KATON KORJAUS ON YKKÖSOSAAMISTAMME
Ehjä ja huollettu katto kiittää toimintavarmuudellaan ja pitkäikäisyydellään!

Lumenpudotus Helsinki – Lumenpudottajan virhearviointi voi olla kohtalokas

Lumenpudottaja tarvitsee hyvää kuntoa, tottumusta liukkailla katoilla liikkumiseen, asianmukaiset työkalut ja työturvallisuustuotteet, tasapainoa ja ripauksen hurjapäisyyttä. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että uskaltaa nousta katolle talvella – tai että jaksaa työntää valtavan määrän lunta katon reunan yli. Lumenpudottajan tulee ymmärtää, mihin lumet voidaan pudottaa, ja miten kattolumityöt hoidetaan ilman henkilö- tai omaisuusvahinkoja. Lumenpoistoon ei kannata ryhtyä ennen huolellista suunnittelua. Suunnitteluvaiheessa päätetään muun muassa se, kuinka monen työntekijän on jäätävä valvomaan piha-aluetta, ja pitääkö lumet kuljettaa pois tontilta.

Lumenpudotukset omakotitalojen, kesämökkien, autotallien, autokatoksien ja taloyhtiöiden (paritalojen, kerrostalojen ja rivitalojen) sun muiden kiinteistöjen katoilta Helsingissä voivat mennä totaalisella tavalla pieleen. Lumenpudottajan tekemä virhearviointi voi olla kohtalokas. Lumenpudottaja saattaa pudota katolta, tai hän saattaa pudottaa lunta ja jäätä väärään aikaan ihan väärään paikkaan. Totta kai lumenpudotus tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta voi turmella myös kattoa. Ei olisi mitenkään ennenkuulumatonta, että katto alkaisi vuotaa kattolumitöiden takia. Lipsahtava lapio voi rikkoa katon pinnoitetta, jiirin tai erilaisia tiivisteitä ja kattotiiliä.

Älä jätä mitään sattuman varaan, kun on kyse niin tärkeästä kattotyöstä kuin lumenpudotus tasakatolta, harjakatolta tai esimerkiksi aumakatolta. Ota yhteyttä meidän kattopalveluumme ja pyydä kilpailukykyinen tarjous kattolumitöistä meiltä. Voimme tehdä samalla katon ja rännien jäänsulatuksen ja jääpuikkojen poiston – tarvittaessa vaikka nosturiautolla.

Me hallitsemme onnistuneen ja turvallisen lumenpudotuksen salat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Sipoossa. Tiedämme, että urakka vaatii huolellista etukäteissuunnittelua, ja että lumenpoistossa tulee aina käyttää turvavaljaita sekä pitäviä kenkiä. Emme kippaa lunta minne tahansa, vaan selvitämme jo etukäteen, mihin lasti on turvallisinta työntää. Esimerkiksi terassikatos voisi pian olla entinen, jos valokatteelle pudotettaisiin hurja määrä lunta.

Emme viivyttele avun tarjoamisen kanssa, vaan aloitamme asiantuntevin ottein tapahtuvan lumenpudotuksen pian yhteydenottosi jälkeen. Kattolumitöille löytyy kauttamme rahoitus (kuten kaikille muillekin kattotöillemme), ja urakan lopuksi yksityisasiakas pääsee hakemaan kotitalousvähennystä. 

Lumenpudotukset, jään sulatukset, jääpuikkojen poistot sekä muut kattotyöt

Meiltä saat kaikenlaiset kattotyöt varmalla kokemuksella ja ammattiotteella. Pitkäkestoisesti toteutetut katon korjaukset ja monipuoliset kattohuollot pitävät huolen katostasi koko sen elinkaaren ajan. Kattoremontin koittaessa, saat sen laadukkaana avaimet käteen -pakettina.

Paikkaamme kattovuodot sekä korjaamme rikkinäiset aluskatteet. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta. Asennamme ja uusimme kattoikkunat ja kattoluukut sekä muut kattotuotteet.

Huopakattotyöt ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja olemmekin niissä varsin hakoja, eli tarvitsit sitten huopakaton korjausta, tai huopakattoremonttia, käänny ensimmäisenä meidän puoleemme.

Palvelemme kaikissa kattotöissä ensiluokkaisella taidolla. Ota yhteyttä!

