahinkoja. Jos katto vuotaa eikä aluskatekaan ole kunnossa, voivat sade- ja sulamisvedet päästä lahottamaan kattoa kannattelevat rakenteet. Yläpohjan eristeisiin kattovuoto voi kasvattaa hometta, ja katon alla kasvava home voi jopa sairastuttaa talon asukkaat.
Jotta voisit luottaa siihen, että talosi aluskate on kaikin puolin kunnossa, eikä sitä tarvitse korjata esimerkiksi taitekohtien kohdalta, kannattaa aluskatteen kuntoa seurata. Aluskate on syytä tarkastaa yhtä aikaa vesikatteen kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että aluskate tulisi tarkastaa joka kevät ja syksy.
Me teemme kattotarkastuksen ilmaiseksi aina, kun tilaat meiltä jonkin kattotyön, joten saat esimerkiksi katon keväthuollon yhteydessä täysin veloituksettoman katon kuntotarkastuksen. Jos aluskatetta on korjattava jiirin (eli katon sisätaitteen) kohdalta, annamme siitä hyvän tarjouksen ja aloitamme työt kiireen vilkkaa.
Jiiri ei ole ainut kohta, mikä voi kaivata korjausta. Aluskatetta voi olla tarve korjata myös savupiipun, kattoikkunan tai kattoluukun kohdalta Helsingissä. Aluskatteen paikkaus kattovalokuvun kohdalta johtuu usein siitä, ettei aluskatetta asennettaessa ole huomattu tehdä oikeaoppisia ylösnostoja. Korjaamme tilanteen ja toteutamme vaaditut ylösnostot. Toki aluskatteen korjaus jonkin läpiviennin (kuten viemärintuuletusputken) kohdalta tai aluskatteen keskiosista voi johtua myös aluskatteen kulumisesta. Esimerkiksi aluskatteella makaavat roskat nopeuttavat tiilikaton tai peltikaton aluskatteen kulumista.
Aluskatteen paikkaus Helsingissä – Voiko aluskatteen paikkaustarpeita ehkäistä?
Tiedät varmasti, että kattohuoltojen avulla voidaan ehkäistä monet peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaukset Helsingissä. Miettinet, voiko aluskatettakin jotenkin huoltaa, tai voiko sen vaurioitumisalttiuteen tavalla tai toisella vaikuttaa.
Aluskatteita ei varsinaisesti huolleta. Aluskatetta ei pestä, käsitellä sammaleenpoistoaineella tai maalata. Ainut aluskatteen tarvitsema huolto on aluskatteen kuntotarkastus, mikä tulisi suorittaa yhtä aikaa ulkokatteen tarkastuksen kanssa, jos katon alle on mahdollista päästä jotain kautta.
Siinä tapauksessa, että aluskatteen päällä on roskia, on ne poistettava mahdollisimman pian (vaikka se vaatiikin vesikatteen osittaista purkamista). Aluskatteen päällä olevat roskat hidastavat aluskatteen kuivumista, eikä aluskatteen ole tarkoitus kuivua hitaasti – päinvastoin!
Mikäli aluskatteella on roskia, kertoo se siitä, että katon harjan tuuletusaukot kannattaa tiivistää roskien pitämiseksi ulkopuolella. Myös räystäiden tuuletusaukot voi olla hyvä tiivistää. Niin harjan kuin räystäiden tuuletusaukkojen tiivistämisessä tulee käyttää hengittäviä tiivisteitä, sillä muussa tapauksessa välikaton ilmanvaihto lakkaa toimimasta optimaalisella tavalla.
Räystäiden tuuletusaukkoihin kannattaa asentaa verkotukset, koska niiden kautta pieneläimet voivat kulkea katon alle eristeitä sotkemaan ja aluskatetta repimään. Jos eläimet sotkevat eristeet ja höyrynsulut, voi olla tarpeen vaihtaa kaikki villat ja kunnostaa höyrynsulut.
Muuta ei aluskatteen kunnon eteen oikein voida tehdä kuin huolehtia siitä, että aluskate on oikein asennettu ja puolen vuoden välein kuntotarkastettu. Me osaamme tehdä niin aluskatteiden asennukset, kuntotarkastukset kuin tiilikaton ja peltikaton aluskatteiden paikkauksetkin Helsingissä.
Peltikaton tai tiilikaton aluskatteen paikkaus voi tarkoittaa aluskatteen paikkausta viemärintuuletusputken, kattoluukun, kattovalokuvun tai jonkin muun läpiviennin kohdalta. Kun aluskatetta paikataan kattoikkunan tai savupiipun kohdalta, on kyse usein siitä, että aluskatetta ei ole muistettu nostaa läpivientejä vasten.
Revenneen aluskatteen paikkaus voi johtua siitä, että aluskate on aikoinaan asennettu joko liian löysälle tai liian kireälle. Molemmat virheet voivat saada aluskatteen repeämään, sillä liiallinen kireys tarkoittaa sitä, että aluskate on jatkuvalla jännityksellä. Liika löysyys voi saada aikaan sen, että aluskatteelle kerääntyy vettä sen sijaan, että vesi valuisi pitkin aluskatetta aina räystäille asti. Aluskate ei oikein kestä seisovan veden aiheuttamaa painetta, kuten ei myöskään omakotitalon, rivitalon, kesämökin tai esimerkiksi jonkin piharakennuksen vesikate.