Kattolumityöt – Lumenpoisto katolta voi nostaa pihan turvallisuuden ihan toisella tasolle

Talon vieressä ei ole turvallista kävellä, jos tiilikaton, peltikaton tai huopakaton reunalla keikkuu lunta. Lumimassa voi pudota koska tahansa, eikä sen alle jääminen olisi mitenkään hauskaa tai riskitöntä. Katolta voi pudota lunta varsin kovalla vauhdilla, mikä tarkoittaa sitä, että vaaravyöhyke ulottuu kauas. Esimerkiksi autot pitää parkkeerata kauas talosta, jotta niiden päälle ei putoaisi lunta ja jäätä.

Ei kannata jäädä odottamaan kevätauringon sulattavaa vaikutusta. Lumenpudotus Helsingissä nostaa pihan turvallisuuden hetkessä ihan toiselle tasolle. Pudotamme lumet katolta harkitusti ja hallitusti, joten jatkossa voit liikkua pihalla turvallisin mielin.

Lumen pudotus omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon katolta voi olla tarpeen myös katon itsensä kannalta. Lumi voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia katolla.

Jos kattolunta on todella paljon ja/tai se on levittynyt katolle epätasaisesti, ovat kattorakenteet kovalla koetuksella. Helsingissä on harvoin niin paljon lunta, että katto uhkaisi painua (sortumisesta puhumattakaan!), mutta jiiri tai jokin kattoläpivienti voi alkaa vuotaa lumen painon alla. Lumen ja vesikaton välissä on tavallisesti vettä, mitä voi alkaa tihkua jiirin tai läpiviennin läpi.

Lumi voi vaurioittaa kattoa myös siinä vaiheessa, kun se putoaa katolta itsekseen. Lumi saattaa kiskoa mukaansa niin omakotitalon kattoturvatuotteita kuin huvilan kattotiiliäkin.

Koska katolta äkisti putoavaan lumeen liittyy paljon riskejä, edellyttävät viranomaiset kaikkien kaltevien kattojen varustelemista lumiesteillä. Lumiesteet kuuluu asentaa aina, jos katon kaltevuus on 1:8 tai enemmän. Me asennamme lumiesteet niin konesaumakatoille kuin tiilikatoillekin, ja ammattilaisiltamme sujuu myös lumiesteiden huolto ja korjaus. Hyväkuntoiset lumiesteet ovat yksi tapa kantaa vastuu siitä, että pihalla liikkuminen on mahdollisimman turvallista.

Jääpuikkojen ja jään poisto katolta – Kauniisti kimaltavan jään varjopuolet

Aurinko saa jään kimaltelemaan todella kauniisti. Jäässä on kuitenkin myös varjopuolia. Kulkureittien jäätyminen aiheuttaa joka talvi monet kaatumiset. Ajoteiden jäätyminen lisää autolla ajamiseen liittyviä riskejä. Katon reunalla kimaltava jää voi pudota äkisti alas, mistä voi seurata sekä henkilö- että omaisuusvahinkoja.

Me pystymme poistamaan jääpuikot myös korkeiden talojen katoilta Helsingissä, joten ota yhteyttä, jos esimerkiksi kerrostalon räystäiltä roikkuu jääpuikkoja. Jääpuikot kielivät usein siitä, että vesikourut ovat jäätyneet. Rännien sulattaminen vesihöyryllä on ammattilaisillemme helppo homma. Kuuma vesihöyry sopii myös katon reunalla olevan jään sulattamiseen. Kattojää kannattaa sulattaa ensinnäkin siksi, ettei se putoaisi alas katolta ja toisekseen siksi, että kattojään taakse saattaa kertyä sulamisvettä. Jopa tiivissaumakatto tai konesaumakatto voi alkaa vuotaa, jos katolla on seisovaa vettä, mikä ei pääse poistumaan sadevesijärjestelmän kautta.

Jotta katolle ei enää tulevina talvina syntyisi jäätä, voi olla tarvetta yläpohjan lisälämmöneristykselle. Katon alle lisätyt eristeet vähentävät myös kondenssivesivahinkojen riskiä, kunhan kattoammattilaiset huolehtivat siitä, että ilma liikkuu katon alla. Meihin voit luottaa kaikenlaisissa kattourakoissa – myös rännien puhdistamisessa ja niiden kunnon tarkastamisessa.

Rännien puhdistus joka syksy ja niiden kunnon tarkastaminen ovatkin ne parhaat tavat estää sadevesijärjestelmän jäätyminen talvipakkasilla. Markkinoilla on myös sähköllä toimivia sulanapitojärjestelmiä, mutta niiden asentaminen ei poista sitä tosiasiaa, että sadevesijärjestelmä tulee puhdistaa ja tarkastaa puolen vuoden välein.

Scroll to Top